Kirjabloggaajien kesälukumaraton 25.-27.8.2023

   

Kirjabloggaajien kesän 2023 lukumaraton tulee kahden viikon päästä, viikonloppuna 25.-27.8.

  

Lukumaratonin säännöt:

• Lukuaikaa on maratonille varattu (yleensä) 24 tuntia, mutta kukaan ei estä lukemasta vaikka koko viikonloppua. Taukojen pitäminen on lämpimästi suositeltua, mutta ne sisältyvät kokonaisaikaan. Muista siis syödä, nukkua, ulkoilla ja lepuuttaa silmiä riittävästi, jotta lukuinto säilyy!
• Voit valita itsellesi sopivan 12, 24, 48 tai vaikka 72 tunnin ajanjakson, jonka aikana luet ja kirjaat ylös lukemiesi kirjojen sivumäärän tai kuunnellut tunnit ja pidät listaa luetuista teoksista. 
• Osallistua voi niin bloggaajana tai somealustoilla, vaihtoehtoisesti voit jättää kommentin lukukokemuksistasi maratonin koosteeseen.
• Somessa voi julkaista etukäteen lukupinon esittelyä tai fiilistellä menemään maratonin aikana. Kaikki kirjallisuus lasketaan mukaan, niin paperisena kuin ääni- ja e-aineistonakin.
• Maratonin lopuksi voi julkaista koontipostauksen, josta käy ilmi luettu sivumäärä tai kuunneltu aika, sekä luetut kirjat. Koontipostauksen linkin tai edellä mainitut tiedot voi julkaista maratonia seuraavan tiistain aikana täällä ilmestyvän postauksen kommenttilaatikkoon.
• Halutessasi voit seurata muiden lukumaratonia. Somessa aihetunnisteena käytössä ovat #lukumaraton ja #kesälukumaraton2023. Maratonpostauksissa voi käyttää tässä julkaisussa olevaa kuvaa
• Ja lopuksi, maraton ei ole kilpailu siitä kuka lukee eniten sivuja, vaan lupa upota kirjojen maailmoihin! 

  

Lukuiloa maratonille!

  

Maratonilla mukana:

• Kirjaimia
• Kirjojen kuisketta
• Kirsin konttuuri
• Kuunnellut äänikirjat
• Lasisipulissa
• Yöpöydän kirjat

Heinäkuun luetut

   

Heinäkuu alkoi Pride-lukumaratonilla, jonka aikana luin kuusi teosta (kaksi lasten kuvakirjaa ja neljä sarjakuvaa). Osallistuin Eino Leinon päivän runohaasteeseen Kiira Korven kohutulla Hyppää vaan! -teoksella, Naistenviikolla postasin parista teoksesta, joihin liittyi viikon nimipäiväsankareita ja kuukauden lopussa oli puolivuosittaisen perinteen mukainen klassikkohaasteen postaus. Tällä kertaa luettavakseni valikoitui teos, jonka olemassaolosta sain tietää vasta pari vuotta sitten, vaikka siitä tehdyt sarjat ja elokuvat ovat edelleen suosittuja. Kyseessä on siis Waldemar Bonselsin Maija Mehiläinen.

  

Kuukauden lukusaldoksi kirjattakoon 17 teosta, joista parhaat lukuhetket tarjosivat ensimmäinen englanniksi lukemani säeromaani Alone, tunnetaitoja ja ihmisyyden moninaisuutta esittelevät kuvakirjat Poika ja rohkeusloikka ja Sulon ja Elsin mummo karkuteillä, omaelämäkerrallinen ja samaistuttava muistelmateos How to Be Ace, luontokadosta kertova Ilmastoseikkailu-sarjan kolmas osa Varastettu metsä, jonka julkkareissa kävin sekä kuukauden lukupiirikirjana ollut Pullopostia Seilin saarelta.  

