Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 15 | Otfried Preussler: Mustan myllyn mestari

"Nyt Krabat näki myllyn.

  

Se oli hänen edessään lumeen kyyristyneenä, pimeänä ja uhkaavana 

kuin saalista vaaniva valtaisa ja vihainen eläin."

    

  

Mutta mikä piru oli mennyt värvättyjä saattavaan luutnanttiin, kun tämä oli työntänyt jalkojensa väliin miekan tuppineen kuin keppihevosen! (s. 65)

  

Lukuhaasteissa: Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 15, Helmet 29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa

  

Otfried Preusslerin Mustan myllyn mestari on monelle tuttu peruskouluajoilta mutta minulle tämä 1700-luvun alkuvuosiin sijoittuva klassikko tuli vastaan ensimmäisen kerran vasta verrattain vähän aikaa sitten. Kirja on ilmestynyt ensimmäisen kerran suomeksi 1978 WSOY:n nuortenkirjat -sarjassa ja tästä löytyy myös vihreäkantinen pokkari korpin kuvalla vuodelta 2003. Vanhemman painoksen oranssi kansi oli hyvin haastava kuvattavaksi, onneksi myös nimiösivulla on Herbert Holzingin kuvitusta, jota oli paljon kivempaa kuvata Ainolan puiston kasvihuoneella. 

  

"Ole huoletta", Krabat sanoi. "Minä en välitä tytöistä vähääkään enkä osaa kuvitellakaan että se asia muuksi muuttuisi." (s. 42)

  

Eihän tämä nyt niin hurja ollut kuin kuulemani perusteella olin muodostanut mielikuvan, enemminkin kirjassa korostuu nuorten miesten välinen ystävyys ja on tässä jopa romanssikin. Kyllä joukkoon mahtuu silti rajumpaakin kuvastoa, kuolemia ja fyysisiä rangaistuksia, eli ihan perheen pienimipien iltasatumateriaalista ei ole kyse. Tämä oli myös yllättäen paljon uskonnollisempi kuin olin ajatellut. Tapahtumia ajoitetaan erilaisilla kristillisillä pyhäpäivillä ja koko tarina alkaa siitä, kun päähenkilö on kiertelemässä tiernapoikana. 

  

Krabat erotti hämärässä rivin pitkulaisia ja matalia kumpuja: ne olivat hylätyn kalmiston hautoja, kanerva oli peittänyt ne eikä näillä hoitamattomilla kummuilla ollut ristiä eikä kiveä. Kenen hautoja ne mahtoivat olla? (s. 70)

  

Vaikka tapahtumia ei kirjassa niin paljoa olekaan, vaan keskitytään enemmän hahmojen kasvattamiseen, oli tämä hyvin nopealukuinen. Mielestäni tosin vaatisi ehdottomasti uuden käännöksen, sillä vaikka "onko sinussa kuumetta" saattaakin sopia kirjan kuvaamaan aikaan, ei se modernille lukijalle välttämättä ole luontevaa (ja naurahdin, kun eräs hahmo sanoo: "Ennen lähtöä kopeloimme pojan vielä kertaalleen." Ehkä ei se paras sanavalinta eräänlaiselle hammastarkastukselle...) Kuvituksen kun vielä saisi vaikkapa Teemu Juhanilta tai Brocilta, niin maistuisi varmasti nykynuorillekin. Kirja on jaettu kolmeen osaan, joista jokainen kattaa yhden vuoden. Alussa 14-vuotias Krabat kuitenkin vanhentuu satanististen oppien takia jo ensimmäisen vuoden aikana kolmen verran.

