Lukupiirissä | Jules Verne: Matka maan keskipisteeseen

"Laskeudu, rohkea matkustaja, Sneffels Jokulin aukkoon, jota Scartassin varjo koskettaa ennen heinäkuun ensimmäistä päivää, niin pääset maan keskipisteeseen, kuten minä olen tehnyt."
~ Arne Saknussemm

   

    

Huhtikuun lukupiirikirja

   

Jules Vernen klassikkoromaanin Matka maan keskipisteeseen (jonka kolme ensimmäistä käännöstä nimellä Matkustus maan keskipisteeseen) perusidea lienee tuttu suurimmalle osaa ihmisiä. Professori Otto Lidenbrock löytää vanhan norjalaisen kirjan välistä pergamentin, jossa on riimukirjoitusta. Jotta viestin pystyy lukemaan, on ensin avattava salakirjoitus. Lopulta ratkaisun keksii professorin orpo veljenpoika Akseli. 

  

Viesti kertoo, kuinka 1500-luvulla elänyt alkemisti Arne Saknussemm on mennyt islantilaisen tulivuoren kraateriin ja löytänyt sieltä reitin maan keskipisteeseen. Akseli on hyvin epäileväinen, tarinan todenperäisyydestä, sillä hänen käsityksensä mukaan maan sisus on sulaa kiviainesta. Professori järjestää vastauseista huolimatta tutkimusmatkan Islantiin. Tapahtumia kuvataan Akselin näkökulmasta. Tie maapallon uumeniin kuitenkin löytyy lopulta ja siellä professori Lidenbrock, Akseli ja heidän islantilainen oppaansa Hans kohtaavat kaikenlaisia vaikeuksia. "Ajatus eksyä tähän pimeään sokkelomaailmaan oli kammottava." (s. 113)

  

Kaikki olettamukset, että tuo sisus olisi jotakin muuta kuin juoksevaa ja valkohehkuista massaa, olivat mielettömiä. (s. 87)

  

Miksihän kotiapulaisten nimi on lähes aina Martta? Onko kyseessä todella suosittu nimi, luokkaerojen osoittaminen, kutsumalla kaikkia palvelijoita geneerisesti Martaksi vai jonkinlainen titteli, eikä sinällään varsinainen etunimi, niin kuin Orjattaresi-romaanissa? Teoksessa ei ole kovinkaan montaa naista Martan lisäksi, mutta he edustavat monelaisia naiseuden osa-alueita. Professorilla on suojattina Graüben-niminen tyttö, joka on Akselin kihlattu. "- Minä olisin päinvastoin hyvin halukas lähtemään itse mukaan. Mutta minunlaisestani tyttörukasta siellä olisi vain vaivaa." Lisäksi Islannissa kohdataan 19 lapsen äiti ja pari muuta vaimoa.

Romaanin Islannissa kirjastonkirjat kiertävät kädestä käteen kaikkien saarelaisten luona "Sen sijaan, että antaisimme kirjojen homehtua rautaristikon takana kaukana tiedonhaluisten ulottuvilta" ja palaavat vasta vuoden tai parin päästä takaisin kuluneina ja loppuun luettuina, "sillä lukuhaku ikivanhalla ja jäisellä saarellamme on hyvin suuri" (s.56). Jokainen talonpoika ja kalastaja osaa lukea ja käyttää tätä taitoa. Voisipa samaa sanoa suomalaisistakin...

   

Olin saanut tämän retken aikana hämmästyä monta kertaa. Luulin olevani jo täysin parkkiintunut yllätysten varalta, mutta nähdessäni nämä kaksi kolmesataa vuotta sitten piirreetyt kaksi kirjainta, haukoin henkeäni. (s. 217)

Tämä oli ensimmäinen Verneni. Olen keräillyt vuosien varrella useita Vernen teoksia ja hyllyssä odottelee mm. Maailman ympäri 80 päivässä, Kapteeni Nemo: Merten syvyyksissä ja Höyrytalo. Näistä tietenkin eniten kiinnostaa ensin mainittu, koska pidin lapsena niin paljon samannimisestä animaatiosarjasta (saatoin olla jopa hieman ihastunut antropomorfiseen Phileas Foggiin, samoin kuin Prätkähiirten Turboon).

