Theo Lawrence: Pimeä sydän (Mystic City #2)

"Koko väestöä ei pidä rangaista yhden yksilön toimista."

   

   

Arvostelukappale
Lukuhaasteissa: helmet 2017: 28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan

  

Löysin kirjahyllyn siivoamisen yhteydessä tämän jo muutama vuosi sitten arvostelukappaleena pyytämäni nuorten dystopian, Theo Lawrencen Pimeän sydämen. Luin ensimmäisen osan Salatun voiman kaupunki tuoreeltaan ja kirjoitin siitä myös kritiikin Risingshadow-sivustolle. Toisesta osasta halusin kirjoittaa vain omaan blogiini. Ensimmäisen osan tökkiminen kuitenkin aiheutti vähän kiinnostuksen lopahtamista ja teos unohtui hyllyyn. Kirjojen uudelleen järjestelyn yhteydessä innostuin aivan ex tempore tästä jatko-osasta uudelleen ja luinkin sen parilta istumalta. Pidin siis harvinaisesti sarjan toisesta osasta ensimmäistä enemmän.

    

En muistanut paljoakaan aiemmin tapahtuneesta, mutta onneksi niitä käytiin läpi rivien välissä Pimeän sydämen alussa. Aria Rose yritettiin naittaa Thomas Fosterille ja näin päättää kahden kilpailevan Manhattanin Ylhäistön suvun vuosien riidat Romeon ja Julian tyyliin. Arialle kuitenkin paljastui, että hänen vanhempansa olivat poistaneet hänen muistonsa Syvästössä asuvaa rakastaan, mystikko Hunter Brooksia kohtaan ja istuttaneet valheellisia muistoja Arian ja Thomasin suhteesta. 

  

Salatun voiman kaupunki päättyi Hunterin äidin Violetin ja Arian palvelijan Davidan kuolemaan. Violet Brooks oli pormestarin vaalien ehdokkaana vastassaan Fosterin suvun edustaja Garland. Davida puolestaan paljastui mystikoksi, jolla oli harvinainen voima muuttua keneksi tahansa ihmiseksi, jota hän on ensin koskettanut. Davida oli Hunterin kihlattu ja pelasti pojan hengen, jotta tämä saisi elää Arian kanssa. Näistä tunnelmista Pimeä sydän jatkaa. 

   

Aria on kapinallismystikoiden turvapaikassa harjoittelemassa taistelutaitoja, kunnes paikkaan hyökätään. Aria saa tietää, että hänen perheensä ja Fosterit voivat selvittää jäljittimen avulla Arian sijainnin, mutta siitä huolimatta nuori sankarittaremme uhmaa kiinnijäämistä karkaamalla vankilana pitämästään turvapaikasta. Arian mielestä mystikot pitävät häntä kuin vajaakykyisenä pikkutyttönä, joka tarvitsee lapsenvahtia 24/7, mikä minusta pitää kyllä paikkansa, sillä nuori nainen on jatkuvasti ongelmissa.

    

Hunter tekee propagandavideoita, joilla yllyttää Syvästön köyhiä ja mystikkoja mukaan kapinaan. Hän käyttää Arian kanssa käymiensä videopuheluiden materiaaleja lupaa pyytämättä, mikä on todella outoa, sillä Aria olisi suostunut kuvauksiin jos häneltä olisi vain kysytty. Arialla ja Katnissillä (Nälkäpeli) onkin paljon yhteistä, sillä molemmista tehdään kapinan symboli tahdostaan riippumatta. 

  

"Monet miehet elämässäsi haluavat käyttää sinua hyväkseen. Mutta mitä sinä haluat?" (s. 192)

  

Rakastavaisten välit ovat kylmenemässä kovaa vauhtia ja uutena rakkaudenkohteena lavalle nousee Turk, Hunterin hyvä ystävä, joka ajaa lentävällä moottoripyörällä, on raskaasti tatuoitu ja jonka tunnistettavimpana piirteenä on musta irokeesi. Aria näkee pojasta lempeämmän puolen vasta kun tämä ajelee hiuksensa pois ja auttaa sodan uhreja parantajan voimillaan. Turk on minun makuuni paljon kiinnostavampi hahmo kuin Hunter.

  

Keskeisinä teemoina on sodan ja Hunterin todellisen luonteen paljastumisen lisäksi Davidan sydämen metsästys. Jos mystikko kuolee muuten kuin luonnollisesti, niin hänen sydämensä ja sen sisältämä mystinen voima eivät tuhoudu, vaikka ruumis maatuisi. Arian on etsittävä sydän ennen kuin joku muu sen löytää. 

  

Minua ärsyttää usein elokuvissa, tv-sarjoissa ja kirjoissa se, että hahmot eivät puhu toisilleen. Heillä on mielensä päällä jokin asia, esimerkiksi salaisuus tai ongelma, mutta he eivät avaa suutaan sen henkilön kanssa, joka voisi auttaa, tai jota asia koskee. Ariakin salailee jatkuvasti tärkeää tietoa, jonka sitten pullauttaa ilmoille, kun on jo melkein liian myöhäistä. Oikeassakin elämässä, vaikkapa parisuhteessa, suoraan puhuminen kannattaa aina, asian itsellään pimittäminen tuskin koskaan. 

