Blogger Recognition Award

      

Sain Blogger Recognition Awardin sekä Unelmien aika -blogin Katriinalta, Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia -blogin Marjatalta että Taikakirjainten Raijalta. Paljon kiitoksia! ♥ 

  

Säännöt:

1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen 
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen 
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille 
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi 
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi

    

Blogini täytti viisi vuotta kuukausi sitten, 10.5. ja synttäripostauksessa muistelinkin jo bloggaamisen alkuaikoja. Kerrataanpas lyhyesti: Aloitin bloggaamisen Vedenhenki-nimimerkillä vuonna 2010. Ensimmäinen blogini käsitteli kuitenkin kirjojen sijaan tekemiäni koruja ja muita käsitöitä. Seurasin kyllä jo tuolloin korubloggaajien lisäksi monia kirjablogeja ja haavenani oli aloittaa oman kirjablogin kirjoittaminen. 

  

Vuoden verran keräsin rohkeutta kirjoittaa kirjoista ja niin sitten keväällä 2011 lopulta syntyi Yöpöydän kirjat. Heti alusta oli jo selvää, että tulen bloggaamaan paljon dystopiasta, sillä olihan jo ensimmäinen bloggauksenikin Justin Croninin Ensimmäinen siirtokunta. Paljon on tullut opittua näiden vuosien aikana, niin bloggaamisesta, kirjablogiyhteisön vertaistuesta kuin kirjallisuudestakin. 

  

Viime aikoina on alkanut kiehtoa ajatus kirjalogin laajentamisesta YouTubeen kirjavideoiden muodossa, mutta täytyy malttaa mielensä siihen, että olemme ensin muuttaneet. Nykyisessä asunnossa ei nimittäin ole vielä mahdollista järjestää mieleistäni vloggaussettingiä. Suomalaisia kirjavlogeja ei vielä ole paljoa, mutta kiinnostus niitä kohtaan tuntuu olevan nousussa. 

  

Ohjeiksi blogin perustamiseen minulla ei ole pajoa sanottavaa. Ensimmäiseksi kannattaa silmäillä millaisia kirjablogeja on jo olemassa. Yllätyin, kuinka samantyyppisiä persoonia löysin kirjabloggaajien joukosta. Kirjablogi voi esimerkiksi olla lukupäiväkirja, kriittinen kirjallisuusmielipiteiden arkisto tai yleisemmin kirjallisuudesta ja kulttuurista keskusteleva. Ihan sellainen kuin kirjoittaja kokee sopivimmaksi. Useimmat kirjablogit ovat sekoitus kaikkea tätä ja vielä enemmän. 

Pohjalle voi halutessaan opiskella Katja Jalkasen ja Hanna Pudaksen Kirjablogikirjan, jossa on kaikenlaista tilastotietoa ja insighttia kirjablogien maailmasta. Ja jos jokin bloggaamiseen liittyvä askarruttaa mieltä, kannattaa rohkeasti kysyä toisilta pidempään bloganneilta tai etsiä Facebookista kirjablogisti-ryhmiä, niitä löytyy useita.  

  

Kun löytää omaa silmää miellyttävän pohjamallin, kirjoitustyylin, joka tuntuu omalta ja rohkeutta painaa julkaise nappula on valmis kirjablogistaniaan. Vaikeinta itselleni oli blogin nimen keksiminen! Kesti aika kauan, ennen kuin sain ensimmäiset lukijani, mutta se ei haitannut, sillä kirjoitin lukukokemuksista itselleni, muistin jatkeeksi. Olikin jännittävää huomata, kun ihmiset sitten löysivät blogiini ja kommentoivat omista lukukokemuksistaan ja ehdottivat luettavaa. Tämä jälkimmäinen seikka kannattaa ottaa myös huomioon blogin kirjoittamista suunnitellessa: On hirvittävän helppoa lisätä kirjoja lukulistalle, kun joku samantyyppisistä kirjoista pitävä ihminen on vaikuttunut jostain teoksesta. 