  

Kaikki heinäkuussa luetut: (3984 sivua)

• Balli Kaur Jaswal: Eroottisia tarinoita punjabilaisille leskille
• Jani Toivola & Saara Obele: Poika ja rohkeusloikka
• Susanna Silvander-Rosti & Nadja Sarell: Sulon ja Elsin mummo karkuteillä
• Kimmo Lust: Silmukka
• Alison Bechdel: Hautuukoti – Tragikoominen perheeni
• Rebecca Burgess: How to Be Ace: A Memoir of Growing Up Asexual
• Kaiu Shirai & Posuka Demizu: The promised Neverland 11 & 12
• Ella Paija: Soita minulle karusellin kelloa
• Megan E. Freeman: Alone
• Rutu Modan: Tunnels
• A.R.S. Horkka: Nordic Horror - Valkean yön lapset
• Sanna Isto: Näkymättömät
• Päivi Tuulikki Koskela & Hanna Kenakkala: Varastettu metsä
• Waldemar Bonsels: Maija Mehiläinen
• Marko Hautala: Kuolleiden valssi
• Susan Heikkinen: Pullopostia Seilin saarelta - Potilas numero 43

  

Helmet-lukuhaasteessa suoritetut kohdat:

  

14. Kirja kertoo terveydenhuollosta - Susan Heikkinen: Pullopostia Seilin saarelta - Potilas numero 43

16. Kirjassa kirjoitetaan kirjaa - Balli Kaur Jaswal: Eroottisia tarinoita punjabilaisille leskille

28. Kirjassa on sama vuodenaika kuin lukuhetkellä - Waldemar Bonsels: Maija Mehiläinen

31. Kirjan kansikuvassa on taivas tai kirjan nimessä on sana taivas - Morgan E. Freeman: Alone

48. Kaksi kirjaa, joiden tarinat sijoittuvat samaan kaupunkiin tai ympäristöön - A.R.S. Horkka: Nordic Horror - Valkean yön lapset

  

Elokuun lukupinossa:

• Blake Crouch: Wayward Pine - Ei pakotietä 
• C.A. Fletcher: A Boy and His Dog at the End of the World 
• Maria Gripe: Salaisuus varjossa  
• Hugh Howey: Hiekan poikki 
• Pam Jenoff: Sirkustyttö 
• Annie Lyons: Pommisuojan lukupiiri 
• Annukka Salama: Ripley - Nopea yhteys 

    

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 17 | Waldemar Bonsels: Maija Mehiläinen

"Mutta pieni Maija oli luonteeltaan levoton, ja tuskinpa hän olisi ajan mittaan 

viihtynyt mehiläisten yksitoikkoisessa elämässä. Sekä eläinten että ihmisten joukossa 

on yksilöitä, jotka eivät voi mukautua muiden tapoihin; on syytä olla hyvin varovainen 

ja harkitseva, kun arvostelee heidän käyttäytymistään. Sillä levottomuus ei suinkaan 

aina johdu laiskuudesta tai itsepäisyydestä, vaan sen pohjana usein on totinen 

kaipuu korkeampaan ja parempaan kuin arkinen elämä voi tarjota"

  

  

Klassikkohaasteen kierroksen 17 vetovastuussa oli Oksan hyllystä -blogi.

  

Maija Mehiläinen oli yksi lapsuuteni suosikkianimaatiosarjoista, ja taisinpa lukea muutamia sarjakuviakin, joissa tuo pienen pieni mehiläinen ystävineen seikkaili. Niinpä olikin kiinnostavaa, kun heinäkuussa 2020 (muistelin ensin, että viime kesänä, mutta hups, ehtihän tuossa pandemian aikana vilahtaa useampikin vuosi välissä) löysin alkuteoksen kirpparilta. En edes tiennyt, että Maija lennähti pesästään ensimmäisen kerran itävaltalais-saksalaisen Waldemar Bonselsin kirjoittamassa romaanissa jo 1900-luvun alkuvuosikymmenillä.

