keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Kevään 2020 tulevia kirjoja

   
Kirjainnostujan joulu alkaa jo loka-marraskuussa, kun kustantamojen katalogit yksi kerrallaan ilmestyvät. Ensimmäinen kurkistus tulevien kirjojen ihmeelliseen maailmaan nimittäin synnyttää muistoja lapsuuden jouluista, kun avasin paketteja, enkä koskaan tiennyt, mitä paperin alta paljastuu. Suurin osa katalogeista on jo ilmestynyt, mutta täydennän kiinnostavien kirjojen listaa tarvittaessa.
  
Mitä kirjaa sinä odotat eniten? Onko se kenties jokin listaamistani vai jotain aivan muuta? Kommentoi alle! (Kustantamoiden nimet toimivat linkkeinä katalogeihin.)
  
Bazar:
  • Elina Kiikku: Ihana tyttö (helmikuu)
  • Karen Thompson Walker: Ihmeiden aika (kesäkuu)

Gummerus:
  • Sayaka Murata: Lähikaupan nainen (helmikuu)
  • Douglas Perston & Lincoln Child: Valkoinen tuli (maaliskuu)
  • Nora Roberts: Viimeinen taistelu (helmikuu)

HarperCollins Nordic:
  • Kassandra Montag: Tulvan jälkeen (helmikuu)
    
Jalava:
  • Henrik Fexeus: Ensimmäiset (Viimeinen illuusio #3) (huhtikuu)
  • Terry Pratchett & Neil Gaiman: Hyviä enteitä - Noita Agnes Nutterin tarkat ja huvittavat ennustukset (2. painos) (toukokuu)
  • J. S. Meresmaa & Julia Savtchenko: Minä, kissa (toukokuu)

Karisto:
  • Kim Ligget: Armonvuosi (huhtikuu)
  • Josh Malerman: Punainen piano (maaliskuu)

Like:
  • Susanna Hynynen & Dess Terentjeva: Neonkaupunki (tammikuu)
  • Eduard Verkin: Sahalinin saari (maaliskuu)

Myllylahti:
  • Anu Holopainen: Metsälammikon hirviö (helmikuu)
  • J.S. Meresmaa: Dodo (maaliskuu)

Otava:
  • Riikka Ala-Harja: Kahden isän Ebba (maaliskuu)
  • Cressida Cowell: Noitakuningas herää (helmikuu)
  • Sachiyo Ishii: Hupsut tupsut - 35 söpöä pientä pörröeläintä (helmikuu)
  • Torben Kuhlmann: Edison - Kadonneen hiiriaarteen arvoitus (tammikuu)
  • Sari Luhtanen: Isadella - Sydän murskana (tammikuu)
  • Sami Makkonen: Kalevala - Sampo (helmikuu)
  • Angie Thomas: Mun vuoro (tammikuu)
  • Stuart Turton: Evelynin seitsemän kuolemaa (tammikuu)
 
S&S:
  • Piia Leino: Yliaika (huhtikuu) 

Tammi:
  • Barbara Cantini: Mortina - Kuoliaaksinaurattava juttu (lokakuu 2019) & Mortina ja ällöttävä serkku (maaliskuu)
  • Elly Griffiths: Aavekentät (helmikuu)
  • Riina ja Sami Kaarla: Pet Agents 3 - Kadonnut kenttä (huhtikuu)
  • Elina Rouhiainen: Väki 3 - Unienpunoja (maaliskuu)
  • Salla Simukka: Lukitut (kesäkuu)
  • Tuutikki Tolonen & Pasi Pitkänen: Mörköviesti (helmikuu)
  • Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Sensored Reality 3 - Replica (toukokuu)

Teos:
  • Leena Parkkinen & Jussi Karjalainen: Ensio ja päätön tarina 
   
WSOY:
  • Max Brallier & Douglas Holgate: Maailman viimeiset tyypit - Painajaiskuningas (tammikuu)
  • Suzanne Collins: Nälkäpeli - Balladi laululinnuista ja käärmeistä (toukokuu)
  • Jenni Hendriks & Ted Caplan: Tosi raskas reissu (huhtikuu)
  • Karen M. McManus: Yksi meistä on seuraava (helmikuu)
  • Anniina Mikama: Tinasotamiehet (maaliskuu)
  • Kristina Ohlsson: Zombikuume (helmikuu)
  • Thomas Taylor: Malamanteri (maaliskuu)

Parille kirjalle en löytänyt vielä suomennoksen kantta. 
 