  

Nämä 10 blogia ansaitsevat palkinnon, vaikka joku heistä on varmaankin sen jo saanut: 

  

1. Dysphoria

2. Kirjaneidon tornihuone

3. Kujerruksia

4. Lumiomena 

5. Notko, se lukeva peikko

6. Oksan hyllyllä

7. Tarinoiden syvyydet

8. Todella vaiheessa

9. Tyttö ja liian suuri kasa kirjoja

10. Vinttikamarissa

Takuma Morishige: Pulpettinaapurit 1

"Pulpettinaapurini Seki puuhaa omiaan joka ikinen tunti."

  

  

Arvostelukappale

  

Takuma Morishigen Pulpettinaapurit kertoo Yokoi-nimisestä tytöstä, jonka vieressä istuva Seki-poika keskittyy oppitunneilla kaikkeen muuhun paitsi opetukseen. Seki on mestari keksimään ajanvietettä mm. taittelemalla origameja, pelaamalla gota ja virkkaamalla. Yokoi tuntuu olevan ainoa, joka huomaa Sekin puuhastelut.

  

Yokoi ei voi sietää Sekin leväperäisyyttä ja yrittää ohjastaa tätä keskittymään tunnilla - huonoin tuloksin. Usein käykin niin, että tyttö saa itse tunnilla nuhteet Sekin sijaan. Yokoi ei nimittäin pysty keskittymään opettajan puheisiin vaan jää katsomaan mitä kummaa pulpettinaapuri seuraavaksi keksii.

  

Pulpettinaapurit on mukavan leppoisa manga koululaisten arjesta. Vaikka lyhyissä tarinoissa pääpaino on Sekin erikoisten tempausten seuraamisessa, on sarjakuvassa paljon hienovaraisia viittauksia japanilaiseen kulttuuriin.

  

Tarinoiden idea on yksinkertainen toistuen pienin variaatioin kerran toisensa jälkeen. Sarjaa on ilmestynyt kahdeksan osaa (toinen osa suomeksi 3.6.) ja nähtäväksi jää kuinka hyvin yhtä ideaa toistava sarja toimii. Voisin kuvitella yksittäisten tarinoiden toimivan paremmin lehdessä julkaistuina kuin lukea kerralla usea tarina samoista kansista.

   

Toisteisuudesta huolimatta lukeminen ei ole tylsää, vaan koululaishuumori on sopivan kevyttä viihdettä kuumiin kesäpäiviin. Piirostyyli on myöskin hyvin miellyttävä ja tarinan edetessä viivan dynaamisuus kasvaa loppuhuipennukseen asti. Toivoin, että kannessa esitetystä Fuji-vuoren rakentamisesta olisi ollut oma tarinansa, mutta se jäi etu- ja takakansien kuvien kerrottavaksi.

  

Pokkarin viimeisellä sivulla ennen mainoksia on selitetty muutamia erikoisempia kulttuuri- ka kielieroja, kuten hahmojen nimiin liittyvää huumoria ja tuhannen origamikurjen taitteluun liittyviä uskomuksia. Näitä on aina mukavaa lukea, kun joihinkin mangoihin sellainen on loppuun koottu. 

  

Harakan varpaat -blogissa Pulpettinaapureita on verrattu Keiichi Arawin Arki-sarjaan ja Kiyohiko Azuman sarjoihin Azumanga Daioh ja Yotsuba&! Kaikki ovat nimenä tuttuja, mutta itse en ole niitä lukenut. 

    

Kissa koulussa ei ole edes niin outoa. Jopa äitini on pikkutyttönä vienyt kissan repussa kyläkouluun.

   

Takakannesta:
Miksi opiskella, kun koulussa voi myös leikkiä?

  

Yokoi on kiltti ja tunnollinen oppilas, joka tulee toimeen kaikkien kanssa. Hänellä on kuitenkin yksi iso ongelma: naapuripulpetin Seki. Tämä kun käyttää oppitunnit kaikkeen muuhun kuin koulutyöhön. 

   

Dominoa, shakkia, siivousta, kissoja, hiekkaleikkejä... Valikoima on loputon! 

