"Oli isäni tahto että kirjoitan runoja
ja se nostatti mieheni vihan.
--
nerouteni on pakotettu keskenmenoon"
Arvostelukappale
Lukuhaasteissa: Runohaaste
Sain kuulla Anna Wickhamin (1883–1947, oikealta nimeltään Edith Alice Mary Harper) runokokoelmasta, kun uusi Oppian-kustantamo mainosti sitä Twitterissä. Teoksen nimi herätti kiinnostukseni samoin kuin se seikka, että nämä feministiset runot on kirjoitettu 1900-luvun alkupuolella. Tämä on ensimmäinen suomennettu kokoelma Wickhamin runoja.
Olen kuollut mies,
ja jonkin karmean noituuden vuoksi
lihani vielä kävelee. (s. 28)
Kokoelman alussa on lyhyt elämäkerta runolijasta. Wickhamin isä suunnitteli tyttärelleen runoilijan uran, josta hänen puolisonsa ei kuitenkaan pitänyt yhtään, vaan passitti itsenäisen ja tasa-arvoa kaipaavan vaimonsa yksityiseen mielisairaalaan vuonna 1913. Aviomies Patrick Hepburn oli esittänyt todisteena vaimonsa mielisairaudesta tämän runot ja luottamuksen omaan tekstiin.
Nerous naisissa herättää pirun miehissä. (s. 47)
Wickhamilla oli myös suhde naisen kanssa, asuessaan Pariisissa erillään miehestään. Wickham teki itsemurhan vuonna 1947 ja hänen viimeiseksi jäänyt runo "Hirtin itseni" on myös tämän valikoidun kokoelman viimeisenä runona.
Wickhamin runoista paistaa läpi turhautuminen oman aikansa kapeakatseisuuteen ja naisen heikompaan asemaan ja älylliseen aliarviointiin. Runoista on luettavissa mm. hänen avioliittonsa ongelmista, isän antamasta taakasta ja äitiydestä. Aivan kaikista runoista en saanut otetta, mutta suosittelen tutustumaan tähän kokoelmaan.
Monessa asiassa me olemme erilaisia,
mutta joissain asioissa osumme yhteen,
vaikka laki ei ole sama meille kahdelle.
Sukupuoletonta minussa on mieleni.
(s. 7, Runosta Vihainen nainen)
Arvosana:
Takakannesta:
Rakkaudesta mies tarjosi minulle maailmaansa,
niin pientä ja ahdasta,
vailla suloa minkäänlaista.
Ja minä viskasin takaisin
tuon tyhmän pienen pallonsa.
Heitin kuumin käsin päin sitä kylmää moralistia,
hänen täydellisen, puhtaan, symmetrisen, pienen maailmansa.
Anna Wickham oli 1900-luvun alun tärkeimpiä feministisiä runoilijoita. Hänen lyriikkansa käsittelee usein naisen asemaa, tasa-arvoa, avioliittoa sekä naisten välistä rakkautta, intohimoa ja ystävyyttä.
Muita lukukokemuksia: Kirjojen keskellä
Muistelisin, että joku tämän lukenut oli kirjaa pettynyt. Aika neutraalilta vaikuttaa sinunkin kuvauksesi eli kysyn nyt vielä, että miten tämä sijoittui sun pitämisasteikolla?
VastaaPoistaEn löytänyt Googlaamalla muiden kuin Maijan (Kirjojen keskellä) postauksen, johon löytyy linkki jutun lopusta. Hän ei ainakaan ollut kovin vakuuttunut teoksesta.
PoistaItse enimmäkseen pidin, etenkin esipuheen historiikki Wichamiin henkilönä oli kiinnostavaa luettavaa. Jokin suurempi kokemus jäi ehkä kuitenkin puuttumaan - ei siis nouse suosikkieni kärkeen, mutta pidän nimen mielessä.
Tässä ovat esillä käytännössä kaikki runot / niiden katkelmat, joista pidin suuresti, mutta näiden lisäksi jotkut pidemmät tekstit olivat kokonaisuutena hyvin paljastavia ja henkilökohtaisia, eli niitä luki suorastaan päiväkirjamaisesti.
Suosittelen kyllä lukemaan tämän lyhyen vihkosen ja muodostamaan oman mielipiteen. Eli positiivinen fiilis jäi ja olisin voinut kyllä lukea enemmänkin.
Harmillisesti teksteille ei ole ilmoitettu kirjoittamisajankohtaa tai mistä kokoelmista ne on, sekin olisi antanut vähän skaalaa kirjoittamisjärjestyksestä.
Mulle tämän kanssa kävi niin, että kiinnostuin enemmän Wickhamista itsestään kuin hänen runoistaan. Oletin myös, että runoissa olisi ollut enemmän kokoelman nimen kaltaista kiihkeyttä, mutta päällimmäisenä oli tosiaan tuo mainitsemasi turhautuminen.
VastaaPoista