  

Harmittelin ensimmäisen osan kohdalla suomennoksen tasoa ja valitettavasti tässä toisessakin osassa oli paljon kömmähdyksiä. Yksi sivuhenkilö muuttaa nimeään parin sivun aikana, tajunnan menettänyt hahmo jäykistyy, vaikka hänen pitäisi rentoutua, Hunterin huulet tuntuvat tutilta, eivät tutuilta. 

  

Kirjassa on ennalta-arvattavuuden lisäksi myös muutamia rakenteellisempia ongelmia. Esimerkiksi Aria käy treenaamassa heittotähdillä, minkä jälkeen hän menee suihkuun. Suihkun jälkeen kapinalliset syövät hetken aikaa ja kaikki menevät pesulle. Tuskinpa Aria niin likainen on, että ilmastonmuutoksen jälkeisessä auringon polttamassa maailmassa kannattaisi mennä kahdesti päivässä suihkuun.

Teoksessa on myös 5. aallon tapaan paljon viittauksia muuhun genrekirjallisuuteen, joko tahattomasti tai tarkoituksella. Turkin lentävän moottoripyörän lisäksi toinen Harry Potterin maailman mieleen tuova kohtaus kuvaa erään mystikon taloa, joka on piilossa tavallisilta ihmisiltä: "Tuntuu siltä kuin näkymättömät kädet vetäisivät erilleen rakennusta osoitteessa 520 ja kivirakennusta sen vasemmalla puolella." (s. 102) 

Aria on edelleen yhtä naiivi kuin aikaisemminkin, mutta toisaalta kahden kirjan tapahtumat kattavat vain muutaman viikon ajanjakson. "Tiedän että olet hyvä tyttö, mutta onko mahdollista, että olet vähän sinisilmäinen?" (s. 189) Kasvu tapahtuu hitaasti ja Pimeän sydämen loppupuolella Aria alkaa viimein tuntua mielekkäämmältä päähenkilöltä. Kiinnostavaa nähdä, millainen hän on trilogian pätösosassa. Huomasin Hehkuvan ruumiin olevan lähikirjastossa hyllyssä, eli täytyypä käydä se hakemassa maanantaina.  

  

Arvosana:

      

Takakannesta ja etulieppeestä:

Kaupunki liekeissä

Luottamus murskana

Täydellinen rakkaus tuhoutunut?

  

Aria Rose on hylännyt Ylhästön eliittiin kuuluvan perheensä ja päätynyt mystikkorakastettunsa Hunterin kannattajien turvapaikkaan kaupungin ulkopuolelle. Aria haluaa kuitenkin olla Hunterin rinnalla ja karkaa Manhattanille. Seuraukset ovat kohtalokkaat ja Arian on suuremmassa vaarassa kuin koskaan.Kaupungin pelastaakseen hänen olisi löydettävä luolleen mystikon sydän - mutta myös hänen vihollisensa etsivät sitä. Mutta tuhoaako kapina koko kaupungin vai voiko luopion sydän pelastaa heidät kaikki?

  

Toinen osa ilmastonmuutoksen jälkeiseen aikaan sijoittuvassa Romeo ja Julia -tarinassa. Sähköinen, toiminnantäyteinen futuristinen fantasia, joka tempaa mukaansa ja pitää pihdeissään läpi liekkien ja kaaoksen.

  

Suomentanut: Kirsi Ohrankämmen, 359 sivua, Karisto 2014
  

Alkuperäinen nimi: Toxic Heart (2014)

  

Muita lukukokemuksia: Dysphoria, Mustemaailmani, Kirjavinkit, L'amie de'l ABC, Lukunurkka, Kirjaston vanki

  

Samantyylisiä kirjoja: Katharine McGee: Tuhat kerrosta - Pudotus, Kiera Cass: Valinta, Suzanne Collins: Nälkäpeli, Veronica Roth: Viillot, Victoria Aveyard: Punainen kuningatar
  
Sarjassa ilmestyneet: 

• Salatun voiman kaupunki, 2013 | Mystic City, 2012
• Pimeä sydän, 2014 | Toxic Heart, 2014
• Hehkuva ruumis, 2016 | Body Electric, 2016

Lukupiirissä: F. Scott Fitzgerald: Kultahattu

"Niin me kamppailemme, vastavirtaan kuin veneet 
jotka alituisesti ajautuvat takaisin menneisyyteen."

  

   

Syyskuun lukupiirikirja

  

F. Scott Fitzgeraldin Kultahattu on niitä klassikoita, jotka nousevat toistuvasti esiin. Toiset ihastuvat teokseen, toiset taas kuuluvat kanssani samaan kastiin, joka eivät aivan täysin ymmärrä teoksen klassikkoasemaa. Ilmestyessään teos ei ollut suurmenestys, vaan vasta uudelleen löydettynä toisen maailmansodan jälkeen siitä nousi nykyaikaan asti kantanut kuvaus 1920-luvun levotomasta jazz-sukupolvesta. 