  

Krabat ei pahemmin piitannut talvesta varsinkaan kun se kaikessa lumen runsaudessaan ei ollut erityisen kylmä, mutta toisten myllyrenkien mielialaa talvi näytti koettelevan: Viikko viikolta he muuttuivat yhä äreämmiksi, ja mitä lähemmäksi vuoden vaihde tuli, sitä vaikeampi heidän kanssaan oli tulla toimeen. He olivat ohutpintaisia kuin raa'at kananmunat ja ärtyisiä kuin kalkkunakukot. (s. 72)

  

Krabat päätyi myllylle nähtyään toistuvaa unta, jossa häntä kutsutaan yhdeksi rengiksi kahdestatoista. Nimilista olisi ollut ihan hyvä, sillä en millään osannut yhdistää kuin muutaman useimmin mainitun hahmon nimiinsä. Eniten mieleen jäivät Tonda ja Juro, jotka molemmat auttavat Krabatia pärjäämään myllyllä. Krabatin vanhemmat kuolivat isorokkoon vuotta ennen kuin hän päätyi myllylle. Hänet otettiin pastorin perheeseen, mutta hän karkasi, koska ei jaksanut käyttäytyä koko ajan kunnolla vaan olla joskus vähän vallaton. Hän haluaa karata myllyltäkin, mutta se ei olekaan yhtä helppoa.

  

"Sinun tulee tietää, Krabat, että olet Mustassa koulussa. Täällä ei opita lukemista, kirjoittamista tai laskemista - täällä opitaan taitojen taitoa. Tuo edessäni pöydällä ketjuilla kiinnitetty kirja on Koraktor eli Helvetin pakko. Kuten näet, sen sivut ovat mustat ja kirjoitus on valkoista. Se sisältää maailman kaikki loitsut. Ainoastaan minä saan lukea sitä, koska minä olen mestari." (s. 34)

  

Olen aina ihmetellyt tiedätte-kyllä-kenen teoksissa, että miksi noidat ja velhot eivät vain heilauta taikasauvaa ja tee kaikkea valmiiksi. Miksi monilapsisen perheen äiti laittaa kauhan sekoittamaan ruokaa, eikä vain taio ruokaa valmiina ja miksi koulun talonmies luuttuaa lattioita, eikä niitä ole lumottu puhdistautumaan itsestään? Tässä kirjassa on tarjolla yksi, joskin ympäripyöreä ja etenkin nykyaikana vanhentunut selitys: "ajattele kuinka pian sinäkin kyllästyisit elämään joutilaana! Ilman työntekoa ei mistään tulisi ajanoloon yhtään mitään, paitsi että joutuisit vain ennen pitkää perikatoon". Minä todellakin napsauttaisin aina sormiani, jos saisin sillä siivottua asunnon monen tunnin ahertamisen sijaan. Mukana on myös fantasiaklisee: maaginen ase, joka muuttaa väriä, kun vaara uhkaa.

  

"Luuletko sinä että tyttö osaa noitua?" 

"Toisella tavalla kuin me", Juro sanoi. "On noituutta joka opitaan vaivalloisesti merkki merkiltä ja kaava kaavalta ja se on sitä mikä sisältyy Koraktoriin. Sitten on sellaista joka kasvaa sydämen syvyyksistä silloin kun on huolissaan rakastetustaan." (s. 209)

  

Loppupuolella oli selkeästi ollut kääntäjällä, kielentarkastajalla tai vastaavalla ollut kiire, kun lähes jokaisella sivulla viimeisten 50 sivun ajan oli jokin pieni typo. Esimerkiksi sivuilla 164-165 oli peräti kolme typoa vain muutaman rivin välein: "jonkain päivänä", "hän omistauti kaksin verroin innokkaammin" ja "pakkanen jatkui hellittämättömän anakrana". Harmillista. Nautin kuitenkin erityisesti kirjan luontokuvauksista, joita on ripoteltu pitkin tarinaa: 

  

• Oli kaunis ja aurinkoinen heinäkuun päivä. Närhet rähisivät puissa, kuului tikan koputusta, ja vadelmapensaikot olivat tulvillaan mehiläisten ja kimalaisten surinaa. (s. 51)

