Helena Waris: Jäänvartija (Konetrilogia #3)

"Isossa mittakaavassa meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin mennä pohjoiseen 

ja etsiä Varasto. Koko planeettamme tulevaisuus todennäköisesti riippuu siitä."

     

   

Arvostelukappale

   

Lukuhaasteissa: Scifi-lukuhaaste, YA-haaste 2019: Kotimainen kirja

   

Helena Wariksen Konetrilogiassa esittelemä maailma on uhkaava ja kiinnostava, vaikka lyhyisiin kirjoihin ei siitä ole kovin isoa palaa kerrallaan mahtunutkaan. En osaa päättää, onko kuvattu maailma omamme tulevaisuudessa, rinnakkaistodellisuus vai täysin oma, ennennäkemätön maailmansa. Olen kuitenkin tällä hetkellä kallistumassa teoriaan, että kirjat kuvaavat jonkinlaista oman maailmamme vinksahtanutta versiota. Maailmaa, jonka historia on jossain vaiheessa eronnut omastamme, mutta jonka maantiede ja ilmastonmuutoksen planeettaa muovaavan voiman kaari ovat samoja. 

  

- Mieti kuinka meille kävi. Kaikki tiedelaitokset vuorotellen varoittivat meidän olevan syöksykierteessä, jota ei voi estää kuin jättimäisillä korjausliikkeillä. Elintason merkittävällä laskemisella. Lihansyönnin lopettamisella. Hakkuiden kohtuullistamisella. Ja mihin ihmiset todellisuudessa pystyivät? Luopumaan mehupilleistä! (s. 38)

   

Linnunsitojan kertojaäänenä oli Maharin Kuilussa, kaikkinäkevän Koneen silmän alla asuva Zemi, joka päätyy majakkasaarelle konevastaisten kapinallisten luokse veljensä Jesberin lähettämänä. Siellä hän tutustuu Jesberin ystävään, Thom-nimiseen mieheen, jota on aiemmin pitänyt tylsänä jurottajana, mutta joka saaren vapaassa ilmapiirissä ja ahtaissa asuintiloissa alkaakin vaikuttaa kiinnostavalta. 

   

Kuilussa kasvaa vain muutama oikea, elävä puu. Ohitan juuri yhden niistä; keskusaukion vanhan tammen, joka ei näytä vielä heräänneen, vaikka puutarhurit tekevät parhaansa ja kastelevat sitä suodatetulla vedellä. Silmut ovat tiukasti kiinni. Ehkä ne eivät enää aukea tänä keväänä lainkaan. (s. 26)

   

Vedenkehrääjässsä tutustutaan Eteläiseen mantereeseen, Ammabariin majakkasaarelta tutun kapinallisen Sazin kautta. Ammabar on ainoa manner, jolla ei aikaisemmin ollut Koneita, mutta on saamassa pian ensimmäisen Kuilunsa, sillä se kärsii ankarasta kuivuudesta ja kansanvaelluksen aiheuttamasta levottomuudesta. Jäänvartijassa vanha porukka on taas (tavallaan) yhdessä, joskin kokemukset ovat muuttaneet kunkin maailmankatsomusta enemmän tai vähemmän. Kertojina vuorottelevat Thom ja Zemi.

  

Vanhoista tallententeista tiedän, että aiemmin täällä levittäytyi laajoja havumetsiä. Lyhytnäköiset hakkuut kiihdyttivät eroosiota, ja uudet taimet lähtivät heikosti kasvuun. Sateet olivat happamia ja syövyttivät maaperän myrkylliseksi. Sitten tuli kuivuus. Nyt Kuilun ympärillä on kuihtuneen näköistä aroa silmänkantamattomiin. Vain suunnattomien siipikarjankasvattamoiden kupolit heijastuvat idän puolen horisontissa. Luotijuna kuljettaa työntekijöitä sinne ja takaisin viivasuoraa rataa pitkin. 

Maanpinnassa kulkee mutkitteleva ura, josta voi päätellä maantien kulkeneen joskus siinä kohtaa. Se oli sillioin, kun fossiilisia polttoaineita oli kaikille. Kun jokaisella oli auto, ja tietä pitkin pääsi mihin vain.