  

Kaikki on varmaan kuvittelua. Olen vain nukkunut huonosti ja nähnyt pahoja unia. (s. 40)

  

En tiennyt etukäteen, että iso osa tapahtumista sijoittuu Islantiin (missä tutkimusmatkailija syövät mm. skyriä!), yllätyin myös tekstin sujuvuudesta, joskin petyin hieman lopun antiklimaattisuuteen, sillä jännitettä oltiin kasvatettu koko kirjan ajan, eikä päätös palkinnut niin ruhtinaalisesti kuin potentiaalia olisi ollut. Teoksen voisikin tiivistää sanontaan "tärkeintä ei ole päämäärä, vaan matka sinne".

Hihittelin tahattomasti luettuani pimpsikivi-sanan, joka on googlaamisen perusteella hohkakiven vanha nimitys (on kyllä syystäkin vaihdettu). Lukemani painos on lyhennetty alkuperäisestä, enkä tiedä kuinka paljon vähemmän sisältöä tässä versiossa. Tarina tuntui kuitenkin loogiselta, enkä pysty sanomaan, mistä kohtaa tekstiä olisi leikattu pois. Muutamia todella outoja kenties kääntäjän tekemiä virheitä tekstistä kylläkin löytyy:

• Mainitaan, että on maanantai 1. heinäkuuta ja pari sivua myöhemmin puhutaan seuraavasta päivästä, joka on tiistai 30. kesäkuuta
• Tutkimusmatkaajilla on mittari, joka näyttää 150 asteeseen saakka, mutta teoksen loppupuolella mitataan 163 asteen lämpötila (miten ne ylimääräiset 13 astetta mahtuivat skaalaan?)
• Puhutaan sekaisin peräsimestä ja ruorista nopeasti kyhätyn lautan yhteydessä
• Mainitaan Ohio-joelta 1901 löytynyt fossiili, vaikka kirja on kirjoitettu 1864 ja tarina tapahtuu vuonna 1863 (tämä voi olla suomentajan tai myöhempien painosten lisäys)

   

Sitattikunniamaininta: "Oli meidän asetuttava yöksi autioon ja hyvin ränsistyneeseen mökkiin, missä arvattavasti kaikki pohjoisen tarujen peikot ja menninkäiset mielellään pitivät majaa." (s. 76)

 

Arvosana:

  

Takakannesta:

Tänään on Jules Verne maailman luetuin kirjailija.

Ranskalaisen kertojamestarin Jules Vernen menestyksen salaisuus johtuu hänen kaukonäkijän kyvyistään. Osasihan hän jo 100 vuotta sitten kuvata tenhoavasti matkaa kuuhun ja kuun ympäri. Astronauttien saavutukset ovat tehneet hänen kuvitelmistaan tosia. Ei siis ihme, Jules Verne on jälleen ajankohtainen. 

"Matkustus maan keskipisteeseen" avaa "kuuman linjan" planeettamme uumeniin. romaanin sankari on saksalainen professori Otto Lidenbrock, joka veljenpoikansa Akselin ja islantilaisen oppaansa Hansin kanssa suorittaa jännittävän, jopa hengenvaarallisen matkan maan keskipisteeseen. Tutkimusretkeilijät selviytyvät toinen toistaan kiperimmistä tilanteista kylmäverisyytensä ja rohkeuetensa ansiosta. Jules Vernen kiehtovaa, huumorin sävyttämää kerrontaa seuraavat mielellään sekä nuoret että vanhat. Jännityksen latautuessa ja purkautuessa yhä uudestaan lukija pysyy juonessa tiiviisti mukana kirjan kannesta kanteen.

   

Lyhentäen suomentanut: Matti Karjalainen, 248 sivua, Valistuskirjat 1966 (ensimmäinen käännös ryúotsinnoksesta 1879, uusin käännös nimellä Matka maan keskipisteeseen 1974, Pentti Kähkönen, WSOY)

  

Alkuperäinen nimi: Voyage au centre de la Terre (1864)

  

Maan uumeniin on matkattu myös täällä: Sonjan lukuhetket, Ihminen välissä
   
Samantyylisiä kirjoja: Virve Sammalkorpi: Paflagonia perilliset, Jeff VanderMeer: Eteläraja-trilogia, Jeff Long: Helvetin piirit ja Helvetin sydän, Robin Cook: Kaappaus, Lincoln Child: Uusi Atlantis, Raymond Khoury; Merkki, Terry Pratchett & Stephen Baxter: Pitkä maa