  

Teoksen pohjalta on tehty useita elokuvasovituksia. Lukemani Seven-pokkari painos oli varustettu vuoden 2013 leffakannella. Olen nähnyt tuon version viime vuonna ja jonka takia teoksen nimikkohahmo onkin mielikuvissani aina Leonardo DiCaprio. Löysin pokkarin muistaakseni helmikuussa Hesyn kirpparilta erittäin huokeaan 0,20€:n hintaan.

     

    

Kultahatun keskeinen henkilö on Jay Gatsby, salaperäinen äkkirikas mies, joka pitää seudun parhaat bileet. Kertojana on kuitenkin hänen naapurissaan asuva Nick Carraway. Hitaasti etenevässä lyhykäisessä teoksessa avataan pikkuhiljaa arvoitusta nimeltään Gatsby. 

  

Eräänä syysiltana viisi vuotta aikaisemmin he olivat kävelleet pitkin katua lehtien putoillessa ja tulleet paikalle, missä ei ollut puita ja missä katu kylpi valkoisena kuutamossa. -- Viileässä yössä oli salaperäistä kiihkoa, joka kuuluu siihen vuodenaíkaan kuten kevääseenkin. (s. 136-137)

   

Jo alussa on selvää, ettei Gatsby ostanut loistohuvilaansa sattumanvaraisesta paikasta, vaan tarkoituksella hänen nuoruuden ihastuksensa, Nickin serkku Daisyn taloa vastapäätä. Välissä on kuitenkin kaistale merta ja Daisyn aviomies. Gatsbyn ollessa sodassa Daisy kyllästyi odottamaan miestä ja meni naimisiin toisen kanssa. Ei siis se kaikkein ruusuisin rakkaustarina. 

  

Se on tuhkalaakso, mielikuvituksellinen farmi, missä tuhka kasvaa kuin vehnä harjuina ja mäkinä ja irvokkaina puutarhoina; missä tuhka muodostaa taloja ja savupiippuja ja kohoavaa savua ja vihdoin yliluonnollisin  ponnistuksin tuhkanharmaita ihmisiä, jotka liikkuvat tomuisessa ilmassa epäselvinä, murenevina hahmoina. (s. 32)

  

Löysin parista kohtaa teosta kaunista maisemankuvailua ja muutamia lauseita, joissa on koko teoksen idea kiteytettynä paremmin kuin koko 220 sivulla kerrottuna, mutta muutoin hahmot, vailinainen ajankuvaus ja tapahtumattomuus eivät saaneet tätä lukijaa muuta kuin haukottelemaan. Vaikka en siis löytänytkään tästä uutta suosikkia, olen iloinen, että olen jälleen selättänyt yhden klassikon, joka on myös sopivan lyhyt, että ei synnyttänyt ajatusta keskenjättämisestä. Kiinnostavana triviana mainittakoon Nickillä on nimettömäksi jäävä suomalainen palvelijatar, joka mutisee suomalaisia loitsujaan sähköliedelle.

  

Halloween-kuukauden kunniaksi erityisen sitaattimaininnan saavat seuraavat kolme lausetta:

• Vaeltavan kissan varjokuva liukui kuunvalossa. (s. 31)
• Olisin voinut vannoa kuulleeni pöllönsilmäisen miehen puhkeavan kummitusmaiseen nauruun. (s. 113)
• Uusi maailma, aineellinen olematta todellinen, missä aaveparat, huokuen haaveita kuin ilmaa, ajelehtivat sattumanvaraisesti sinne tänne... aivan kuin se tuhkanharmaa kummallinen olento, joka liikkui häntä kohti muodottomien puiden välistä. (s. 196).

   

Arvosana:

     
Takakannesta:

Jay Gatsby on riehakkaiden juhliensa yksinäinen ja salaperäinen isäntä. Rikkautensa hän on hankkinut omin neuvoin saavuttaakseen unelman, joka nuorena ja köyhänä oli hänen tavoittamattomissaan. Tuo unelma on kaunis ja rikas Daisy, joka elää läheisessä huvilassa - toisen miehen vaimona. Kohtalo kuitenkin puuttuu peliin. 

       

Suomentanut: Marja Niiniluoto, 220 sivua. Seven-pokkari 2013 (1. suomennettu painos Otava 1959)

   

Alkuperäinen nimi: The Great Gatsby (1925)

   

Kultahattu on luettu myös täällä: Kirjaneidon tornihuone, Kujerruksia, P.S. Rakastan kirjoja, Ei vain mustaa valkoisella, Pieni kirjasto, Tuntematon lukija, Hannan kirjokansi, The Books of My Life, Kirjakolo

Elena Mady: Vaihdokas

"Ja niin minut kiskaistiin fantasiamaailmastani, jossa kaikki oli normaalia, 

ja tiputettiin takaisin todellisuuteen, jossa kuolema seurasi kintereilläni 

joka päivä, tunti ja sekuntti, minne ikinä meninkin."