Miten hullunkurinen ajatus. (s. 40-41)

  

Kirja alkaa Thomin osuudella. Zemi makaa koomassa ja mies on löytänyt rinnalleen toisen naisen. Samaan aikaan Saz puuhailee uusien konevastaisten tovereidensa kanssa kaikkien Koneiden sammuttamista, vaikka kukaan ei vielä tiedä, tuhoutuiko Läntinen mannner juuri Koneiden sabotoinnin takia. Thom on kuluneiden kuukausien aikana ehtinyt tutustua Koneen toimintaperiaatteeseen enemmän ja alkaa nähdä sen hyvätkin puolet, jos yhtälöstä vain poistettaisiin itsekkäiden ihmisten korruptoiva vaikutus. Thom toteaa, nykytilanteen valossa, ettei ihmisille kannata antaa itsemääräämisoikeutta. 

   

Sellaisia ihmiset olivat ennen Kuiluihin siirtymistä. Uhmakkaita. He reagoivat muutoksiin ja lähtivät liikkeelle erilaisten kriisien uhatessa. 

Nyt on toisin. On vain apatia. (s. 95)

  

Kuilut elävät itseaiheutetussa uutispimennossa eli niissä asuvat eivät tiedä toisten Kuilujen saati toisten mannerten tapahtumista. Kukaan ei myöskään tunnu tietävän, mille maailmankartta näyttää. Kun Thomin tutun tuttu nappaan oudon viestin pohjoisesta, haluaa hän mennä tutkimaan sitä. Hän haluaa ymmärtää mitä planeetalle tapahtuu ja voiko sen vielä pelastaa. 

   

Vaikka tämä hetki tuntuu täydelliseltä, ajattelen silti jo tulevaisuutta. En voin jäädä tänne kylään, tähän yhteisöön. Tämä ei eroa mitenkään Koneesta. Jokaisella on oma nurkkauksensa, jossa käydään suorittamassa ennalta sovitut tehtävät. 

Pientä elämää. Liian pieniä asioita minulle. 

Ymmärrän, ettei tämä ole paratiisini. 

Onko sellaista edes? (s. 104-105)

  

Jäänvartija on sarjan lyhyin osa, mutta se on täynnä toimintaa ja ennalta-arvaamattomia juonenkäänteitä. Se sitoo avoimia langanpäitä yhteen ja sarjan loppu jättää lukijan hyvin tyytyväiseksi tapahtumien saamista käänteistä. Maailman historiastakin paljastetaan vähän lisää. Thom on kyllä ehdottomasti suosikkini sarjan kertojista.

  

- Thom, tuttu ääni kuuluu matkojen takaa. - Sinä jäit sinne! 

- Toistaiseksi. Minusta tuntuu, että tämä paikka tarvitsee nyt minua. 

- Minäkin tarvitsen, Zemi sanoo. (s. 134)

  

Isoimmat miinukset kirjassa lienevät, että survivalistit taivutettiin survivalistat ja survivalistojen, mikä tökkäsi silmään joka kerta, sekä leivän nahistuminen pöydällä - minun kokemusten mukaan kun leipä ennemmin kuivahtaa. Muutoin sarja on kokonaisuudessaan mainiota luettavaa vaikkapa yläasteen ja lukion äidinkielentunneilla: kirjat ovat lyhyitä, mutta herättävät paljon ajatuksia.   

  

   

  

Arvosana:

   
Takakannesta:

Nerokkaasti punottu mysteeri maailmasta, jota kaikkitietävät Koneet hallitsevat.

Vastarinnan kukistumisen jälkeen Thom on jatkanut elämäänsä Maharin Kuilussa, mutta salatun radioviestin nappaaminen suistaa kaiken raiteiltaan. Thom saa selville, että mantereiden tila on kaikkea muuta kuin vakaa. Kun kaaos leviää, Thomin seurue suuntaa asumattomaan pohjoiseen.

Jäänvartija on Wariksen Konetrilogian viimeinen osa, paluu Linnunsitojan ja Vedenkehrääjän jännittävään tarinaan. Mikä on ihmisten kohtalo Koneiden hallitsemassa maailmassa?

  

139 sivua, Otava 2019

  

Sarjassa ilmestyneet:

• Linnunsitoja (2017)
• Vedenkehrääjä (2018)
• Jäänvartija (2019)

   

Muita lukukokemuksia: Eniten minua kiinnostaa tie

Samankaltaista luettavaa: Anni Nupponen: Valkoinen kaupunki, Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää, Eija Lappalainen & Anne Leinonen: Routasisarukset