  

– Huoneessani asuu vanhahko ihminen. Hän hoitaa nenänsä väriä omituisella juomalla, jota hän pitää piilossa nurkkakaapissa. (s. 64)

  

Jokainen luku on oma seikkailunsa, joissa "poikkeuksellisen luonteen" omaava Maija, joka "ei ole niin kuin muut mehiläiset" tutustuu elinympäristönsä muihin asukkaisiin, hän ei nimittäin halunnut raataa päivästä toiseen hunajaa hakien. Nämä retket olivat kirjan parasta antia, vaikka Maija joutuu vaaranpaikkoihinkin, useammin kuin kerran, kuten "häijyn" Tekla-hämähäkin seittiin. 

  

Maija tapaa muiden muassa ruusussa asuvan Peppi-nimisen ruusukuoriais-miehen, jonka rouva ei juo vettä "koska hänen munuaisensa eivät siedä sitä", runoilevan leppäkertun, Hannibal-lukin jolta puuttuu yksi jalka sekä epäilevän tuhatjalkaisen nimeltään Hieronymus. Kaikkein erikoisin kohtaaminen on kuitenkin keijun kanssa.

  

Kukasta nousi aivan pieni ihminen. -- äkkiä puhkesi hartioista kaksi loistavaa siipeä, valkoista kuin kuutamo ja puhdasta kuin lumi.

--

– Me keijut elämme seitsemän yötä, mutta meidän täytyy jäädä siihen kukkaan, missä olemme syntyneet. Jos poistumme kukasta, täytyy meidän kuolla aamunkoitteessa.

--

– Uneksivatko ihmiset nukkuessaan? 

– Eivät vain silloin, sanoi keijukainen. Usein he uneksivat hereilläänkin. Silloin he istuvat aatoksiinsa vaipuneina, pää hieman kallellaan ja katse vaipuneena etäisyyteen aivan kuin se tahtoisi nähdä taivaaseen saakka. (s. 110-112 ja 120-121)

  

Keiju kertoo, ettei voi näyttäytyä ihmisille kuin heidän unissaan ja haaveissaan. Samaan aikaan tässä mainitaan toistuvasti (ja omaan makuuni aivan liikaa) Jumala ja kuoleman kohtaaminen urhoollisesti. Maijakin tuntee "onnekasta uhrautumisen halua ja uljuutta" ja tahtoisi kuolla kuningattarensa puolesta, kun herhiläiset hyökkäävät kotipesään. 

  

– Ymmärrättekö myös ihmisten puhetta? 

– Se on kysymys, johon on vaikea vastata, pikku neiti, sillä ei ole vielä todistettu, osaavatko ihmiset puhua. (s. 56)

  

Mehiläisten keskuudessa ihmisistä puhutaan ylettömän ylistävästi ja Maijan opettaja Kassandra jopa kieltää häntä uskomasta muiden eläinten puheita ihmisistä. Esimerkiksi sudenkorento-Surri kertoo Maijalle taskusta, joka on "ihmisten uloimmassa nahassa oleva varastokammio" ja kuinka ihmisellä on keinotekoinen pistin, linkkuveitsi ja joskus "poikaihmiset ovat pyydystäneet korentoja huvikseen ja repineet niiltä siivet ja jalat". 

  

– Maija pieni, sinä saat oppia tuntemaan päivänpaisteen, korkeat, vihreät puut ja kukkaiset niityt, hopeiset järvet ja lirisevät, välkkyvät purot, kirkkaan sinitaivaan ja ehkä lopuksi vielä ihmisenkin, korkeimman ja täydellisimmän minkä luonto on synnyttänyt. (s. 9)

  

Hieman hidastempoinenhan tämä on verrattuna moderneihin lastenkirjoihin ja sen ikä näkyi hieman negatiivisesti suomennoksessakin, jossa käytetään esimerkiksi sukupuolitettuja ilmaisuja ystävätär ja opettajatar, Maijaa haukutaan poroporvariksi, itsensä esitetään sen sijaan että esiteltäisiin ja sanojen taivuttaminenkin on erilaista kuin nykyään (esim. puolustihe, ylemmä). Uusin löytämäni versio kirjasta on viime vuodelta (äänikirja ikäsuosituksella 5+), mutta en tiedä, onko siihen tehty päivityksiä. 

  

Isoimman miinuksen klassikko saa kuitenkin siitä, että sen kirjoittaja oli tunnetusti antisemitisti. 