  

Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu Risingshadowssa.

  

Elena Mady on Elina Virtavuoren taiteilijanimi. Mady on taustaltaan muusikko, joka on asunut Yhdysvalloissa. Hän on aikaisemmin kirjoittanut lasten fantasiaksi lukeutuvan Ella Aura -trilogian. Vaihdokas on hänen tuore nuortenkirjansa, joka aloittaa The Body Jumper -trilogian. Vaihdokkaan idea pohjaa Madyn kirjoittamaan lauluun. Päähenkilönä seurataan hyppääjää, liian varhain kuolleen nuoren - paremman sanan puutteessa - sielua.

Toivo oli kryptoniittini, joka voisi tuhota minut hetkessä. Niinpä muistutin itseäni: olin tunkeilija ja teeskentelijä, joka oli piipahtanut lyhyelle visiitille. (s. 77)

  

Elämän ja kuoleman rajamailla haahuileva hyppääjä herää menestyksekkään WinTec-firman perustajien, Anna ja Alexander Winterin 17-vuotiaan tyttären, Sara Alexandra Winterin ruumiissa. Saran sijaan vaihdokas käyttää nimeä Alex erottaakseen itsensä (sielu) ja Saran (ruumis). Saran vanhemmat ovat kuolleet ja pian selviää, että taustalla ei ehkä ollutkaan puhdas onnettomuus. Alexin täytyy nopeasti omaksua surevan tyttären rooli.

  

Alex asuu tätinsä Lauran kanssa Wintereiden ultramodernissa ja ekologisessa talossa Vaitiolassa, vähän matkan päässä Helsingistä. Naapurissa asuu söpö Jesse ja Saran kukkarosta löytyy rivi luottokortteja. Niinpä sen sijaan, että Alex hyppäisi saman tien pois tästä elämästä, hän päättää nauttia hetken uudesta miljööstään. Kirjan maailmassa Suomi on amerikkalaistuneempi kuin nykyään, mutta tämä todennäköisesti johtuu siitä, että tapahtumat sijoittuvat noin kymmenen vuoden päähän tulevaisuuteen.

  

Puut eivät välittäneet, kuka tai mikä olin, vaan ne toivottivat minut tervetulleeksi vihreään seuraansa sellaisena kuin olin. Ehkä puut hyväksyivät minut, koska nekin ovat suurimmaksi osaksi henkeä, ja muoto seuraa vasta kaukana perässä. (s. 247)

  

Koulussa Alex tapaa Krisun, josta ei ensin ole varma, onko kyseessä tyttö vai poika. Heidän ystävyytensä syntyminen on uskottavaa ja sitä on kiehtovaa seurata. Alexin rakkauskuviot eivät harmillisesti sisällä uusia oivalluksia, vaan teinin kahlaaminen poikadraamoissaan käy hieman tylsäksi. Vauhtia, vaarallisia tilanteita tai suudelmia ei trillerimäisestä tarinasta kuitenkaan puutu. Lopun käänteet onnistuvat yllättämään ainakin lukijan, joka ei lue paljoa dekkareita. Vaihdokkaan ehdottomasti pörröisin persoona on valkoinen kissa nimeltä Kissa.

  

Madyn teksti on huoliteltua, vaikka sisältääkin puhekieltä, eikä hän aliarvioi kohderyhmäänsä. Paikoin on tosin vaikeaa uskoa, että kirjailijalla on taustallaan useita sanoituksia. Alex Winterin suuhun kirjoitetut riimilliset lyriikat sisältävät paljon geneeristä teiniangstia, mistä hahmon uskottavuus kärsii, vaikka Alexilla onkin hyvä syy ristiriitaisiin tunteisiinsa. Ehkä Mady on yrittänyt tavoittaa tunnelman, johon kuka tahansa teini pystyy jollain tasolla samaistumaan, joskin vanhemmalle lukijalle murhentelut ovat lähinnä vain ärsyttäviä.

Epilogissa pohjustetaan motiiveja jatko-osille. Toinen osa Varjo on aikataulutettu syksylle 2016 ja päätösosa Varjelija keväälle 2017. Madyn hahmoilleen valitsemat nimet ja miljöö antavat viitteitä siitä, että teoksilla pyritään myös kansanvälisille markkinoille. Toivottavasti Mady paljastaa jatkossa enemmän, mitä hyppääjälle tapahtuu välitilassa tai mikä ikinä onkaan se paikka, jossa hän on ruumiillisten kokemustensa välissä. Olisi myös kiinnostavaa tietää, onko hyppääjiä enemmänkin ja mikä voima on sielunvaeltamisen takana.

    

Arvosana:

  

Takakannesta:

Onko elämä elämisen arvoista, jos kukaan ei näe sinua, et edes sinä itse?