Top 10 kiinnostavimmat:
  • Suzanne Collins: Nälkäpeli - Balladi laululinnuista ja käärmeistä
  • Henrik Fexeus: Ensimmäiset
  • Elly Griffiths: Aavekentät 
  • Jenni Hendriks & Ted Caplan: Tosi raskas reissu
  • Sari Luhtanen: Isadella - Sydän murskana
  • Nora Roberts: Viimeinen taistelu
  • Salla Simukka: Lukitut 
  • Karen Thompson Walker: Ihmeiden aika
  • Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Sensored Reality 3 - Replica
  • Eduard Verkin: Sahalinin saari

lauantai 2. marraskuuta 2019

Lokakuun luetut, marraskuun lukuhaaste

   
Lokakuu on päättynyt. Se on yksi lempikuukausistani, koska syksy on minun voimavuodenaikani ja lokakuussa vietetään Halloweenia (tai kekriä tai samhainia tai Dia de los Muertosia, millä nimellä sitä itse kukainenkin haluaa kutsua, mutta pohjimmiltaan niissä kaikissa on sama sisältö: sadonkorjuun juhlintaa ja kuolleiden muistelemista). 
   
Halloween -lukuhaasteen kooste löytyy täältä. Siihen osallistui tänä vuonna ennätysmäinen määrä lukijoita paitsi blogistaniasta, myös kirjagrammaajista. Kaikkia luettuja ei ole vielä listattu, mutta jopa nyt niitä on ihan mahdottoman komea lista! (Käy ilmoittamassa omasi, jos et vielä ole!) 
 
Kuukauden aikana luin seitsemän kirjaa (1831 sivua). Parhaat lukuhetket tarjosivat Kadonneet ja kuolleet, Linna on aina ollut kotimme ja Warm Bodies. Ilmestyskirjan aloitin jo syyskuun lopussa, mutta se ei ole mitenkään maailman nopealukuisin teos, joten sen kanssa meni melkein pari viikkoa lokakuustakin. Mikä stressasi hieman, sillä olisin halunnut lukea enemmänkin Halloween-lukuhaasteeseen. Ei sillä, teos kyllä sopisi periaatteessa kuukauden teemaankin.
  
Lokakuussa oli myös kirjavuoden kohokohta Helsingin kirjamessut (ja kuun alussa olivat toki Turun omat messut, joilla en ole vielä kertaakaan käynyt, mutta ehkäpä ensi vuonna). Messuista on tulossa vielä oma raporttinsa, mutta voin sanoa, että oli aika kivat messut tälläkin kertaa!
     
   
Kirjasaalis:
  • Kat Falls: Vastavirta
  • Julie Murphy: Dumplin
  • Sara Pennypacker: Pax
  • Siri Pettersen: Mätä
  • Aprilynne Pike: Wings ja Spells
  • Sarah Prineas: Taikavaras 2 - Kadonnut
  • Rainbow Rowell: Eleanor & Park
  • Alex Scarrow: Time Riders - Saalistajan aika
  • Salla Simukka: Viimeiset
  • Maria Turtschaninoff: Maresi
  
Kirjamessuilta ja kirppareilta löytyi myös kiva kasa kirjoja, jotka olivat yhteensä n. 20€. Lähdettiin puolison kanssa tänä vuonna Helsinkiin jo messuviikon maanantaina, koska anoppi on muuttamassa lähipäivinä. Auttelimme vähän pakkaamisessa ja laatikoiden kantamisessa yläkerrasta alakertaan. Niinpä ehdimme käydä myös suosikki kirppikselläni Emmauksessa ja sattumalta osuimme myös Kierrätyskeskuksen sivupisteeseen. 
  
Kirjojen lisäksi ostin messuilta kaksi Skönä Tingin kirjanmerkkiä (3€/kpl) Sammakko kustannuksen osastolta (sulka ja tammi), voin suositella niitä lämpimästi, todella kivat kuva-aiheet sekä kestäviä laadultaan ja kaksi pinssiä (1€/kpl) Helsingin science fiction seuran osastolta (Go away. I'm reading. ja Keep calm and read on). 
  