  

Ikäsuositus: 10+

  

Suomentanut: Antti Valkama, 176 sivua, Punainen jättiläinen 2016

  

Alkuperäinen nimi: Tonari no Sekikun (2011)

  

Sekin pulpettileikeistä on luettu myös täällä: Harakan varpaat - Ajatuksia sarjakuvista, AnimeGarden!, Manga Puutarha

Lukupiirissä | Douglas Preston & Lincoln Child: Ihmeiden kabinetti

"Hän oli suunnistanut tiettömien aavikoiden ja tiheiden sademetsien läpi, 

kuinka kummassa hän saattoi eksyä museoon keskellä New Yorkia?"

   

Toukokuun lukupiirikirja
Osallistun teoksella Dekkariviikkolle, Helmet -lukuhaaste: 29. Kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama kirja

En lue yleensä paljoa dekkareita, ja teoksen täytyykin olla jotenkin erityinen sarjassaan, jotta se löytää tiensä lukupinooni. Kun olin ala-asteella, muut tytöt lukivat Neiti Etsiviä, minun etsiväkirja valintani oli poikamaisempi Kolme etsivää (joita en kylläkään lukenut järjestyksessä). Suosikkeihini vähäisestä lukemieni määrästä ovat kuuluneet viime vuosien aikana J.D. Robbin (aliaksen takana Nora Robets) futuristiset Eve Dallas-kirjat ja Alan Bradleyn 1950-luvulle sijoittuva Flavia DeLuce-sarja. Olen lukenut jopa kaksi klassikkodekkariakin, Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut ja Arthur Conan Doylen Baskervillen koiran (molemmat lukupiiriteoksina). 

  

Douglas Prestonin ja Lincoln Childin Ihmeiden kabinetti on oikeasti Pendergast-sarjan kolmas osa. Sarjassa ovat aiemmin ilmestynyeet Relic (1995) ja Reliquary (1997), mutta sarjan suomentaminen aloitettiin erikoisesti vasta tästä kolmannesta osasta. 

Rakennustyömaalta löydetään maan alle rakennettu tila, joka on täynnä silvottuja ruumiita 1800-luvulta. New Yorkin pahamaineisin, mutta nimettömäksi jäänyt murhaaja on sata vuotta aikaisemmin paloitellut köyhien ruumiita kuin etsien jotain. Agentti Pendergast kuulee tapauksesta ja päättää ratkaista vanhat murhat, vaikka New Yorkin poliisilaitos ei pidäkään tapausta tärkeänä.
  

Ihmeiden kabinetti on ihan ok dekkariviihdettä. Kovakantisessa painoksessa teosta määritellään myös kesäkirjaksi, sillä ovathan dekkarit monelle juurikin lomaluettavaa. Pidän itse enemmän kirjoista, jotka haastavat lukijaa tai herättelevät ajattelemaan, tämä oli hieman valmiiksi pureskeltu kliseisine lausahduksineen (esim. tiedottomuuden viitta kietoi hänet syleilyynsä ja pimeys oli kietonut tienoon kaapuunsa). Tuhdinpaksuisesta teoksesta voisi mielestäni myös leikata sivuja pois reippaalla kädellä, sillä sisältöä ei tarjota aivan niin paljoa, että näin monelle näkökulmalle ja sivujuonteella olisi tarvetta. Tästä huolimatta kirjan lukee hyvin nopeasti.  

  

Erikoiset murhat, ihmeiden kabinetit ja agentti Pendergast ovat teoksen parasta antia. Pendergastissa on jotain samaa kuin Sherlock Holmesissa, joskin ensinmainittu on paljon jälkimmäistä miellyttävämpi osoittamastaan laajasta tietämyksestä ja varakkuudestaan huolimatta. Pendergast vaikuttaa kuvailujen perusteella albiinolta (hyvin vaalea iho ja hiukset, siniset silmät), ja välillä jopa hieman yliluonnolliselta olennolta (eräs lukupiiriläinen sanoi, että hänessä on Dr. Whon piirteitä). Mies nimittäin pystyy matkustamaan mielessään yksityiskohtaisia aikamatkoja. Minäkin haluan tuollaiset mielenvoimat! 

