Kirjabloggaajien joulukalenterin luukku 20 | Matt Haig: Tyttö joka pelasti joulun & Marjatta Kurenniemi: Onnelin ja Annelin talvi

Kirjabloggaajien joulukalenterin logo on minun suunnittelemani.

  

Osallistuin tänäkin vuonna järjestettyyn kirjabloggaajien joulukalenteriin, luukulla 20. Luin tätä postausta varten kaksi jouluisaa teosta. Luukku 19 avautui blogissa Mrs Karlsson lukee ja huomisen luukku ilmestyy Kirjapöllön huhuiluja -blogiin.

Yöpöydän kirjat -blogi toivottaa tämän postauksen myötä hyvää joulua!

   

"Maailma ilman taikuutta on surullinen paikka."

  

  

Matt Haigin Tyttö joka pelasti joulun on jatkoa 2016 ilmestyneelle teokselle Poika nimeltä Joulu, josta postasin viime vuoden joulukalenterissa. Sarjaan on ilmestynyt tänä vuonna myös kolmas osa Joulupukki ja minä. Pidin tästä jatko-osasta enemmän kuin sarjan aloittavasta kirjasta, joka kertoi kuinka Joulupukki sai alkunsa. Tarinan päähenkilö on tällä kertaa tyttö nimeltään Amelia, jonka ansiosta Joulupukki pystyi ensimmäisenä jouluna viemään lahjat kaikille maailman lapsille, sillä hän uskoi niin kovasti taikuuteen. 

Jouluaaton taika ei ole Joulupukin ansiota, eikä se ole myöskään peräisin salamasta tai muista poroista. 

Taikuus syntyy jokaisen lapsen toiveista ja haaveista. (s. 7)

  

Eletään 1840-lukua. Lontoossa asuvan Amelian äiti on nuohooja, mutta ollut viime aikoina niin sairas, että voi vain maata sängyssä ja yskiä. Niinpä Amelia ottaa piippujen puhdistamiseen tarvittavat varusteet mukaansa ja yrittää tehdä parhaansa tienatakseen rahaa äidin lääkkeeseen. Hän lähettää Joulupukille kirjeen, jossa toivoo, että äiti voisi olla taas terve. Tonttuvaarassa on kuitenkin hätätilanne, sillä peikot hyökkäävät kylään ja tuhoavat niin tottujen kodit, pukin reen kuin myös kaikki lahjat. Niinpä joulua ei sinä vuonna tule.

 

Amelia tiesi -- mikä köyhäintalo oli. Se oli kauhea paikka -- jonne kukaan ei halunnut mutta jonne ihmiset joskus joutuivat, jos olivat liian köyhiä tai sairaita tai menettivät kotinsa tai vanhempansa. (s. 34)

  

Amelian äidin tila huononee ja tyttö joutuu lopulta pahamaineiseen köyhäintaloon. Vuotta myöhemmin Joulupukki on jälleen valmistautumassa aattoillan lahjojen jakoon, mutta kaikki ei ole kunnossa: toivopuntarissa on vähemmän valoja kuin pitäisi. Tästä pukki päättelee, että Amelialle, tytölle, joka aikoinaan oli niin toiveikas, on tapahtunut jotain. Hän lähtee Lontooseen ja tapaa mm. kuningatar Viktorian ja kirjailija Charles Dickensin matkalla pelastamaan Ameliaa. Tapahtumien tuoksinassa pukki myös rakastuu.

"Ensi sitä rakastaa toista ihmistä ja tunne on molemminpuoleinen, ja sitten häntä ei enää olekaan. Minne kaikki rakkaus menee?"
--
"Rakkaus ei koskaa katoa -- Vaikka ihminen katoaisikin. -- Rakkaus ei koskaan kuole -- rakkaus jää talteen ja suojelee meitä. Se on elämää suurempaa, eikä se lopu silloin, kun elämä loppuu." (s. 287-288)

  

Haigin kuvaama maailma on hyvin synkkä, mutta jostain löytyy aina pieni toivon pilkahdus. Esimerkiksi Amelian äidillä on sanonta: "Elämä on kuin savupiippu - joskus on mentävä pimeyden läpi, jotta pääsee valoon." Suosikkihahmoni on Nokikuono-niminen kissa, Amelian paras kaveri.

   

Chris Mouldin kuvitus on ihastuttavaa!

  

Arvosana:

    

Takakannesta:

Jos taikuudella on alku, onko sillä myös loppu?

  

Kun Amelia haluaa toiveensa täyttyvän, hän tietää täsmälleen kenen puoleen kääntyä: joulupukin. Mutta taika, johon Amelia uskoo, on hiipumassa, ja joulupukilla on kädet täynnä työtä: kiukkuisia tonttuja, taivaalta putoilevia poroja, vihaisia peikkoja puhumattakaan siitä, että koko joulu on ehkä peruttu! Mutta Amelia ei olekaan mikään tavallinen tyttö, ja pian joulupukki saa huomata, että hän tarvitsee Amelian apua pelastaakseen joulun.