Marraskuuhun kuuluvat 30 sivua päivässä lukuhaaste ja NaNoWriMo. Marraskuun lukuhaaste on alunperin kirjailija ja toimittaja Karo Hämäläisen keksintö ja ensimmäisen kerran sitä vietettiin vuonna 2014, mutta parina viime vuonna hän on väistynyt vetovastuusta ja haasteen Facebook-tapahtuman luomisen on ottanut hoidettavakseen bloggaajakollegani Jonna
   
Marraskuun lukupinostani löytyy:
  • Margaret Atwood: Testamentit
  • Johanna Hulkko: Suojaava kerros ilmaa
  • Mikko Koiranen: Nauhoitettava ennen käyttöä
  • Kirsti Kuronen: Merikki
  • Ian McEwan: Kaltaiseni koneet
  • toim. Mia Myllymäki & Anu Korpinen: Metsän kronikka
  • Eppu Nuotio, Maami Snellman & Sanna Pelliccioni: Salasana: Rakkaus
  • Timo Parvela & Pasi Pikänen: Kepler62 - Uusi maailma: Kuiskaajien kaupunki
  • J.K. Rowling & Jim Kay: Harry Potter ja liekehtivä pikari
  

perjantai 1. marraskuuta 2019

Halloween -lukuhaasteen kooste

   
Lokakuu on taputeltu ja se tarkoittaa, että on aika tehdä Halloween -lukuhaasteen kooste. Kommentoi tai linkkaa kommenttikenttään lukemasi teokset, niin kokoan ne listaan. En malta odottaa, mitä kaikkia kirjoja haasteen aikana luettiin, tulen varmaan keräämään ideoita ensi vuodelle. 
   
Minun lukusaldooni kertyi lopulta kuusi teosta, sillä kuukauden alussa junnailin yhden kirjan kanssa ihan luvattoman pitkään ja loppukuussa Helsingin kirjamessut haukkasivat ison palan jaksamisesta. Messupäivien jälkeen kun olin niin väsynyt, että kaaduin melkein suoriltaan sänkyyn anoppilassa. Olen silti ihan tyytyväinen. Luin niin suomalaista, käännettyä kuin englanniksikin, uutuuksia ja klassikon, zombeista, vampyyreistä ja murhista. Vietettiinpä yhdessä kirjassa Halloween-juhliakin. 
  
  
      
Haasteeseen luettua:
    

torstai 31. lokakuuta 2019

Kauhua lapsille - Halloween edition

"Tuntuu, että tässä maailmassa on yhtäkkiä enemmän kuin me on osattu koskaan edes kuvitella. Enemmän kauhua. Enemmän kamaluuksia. Enemmän vaaroja."
   
   
  
Max Brallierin humoristisesti kirjoittaman ja Douglas Holgaten vauhdikkaasti kuvittaman Maailman viimeiset tyypit -kirjan jatko-osassa Zombiparaati maailmanlopun syyt viimein paljastuvat.

Yhtäkkiä suru iskee päin naamaa. Miten monta mahtavaa videopeliä olikaan parhaillaan suunnitteilla silloin, kun hirviöt tuhosivat maailman? Nyt niitä ei ikinä julkaista! Mä se saa ikinä pelata niitä! (s. 15)

Päähenkilö Jack on orpopoika, jonka ottoperhe hylkäsi, kun kaupungin kaduilla alkoi raahustamaan zombilauma. Zombit ja muut hirviöt ovat tulleet maailmaan toisesta ulottuvuudesta, joka on pahiksen loppuun kaluama. Hirvityksen kannattajat avasivat portaalin tuoreeseen maailmaan, joka sykkii elämää heidän palvomansa olennon ravinnoksi. Ovi kuitenkin meni kiinni ennen kuin peto ehti päästä lävitse.

Jack ja hänen ystävänsä yrittävät parhaansa mukaan estää tämän tulemisen ja tuhota samalla olennon kannattajia. Toiminnan tiimellyksessä he myös täydentävät hirviökirjaansa eli bestiaaria. Vaikka bestiaarin kokoamista "ei voi verrata Frodon retkeen Valtasormuksen kanssa Tuomiovuorelle -- Kutsumalla mitä tahansa randomia tehtävää etsintäretkseksi elämästä tulee PALJON hauskempaa."