  

Sivuhahmot ovat hyvin kliseisiä (lukuunottamatta Puckia ja Wreniä, kahta persoonallista varastonhoitajaa): teoksesta löytyy niin korruptoituneita johtajia, ylipainoisia poliiseja kuin hyvin vähän aktiivisesti toimivia naisia. Jopa pääpahis oli hieman tylsä, mutta tämä oli sentään motiiveiltaan kuitenkin jossain määrin mielenkiintoinen hahmo. 

  

Keskeisiä hahmoja Pendergastin lisäksi ovat arkeologi Nora Kelly, joka auttaa Pendergastia 1800-luvun ruumiiden tutkimisen kanssa, Noran poikaystävä, ärsyttävän spontaani lehtimies William Smithback (joka laittaa uransa Noran edelle) ja oopperasta nauttiva, irlantilainen poliisikomisario Patrick O'Shaughnessy. Tein Pinterestiin kollaasin, johon etsin mahdollisimman paljon mielikuvaani vastaavat kasvot keskeisille hahmoille. 

  

Loppuratkaisu ei yllättänyt, vaikka en osannut sitä ennalta arvata. Toivottavasti sarjan myöhemmissä osissa jännite kasvaa enemmän (ne kun löytyvät jo omasta hyllystä uusinta lukuunottamatta), nyt teos oli kuin vedellä jatkettua kesäkeittoa, jonka ainoa väripilkku oli Pendergast.
 
Preston ja Child ovat liittäneet teokseensa pari aiheeseen sopivaa kirjallisuusviittausta: "Edes Sherlock Holmes ei olisi kyennyt parempaan." (s. 478), "Koko kuulustelu oli pahaenteisen kafkamainen." (s. 493) ja "Tilanteesta olisi tuskin saanut herkullisempaa, vaikka juonen olisi kopionut Agahta Christien murhamysteereistä." (s. 517)

  

"Anteeksi vain, mutta olen arkeologi enkä suinkaan etsivä." 

Pendergast kohotti kulmiaan. "Onko niissä jotain eroa?" (s. 74)

  

Arkeologian osuus teoksessa yllätti ja alaa muutaman vuoden opiskelleena se esitettiin erittäin uskottavasti. Joskin dinosaurusten luut kannattaa jättää paleontologin tutkittaviksi, ts. terminologiassa oli välillä hieman horjuntaa. Erityisen sitaattilainauksen maininnan saa tämä kekustelu: "Näkyikö Tutankhamonia?" -- "Voi paska, täytyy toivoa, ettei tämä ole mikään arkeologinen juttu." (s. 13)

  

Arvosana:

   

Takakannesta:

ERIKOISAGENTTI PENDERGAST RATKAISEE

  

Pilvenpiirtäjän rakennustyömaalla Manhattanilla tehdään säpsähdyttävä löytö. Työmaan alla sijaitsevassa kellarissa lepää 36 ihmisen silvotut jäännökset. Pikainen tutkimus paljastaa jokaisen uhrin selkärangassa samanlaiset leikkuujäljet.

  

Paikallisen poliisin mielestä yli sata vuotta sitten sattuneet surmatyöt kuuluisivat pikemminkin historiantutkijoille kuin lainvalvojille. FBI:n erikoisagentti Pendergast on kuitenkin eri mieltä. Hän rekrytoi puoliväkisin mukaan tutkimuksiinsa New Yorkin luonnontieteellisessä museossa työskentelevän paleontologi Nora Kellyn ja tämän yliuteliaan reportterisulhasen William Smithbackin.

  

Kun Central Parkissa tapahtuu uusi murha, jonka tekotapa muistuttaa yli sadan vuoden takaisia surmia, agentti Pendergast ei vaikuta lainkaan yllättyneeltä. Mitä Pendergast oikein salaa poliisilta ja kollegoiltaan?

  

Pyörryttävä sukellus Manhattanin muinaiseen alamaailman johdattaa Pendergastin kumppaneineen Harlemissa sijaitsevaan ränsistyneeseen herraskartanoon, joka on hylätty mutta kaikkea muuta kuin tyhjä. Astuessaan sisään tuttuun taloon agentti Pendergast tietää kohdanneensa pitkän uransa aikaisista vihollisista kauheimman.

