Helsingin kirjamessut 2015 - Kooste osa 2

Kirjamessujen toinen päivä ei ollut niin aikataulutettu kuin ensimmäinen ja pääsin nuuskimaan enemmän messuhallin tunnelmaa. Kirjaostosten tekemisen jätin kuitenkin lauantaille, kun mieheni ja anoppini tulivat myös mukaan.

    

Perjantai 23.10.

 

Klo 17:30-18:15 Louhi | Alunperin minun oli tarkoitus olla perjantaina messukeskuksella jo klo 12:30 kuuntelemassa Laura Lindstedtin haastattelua kirjastaan Oneiron, mutta en ehtinyt aikaisempaan bussiin, joten kävin välissä shoppailemassa. Kirpparilytönä tuli mm. Jonathan Carrollin Naurujen maa (1€). Shoppailukierroksen jälkeen palasin messuhuumaan ja kuuntelemaan paneelikeskustelua Miksi nuorille kirjoitetaan synkkiä tulevaisuuksia? Marianne Leinomaa hastatteli kriitikko Vesa Sisättöä ja kirjailija Eija Lappalaista.

  

Aluksi Sisättö määritteli dystopian: se on utopian eli onnelan vastakohta, epätoivottu tulevaisuus, pieleen mennyt yhteiskunta, ekokatastrofeja, sotia ja totalitarismia. Paneeli keskittyi lähinnä kolmeen tunnettuun dystopiaan, Suzanne Collinsin Nälkäpeliin, Veronica Rothin Outolintuun ja Ally Condien Tarkoitettuun. Tämä kolmikko on jokaiselle vähänkin dystopiaan tutustuneelle hyvin tuttu, ja keskenään samankaltainen. Paljoa uutta paneeli ei siis tarjonnut, mutta keskustelua oli helppoa seurata, kun aihe oli niin tuttu ja läheinen.

  

Teoksissa tapahtuva ihmisten jaottelu esimerkiksi ominaisuuksien mukaisiin ryhmiin nähtiin keskusteluna tämän hetken tasa-arvokysymtyksiin. Leikittelevänä vastauksena kysymykseen, mitä jos asiat olisivatkin huonommin kuin vallitseva tilanne nyky-yhteiskunnassa. Sisättö koki tämän luokkayhteiskunnallisen kerronnan ratkaisun myös filosofisena: ihminen on parhaimmillaan siellä, missä hän on hyvä - vaikka monella onkin usea vahvuusalue. Tästä hyvänäesimerkkinä Outolinnun Tris. 

  

Ryhmäytyminen nähtiin keinona estää tulevia sotia, vaikka tämä ei tietenkään toimi vaan johtaa yhteiskunnan luhistumiseen. Lappalainen totesi, että sota on hyvä konflikti tarinankerronnan kannalta. Taustatarina, joka mahdollista uuden kasvun ja omastamme poikkeavien yhteiskuntamallien rakentumisen.  Teosten nuoret päähenkilöt ovat toiminnan katalysaattoreita, kapinallisia, sankarittaria. Sisätön mukaan sota on dystopiaa ylläpitävä voima, esimerkiksi George Orwellin klassikossa Vuonna 1984 on käynnissä päättymätön sota jossain kaukana, minkä vuoksi yhteiskunta oikeuttaa rajoittavia päätöksiään. 

  

Nuortendystopiaa käännetään paljon amerikkalaisesta kirjallisuudesta. Maassa on käynnissä aktiivinen keskustelu nykytilanteesta. Panelistien mukaan Yhdysvalloissa muhii kulttuurisota. Konfliktit käynnistävät tarinan kerronnan ja antavat puitteet dystopialle, mutta panelistit ihmettelivät, miksei muita konflikteja, kuten ekokatastrofia tai jotain tuntematonta uhkaa ole hyödynnetty nykyistä enempää. Esimerkkeinä ekokatastrofi-dystopioista mainittiin Emmi Itärannan Teemestarin kirja ja Veronica Rossin Paljaan taivaan alla, ulkopuolisesta uhasta puolestaan Rick Yanceyn 5. aalto. 

  

Dystopioita kuvattiin rajattuina alueina, suljettuina miljöinä, joiden ulkopuolisesta maailmasta ei ole tietoa tai yhteiskuntaa ympäröi vaarallinen joutomaa, jonne kukaan ei pääse. Yhteiskunnan johtajille vallitseva tilanne on utopiaa. Nuoret kokevat, että siinä yhteiskunnassa, jossa he elävät on jokin vika, vanhemmille sukupolville nykytilanne saattaa kuitenkin olla edeltäviä aikoja parempi vaihtoehto. Maailman historiaan ei yleensä avata ja siksi tällainen ajankuvan arvottaminen onkin lukijalle hyvin vaikeaa.

  

Koska puheenaiheena oli nuortendystopia, esille nousi myös teosten sisältämä romantiikka. Rakastuminen dystopioissa noudattaa usein tiettyä kaavaa. Päähenkilö on tyttö, joka ihastuu väärään poikaan, esimerkiksi Romeon ja Julian tavoin. Tämän lisäksi tytölle on joko osoitettu puoliso tai tämä tuntee kaksi poikaa, joista ei osaa päättää, kumman valitsisi. 