Quint Baker ilmoitti: "Meidän pitäisi tehdä bestiaari, ystävä! -- kokoelma tietosanakirjamaisia kauvauksia myyttisistä olennoista."

"Tuo kuulostaa vain snobbailevalta tavalta sanoa 'hirviötietokirja'", sanoin.
"Mutta paremmalta!" Quint hihkaisi. "'Tietokirja' tuo mieleen koulun ja opiskelun. 'Bestiaari' on rypistyneitä, kellastuineita sivuja, joista hönkivät hirviöt ja ammoinen historia." (s. 4) 

Kirjan aikana maailman viimeiset tyypit kummastelevat, kuinka zombeja tuntuu olevan vähemmän kuin normaalisti. Myös tätä arvoitusta ratkotaan enemmän tai vähemmän koko porukan voimin. Kirjan isoimpia teemoja kun on se, ettei edes sankarin pidä tehdä kaikkea yksin vaan jakaa selviytymistaistelun taakkaa myös ystävien kesken.

Kirjassa käytetään paljon erikoisempia kirjoitusmerkkejä toisen ulottuvuuden olentojen nimissä. Ne saattavat vaikeuttaa joidenkin lukukokemusta, mutta nostan kääntäjälle hattua, kuinka niihin oli saatu todella hauskoja kielileikkejä mukaan. Kiinnostaisi nähdä millaisia nuo ovat olleet alkuteoksessa. Teoksen kieli on muutoinkin mukavan värikästä, mikä sopii hahmoille vaikka muutama ilmaisu varmaan menee osalta lukijoista ohitse (kuten kanttuvei).
  
Kolmas osa Painajaiskuningas ilmestyy heti alkuvuodesta 2020. Kirjojen pohjalta on tehty myös Netflix-sarja.

Etäällä näkyy puiden seinämä. Edessä häämöttää metsä. Näyttää kuin se tihkuisi pimeyttä, aivan kuin paikka ei sietäisi valoa. Siellä asuu pahuus. (s. 238)
     
   
   
Arvosana:
              
Takakannesta:
Naura aivosi pihalle!
  
Maailman viimeiset tyypit saavat vastaansa entistä suuremman hirviöhaasteen. Jokin tuntematon viekas voima kutsuu zombeja kokoon. Se mikä hallitsee zombeja, kykenee ihan mihin vain…
  
Jack Sullivan osaa katsoa maailmanloppua myönteisestä kulmasta: jos mukaan ei lasketa eloonjäämiskamppailua hirviöitä ja zombeja vastaan, elämä on letkeää hauskanpitoa. Lisäksi hänellä on seuranaan kolme parasta kaveriaan – todennäköisesti myös maailman viimeiset elossa olevat ihmiset - sekä Turre-hirviö lemmikkinä.
  
Sitten zombit alkavat kadota. Kuka haalii itselleen zombiarmeijaa?
   
Maailman viimeiset tyypit -sarja on ollut huima menestys, kirjoja on myyty maailmanlaajuisesti jo kaksi miljoona kappaletta. Kirjoihin perustuva Netflix-sarja lanseerataan syksyllä 2019.
  
Suomentanut: Ulla Selkälä, 293 sivua, WSOY 2019

Alkuperäinen nimi: The Last Kids on Earth And the Zombie Parade (2016)

Sarjassa ilmestyneet:

  
Muita lukukokemuksia: Kirjavinkit
  
Samankaltaista luettavaa: Jeff Kinney: Neropatin päiväkirjat, Andy Griffiths: Maailman paras puumaja, 13 kerrosta, Timo Parvela & Bjørn Sortland: Kepler62-sarja
   
   
"Aina kun Raparperia vaivasi jokin, hän meni yksin metsään. 
Syksyinen luonto oli kevyen sateen jälkeen täynnä tuoksuja ja värejä."
   
    
  
Geoetsivät ja vaeltava aave on Johanna Hulkon lastenkirjasarjan toinen osa. Ensimmäisestä kirjasta Geoetsivät ja rahakäärön arvoitus kirjoitin kesällä, jolloin ilmoitin, että haluan ehdottomasti lukea sarjaa enemmänkin. Tämä sopikin erinomaisesti Halloween-lukuhaasteeseen, sillä kirjan nimessäkin mainitun aaveen lisäksi kirjassa myös vietetään Halloweenia. 
   