  

Tyttö joka pelasti joulun on henkeäsalpaava ja viisas seikkailukertomus joulun pelastusoperaatiosta. Se on edeltäjänsä Poika nimeltä Joulu -kirjan tavoin hauska, syvällinen ja koskettava – täydellinen joulukirja!

     

Suomentanut: Sarianna Silvonen, 339 sivua, Aula & Co 2017

    

Kuvittanut: Chris Mould

  

Alkuperäinen nimi: The Girl Who Saved Christmas (2016)

  

Kirja on luettu myös täällä: Luetut.net, Kirjojen keskellä, Siniset helmet, Bibbidi Bobbidi Book, Lastenkirjahylly

  

    

"Ei oikeastaan lainkaan huomaa, koska se alkaa,
mutta eräänä päivänä vain tajuaa olevansa keskellä joulutouhua."

    

Lukuhaasteissa: Helmet 2018: 11. Kirjassa käy hyvin
  

Tämä vuonna on juhlittu Marjatta Kurenniemeä, jonka syntymästä on kulunut 100 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi olen lukenut pitkin vuotta hänen tuotannostaan Kuinka-Kum-Maa on kaikkialla ja Puuhiset. Kurenniemen kirjat eivät ole minulle lapsuudesta tuttuja, joten onkin ollut ihanaa astua hänen satumaailmoihinsa.
 
Suosituimpia teoksia hänen tuotannostaan ovat kuulemani perusteella parhaista ystävistä Onnelista ja Annelista kertovat, joista luin kalenteriluukkua varten toisen osan Onnelin ja Annelin talvi. Teoksen tapahtumat kestävät marraskuusta toukokuuhun, mutta joulun vietto on osa tarinaa. En ole lukenut sarjan ensimäistä osaa Onnelin ja Annelin talo, johon sivun alalaidassa viittailtiin usein. Tämä ei kuitenkaan haitannut pahasti lukukokemusta.

Hauskimpia asioita mitä tiesin oli kipittää tohveleissa ja aamunutussa keittiöön valmistamaan aamukahvia. (s. 61)

8-vuotiaat tytöt asuvat omassa talossaan ja ovat tekemässä puutarhassa viimeisiä syyspuuhia, kun portilla näkyy yllättäen valoja. Pikkuruinen auto ajaa pihaan ja siitä astuu ulos herrasmies, joka kysyy tytöiltä talon edellistä omistajaa, rouva Ruusupuuta. Vaaksanheimojen perhe on joutunut muuttamaan heidän talonsa tuhouduttua äkillisesti. Onneli ja Anneli tarjoavat heille yösijan nukkekodissaan.

Perheen vierailu venyy kuitenkin pitempään, sillä rouva Ruusupuuhun on vaikeaa saada yhteyttä. Pian tytöistä tuntuu siltä kuin nukkekodissa asuisi "elävä nukkeperhe", isä, äiti, mummo ja lapset Lilli, Putti ja vauva. Vieraat päättävät ilahduttaa emäntiään viettämällä pukkujoulua, joka on heidän kokoisilleen mielekkäämpi juhla. Joulupukin sijaan lahjat jakaa joulupikku. 

- Kun on erilainen, niin kuin minä ja perheeni -- täytyy olla erityisen varuillaan. (s. 26)

Tarinassa on pari jännittävää hetkeä, kun Vaaksanheimojen perheen perässä on epämiellyttäviä isoja ihmisiä, mutta lopussa kaikki kääntyy parhain päin. Kurenniemi on luonut jälleen yhden ihastuttavan sadunomaisen maailman. Teos muistuttaa Mary Nortonin Kätkijöitä, jossa niin ikään on pikkuruisia ihmisiä, jotka joutuvat etsimään uuden kodin sekä nukkekodin huonekaluja.
  

   

Kirjasta ilmestyi vuonna 2015 elokuva.

  

Arvosana:

   
Takakannesta:

Onneli ja Anneli ovat parhaat ystävykset, jotka asuvat kahdestaan ikiomassa talossa. Eräänä talvi-iltana heidän pihaansa ajaa pikkuruinen, tuskin kenkälaatikon kokoinen auto. Vaaksanheimojen perhe on joutunut kodittomaksi ja muuttaa Onnelin ja Annelin nukkekotiin asumaan. Pian selviää, että kaikilla isoilla ihmisillä ei olekaan hyviä aikeita Vaaksanheimojen suhteen... 

87 sivua, WSOY 1970 (2. painos, 1. painos 1968)

  

Kuvittanut: Maija Karma

      

Muita lukukokemuksia: Cillan kirjablogi, Sinisen linnan kirjasto, Kirjasähkökäyrä, Lukutoukan kulttuuriblogi, Tarinauttisen hämärän hetket