"Ensin, unen ja hereillä olon häilyvillä rajamaillaa, en huomannut minkään muuttuneen. Sitten tunsin hentojen käsivarsien painon viileillä, vieraalta tuoksuvilla lakanoilla ja liikutin jotain, jotka vaikuttivat jaloilta. Nekin tuntuivat heiveröisiltä. Eivät lainkaan sellaisilta, joista pidin. Minusta jalkojen pitää olla vahvat."

Nuori nainen herää hohdokkaan Alex Winterin kehossa. Hän on vierailija, vaihdokas, aave elämästä joka päättyi liian varhain. Hän on vihainen ja pysyy mieluummin kuolleena kuin elää jonkun toisen elämää. Mutta Alexina hän saa ensimmäisen kerran kosketuksen ystävyyteen ja rakkauteen. Voisiko hän jäädä ja silti pitää kiinni itsestään? Sitten kaiken sekoittaa murha, ja kuolemaa pakopaikkanaan pitänyt Alex joutuu taistelemaan elämänsä ja rakkaidensa puolesta.

Vaihdokas on tarina ulkokuoren alle haudatusta salaisuudesta. Kirja aloittaa The Body Jumper -sarjan.

379 sivua, WSOY 2015
 
The Body Jumper-sarja:

• Vaihdokas (2015)
• Varjo (tulossa syksyllä 2016)
• Varjelija (tulossa keväällä 2017)

  

Alexin matkassa on hypätty myös täällä: IBBY Finland, Suomi lukee, Dysphoria, Kirjaston kummitus, Mustemaailmani, Ullan luetut kirjat
 
Samantyylisiä kirjoja: Stephanie Meyer: Vieras, Laura Lindstedt: Oneiron, Isabel Abedi: Lucian, Gerstin Gier: Lupaus - Unien ensimmäinen kirja

Diana Gabaldon: Muukalainen

"Missään muualla maailmassa ei kohtaa niin paljoa vanhoja uskomuksia ja taikuutta
arkielämään sekoittuneena kuin Skotlannin ylämailla."

       

   
Nettilukutoukkien kimppalukuhaaste
Lukuhaasteissa: Goodreds 50: 29. A book set somewhere you’ve always wanted to visit

   

Diana Gabaldonin Muukalainen lienee tässä vaiheessa enää tuskin kenellekään tuntematon tapaus. Blogistania on kuhissut niin teoksesta kuin sen pohjalta tehdystä tv-sarjastakin jo hyvän tovin. Itse luin Muukalaisen ensimmäisen kerran joskus yliopisto-opintojeni alkuvuosina, todennäköisesti vuonna 2009, eli toisin kuin jossain taisin väittää lukeneeni sen jo lukiossa, näin ei kuitenkaan ollut. Siskoni kyllä suositteli teosta minulle tuolloin, mutten halunnut lukea sitä sen sisältämän runsaan erotiikan määrän vuoksi. 

  

Teos alkaa vuodesta 1945, juuri toisen maailmansodan jälkeen. 28-vuotias Claire on ollut sodassa sairaanhoitajana ja hänen miehensä Frank rintamalla. Usean sotavuoden aikana pari on nähnyt toisiaan vain muutaman päivän ajan, joten rauhan myötä he päättävät uudistaa liittonsa viettämällä ns. toisen kuhertelukuukauden Skotlannissa. Claire ja Frank saapuvat Invernessiin Beltanen eli toukokuun ensimmäisen päivän aikoihin. Frank on historianopettaja ja käyttää loma-aikansa alueen historiaan tutustuen ja oman sukuhistoriansa tutkimiseen. Paikallisten arkistojen avulla hän uppoaa 1700-luvun puolen välin tienoilla eläneeseen esi-isäänsä Jonathan "Musta Jaska" Randalliin, punatakkikapteeniin. 

Claire puolestaan kiertää nummilla keräilemässä kasveja ja tutustumassa niiden kansanomaiseen lääkekäyttöön. Läheisellä Graigh na Duinin keiju-kukkulalla on muinainen Stonehnege-tyyppinen kivikehä, jonka luokse Frank ja Claire menevät katsomaan salaa modernien druidien tanssia. Myöhemmin Claire löytää kehän kivien juurelta lemmikkien-heimoon (ovelasti englanniksi Forget Me Not) kuuluvan kasvin ja joutuu sen myötä kosketuksiin kehässä olevan haljenneen kiven kanssa. Tämä käynnistää uskomattoman tapahtumien ketjun ja eeppisen seikkailun: Claire putoaa ajan halki vuoteen 1743. Aikaan, jolloin Skotlanti oli vielä villi ja miehet tuoksuivat myskiltä. Hän tapaa punatukkaisen jättiläisen, Jamien ja sen jälkeen mikään ei ole enää ennallaan.

