Lastenkirjalauantai: Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti

"Pyrstötähdistä en tiedä. ne tulevat ja menevät niin kuin haluavat. 

Ehkäpä se ei tulekaan tänne."

    

   

Tove Janssonin muumit eivät paljon esittelyä kaivanne. Päätin ottaa Muumipeikko ja pysrtötähden osana lastenkirjalauantaita, vaikka kirjat eivät vain lapsille suunnattuja olekaan. Näitä klassikoita on nimittäin aikuisellakin oikeus lukea hyvällä omalla tunnolla. Monet tasot avautuvat vain elämää enemmän nähneelle lukijalle, sillä osa Toven tematiikasta kumpuaa kirjoitusajankohdasta, sodasta. Klassikon aseman saavuttaneet, pyöreistä ja omaperäisistä otuksista kertovat kirjat ovat viihdyttäneet jo useampia sukupolvia. 

   

Olen lukenut muumikirjoja vasta aikuisiällä, viime vuosien aikana peräti jo kolme, poimien ne minua eniten kiinnostavat teokset. No, itse asiassa ensimmäinen lukemani muumikirja oli lukupiirini valitsema Muumilaakson marraskuu, joka lienee varsin erikoinen aloitusteos - eihän siinä ole muumeja ollenkaan! Toisaalta jos teoksen olisi lukenut viimeisenä muumikirjana, olisi se ollut melankolisen tunnelmansa vuoksi myöskin liian haikeaa luettavaa.

Ehkä siis ihan hyvä, että sen olen lukenut jo niin sanotusti alta pois. Viime vuonna juhlittiin Tovea, hänen syntymästä oli kulunut 100 vuotta. Luin juhlavuoden kunniaksi kaksi muumiromaania: Vaarallisen juhannuksen juhannuksena ja talvipäivänseisauksen aikoihin kirjabloggarien joulukalenteriin Taikatalven. Seuraava muumikirjani lienee joko Taikurin hattu tai Muumit ja suuri tuhotulva.

  

Muumipeikko ja pyrstötähti on ensimmäinen varsinainen muumiromaani, joka käynnistyy vauhdikkaasti jo ensi sivuilla. Pikku otus Nipsu huomaa uuden polun ja kutsuu muumipeikon mukaan tutkimaan sitä. Periltä he löytävät meren, jonka aaltoihin muumipeikko sukeltaa. Rannalle jäänyt Nipsu tapaa uuden ystävän, kissanpennun ja seuraa tätä kalliolla kunnes huomaa luolan. Pappa rakentaa sillan joen ylitse ja tuhoaa samalla piisamirotan kotikolon. 

- Minä olen piisamirotta, sanoi kurja olento heikolla äänellä. - Koditon piisamirotta. Puolet talostani sortui kun te rakensitte sillan joen yli. Eihän se tietenkään mitään haittaa. Toisen puoliskon sade huuhtoi mennessään. Sillä on vielä vähemmän merkitystä. Filosofille on yhdentekevää elääkö hän vai kuoleeko, mutta tämän vilustumisen jälkeen on epävarmaa, kuinka minun käy... (s. 20)

  

Piisamirotta on maailmanloppua povaava pessimistinen filosofi, joka saa muumipeikon huolestumaan äärettömästä, mustasta maailmankaikkeudesta, jossa on lukemattomia aurinkokuntia ja siitä, kuinka pieni maapallo onkaan siihen verrattuna. Mamma ja pappa lähettävät poikansa ja Nipsun etsimään Yksinäisillä vuorilla olevan tähtitornin, jotta saisivat vastaukset kysymyksiin: onko avaruus musta ja päättymätön. Matkan aikana kohdataan monta tuttua hahmoa ensimmäistä kertaa. seurueeseen liittyvät niin Nuuskamuikkunen kuin Niiskuneiti veljensä Niiskun kanssa. Saatuaan tietää, että komeetta joko ohittaa Maan tai osuu siihen, seurue kiirehtii takaisin Muumilaaksoon mukanaan tämä raskas tieto. 

  

Kun koko komea konkkaronkka viimein pääsee perille, on mamma leipomassa täytekakkua poikansa odotetun paluun kunniaksi. Lopulta Muumiperhe pakenee pyrstötähteä omaisuutensa kanssa Nipsun luolaan. Mukanaan otetaan uudet ystävät sekä hemuli, joka on elämäsä sijaan enemmän huolissaan postimerkeistään. Myös piisamirotta päättää lopulta tulla luolaan, joskin väittää hakevansa vain luolan viileyttä, eikä turvaa. Nipsu ei näe kissanpentuaan missään, vaan lähtee etsimään sitä vaikka pyrstötähden laskettuun aikaan on vain minuutteja. Lopulta tarina kuitenkin päättyy onnellisesti.