Raparperin koulussa on alkamassa remontti, jonka takia luokat siirtyvät väistötiloihin. Raparperin luokka päätyy Nokian vanhalle tehtaalle, jossa väitetään kummittelevan. Geoetsivien porukka tekee uuden kätkön, jonka ratkaisemiseksi on luettava tiettyä tietokirjaa alueen historiasta koordinaattien ratkaisemiseksi. Ensimmäinen nettiin kirjattu löytö riemastuttaa porukkaa, mutta jotakin outoa sen tallentaneessa käyttäjässä on.

Syysloman jälkeen parasta oli Halloween-disko. -- Juhliin sai myös naamioitua. Paras puku palkittiin. 
Raparperi päätti pukeutua perinteisesti noidaksi. tai ei perinteiseksi siinä mielessä kuin isä ja Pekka kuvittelivat. he ehtivät jo kantaa kasan mummon vanhoja huiveja ja värikkäitä esiliinoja olohuoneen pöydälle ennen kuin Raparperi huomasi, mitä oli tekeillä. Isä laski masentuneena kahvipannun kädestään, kun tyttö ilmoitti, ettei aikonut koskeakaan vanhoihin riepuihin.
-- 
Yläkerrassa hän veti ylleen mustat legginsit ja pitkähihaisen mustan topin. Lyhyessä mustassa harsohameessa oli violetteja strasseja. Päähän tuli suippopäinen noidanhattu, jonka hän oli itse ostanut viikkorahoistaan. (s. 123-125)

Raparperin koulussa on remontinkin takia suuri säästökuuri. Osa tavaroista kuljetetaan väistötiloihin muuttoautolla, mutta oppilaat joutuvat osallistumaan talkoisiin kantamalla omat tuolinsa. Lisäksi kaikilta luokilta otettiin pois tehtäväkirjat, mutta koska opettajat käyttävät kopiokonetta tavallista enemmän, todellista säästöä ei pääse syntymään. 

Hulkon kirjat ovat loistavia monessakin mielessä. Ne ovat sopivan mittaisia, jännittäviä ja niiden ihmishahmot ovat moninaisia sekä uskottavia. Näitä voisi kutsua nykyajan Viisikoiksi! En voi kuin suositella tätä sarjaa niin kaikille lukemisen vasta aloittaneille kuin pidemmällekin edenneille. 
   
Arvosana:
   
Takakannesta:
Raparperin koulu joutuu remonttiin, ja osa luokista siirretään evakkoon toiselle puolelle kaupunkia. Geoetsivien yhteydenpito muuttuu hankalaksi, vaikka tutkittavaa riittäisi. Raparperin uudella koululla selvästi kummittelee, ja porukan tarkasti laatima geokätkö löydetään ennen aikojaan. Kuka kumma on voinut tietää kätköstä? Lokikirjan on kuitannut pahaenteisesti nimimerkki Vaeltava aave...   
   
149 sivua, Karisto 2013
  
Kuvitus: Jari Paananen

Sarjassa ilmestyneet:
  1. Geoetsivät ja rahakäärön arvoitus (2013)
  2. Geoetsivät ja vaeltava aave (2013)
  3. Geoetsivät ja muinaishaudan salaisuus (2014)
  4. Geoetsivät autiolla saarella (2014)
  5. Geoetsivät ja vesiseikkailu (2015)
  6. Geoetsivät ja salaperäinen Sasu (2015)
  7. Geoetsivät ja yksikätinen madonna (2016)
  8. Geoetsivät ja kadonnut muinaispurkka (2017)
  9. Geoetsivät ja Linnavuoren lurjus (2018)
  10. Geoetsivät ja koulun kummitus (2019)
    
"Puolikas kuu pilkotteli keltaisena pilvenrepaleiden lomasta. 
Jostain kuuluu matala hu-hu-hu-hu-hu-ääni."
      
   
  
Kilikorven vampyyri on Anu Holopaisen lapsille suunnatun Iik -sarjan toinen osa. Tämä oli paljon pelottavampi kuin enimmäinen tai ainakin sen gore-kerroin oli suurempi. Päähenkilöt ovat alakoululaiset kaksoset Saku ja Sussa sekä heidän esikouluikäinen pikkusiskonsa Siiri. Reipas ja tahdoltaan taipumaton Siiri oli ehdoton suosikkini tässä osassa. 
     