  

– Elämän koulussa kyllä vielä opitte. (s. 34) 

      

    

Klassikkohaasteeseen lukemani kirjat:

    

William Golding: Kärpästen herra

L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet

George Orwell: Vuonna 1984

C.S. Lewis: Velho ja leijona

Tove Jansson: Näkymätön lapsi

Arthur C. Clarke: Lapsuuden loppu

Ursula K. Le Guin: Pimeyden vasen käsi

Minna Canth: Papin perhe

Kate Chopin: Herääminen

Octavia E. Butler: Aamunkoitto

Aili Somersalo: Mestaritontun seikkailut

Robert C. O'Brien: Tohtori L - Vieras kuolleesta maailmasta

James Herriot: Kaikenkarvaiset ystäväni

Vonda N. McIntyre: Unikäärme

Otfried Preussler: Mustan myllyn mestari

Brian Jacques: Soturi Matiaksen miekka

    

Arvosana:

    

Takakannesta:

Klassikkokirja Maija Mehiläisestä kertoo sekä itsenäistymisestä että uskollisuudesta yhteisölleen.

  

Maija Mehiläinen kasvaa mehiläispesässä ystävien ja perheen keskellä. Kun pesä käy ahtaaksi kaikille, on aika perustaa uusi siirtokunta. Utelias Maija haluaa neuvoista välittämättä lentää tutkimaan omin päin maailmaa.

  

Omille teilleen lähdettyään Maija kokee monia hauskoja seikkailuja, mutta jäätyään herhiläisten vangiksi, hän pääsee selville hurjasta suunnitelmasta tuhota mehiläiset! Maijasta tulee herhiläisodan sankari ja tarina pikku mehiläisestä kertookin paitsi itsenäistymisestä myös uskollisuudesta.

  

Waldemar Bonselsin Maija Mehiläinen ilmestyi Saksassa 1912 ja ensi kerran suomeksi vuonna 1919. Tarinasta on tehty useampi elokuva sekä 104-osainen suosittu piirrossarja. 

  

Suomentanut: Hannes Salovaara ja Kirsti Kunnas (runot), 167 sivua, WSOY 1987 (3. painos, 1. painos 1919)

  

Alkuperäinen nimi: Die Biene Maja (1912)

  

Kuvittanut: Eva Laurell

Naistenviikko | Päivi Tuulikki Koskela: Varastettu metsä

"Suo tuoksui voimakkaasti, Tuoksu toi mieleen maatuvat kasvit ja jonkin muinaisen

 ja alkukantaisen, ikään kuin he olisivat siirtyneet aikakoneella menneisyyteen."

  

   

Arvostelukappale, jonka lahjoitan siskoni luokkaan 5.-6.-luokkalaisten luettavaksi

  

Oli ilo tulla kutsutuksi Päivi Tuulikki Koskelan kirjoittaman ja Hanna Kenakkalan (jonka nimipäivää vietettiin naistenviikolla jo 21.7.) kuvittaman kolmannen Ympäristöseikkailun, Varastettu metsä, julkistustilaisuuteen tiistaina 18.7. Sain tilaisuudessa kirjan molempien tekijöiden nimmareilla varustettuna sekä kirjan tunnelmallisella kuvituksella olevan kirjanmerkin. 

– Yksikään Suomessa oleva kasvi- tai eläinlaji ei joutuisi uhanalaiseksi, vaikka avohakkuut lopetettaisiin kokonaan. Sen sijaan avohakkuiden ja tehometsätalouden takia satoja lajeja on nyt häviämisuhan alla. (s. 58)

  

Olen lukenut Ympäristöseikkailu-sarjasta aiemmin vain edellisen osan Operaatio IlmastoAreena, joka vakuutti tyylillään lukemaan tämän heti tuoreeltaan. Varastettu metsä on huikea tietopaketti, joka kertoo lapsille (ja aikuistenkin olisi hyvä lukea tästä) mitä luontokato on. Vauhdikkaan seikkailun lomassa puhutaan mm. soiden kuivaamisen ja avohakkuiden haitoista, lajikadosta, uhanalaisista eläimistä, pölyttäjien katoamisesta sekä metsäpaloista, jotka aiheutuvat huolimattomasti heitellyistä tupakantumpeista.