  

Kolmiodraama on jälleen helppo tapa kuljettaa tarinaa, mutta se on liian käytetty nuorten dystopioissa. Kiinnostavaksi asian tekisi, jos kyseessä olisikin vaikka kolmiodraama, jossa kaikki ovat yttöjä tai pojalla on kaksi tyttöä. Leikittelin myös ajatuksella, jossa päähenkilö olisi aseksuaali, eikä kokisi tarvetta puolisolle, vaikka sellainen hänelle olisi osoitettu.

  

Nuprtendystopioille tyypillistä on myös sankarittaren dilemma, ajaako omaa etua vaiko yhteiskunnan. Aktiiviset naishahmot, jotka osaavat taistelutaitoja tai metsästää, ovat kiinnostavia, etekin koska rakentavat omaa identiteettiään ja rämpivät rakkauden suolla - nämä seikat kun tekevät heistä vastapainoisesti inhimillisiä ja samaistuttavia. 

  

Dystopiat ovat hyvin visuaalisia. Tämä koettiin osittain halusta saada teos helpommalla elokuvaksi, mutta keskustelijoiden mielestä visuaalisuus oli paitsi lukijaa palkitsevaa (kuvailtu puvustuksia ja miljöötä), myös nykyään yhä enemmän vallalla oleva tapa kirjoittaa. Jokaisella ajanjaksolla on ollut oma tapansa kirjoittaa ja  Sisättöä lainatakseni "kirjallisuus oli ennen kirjallisempaa" - visuaalisuudesta nauttivana en kuitenkaan valita tästä muutoksesta. 

  

Naiskirjailijat kirjoittavat tytöille vertaisiaan romaanihahmoja, sillä pojat lukevat vähemmän. Toisteisuus on kuitenkin tylsää ja Sisättö peräänkuuluttaa rajoja rikkovia dystopioita; enemmän poikiä päähenkilöiksi, vähemmän kuluneita tapoja kuljettaa juonta ja mielikuvitusta ruokkivia, ennennäkemättöämiä miljöitä. Ilmoille heitettiin mahdollisuus ihmisen ja androidin suhteesta, koneäly olisi ainakin paljon vieraampi hahmo genren kentällä. 

  

Panelistit pohtivat kirjallisuustrendejä. Ennen dystopioita oli paranormaali romantiikka vampyyreineen ja ihmissusineen, mutta kukaan ei osannut vielä ennustaa, mikä on seuraava suuri juttu. Fantasiaa ja  nuorten avaruus scifiä toivottiin lisää ja utopioiden uutta tulemista ehdotettiin. Maailman synkkä tilanne kuitenkin ruokkii dystopiakirjllisuutta. Kaikkia kamaluuksia ei tarvitse kuvitella, kun voi vain avata päivän lehden ja poimia otsikoinneista dystopian aineksia. 

  

Lempidystopioina Lappalainen mainitsi Siiri Enorannan Nokkosvallankumouksen (kaunis kieli), Sisättö Nälkäpelit ja Lauren Oliverin Deliriumin (koska rakkaudeton yheiskunta on niin erikoinen), Teemestarin kirjan (kaunis kieli) ja Annika Lutherin Kodittomien kaupungin (koska merenpinnan nousun ja pakolaisvirtojen vuoksi Helsinki oli yhtä aikaa sekä tuttu että vieras miljöö). Kotimaisten dystopioiden tasoa kiitettiin, sillä "ollaanhan me niin sunkkiä" jo valmiiksi.

  

  

Klo 18:00-18:30 Katri Vala | Koska dystopiapaneeli oli hieman pidempi, se meni osittain päällekin Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunki -haastattelun päälle. Kun saavuin paikalle, olivat kaikki istumapaikat täynnä ja paljon ihmisiä oli jäänyt myös seisomaan lavan perälle. Sinne minäkin siis jäin. Ensimmäisenä kuulin Itärannan sanovan, kuinka pelottavaa se onkaan, kun vieressä seisoo varjohahmo.

    

Itärannan teoksesta on löydettävissä feminismiä ja fantasian kuvastoa, niin kliseitä kuin niitä haastavia ja niiden kanssa keskustelevia elementtejä. Itäranta kertoo, että hänen mukaansa fantasiassa miehet ovat yleensä pääosissa. Tämän vuoksi hän kirjoitti jälleen naisnäkökulmasta.

  

Kun haastattelija kysyi kirjan kielstä, Itäranta luki ääneen ensimmäisestä luvusta. Kuva on tästä kohdasta haastattelua. Oli lumoavaa kuunnella kirjailijan ääntä, kuinka hänen tarkkaanvalitsemansa sanat saivat siivet ja koskettivat kuuntelijoita. Tämäkin teos on lukulistallani. Etenkin, kun Itäranta paljasti, että teoksessa on eräs hahmo, joka ei ole ihminen vaan kokee ajan aivan eri mittakaavalla ja näkee ihmisten tekojen vaikutukset ympärillään.

   

Asiat eivät ole vain miltä ne näyttävät, sillä kun niitä katsoo toisesta näkökulmasta, voi havaita jotain aivan uutta. Tämä oli yksi Itärannan keskeisistä ohjenuoristaan kirjoittamisessa. Haastattelija totesi, että Itärannan tekstistä näkee huolen maailman nykytilaa kohtaan. Kirjailija myönsi, että hänen teksteihinsä vuodattuu hänen mielessään pyöriviä asioita ja ympäristön tila on yksi näistä huolista.