   

Suomentanut: Pekka Marjamäki, 653 sivua, Gummerus 2010 (4. painos, 1. painos 2009)

    

Alkuperäinen nimi: Cabinet of Curiosities (2002)

  

Erikoisesta Pendergstista on luettu myös täällä: Kirjavinkit, Tarinoiden syvyydet, Rakkaudesta kirjoihin, Kasoittain kirjoja, Kirjus

Sarjassa ilmestyneet suomennokset:

• #3: Ihmeiden kabinetti (2009)
• #4: Kuoleman asetelma (2010)
• #5: Tulikivi (2011)
• #6: Veljensä vartija (2012)
• #7: Kuolleiden kirja (2013)
• #8: Pimeyden pyörä (2015)
• #9: Kuoleman naamio (ilmestyy heinäkuussa 2016)

Diana Gabaldon: Sudenkorento

"Yön ajan olisin kuitenkin avuton - yhtä voimaton kuin meripihkaan vangittu sudenkorento."

   

   
Helmet -lukuhaaste: 44. Kirjassa joku kuolee 
    

Diana Gabaldonin Matkantekijä -kirjasarjaan pohjautuvan tv-sarjan ensimmäinen kausi nähtiin Suomenkin tv:ssä viime vuonna. Ensimmäinen kausi tehtiin sarjan aloittavasta teoksesta Muukalainen. Ja pakko sanoa, että tv-sarja toteutettiin kirjaa kunnioittaen, näyttelijävalinnat olivat erinomaiset, puhumattakaan puvustuksesta ja miljööstä. 

Gabaldonin faneja hemmotellaan taas, kun Sudenkorennon pohjalta tehty toinen kausi näytetään Ylellä 2.6. alkaen. Vedin teoksen kimppalukua Nettilukutoukat -Facebook-ryhmässä, vaikka lopun suhteen tulikin itselleni hieman kiire. Huom! Tämä bloggaus sisältää juonipaljastuksia sarjan edellisestä osasta. Jos tahdot välttyä niiltä, suosittelen lukemisen lopettamista tähän.

   

Muukalainen kertoo Claire Randallista (os. Beauchampista), joka on Skotlannissa häämatkalla tutustumassa uudelleen mieheensä Frankiin toisen maailmasodan erottua heidät vuosiksi. Matkan aikana Claire todistaa naisjoukon pakanallista riittiä vanhassa kivikehässä. Claire tutkii kasveja kivikehässä ja päätyy sen kautta vahingossa 1700-luvun Skotlantiin.

Joukko skottimiehiä nappaa yhä tapahtumista hämmentyneen Clairen mukaansa. Yksi heistä, Jamie, päätyy monien juonenkäänteiden kautta Clairen toiseksi aviomieheksi 200 vuotta ennen Frankia, jonka esi-isä Musta Jaska Randall liittyy erottamattomasti nuoren parin kohtaloon. Teos päättyy siihen, kun Claire ja Jamie lähtevät maanpakoon Ranskaan. 

   

Sudenkorennon ensimmäinen yllätys tulee jo aivan teoksen alkusivuilla, sillä teos ei jatkukaan lineaarisesti siitä, mihin ensimmäinen osa jäi. Kuten Muukalaisen, olen Sudenkorennonkin lukenut kerran aiemmin muutama vuosi sitten, mutta tämän juonenkäänteen, sekä muutamia muitakin keskeisiä tapahtumia olin unohtanut aivan kokonaan. Erikoisen alun jälkeen päästään kyllä jatkamaan aikaisempaa tarinalinjaa, Yleinen lukutunnelma ei kuitenkaan päässyt aivan samoihin korkeuksiin kuin ensimmäisen kirjan kanssa. 