  

– Mitä hemmetin hyötyä meille on niistä 52 eri kääpäläjista? -- – Matalaksi vaan kaikki. Naurettavaa viherpiipertelyä kaikki ötökkähommat ja kääpätutkimukset.

--

– Ötökät selviävät ilman ihmistä, mutta ihmiset eivät selviä ilman ötököitä, hän sanoi pohtivasti. (s. 57 ja 66)

  

Tällä kertaa sisarukset Nea ja Niilo ystävänsä Venlan kanssa seikkailevat Hossan kansallispuistossa, jonne he pääsivät Venlan vanhempien mukana. Kun aikuiset tekevät etänä töitään, nuoret sankarimme tutustuvat luontokohteen tarjoamiin aktiviteetteihin. Eräällä reissullaan he huomaavat valkoisia merkitsemättömiä rekkoja, joiden pressujen alla kuljetetaan vanhojen puiden runkoja. He päättävät selvittää, onko puut kaadettu suojellulta alueelta ja siinä heitä auttavat edellisen seikkailun aikana tavatut iiläiset veljekset Eetu ja Eero, josta jälkimmäisellä on yhteyksiä hakkeriverkostoon.

  

– Ja se ministeri selitti ihan pokkana, että ne uhanalaiset lajit voivat aina siirtyä metsäkuviolta toiselle, jos jotakin avohakataan. -- kerro tuo pohjanhyytelöjäkälälle, niin uhanalainen jäkälä hilpaisee vikkelästi metsäpalstalle odottamaan jokusen sata vuotta, että sopivaa lahopuuta on taas saatavilla. (s.120-121)

  

Koskelan luontokuvailu on ihastuttavaa, lukekaa vaikkapa nämä rivit: "Metsä näytti täällä erilaiselta kuin Etelä-Suomessa. Se näytti karulta ja kesyttämättömältä." ja "Heidän ympärillään levittäytyi jylhää vanhaa metsää. Jotkut puut olivat paksuja kuin antiikin temppeleiden pylväät." Vetoaa ainakin minuun. Kielen rikkaudesta kertoo myös verbi "umplahtaa", puhuttaessa kuinka jalka uppoaa suonsilmäkkeeseen. Aivan täydellinen sana kuvaamaan tuota tilannetta! 

  

– Jos joku laji kuolee sukupuuttoon, niin sitä ei enää saa takaisin, hän sanoi hiljaa. – Se on yksi syy, miksi valokuvaan luontoa. Että tulevaisuuden ihmiset näkevät, mitä ennen oli. Niin moni laji on katoamassa. (s. 99)

    

Suosittelen kirjan lukemista lämmöllä saatesanoilla, jotka poimin Koskelan lehtihaastattelusta: lapsia ei voi suojella ilmastonmuutokselta, mutta heille voi antaa tietoa mitä tapahtuu ja mitä luonnon kannalta voi tehdä paremmin yksittäisenä ihmisenäkin. Teoksen lopussa on nimittäin listattu lisää infoa, josta voi keskustella lasten ja varhaisnuorten kanssa.  

  

Arvosana:

       

Takakannesta:

Nea, Niilo ja Venla lähtevät lomalle Hossan kansallispuistoon, mutta törmäävät arvoitukseen. Mitä tunnuksettomien valkoisten rekkojen kyydissä kuljetetaan, ja minne? Lasten uteliaisuus vie heidät röyhkeiden rikollisten jäljille... ja suureen vaaraan. Varastettu metsä -kirjassa saadaan seikkailun myötä myös tietoa luonnon monimuotoisuudesta ja lajikadosta. 