Aloin hyväksyä sen järjettömältä vaikuttavan tosiasian, että olin mitä suurimmalla todennäköisyydellä siirtynyt 1700-luvulle. (s. 84)

Muukalaisen vajaan tuhannen sivun aikana kuluu lähes vuosi, mutta vauhdikkaista käänteistään huolimatta Clairen ja Jamien tarina jää kesken.  Jos ensimmäinen Matkantekijä-sarjan kirja koukuttaa, suosittelen lukemaan ainakin sen monista jatko-osista Sudenkorennon, joka jatkaa tarinaa suunnilleen suoraan siitä mihin ensimmäinen teos loppuu. Nämä kaksi ensimmäistä osaa ovat sarjan lyhimmät teokset, seuraavat osat ovat jo tuhtia luettavaa ollen reilusti yli tuhannen sivun järjäleitä. Romaanien lisäksi sarjaan kuuluu Exile-sarjakuva, jossa Muukalaisen tapahtumat kuvataan Jamien näkökulmasta.

  

En osaa sanoa teoksesta paljoakaan. Paitsi että Jamie on suosikkini fiktiivisistä miehistä.

Jamien evoluutio ensimmäisestä näkemästäni fanikuvasta alkaen siihen,

kuinka Sam Heughanista lopulta tuli "Se Oikea" (kuvissa 2 ja 3 kanadalainen malli Gabriel Aubry)

  

Teosten ainoana heikkoutena on runsaus. Kerrontaa olisi voinut paikoin tiivistää ja osa kohtauksista katkaisee tarinan soljuvan eteenpäin viemisen kun kirjailija jää fiilistelemään sitouttaen hahmot yhteen paikkaan pitkäksi aikaa. Nämäkin kohdat ovat siis yleensä mielenkiintoisia ja uutta tietoa antavia, joskin muutoin toiminnallisessa teoksessa hieman hitaampia. 

   

Illan koittaessa alkoi tuulla, ja lepattavat lehdet saivat varjot tanssimaan. Saatoin hyvin uskoa, että kukkulalla oli keijukaisia, jotka tanssivat noiden varjojen kanssa ja puikkelehtivat solakoiden puunrunkojen lomassa sulautuakseen metsän syvyyksiin. (s. 300-301)

   
Outlander tv-sarja on todella laadukkaasti tehty. Siinä on panostettu autenttisiin, jylhiin maisemiin, ihokarvat pystyyn nostattavan hienoon musiikkiin (josta vastaa Bear McCreary) ja kauniiseen puvustukseen. Päähenkilöitä näyttelevät Caitriona Balfe ja Sam Heughan. Heidän välisensä kemia on uskottava, ja etenkin Sam Jamiena tekee uskomattoman hienoa työtä. En voisi kuvitella ketään muuta hänen tilalleen. Muutoinkin näyttelijävalinnat ovat hyviä, vaikka kaikki hahmot eivät olekaan samannäköisiä kuin testissä kuvataan. Ymmärrän esimerkiksi Caitrionan valinnan Claireksi, vaikka hänen versionsa hahmosta onkin hieman litteämpi ja vähemmän vahva kuin teoksessa. Olen seurannut sarjnaa maailman tahtiin ja odotan mielenkiinnolla viimeisiä neljää jaksoa. Seuraavasta kaudesta on jo tehty sopimus, eli Sudenkorento muuttuu myös eläväksi todennäköiseksi ensi kevääänä.
   

Kirja ja tv-sarja eroavat hieman toisistaan. Ensimmäisen kauden alkupuoli (9 ensimmäistä jaksoa) seuraa alkuperäisteosta hyvin uskollisesti, mutta loppupuolella joissain vähemmän merkittävissä juonenkäänteissä on toteutuksessa otettu enenevässä määrin luovia vapauksia. Osassa tapauksia nämä muutokset toimivat paremmmin kuin kirjan ratkaisut (esimerkiksi Clairen katoamishetkellään käyttämä kukkamekko on korvattu valkoisella mekolla ja tv-sarjassa on näytetty myös Frankin näkökulma tapahtumiin), mutta toisinaan tuntuu oudolta miksi muuttaa jo valmiiksi hyvää konseptia (esimerkiksi tanssiva Murtagh laulavan sijaan).

  

Outlander - Matkantekijä tv-sarja alkaa YLE TV 1:llä tänään 14.5. alkaen. Tv-sarjasta on kirjoitettu mm. Vinttikamarissa-blogissa.

     

Arvosana:

 
Takakannesta:

Toinen maailmansota on juuri ohi, kun Claire ja Frank Randall lähtevät lomalle Frankin esi-isien synnyinseudulle Skotlannin ylämaalle. Sillä aikaa kun Frank tutkii vanhoja papereita, Claire vaeltelee nummilla ja keräilee lääkekasveja. Pahaa aavistamatta Claire astuu muinaisen kivikehän halkeamaan. Yhtäkkiä hän löytää itsensä keskeltä 1700-lukua ja klaanisotien riepomaa Skotlantia.

  

Clairen on pakko hyväksyä uskomaton tosiasia: hän on siirtynyt ajasta toiseen ja hänestä on tullut muukalainen. Claire saa pian vakoojan ja noidan leiman otsaansa, siksi oudolta hän sairaanhoitajan taitoineen vaikuttaa. MacKenzien klaanin suojissa hän kokee pakoretken toisensa perään. pian Claire saa havaita, että hänellä on aviomies yhdellä ja rakastaja toisella vuosisadalla. 