Sakun kauhu hellitti hiukan kun hän tajusi, ettei mummo ollut mikään yliluonnollinen olento, vaan kaikesta päätellen aivan tavallinen ihminen. (s. 35)
  
Kirja alkaa siitä, kun Saku lukee luokassa Bram Stockerin Draculaa, sillä Kauhukännykän tapahtumat ovat ravistelleet häntä. Teoksen hän on valinnut sillä periaatteella, että vampyyrejä nyt ei ainakaan ole olemassa. Mutta kuinka ollakaan, kesken tunnin Saku näkee jotain tummaa lentävän koivujen ltvojen yläpuolella ja nappaavan yhden pihan variksista. Pian alkaa kuulua huhua kadonneista eläimistä ja ihmisistä, joiden kimppuun on käyty lenkkipolun varrella.
  
Saku ja Sussa haluavat ottaa selvää, oliko koulussa nähty olento tosiaan vampyyri lepakon muodossaan, mutta pikkusisko Siiri tunkee mukaan. Ja hyvä niin, ilman häntä moni asia olisi mennyt aivan toisin. Neuvokas Siiri kun ei jähmety tiukassakaan paikassa. Teoksen loppuun on jätetty myös pari todella kiinnostavaa juonenkäännettä. Olisi  kyllä ollut kiinnostavaa nähdä mitä olisi tapahtunut, jos toinen niistä olisi mennyt hieman eri tavalla. 

Saku kiljaisi minkä keuhkoista lähti, ehti haistaa ällöttävän, mätää lihaa muistuttavan leyhähdyksen, ja sitten hän tunsi terävien hampaiden laskeutuvan kaulalleen. Kuului rapea rouskahdus ja tuskan kiljaisu. (s. 59)
  
Holopainen käyttää paljon erikoisia sanavalintoja, jotka haastavat nuorimmat lukijat, niin hyvässä kuin pahassakin. Näitä ovat mm. teutaroiminen, raijaaminen ja läimäre. Osan pystyy päättelemään yhteydestä, mutta kaikki ovat tuskin aivan helppoja ymmärtää. Kummastelin kovasti ikkunan kahvan synonyymejä suljin ja lukitsin, en olisi itse koskaan tullut käyttäneeksi kumpaakaan. Mutta miksi kummassa vaarnasta käytetään sanaa vaaja? Se kun on aivan erilainen ja eri tarkoitukseen tehty puutikku.
  
Hauskasti kirjasta löytyy sivuhenkilö, jolla on sama etunimi kuin minulla. Holopainen on teinivuosieni kirjallinen idoli joten tällainen kaiman löytyminen hänen kirjastaan tuntui kikatuttavalta. Se olikin varmaan ainoita kertoja kun nauroin kirjaa lukiessani, sen verran jännittävä seikkailu tämä oli, eli herkimmille lukijoille varoitus! Suosittelisin tätä yli 10-vuotiaille.

Jos vaampyreitä kerran oli olemassa, ehkä saattoi olla myös ihmissusia ja zombeja? (s. 100)
  
Arvosana:
   
Takakannesta:
Saku näkee koulun liepeillä oudon lentävän otuksen, joka tarkemman tutkimuksen perusteella vaikuttaa ihka oikealta vampyyrilta. Kun kaupan tätiä yritetään purra Kilikorven laitamilla, Saku Sussa sekä innokas pikkusisko Siiri lähtevät öiseen vamyyrijahtiin.
  
Korvessa sijaitsevasta Karhuluolasta löytyy melkoinen yllätys, ja matka jatkuu vanhalle, mystiselle metsäkirkolle. Mutta onko kahdessa viidesluokkalaisessa ja yhdessä eskarilaisessa riittävästi vastusta kauhistuttavalle verenimijälle?
  
111 sivua, Myllylahti 2019

perjantai 18. lokakuuta 2019

Elly Griffiths: Kadonneet ja kuolleet (Ruth Galloway #6)

"Joskus tuntuu, että kävelee koko ajan luiden päällä. 
Kun ajattelee kaikkia niitä luurankoja jalkojemme alla."
    