  

Kirjailija Päivi Tuulikki Koskela on kirjoittanut satuja televisioon ja varhaiskasvatuksen käyttöön. Häneltä on julkaistu aiemmin kaksitoista lasten- ja nuortenkirjaa, osa entisellä nimellä Honkakoski. Varastettu metsä on Päivi Tuulikki Koskelan kolmas ympäristöteemainen seikkailukirja. Aiemmin ovat ilmestyneet Seikkailu Itämeressä ja Operaatio IlmastoAreena.

  

171 sivua, Atrain & Nord 2023

  

Kuvittanuut: Hanna Kenakkala

     
Sarjassa ilmestyneet osat:

• Seikkailu Itämeressä
• Operaatio IlmastoAreena
• Varastettu metsä
• Koodinimi susi (ilmestyy kesällä 2024)

Naistenviikko | 🌈 Kuura Juntunen: Mähän tiesin, ettei täällä ole mitään

"Olo oli kuin olisin vetänyt henkeen tähtien valoa ja nyt se tanssii keuhkoissa."

  

    

Naistenviikkolla 22.7. nimipäiväänsä viettävät Leena, Matleena, Leeni, Lenita

    

Kuura Juntusella on aivan mielettömän upea kirjoittajaääni. Nautin tekstistä todella paljon, kuinka merkityksellisiä jokainen valittu sana oli. Lupaavaa oli esimerkiksi jo epilogissa oleva lause: "Voin myös luvata, että tän tarinan miehet ei halua lakanoiden väliin kanssasi." Samoin kirjan loppupuolella oleva runollinen kohta "Maapallomme pinta halaa paljaita varpaitani" kolahti. Jokaisella lyhyellä luvulla on myös sisältöä kuvaava nimi, esim. luku "jossa inhotaan pöytäliinaa", luku "jossa puhutaan kahvinkeittimelle" ja luku "jossa harjoitetaan nachoterapiaa".

  

Ilmastoahdistukseen saa varmaan lääkkeet nopeammin kuin tavalliseen ahdistukseen. En tiedä, mitä se kertoo mun mielenlaadun heikkoudesta tai Suomen terapiatilanteen ahdingosta. Olis aika mukavaa, jos niistä edes toinen muuttuisi paremmaksi. (s. 14)

  

Pride-lukuhaasteen aikana lukemani Mähän tiesin, ettei täällä ole mitään kertoo neljästä lukioikäisestä ystävästä, Hellestä, Caesarista, Julianista ja Leenistä. Jokainen on sateenkaareva omalla tavallaan, edustettuina ovat mm. aseksuaalisuus, muunsukupuolisuus ja transihmisyys. Nelikon elämää seurataan yhden kevään ja kesän ajan. Leenillä on ihana tapa puhua murheella (mie/sie), tällaista ei liian usein tule vastaan nuortenkirjoissa.

  

"Mitä pitäis tehdä päästäkseen kanssasi sänkyyn?"

--

"Mie voin vastata!" sanoo Leeni ja sen ilme on juonikas. -- "Vastaus on kovin yksinkertainen: ei ole mahdollista", sanoo Leeni ja virnistää, "aseksuaali." (s. 47)

  

Kertojaääninä vuorottelevat Helle ja Julian. Helle on kaksikosta pessimistisempi ja hänestä on vaikeampaa saada otetta. Teoksen tunnelma on yhtä aikaa sähköisen intensiivinen ja suloisen unenomainen. Kirjan aikana ihastutaan ja rakastutaan, mutta särjetään myös sydämiä. Harmillisesti kirjan loppupuolella olevien tapahtumien myötä oli pakko pudottaa yksi tähti pois arvostelusta, sillä se oli jollakin tapaa liian helppo ja ilmeinen tapa taputella tarina kasaan, mutta jätti samalla jälkeensä tylpän jomottavan tunteen, vaikka sitä osasikin odottaa. Toivottavasti jossakin on rinnakkaistodellisuus, jossa asiat menevät toisin.