• Aurinko paistoi, ja koivut kuvastuivat tienvarren vesilammikoissa. Nummen kukkuloilla ruoho oli kellastunut ja kanervankukat lakastuneet jo kauan sitten. Pensaikoissa oli siellä täällä punaisia marjoja kuin veripisaroita. Siellä täällä kimalteli myöhäisiä hämähäkinverkkoja hopeanhohtoisina. (s. 67)

• Koskaan aikaisemmin Krabat ei ollut huomannut, kuinka monenlaista vihreää oli olemassa: satoja vivahteita ruohonvihreää, koivun- ja pajunvihreää, välillä sammalenvihreää, toisinaan hivenen siniseen vivahtavaa vihreää, nuorta ja leimuavaa vihreää myllylammen rantamilla, jokaisessa pensaassa ja marjanvarvussa - tummaa ja lakastunutta vihreää männyissä, toisinaan uhkaavaa ja ja melkein mustaa, toisinaan illan suussa heleää kuin kullalla silattua. (s. 178)

  

Huomasin, että tämä oli muuten ensimmäinen saksasta käännetty klassikko jonka olen haasteeseen lukenut ja mietinkin, että pitäisi yrittää laajentaa muihinkin kieliryhmiin kuin englantiin ja suomeen (no, Tove Jansson kirjoitti ruotsiksi, mutta oli kuitenkin suomalainen). Olisikin kiinnostavaa tutustua vaikkapa ranskan-, espanjan- ja portugalinkielisiin kuin myös eteläamerikkalaisiin, afrikkalaisiin ja aasialaisiin klassikoihin, sillä euro- ja anglosentrisyys ei oikein tunnu enää hyvältä näin pitkällä haasteessa ja 2020-luvulla (vaikka haasteen ulkopuolella laaja-alaisesti luenkin). 

Joten jos teillä tulee mieleen etenkin feministiä sekä scifin ja fantasian klassikoita, jotka ovat toisilta kieli- tai kulttuurialueilta, jättäkää vinkkinne kommenttilaatikkoon!

  

Krabatin lävitse kulki väristys, ja hän alkoi kutistua: hänen vartalonsa muuttui yhä pienemmäksi, ja hänelle kasvoivat korpinsulat, nokka ja kynnet. (s. 34)

       

Valitsin kirjanmerkiksi tämän puolisolta saamani magneettisen ihanuuden, Samuel Jessurun de Mesquitan Hoornuil (1915). 

     

  

Klassikkohaasteeseen lukemani kirjat:

William Golding: Kärpästen herra

L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet

George Orwell: Vuonna 1984

C.S. Lewis: Velho ja leijona

Tove Jansson: Näkymätön lapsi

Arthur C. Clarke: Lapsuuden loppu

Ursula K. Le Guin: Pimeyden vasen käsi

Minna Canth: Papin perhe

Kate Chopin: Herääminen

Octavia E. Butler: Aamunkoitto

Aili Somersalo: Mestaritontun seikkailut

Robert C. O'Brien: Tohtori L - Vieras kuolleesta maailmasta

James Herriot: Kaikenkarvaiset ystäväni

Vonda N. McIntyre: Unikäärme

    

Arvosana:

       

Takakannesta:

Nelitoistavuotias Krabat saa unessa käskyn mustilta korpeilta: hänen on lähdettävä Schwarzkollmin myllylle. Mylly on pelottava ja pahamaineinen, mutta Krabat tuntee, että hänen on pakko totella. Mustan myllyn mestarilla on yksitoista renkiä, kahdestoista makuusija on tyhjä ja sille asetetut vaatteet sopivat Krabatille. Mutta Krabat ei vielä tiedä millainen hinta hänen on oppiajastaan määrä maksaa.

  

Suomentanut: Mikko Kilpi, 220 sivua, WSOY 1978

   

Alkuperäinen nimi: Krabat (1971)

  

Teos on luettu myös täällä: Kirjavinkkit, Taikalyhty, Lunaran lukunurkka