    
Arvostelukappale
  
  
Elly Griffithsin Ruth Galloway -mysteerien sarja on mielenkiintoinen sekoitus perinteikästä rikosdekkaria, arkeologiaa ja mystiikkaa. Tällä kertaa esimerkiksi poliisi turvautuu selvännäkijän apuun kadonneen lapsen tapauksessa. Koska tätä edeltävä luettava oli toodella kiduttavan hitaasti etenevä (ja sen muste aivastutti aina kirjaan tarttuessani), halusin seuraavan luettavan olevan jotain nopealukuista ja kevyttä, niinpä valitsin halloween-lukuhaastetta varten kasaamastani pinosta tämän - vaikka kevyt tuntuukin hassulta kuvailusanalta dekkarille. 
   
Sarjassa on paljon Ruthin ylipainon ruotimista, enimmäkseen hänen itsensä suunnalta. Tämä on hiertänyt minua alusta alkaen, mutta onneksi tässä kuudennessa osassa, Kadonneet ja kuolleet, on ollut tähän mennessä vähiten niitä kohtia. Silti ainakin kuudesti Ruthin ulkomuodosta ja hänen syömisistään vihjailtiin negatiivisessa sävyssä. Ikävimmät kohdat olivat aivan teoksen lopussa, jossa Ruth kuvaa itseään norsunaiseksi ja kuin olisi karannut "Maailman läskeimmät lehtorit"-ohjelmasta. 
    
Eihän maailmassa voi olla mikään vialla, kun radiosta tulee päiväkatsaus. Jos ohjelmaa ei yhtäkkiä tulisikaan, se olisi varma merkki ydinpommi-iskusta. No, tänään ihmiskunta tuntuu olevan turvassa. (s. 45)
  
Tällä kertaa komisario Nelson kollegoineen tutkii kuolleen lapsen tapausta. Samasta perheestä on kuollut aikaisemmin jo kaksi pientä lasta, joten poliisin mielenkiinto herää. Onko kyseessä tragedia vai murha? Äitiys ja lapset ovat muutoinkin kovasti tapetilla teoksessa. Kaksi sarjan naishahmoista on saanut lapsen muun kuin puolisonsa kansa, ja toinen miehistä on itse naimisissa. Jälkimmäinen on siis Nelson, Ruthin Kate-tyttären isä. Äitiyden ja työn yhdistäminen on haastavaa, ja huoli omasta lapsesta viimeaikaisten tapahtumien valossa on suuri.
   
Ruthilla on puolestaan tutkimuskohteena Koukkumuoriksi kutsuttu lastenloruna pitkään oman aikansa ajan jälkeenkin muistettu vainaja, Jemima Green. Green eli 1800-luvulla. Hän oli isokokoinen ja vähemmän viehättävä nainen, jonka onnettomuudessa tuhoutunen käden tilalla oli koukku. Hän hoiti lapsia, joilla ei ollut ketään muuta, kunnes häntä syytettiin yhden hoidokkinsa murhaamisesta.  
   
Hemmetti, miksi kukaan ylipäänsä haluaa vanhemmaksi? Huolta on niin, että henki lähtee. (s. 58)
  
Greenin tapaus kiinnostaa tv-väkeäkin ja Naiset jotka murhaavat -sarjan kuvausporukka saapuu linnan kaivauksille. Greenin ruumis löytyy yllättäen, kun Norwichin linnaan ollaan rakentamassa uudet vessat. Arkeologit ovat siis olleet aluksi vain valvomassa kaivauksia, ettei mitään merkittävää tuhoudu, kunnes yllättäen rakennustyöt keskeytettiin maan alta paljastuneen löydön takia. 
   
Parasta Griffithsin kirjoissa onkin juuri realistisen arkeologian kuvaaminen. Ruth pääsee osaksi tv-sarjan kuvauksia, mikä saa hänet pelkäämään näyttävänsä ruudulla ainakin viisi kiloa painavammalta kuin todellisuudessa. Yksi kuvausporukan miehistä, jota Ruth kuvaa historioitsijoiden George Clooneyksi, vaikuttaa arkeologistamme hyvin kiinnostavalta, vaikka hän ajatteleekin, ettei moinen mies hänen kaltaiseensa naiseen edes vilkaisisi. 
   
