"Rakastaakohan lumi puita ja niittyjä, kun se antaa niille suukkoja?"
Huhtikuun toinen päivä on satusetä H.C Andersenin syntymäpäivä. Sen kunniaksi vietetään kansainvälistä Lastenkirjapäivää. Päivää on vietetty vuodesta 1967 saakka ja sen tiimoilta on tehty useita erilaisia kampanjoita. Vuosittain esimerkiksi yksi International Board on Books for Yong People eli IBBY-organisaation jäsenmaista valitsee teeman ja pyrkii norstamaan esille lukemisen merkitystä ja innostaa lapsia lukemaan. Vuoden 2015 teemana on Many Cultures One Story. Suomessa IBBY järjesti 1.4. suomalais-unkarilaisen lastenkirjallisuuden seminaarin.
Ulkona viima raivoisasti
syytää silmiin lunta,
sisällä tulen lämmössä
on lasten valtakunta.
Sanoilla sinut lumoan
luota tuulen ulvovan.
Luin Lewis Carrollin klassikon, Liisan seikkailut ihmemaassa (Tove Janssonin kuvittamana) ensimmäisen kerran vasta viime vuonna, vaikka tarina toki olikin tuttu sen useiden adaptaatioden vuoksi. Siskoni puhui muutama päivä sitten tulevasta Crimson Peak -elokuvasta ja minulle trailerista tuli Ihmemaa-vivahteita, vaikka kyseessä onkin paljon synkempi tarina.
Lainasinkin siis seuraavana päivänä kirjastosta John Tennielin klassisella kuvituksella varustetun Alice Peilintakamaassa. Toisin kuin Liisan/Alicen ensimmäinen seikkailu, on tämä toinen teos paljon vähemmän tunnettu. Ja ehkä syystäkin. Carroll jatkaa samoilla nonsense-linjoilla kuin aikaisemmin, kenties jopa vieläkin sekavammin. Tyylilaji on sitemmin inspiroinut mm. Jarkko Jokista, jonka runokokoelman luin vähän aikaa sitten.
Pailintakamaassa kaikki tapahtuu päinvastoin kuin Alicen omassa maailmassa, Paikoillasi pysyäksesi sinun on juostava kovaa ja halutessasi matkata kaukana edessäpäin olevaa kohti, käänny ja kävele toiseen suuntaan. Siinä missä Ihmemaassa kuninkaalliset olivat saaneet hahmonsa korttipakasta, Peilintakamaassa monarkit ovat shakkilaudalta. Liikkuvia, ihmisen kokoisia shakkinappuloita on myös niin ikään brittiläisen J.K. Rowlingin jo klassikon asemaa tavoittelevassa fantasiaseikkailussa Harry Potter ja viisasten kivi.
Leikitään, että Peilintakamaahan pääsisi. Leikitään, että lasi olisi muuttunut pehmeäksi kuin pumpuli ja sinä ja minä mentäisiin sen läpi. (s. 18)
Alice kohtaa taaskin monenlaisia, eriskummallisia hahmoja, kuten Töttöröön ja Töttörömin, sekä Nakkelis Kokkeliksen. Nakkelis Kokkelis on minulle tutumpi nimillä Tyyris Tyllerö tai Lilleri Lalleri, uutta nimeä selittänee tuore käännös. Kyseessä on siis tuo hassu, munan muotoinen miekkonen, joka rallattelussa istuu aidalla tai muurilla, putoaa maahan ja menee rikki, eikä kukaan kuninkaan miehistä häntä enää saa ehjäksi. Onneksi Nakkelis Kokkelis kuitenkin selviää ehjin nahoin. (Kuisma Korhosen kritiikissä, Helsingin Sanomissa on muuten virhe. Jutussa puhutaan Nokkelis Kokkeliksesta... Muutoin hänen analyysinsä on oikein mielenkiintoinen ja käännöksiä vertaileva.)
Peilitakamaassa ei ole samaa tenhoa kuin Ihmemaassa ja lukukokemus jäikin siltä osin latteammaksi. Kerronta ei ole soljuvaa vaan äkkinäistä ja Alicen hypätessä ruudusta toiseen vaihtuvat sekä maisema että hahmot kuin veitsellä leikaten. Oli kuitenkin hienoa nautia myös tämä lasten klassikko, sillä löysin tästä yhden tuntemani lainauksen, jolle en ollut aikaisemmin tiennyt alkuperää:
Joskus minun on onnistunut uskoa jopa kuusi mahdotonta asiaa ennen aamiaista. (s. 80)
Arvosana:
Takakannesta:
Oi kirluntaipäivä! Luroo ja lurei!
Kun Alice pujahtaa peilin lävitse, hän löytää sen takaa villin ja hurmaavan maailman. Peilintakamaassa loikka johtaa šakkiruudusta toiseen, ja Alice kohtaa ihmeiden kirjon, joka hämmästyttää ja houkuttelee jatkamaan matkaa.
Lewis Carrollin toisessa, vuonna 1871 ilmestyneessä lastenkirjaklassikossa loputtomasti polveilevat sanaleikit, lorut ja keskustelut johtavat hauskoihin väärinymmärryksiin ja umpikujiin. Mikä kumma on Monkerias? Kuinka Nakkelis Kokkelis sen selittää?
Suomennoksen on tehnyt Alice Martin, joka on aiemmin suomentanut myös Alicen seikkailut ihmemaassa. Teokseen sisältyy ennen suomentamaton kertomus Valehapsivaapsahaisesta, pois jätetystä katkelmasta, joka löydettiin ja julkaistiin vasta 1970-luvulla.
Samantyylisiä kirjoja: Catherynne M. Valente: Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itserakentamallaan laivalla ja Tyttö joka putosi Satumaan alle ja juhli varjojen valtakunnassa, L.M. Montgomery: Pieni runotyttö
Suomentanut: Alice Martin, 168 sivua, WSOY 2010 (1. suomennettu painos 1974)
Kuvitus: John Tenniel
Alkuperäinen nimi: Through the Looking-Glass and What Alice Found There (1871)
Peilin taakse on kurkistettu myös täällä: Helsingin Sanomat, Risingshadow, Onko kaunosieluista kyborgeiksi?, Saran kirjat,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti