Mats Strandberg: Loppu

"Syyskuun 16. päivä kello 4:12 aamulla Ruotsin aikaa 

Foxworth komeetta puhkaisee Maan ilmakehän."

   

   

Arvostelukappale

   

Lukuhaasteissa: Scifi-lukuhaaste, YA-haaste 2019: Pohjoismainen kirjailija

   

Mats Strandbergin teokset ovat kiinnittäneet huomioni aikaisemminkin, vaikken ole niihin ennen Loppua tutustunutkaan. Ristely on ollut pitkään lukulistalla (se sopisi hyvin vaikkapa Halloween-lukuhaasteeseen!) ja yhdessä Sara B. Elfgrenin kanssa kirjoittaman Engelsfors-sarjan ensimmäinen ja kolmas osa löytyvät omasta hyllystä, kiitos Helsingin kirjamessujen alelaarien (hyviä ehdokkaita ensi vuoden hyllynlämmittäjä-haasteeseen). 

  

Ehkä juuri kaaos on täsmällisin kuva ihmiskunnasta. (s. 418)

  

Parasta tässä lukukokemuksessa oli Strandbergin käyttämä kieli, viittaus Muumipeikko ja pystötähteen sekä ne useat kohdat, joissa hahmot keskustelevat ilmastonmuutoksesta ja ihmisyydestä. Loppua verrataan takakannessa Skamiin, mikä on hieman harhaanjohtavaa, ainoat yhtäläisyydet kun ovat skandinaavisuus ja se, että käsiteltäviä teemoja ovat muun muassa ystävyys, bileet, uskonto, sydänsurut, homoseksuaalisuus, seksi sekä päihteet. Noin ympäripyöreät ja arkipäiväiset asiat tuskin riittävät ihan yhtäläisyysmerkin vetämiseen. 

  

Kuka haluaisi synnyttää tähän maailmaan lapsen? Ja kuka haluaisi odottaa lasta, joka ei ehdi syntyä? (s. 80)

  

Loppu on lopullisin maailmanloppua kuvaava teos, jonka olen lukenut. Siitä huolimatta se ei ole niin ahdistava, melankolinen tai surullinen kuin moni muu, kuten vaikkapa Cormac McCarthyn Tie tai Maarit Verrosen Hiljaiset joet. Maata kohti on tulossa kaiken elämän tuhoava komeetta (Extinction Level Event), jolle on annettu nimeksi Foxworth. Komeetan radan huomataan olevan törmäyskurssilla Maan kanssa vasta kolme kuukautta ennakkoon, joten mitään ei ole tehtävissä pelastumiseksi. Ei ammuta yhdinohjuksia tai lähetetä avaruusarkkia, jonne osa ihmisistä voitaisiin pelastaa. 

  

Planeettamme voi paremmin kuin aikoihin. Emme lähettele enää ruokaa ja tavaroita ja raaka-aineita pitkin poikin maapalloa. Tehtaat, jotka ennen nielivät sähköä ja sylkivät ulos saasteita, ihan kuin sadat tuhannet kakkaavat jättiläiset Lucindan sadussa, on nyt suljettu. Olemme lopettaneet lentämisen ja ajamme harvoin autolla, käytämme sähköä vain murto-osan siitä, mitä ennen. 

Olisimme ehkä pystyneet pelastamaan ympäristön, jos olisimme eläneet tällä tavalla jo aiemmin. 

Muutokseen vadittiin siis komeetta. (s. 111)

  

Teoksen tapahtumia seurataan Simonin ja Lucindan näkökulmista. Simon on minäkertoja, Lucindan osuudet päiväkirjamaisia vuodatuksia TellUs-sovellukseen. TellUsiin ladatut tekstit tallennetaan sateliittiin, jonka muistiin pakataan mahdollisimman paljon tietoa ihmisten historiasta, tieteestä ja kulttuureista. Tarina pyörii suurelta osin kolmannen hahmon, Tildan ympärillä. Tilda on paitsi Lucindan entinen paras ystävä sekä uintijoukkuetoveri, hän on myös Simonin tyttöystävä. Kun Tilda yllättäen kuolee epäilyttävissä olosuhteissa, Simon ja Lucinda alkavat selvittää tapahtumia yhdessä.

  

Isä kutsuttiin ylimääräiseen työvuoroon. Sairaalassa pelätään, että kun torille kerääntyy tuhnansia ihmisiä, joilla on tarve purkaa sisällään vellovaa pelkoa ja ahdistusta ja vihaa, lopputulos on silkkaa Hieronymus Boschia. (s. 47)

  

Vaikka Simonin ja Lucindan "Lasse-Maijan etsivätoimiston leikkiminen" viekin suuren osan kirjasta, rivien väleissä pääsee myös näkemään maailmanlopun vaikutuksia. Huolimatta väistämättömästä tuhosta, ihmiset ovat harvinaisen rauhallisia odottaessaan kuolemaa. Toki löytyy komeettaskeptikkoja, itsemurhakultteja ja tyyppejä, joiden mielestä komeetta on rangaistus aborteista ja homoista kuin myös alkoholimyrkytyksiä, ilkivaltaa, murhia, raiskauksia ja tappeluita, mutta suurin osa ihmisistä on jollain tapaa hyväksynyt lähestyvän kuolemansa ja selviytyy päivästä toiseen, käy jopa töissä kuten ennenkin. Kadut ovat vain poikkeuksellisen tyhjiä ja näyttävät zombileffan lavasteilta.