Maisema on miltei liian täydellinen, kuin taidemaalarin unelmarauniot. -- hylätty kirkko -- Puiden rehevä lehvästö kätki rauniot -- Yhtäkkiä he seisoivat aukealla, jossa kirkon seinät kohosivat taivaisiin kaarevat ikkuna-aukot vielä ehjinä, ja oksat kurottivat korkeallle muodostaen oman holvikattonsa. (s. 214)
   
Ruth kohtaa myös seksismiä, mutta ei jaksa puolustaa itseään, jottei häntä neitoseksi kutsunut mies kokisi joutuneensa feministin väijyttämäksi. Niinpä hän vain hymyilee. Minua ärsytti tämä kohta. Tuossa tilanteessa kun olisi voinut esitellä itsensä vaikkapa tohtorina tai forensisen laitoksen johtajana tai vaikka millä muilla tavoilla tahansa, ei vain myhäellen hyväksyä ilmaisua, jonka kokee loukkaavana. 
  
Ihmettelin myös, kuinka Nelsonista on ihan ok, että hänen vaimonsa Michelle oli jäänyt kotiin heidän ensimmäisen tyttären synnyttyä ja palannut työelämään vasta kun nuorempikin on lukiossa. Siis yli 15 vuoden ajan Michelle oli ollut kotiäitinä, eikä asiasta tarvinnut edes keskustella, koska "niin vain oli tapana toimia". Ilmeisesti kampaajan ja poliisin tulot ovat niin hyviä, että parilla oli runsaasti säästöjä elää tuo aika vain toisen vanhemman palkalla. 
   
Tanya ei osaa kuvitella ikinä hankivansa lasta. Hän haluaa olla Norfolkin ensimmäinen naispuolinen poliisikomentaja ja hän haluaa kattohuoneiston, jossa on valkoiset matot ja lasihuonekaluja. Kumpikaan tavoite ei sovi yhteen lasten hankkimisen kanssa. Onneksi hänen poikaystävänsä -- on samaa mieltä. (s. 256)
   
Griffithsin tarina on sekoitus faktaa ja fiktiota. Koukkumuria ei esimerkiksi ole oikeasti olemassa, vaikka vastaavia historiallisia tarinoita ja lasten loruja löytyisi varmaan helpostikin. Arkeologian opintojen omakohtaisten kokemusten perusteella se puoli on kirjassa kuitenkin hyvin aidon oloista. Luonto on myös vahvasti läsnä Griffithsin teoksissa ja niistä kuvailuista nautin suuresti.

Näin kirjablogin omistajana oli kyllä huvittavaa, kun Ruth poimii yöpöydältä kirjan. Noin niin kuin sattuneesta syystä - vaikka eihän tuo sanapari toki kovinkaan harvinainen ole. Ruthista on kovaa vauhtia tulossa Kathy Reichsin kirjasarjan (jota en ole vieläkään lukenut, pitänee korjata tilanne josakin välissä) pohjalta tehdyn Bones -tv-sarjan Brennanin kopio. Saas nähdä, mihin seikkailuun Ruth ja Nelson, sekä superkiehtova druidi Cathbad päätyvät seuraavalla kertaa. 
   
Flint on niskojaan nakellen vetäytynyt omenapuun latvaan, missä se nyt tuijottaa Ruthia moittivasti kuin tyytymätön pöllö. (s. 262)
 
       
Arvosana:
        
Takakannesta:
Suosikkiarkeologi kadonneiden lasten jäljillä
  
Ruth Galloway on kenties järkyttävimmän tapauksensa äärellä, kun hän uskoo löytäneensä viktoriaanisen lapsenmurhaajan haudan. Kaivaukset Norwichin linnan mailla tuovat päivänvaloon menneisyyden kauhut, ja Ruthin ammatillista innostusta laimentaa vain paikalle saapuva tositelevisioryhmä. 
   
Kaikki ei ole hyvin nykyhetkessäkään, sillä Harry Nelson joutuu tutkimaan ensin järkyttävää lapsen kuolemaa ja sitten lapsikaappausta. Voivatko tapaukset liittyä yhteen? Kun yksi poliiseista joutuu kaappaajan tähtäimeen, Ruth ja Nelson yhdistävät voimansa kilpajuoksussa aikaa vastaan.
   
Suomentanut: Anna Kangasmaa, 350 sivua, Tammi 2019
  
Alkuperäinen nimi: The Outcast Dead (2014)
   
Sarjassa ilmestyneet:
   
Ruth Gallowayn kanssa mysteerejä ovat ratkaisseet myös: Luetut.net, Kirjasähkökäyrä