Muumipeikko ja pyrstötähti on hyvin jännittävä ja vauhdikas seikkailukertomus suuren tuhon edellä. Vaikka en muita muumikirjoja olekaan vielä lukenut, voin sanoa jo nyt, että kyseessä on taatusti hurjumpia muumiseikkailuja. Matkalla pelastetaan Niiskuneiti lihansyöjä-Angosturan lonkeroista, tanssitaan metsän olentojen kanssa ja ajaudutaan lautalla vesiputoukseen. 

  

En muista milloin näin teoksesta tehdyn elokuvan ensimmäisen kerran, mutta vahvoja mielikuvia minulla ei ollut kuin parista kohtauksesta. Olikin siis todella hauskaa lukea tätä. Maailmanlopun vitsaukset (heinäsirkat ja pyörremyrsky) pääsivät yllättämään. Uutena opin senkin, että niiskut muuttavat väriään mielialansa mukaan siinä missä muumit pysyvät valkoisina. Luolaan pakeneminen toi mieleeni Veronica Rossin nuorten dystopia trilogian päätösosan, Yhä sininen taivas, josa myöskin haetaan luolasta turvaa taivaalliselta tuholta.

- Minulla on luontainen ruuan halu juuri nyt, ilmoitti Nipsu. (s. 71)

Luin Wikipediasta, että Jansson kirjoitti Muumipeikko ja pyrstötähden uudelleen useampaan kertaan. Teos on julkaistu ruotsiksi kolmella eri nimellä ja näistä uusin, vuoden 1968 versio eroaa sisällöllisesti aiemmista mm. siinä, että Nipsu tapaa silkkiapinan sijaan kissanpennun. Lukemani tarkistettu käännös perustui tähän uusimpaan versioon. Jansson kirjoitti pyrstötähdestä myös sarjakuvaversion. Mumintrollet och jordens undergång (suom. 2007 Maailmanloppu tulee!) ilmestyi Ny Tid -lehdessä 1947-1948 ja oli ensimmäinen muumisarjakuva.

Muumipeikko ja pyrstötähteä ei ole Muumilaakson tarinoita -tv-sarjassa, vaan siitä tehtiin elokuva vuonna 1992. Sen tapahtumat sijoittuvat ajallisesti ennen tv-sarjaa, vaikka elokuva ilmestyikin vasta sarjan jälkeen. Vuonna 2010 ilmestyi Muumi ja punainen pyrstötähti nimeä kantava nukkeanimaatio.

  

- Tältäkö näyttää maailmanlopun jälkeen? Pelkkää tyhjää joka puolella? 

- Ei maailma ole loppunut, sanoi Nuuskamuikkunen. - Minä luulen, että pyrstötähti vain hipaisi meitä hännällään. (s. 143)

  

Arvosana:

     
Takakannesta: 

Ovatko Muumilaakson oudot luonnonilmiöt lähestyvän tuhon merkkejä? Muumipeikko lähtee pitkälle ja vaarallisellekin matkalle saadakseen vastauksen. Muumilaaksossa on rauhallista. Uusi silta on vasta maalattu, Muumipeikko kalastelee helmiä ja Muumimamma järjestelee näkinkenkiä kukkapenkkien ympärille. Mutta sitten puhkeaa myrsky, ja muitakin pahaenteisiä merkkejä alkaa näkyä. Piisamirotta puhuu kauheita tulisesta tähdestä, joka voi tehdä kaikista muhennosta. Muumipeikko ja Nipsu päättävät lähteä kysymään neuvoa Yksinäisten Vuorten Tähtitornin professoreilta. Siitä tulee pitkä ja vaarallinen matka. Lopulta on vain muutama päivä aikaa ehtiä takaisin kotiin varoittamaan vaarallisesta, kuumana hehkuvasta pyrstötähdestä, joka lähestyy maata.

Alkuperäinen nimi: Kometjakten (1946), uudistettu laitos Kometen kommer (1968), 144 sivua, WSOY 2010 (1. suomennos 1955, tarkistettu suomennos 2010 Päivi Kivelä)

   

Muumien kanssa on paettu pyrstötähteä myös täällä: Risingshadow, Anna minun lukea enemmän, Vinttikamarissa, Lukutoukan kulttuuriblogi, Oksan hyllyllä, Luettua elämää, Satun luetut, Jokken kirjanurkka

  

Wikipediassa: Kirjasta ja elokuvasta

    

Sarjassa ilmestynyt: 

1. Muumit ja suuri tuhotulva (1945)
2. Muumipeikko ja pyrstötähti (1946)
3. Taikurin hattu (1948)
4. Muumipapan urotyöt (1950)
5. Vaarallinen juhannus (1954)
6. Taikatalvi (1957)
7. Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia (1962)
8. Muumipappa ja meri (1965)
9. Muumilaakson marraskuu (1970)