Sain Blogger Recognition Awardin sekä Unelmien aika -blogin Katriinalta, Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia -blogin Marjatalta että Taikakirjainten Raijalta. Paljon kiitoksia! ♥
Säännöt:
- Kirjoita postaus palkinnosta logoineen
- Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen
- Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille
- Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi
- Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi
Blogini täytti viisi vuotta kuukausi sitten, 10.5. ja synttäripostauksessa muistelinkin jo bloggaamisen alkuaikoja. Kerrataanpas lyhyesti: Aloitin bloggaamisen Vedenhenki-nimimerkillä vuonna 2010. Ensimmäinen blogini käsitteli kuitenkin kirjojen sijaan tekemiäni koruja ja muita käsitöitä. Seurasin kyllä jo tuolloin korubloggaajien lisäksi monia kirjablogeja ja haavenani oli aloittaa oman kirjablogin kirjoittaminen.
Vuoden verran keräsin rohkeutta kirjoittaa kirjoista ja niin sitten keväällä 2011 lopulta syntyi Yöpöydän kirjat. Heti alusta oli jo selvää, että tulen bloggaamaan paljon dystopiasta, sillä olihan jo ensimmäinen bloggauksenikin Justin Croninin Ensimmäinen siirtokunta. Paljon on tullut opittua näiden vuosien aikana, niin bloggaamisesta, kirjablogiyhteisön vertaistuesta kuin kirjallisuudestakin.
Viime aikoina on alkanut kiehtoa ajatus kirjalogin laajentamisesta YouTubeen kirjavideoiden muodossa, mutta täytyy malttaa mielensä siihen, että olemme ensin muuttaneet. Nykyisessä asunnossa ei nimittäin ole vielä mahdollista järjestää mieleistäni vloggaussettingiä. Suomalaisia kirjavlogeja ei vielä ole paljoa, mutta kiinnostus niitä kohtaan tuntuu olevan nousussa.
Ohjeiksi blogin perustamiseen minulla ei ole pajoa sanottavaa. Ensimmäiseksi kannattaa silmäillä millaisia kirjablogeja on jo olemassa. Yllätyin, kuinka samantyyppisiä persoonia löysin kirjabloggaajien joukosta. Kirjablogi voi esimerkiksi olla lukupäiväkirja, kriittinen kirjallisuusmielipiteiden arkisto tai yleisemmin kirjallisuudesta ja kulttuurista keskusteleva. Ihan sellainen kuin kirjoittaja kokee sopivimmaksi. Useimmat kirjablogit ovat sekoitus kaikkea tätä ja vielä enemmän.
Pohjalle voi halutessaan opiskella Katja Jalkasen ja Hanna Pudaksen Kirjablogikirjan, jossa on kaikenlaista tilastotietoa ja insighttia kirjablogien maailmasta. Ja jos jokin bloggaamiseen liittyvä askarruttaa mieltä, kannattaa rohkeasti kysyä toisilta pidempään bloganneilta tai etsiä Facebookista kirjablogisti-ryhmiä, niitä löytyy useita.
Kun löytää omaa silmää miellyttävän pohjamallin, kirjoitustyylin, joka tuntuu omalta ja rohkeutta painaa julkaise nappula on valmis kirjablogistaniaan. Vaikeinta itselleni oli blogin nimen keksiminen! Kesti aika kauan, ennen kuin sain ensimmäiset lukijani, mutta se ei haitannut, sillä kirjoitin lukukokemuksista itselleni, muistin jatkeeksi. Olikin jännittävää huomata, kun ihmiset sitten löysivät blogiini ja kommentoivat omista lukukokemuksistaan ja ehdottivat luettavaa. Tämä jälkimmäinen seikka kannattaa ottaa myös huomioon blogin kirjoittamista suunnitellessa: On hirvittävän helppoa lisätä kirjoja lukulistalle, kun joku samantyyppisistä kirjoista pitävä ihminen on vaikuttunut jostain teoksesta.
Nämä 10 blogia ansaitsevat palkinnon, vaikka joku heistä on varmaankin sen jo saanut:
1. Dysphoria
3. Kujerruksia
4. Lumiomena
10. Vinttikamarissa






