    

Alkuperäinen nimi: Outlander (1991), Suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi, 824 s. Gummerus 2002

     

Muukalainen on ihastuttanut mm. täälläkin: Kirsin kirjanurkka, Kirjamaailma, P.S. rakastan kirjoja, Kirja käsilaukussa, Kirjakirppu, Saraseenin maailma ...mutta ei kirja ole ollut aivan kaikkien makuun: Hurja hassu lukija, La petite lectrice, Kujerruksia, Oksan hyllyllä, Mustetta paperilla

  

Sarjassa ilmestyneet:

• Muukalainen, 2002 (Outlander, 1991)
• Sudenkorento, 2003 (Dragonfly in Amber, 1992)
• Matkantekijä, 2004 (Voyager, 1993)
• Syysrummut, 2005 (The Drums of Autumn, 1996)
• Tuliristi, 2006 (The Fiery Cross, 2001)
• Lumen ja tuhkan maa, 2007 (A Breath of Snow and Ashes, 2005)
• Luiden kaiku, 2010 (An Echo in the Bone, 2009)
• Sydänverelläni kirjoitettu, 2014 (Written in My Own Heart's Blood, 2014)

  

Samantyylisiä kirjoja: Susan Price: Sterkarmin poika, Elaine Coffman: Mustan Douglasin morsian, Alistair MacLeod: Cape Bretonin laulu

Ann Aguirre: Outpost

"Now I live in Salvation where men had their work and women did different tasks. 

I struggled with that reality. Down below, my sex hadn't mattered much."

   

  
Tunnelmamusiikkia: Miracle Of Sound: Cries Of A Dead World, Gary Jules: Mad World

     

Luettuani Ann Aguirren Razorland-trilogian koukuttavan ensimmäisen osan, Enclave, oli minun saatava välittömästi käsiini myös sen jatko-osat Outpost ja Horde. Viimeistä osaa ei kuitenkaan löytynyt Suomesta ollenkaan, joten kaukolainapalvelun kautta tilasin sen Ruotsista. Parin viikon kuljetusajan vuoksi odottelen teosta edelleen. Outpost löytyi kuitenkin Oulun kaupunginkirjastolta ja luin sen parissa illassa heti Enclaven perään. 

    

Alexandria Safe-Zone
Kuva: The Walking Dead Wikia

Deuce, Fade, Tegan ja Stalker lähtivät etsimään Faden isän unelmaa: turvapaikkaa pohjoisesta. He löysivät lopulta Salvationin (suom. Pelastus), rauhallisen ihmisyhteisön keskellä friikkejä kuhisevaa maata. Ongelmat kuitenkin seuraavat nelikkoa, sillä uudet, älykkäämät mutantit uhkaavat tuhota Salvationin, joka muistuttaa suuresti The Walking Deadin viidennella kaudella esitettyä Alexandriaa.  

  

Teos jatkaa tarinaa kaksi kuukautta nuorten saapumisen jälkeen. Jokainen heistä on sijoitettu eri kotiin. Deucen sijaisvanhemmat ovat sympaattiset Momma Oaks ja hänen miehensä Edmund. Toisin kuin enklaavissa, Salvationissa Deucea pidetään edelleen lapsena ja hänen täytyy käydä koulussa, kunnes täyttää 16. Metsästäjättärenä häntä oli pidetty täysikasvuisena ja tällainen saavutetun aseman heikkeneminen ei tee hyvää Daucen psyykelle. 

    

Salvation on hyvin konservatiivinen ja uskonnollinen yhteisö. Työt on jaettu sukupuolten mukaan. Nuoret joutuvat opettelemaan uudet hyväksyttävinä pidettävät käytöstavat ja pukeutumissäännöt, eikä prosessi ole helppo kaikille. Tyttöjen mekkopakko on vapaaseen liikkumiseen tottuneelle Deucelle kahlitsevaa. Momma Oaks myös opettaa Deucea ompelemaan vaatteita, joka on tytön mielestä hyvin turhauttavaa ja hänen potentiaaliaan hukkaavaa toimintaa. Sama kuin laittaisi The Walking Deadin Michonnen virkkaamaan!

   

Sometimes I missed the house by river, where nobody told us what to do. (s. 8)

  

Lisäksi Fade käyttäytyy omituisesti, eikä näytä välittävän hänestä enää samalla tavalla kuin ennen. Tegan sopeutuu yhteisöön muita paljon paremmin, eikä Deuce tahdo pilata elämässään aikaisemmin kärsineen tytön mahdollisuuksia tulla kokonaisvaltaiseksi yhteisön jäseneksi. Ainoat ihmiset, joiden kanssa Deuce voi olla oma itsensä ovat Stalker, iäkäs Longshot ja sijaisvanhempansa, vaikka hekään eivät aina täysin ymmärrä tyttöä.