  

Olisitpa nähnyt, miten taitavia olimme esimerkiksi sulkemaan silmämme ilmastonmuutokselta. Maapallo on syöksynyt kohti täytuhoa jo pitkän aikaa. (s. 20)

  

Simonilla on kaksi äitiä (dominicalainen Judette ja Stina, joka on pappi), Lucindalla ei yhtään. Hänen äitinsä on kuollut samaan syöpään, johon hän itsekin on sairastunut - Lucidan sanoin hänelle sattui tyhjä arpa geenilotossa. Syöpä ei kuitenkaan ehdi tappaa häntä ennen komeettaa, niinpä hän on lopettanut lääkityksen. Pidin Lucindasta paljon enemmän kuin Simonista. Joskin Simonillakin on hetkensä, kuten sanoessaan seuraavaa ilmastokriisistä: "Välillä mä ajattelen, että aikuiset jotenkin... pääsee nyt pälkähästä. nNiden ei ikinä tarvitse ottaa vastuuta siitä, että ne pani kaiken paskaksi." (s. 356)

  

Katsoin mainosjulisteita, jotka roikkuivat bussiasemalla ja hylättyjen kauppojen näyteikkunoissa. Niissä oli jotain makaaberia. Ne muistuttivat tulevaisuudesta, joka ei koskaan tule. Meille ei ole enää mitään hyötyä autokouluista, laihdutuslääkkeistä, kestotilauksista, ryppyvoiteista, eläkevakuutuksista. Ei tule joululomia eikä lomamatkoja. Julisteiden elokuvia ei koskaan tulla näyttämään elokuvateattereissa. (s. 268)

  

Odotin koko ajan mullistavaa loppua, että komeetta meneekin ohi tai että se paljastuu vaikkapa avaruusalukseksi, niin kuin eräässä tv-sarjassa, joka lopetettiin ärsyttävästi kesken, mutta ei, kaikki vaan loppuu. Mikä toisaalta on aika raikaskin tapa päättää kirja. Lukiessa tosin tuntui, ettei maailman tuhoutuminen juurikaan herättänyt vahvoja tunteita kenessäkään keskeisessä hahmossa, joten ehkä osan teoksen salapoliisijuonesta olisi voinut leikata pois ja lisätä hahmon, joka olisi kipuillut asian kanssa enemmän. Teoksen vahva kristillinen paatoksellisuus ei ollut ollenkaan minun juttuni. Siitä huolimatta tämä on oikein kelvonninen kirja niin nuorille kuin aikuisillekin.

  

Katselen maahan pudonneita keltaisia lehtiä. Ne ovat merkki syksystä, joka ei koskaan tule. (s. 349)

  

Huvittavasti viimeaikaiset lukemani kirjat ovat ketjuttuneet tavalla tai toisella. Luin perätysten useamman ruotsalaisen teoksen (tämän lisäksi Henrik Fexeuksen Ontot ja Herman Geijerin Kriisit, katastrofit ja maailmanloput) ja niiden teemoissakin oli samoja piirteitä. Muutama teos Lopun jälkeen luin Helena Wariksen Konetrilogian päätösosan Jäänvartija, jossa, kuten Lopussakin, mainitaan Huippuvuorilla oleva Tuomiopäivän holvi, siemenpankki. Aina hauskaa havaita näitä pieniä yhtäläisyyksiä kirjoissa, joita on lukenut lyhyellä ajanjaksolla. 

  

On ihan sairasta olla rakastunut samaan aikaan kun odottaa maailmanloppua. (s. 367)

  

 

  

Arvosana:

              

Takakannesta:

Suloisen katkera maailmanlopun saaga teinisarja Skamin hengessä

Olet seitsemäntoistavuotias. On kaunis kesä. Mutta tiedät, että syksyllä kaikki on ohi. Tulee maailmanloppu. Miten kokonaisen elämän ehtii elää yhdessä ainoassa kesässä?

Nuortenromaani Loppu törmäyttää paitsi asteroidin ja maapallon, myös aikuisten ja nuorten maailmat.

  

Suomentanut: Sirje Niitepõld, 444 sivua, Like 2019
  
Alkuperäinen nimi: Slutet (2018)

  

Muita lukukokemuksia: Helsingin Sanomat, Kirjapöllön huhuiluja, Älä ota sitä niin vakavasti