  

Leeni  on päivä päivältä kauniimpi. -- sen kasvoille ilmestyy päivittäin uusia pisamia. Mun avaruusprinsessani tähtikuviot seikkailevat sen nenällä ja poskipäillä. (s. 147)

  

Koin paljon samaistumisen hetkiä, vaikka olenkin hahmoja 20 vuotta vanhempi. Oli ihastuttavaa seurata Hellen matkaa omaan muunsukupuolisuuteensa, nähdä hänen valitun perheensä kasvavan ja tavata Julianin transiuden hyväksyvä mummo, samaan aikaan kun hänen äitinsä käyttää lapsestaan (toivottavasti vahingossa) tämän deadnamea. Olisipa tällaisia kirjoja ollut jo silloin, kun olin itse teini. Ainoa omalta tuntuva sana tuolloin oli androgyyni, nykyään tiedän oikean sanani olevan genderqueer. Samoin aseksuaalisuus ja demiseksuaalisuus eivät tuolloin olleet lainkaan tunnettuja termejä omanikäisteni keskuudessa. Onneksi voi vielä näinkin kypsemmälläkin iällä löytää termejä omaa olemistaan kuvaamaan. 

  

Caesar nurisee jotain siitä, että sen enkelinkiharat menee ihan sekaisin. Julian päättää siis tehdä ainoan tehtävissä olevan asian ja se nousee varpailleen pörröttääkseen Caesarin hiuksia. (s. 208)

  

Joku oli kommentoinut Goodreadsissa, että kirjassa pörrötetään liian usein eri hahmojen hiuksia, mutta minua se ei haitannut. Enemmänkin kiinnitin huomiota hahmojen ihastuttavan erikoisiin nimiin. Keskeisen porukan lisäksi teoksessa esiintyvät nimittäin Dante, Jalava, Salomo kuin myös Gabriel. Ei ehkä ihan perinteisiä nimiä suomalaisille nuorille, mutta mitäs siitä, hyvä vaan jos nimigalleria laajenee. En malta odottaa, mitä Juntunen kirjoittaa seuraavaksi.

  

Mä en ole nainen. Kai. Kai. Paino sanalla kai. 

Ja musta tuntuu, että ymmärrän sen vasta nyt. Enpäs. Ymmärsin sen jo aikoja sitten mutta – En usko, että haluan ymmärtää.

--

Millaistakohan on olla trans? Taisiis, mä kai luulen olevani jotain muuta kuin tyttö, mutta millaista on oikeesti elää loputtomassa epäilyksessä?

--

Millaista on olla trans? 

Joka kerta kun mä katson peiliin, näen jonkun toisen, näen jonkun olennon, jonka sisälle mut on laitettu elämään. Pelkkä ajatus siitä, että joku lukee mua väärin, kuulee mut väärin, luulee, että mä olen nainen -- Mä olen niin -- väsynyt kuvittelemaan, millaista mun elämä voi olla, jos olisin vapaa, jos en eläisi näin ja tässä kehossa. (s. 31-32 ja 80)

    

Arvosana:

  

Takakannesta:

Mun nimi on Helle ja tää tässä on kertomus siitä, kuinka mä kuolin.
  
Me neljä ollaan ihan niin kuin te, mä olen ihan niin kuin sä ja sä olet ihan niin kuin me kaikki. Me ollaan ihan tavallisia. Me synnytään, eletään ja kuollaan. Maailma pyörii akselinsa ympäri taukoamatta ja päivä vaihtuu aina seuraavaan.
  
Meidän kämppä on ihan pikkuinen, yhtä isoa huonetta koko roska, ja me kutsutaan sitä tuttavallisesti olokeittiömakuuhuoneeksi tai olomakuukeittiöksi, tai joksikin vastaavaksi.
  
On yhä perjantai, mutta se ei olekaan tavallinen maailmanparannusperjantai, vaan se on aivan erityinen vegaaninen vadelmakakkuperjantai.
  
Tervetuloa seuraamaan katastrofia.
  
Helle, Julian, Leeni ja Caesar lähtevät seikkailulle selvittämään, mitä tarkoittaa muunsukupuolisuus, miten saadaan aikaan jaffapullomuistoja ja mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Ehkäpä vastaukset löytyvät Itä-Suomesta (tai internetistä).

  
271 sivua, Kustannus Z 2022

   

Luettu myös täällä: Kirjaimia