   

It sounded to me like Salvation could use some shaking up. New blood with fresh ideas might be just what the town needed. (s. 92)

  

Kesä ja kasvukausi lähestyvät, mutta maanviljelyyn erikoistuneet ihmiset eivät osaa puolustaa itseään friikkien tihentyneiltä hyökkäyksiltä. Kun etsitään vapaaehtoisia kesän vartioleirille, Deuce on ensimmäisenä ehdokkaana tarjoamassa omaa osaamistaan yhteisön hyväksi. Aluksi tyttöä ei oteta sukupuolensa takia vakavasti, mutta todistettuaan kyvykkyytensä hän pääsee osaksi vartijoiden harvoja rivejä, pyytäen mukaansa niin Faden kuin Stalkerinkin. Deucen vahvuus kiehtoo molempia poikia ja kolmiodraama on väistämätön. Deuce tosin tietää, että hän pitää Fadesta ja Stalker on vain ystävä, vaikka tämä aina tilaisuuden tullen yrittääkin lähestyä häntä haluten enemmän. 

  

I had been reared to protect others. I felt less than whole if I wasn't living up to my own inner expectations. You could take the Huntress out of the enclave but it didn't lessen her need to fight. (s. 42) 

   

Outpostissa selvitetään lisää friikkien taustoja. Niillä kerrotaan olleen ihmisesi-isiä, eivätkä ne ole täysin zombiemaisia, joskin pitkälle mutatoituneita. Friikkien välilläkin tuntuu olevan eroja. Deucen tunneleissa kohtaamat yksilöt olivat paljon tyhmempiä ja villimpiä kuin maan päällä elävät kaltaisensa. Näillä uusilla friikeillä tuntuu olevan alkeellinen kyky kommunikoida ja jopa tehdä yhteistyötä keskenään. 

  

As I considered, I decided Freaks couldn't have been born underground as I had been, or they wouldn't be so widespread. the whole world seemed swollen with them like rotting corpse. (s. 70) 

    

Outpost jatkaa samaan vakuuttavaan tyyliin, johon jo sarjan ensimmäisessä osassa ihastuin. Toki trilogian keskimmäinen osa on aina hieman edeltäjäänsä vaisumpi, sillä kovimmat panokset säästetään loppuhuipennukseen. Teos päättyy hieman samoissa tunnelmissa kuin edellinen osa: vanha porukka on jälleen kasassa, mutta tällä kertaa he lähtevät pelastaakseen paikan, jota kutsuvat kodikseen.

   

Outpostissa mässäillään friikkiuhkalla ja hyökkäyksillä, mutta vastapainoksi lukijalle annetaan sulateltavaksi Deucen kamppailu sisällään vellovien tunteidensa kanssa: kumpi lopulta voittaa, pidättyväinen Deuce Metsästäjätär vai tyttömäisempi puoli Deucesta, joka haluaa kokea Faden kanssa sen, mistä vasta on saanut ensimakua? Kolmoisdraamaviritelmä on kirjan heikointa antia, mutta kerrankin se ei tunnu niin irralliselta, sillä kirjailijalla tuntuu olevan hyvä syy käyttää tätä tekniikkaa ja päähenkilökin tietää kumman pojan hän lopulta haluaa. 

   

En malta odottaa, että pääsen uppoutumaan Hordeen, jossa toivottavasti kerrotaan mahdollisimman paljon maailman taustoja ja rymistellään eeppisesti halki joutomaan. Suosittelen tutustumaan tähän sarjaan, jos Dmitri Gluhovskin Metro 2033 ja Fallout 3 kolahtavat tai haluat tutustua erilaiseen zombierepresentaatioon.  

      

Arvosana:

     

Etulieppeestä:

Deuce’s whole world has changed since readers first met her in Enclave. Now living topside in a community called Salvation, she has a whole new set of problems. Down below, she was considered an adult and she contributed to the emclave. Now, above ground, she’s viewed as a brat in need of training by the people of Salvation. She doesn’t fit in with the other girls: she hates cooking, and sewing, and school. Deuce only knows how to fight. 

   

To make matters worse, her Hunter partner, Fade keeps Deuce at a distance. Her feelings for Fade haven’t changed, but he seems not to want her around anymore. Confused and lonely, she starts looking for a way out.

   

Deuce pursues a chance to serve in the summer patrols – those responsible for making sure the growers and planters can work the fields without danger of Freak attack. It should be routine, but things have been changing on surface, just as they did below ground. The Freaks are smarter. They’re watching. Waiting. Planning. The monsters don’t intend to let Salvation survive, and it may take a girl like Deuce to turn the tide.

    

Samantyylisiä kirjoja: Dmitri Gluhovski: Metro 2033, Justin Cronin: Ensimmäinen siirtokunta, Cormac McCarthy: Tie, Meg Rosoff: Poikkeustila

317 s. Feiwel and Friends 2012

Friikit ovat saartaneet myös nämä bloggaajat: Tarinoiden syvyydet

Kirjailijan kotisivut

Sarjassa ilmestynyt: Enclave (2011)