   

Etenkin illalliset Ranskassa juoruineen ja juonitteluineen olivat hieman pitkäveteistä luettavaa, eivätkä uudet hahmot saaneet kovinkaan paljoa syvyyttä, lukuunottamatta muutamaa Clairen läheisintä ystävää, nunnaa ja mystistä kauppiasta. Toimiessaan serkkunsa Jaredin sijaisena viinikauppiaana tämän matkustellessa viinitiloilla, Jamie kohtaa Skotlannin valtaistuinta havittelevan Stuart-suvun jäsenen, kauniin prinssi Kaarlen. Claire, joka on aikamatkaaja, tietää kuinka skottien käy Kaarlen johtamassa jakobiittikapinassa ja päättää yrittää muuttaa historiaa.

Olin nyt tehnyt voitavani, mutta mieltäni kaihersi edelleen oivallus, jonka olin tehnyt herttuan käytävässä: Frankin elämän hintana oli Jamien sielu. Kuinka minä muka voisin valita näistä kahdesta toisen? (s. 321)

   

Olen lukenut sarjaa viidenteen osaan (Tuliristi) saakka, ja en ole aivan varma kertaanko seuraavia kirjoja ennen tv-versiota - no, ehkä sen kolmannen vielä. Sarjan tekijät nimittäin ovat ilmoittaneet, että, että sarja saa vielä ainakin kaksi kautta tämän jälkeen. Muistikuvieni mukaan, jos pystyn niihin enää olenkaan luottamaan, ovat neljäs ja viides kirja jo olleet hieman tylsiä ja yli 1000 sivuisia eepoksia.   

   

Sudenkorento on kuitenkin vielä nopealukuinen ja tapahtumarikas teos, jonka käännös on mielekästä luettavaa. Olen kuullut osan ihmisistä valittavan Jamien käyttämästä suomennetusta murteesta, mutta minä olen aina pitänyt siitä. Jos olet siis lukenut Muukalaisen ja pitänyt siitä, suosittelen lukemaan tämän toisenkin osan. Ja katsomaan ehdottomasti ainakin ensimmäisen kauden tv-sarjaa. Toivottavasti toinenkin kausi on yhtä näyttävä ja hengästyttävä kuin edellinen. 

  

Arvosana:

   

Takakannesta:

Muukalaisen aloittama upea historiallinen rakkaustarina jatkuu. Claire Randall palaa Invernessiin oltuaan poissa runsaat kaksikymmentä vuotta. Matkaseurana Clairella on tyttärensä Brianna, hehkeä punatukka, joka saa miesten päät kääntymään.

  

St. Kildan kirkkomaalla Claire näkee odottamatta yli kaksisataa vuotta vanhan hautakiven, jossa on hänen skottirakastajansa nimi. Muistot hurjasta seikkailusta 1700-luvun Skotlannissa nousevat Clairen mieleen, ja Brianna saa kuulla tarinan, josta ei puutu romanttisia käänteitä.

    

Samantyylisiä kirjoja: Anu Holopainen: Viinikauppias, Susan Price: A Sterkarm Kiss, Janet B. Taylor: Into the Dim, Claire R. McDonald: Veil of Time, Kat Bastien: Forged in Dreams and Magic 

Suomentanut:  Anuirmeli Sallamo-Lavi, 763 sivua, Gummerus 2008 (1. painos 2003)

      

Alkuperäinen nimi: Dragonfly in Amber (1992)

       

Clairen ja Jamien rakkaustarinaa on luettu mm. täällä: Tyttö ja liian suuri kasa kirjoja, P.S. Rakastan kirjoja, Oksan hyllyllä, Tarinoiden syvyydet, Kirjakirppu, Vinttikamarissa

   

Sarjassa ilmestyneet:

1. Muukalainen, 2002 (Outlander, 1991)
2. Sudenkorento, 2003 (Dragonfly in Amber, 1992)
3. Matkantekijä, 2004 (Voyager, 1993)
4. Syysrummut, 2005 (The Drums of Autumn, 1996)
5. Tuliristi, 2006 (The Fiery Cross, 2001)
6. Lumen ja tuhkan maa, 2007 (A Breath of Snow and Ashes, 2005)
7. Luiden kaiku, 2010 (An Echo in the Bone, 2009)
8. Sydänverelläni kirjoitettu, 2014 (Written in My Own Heart's Blood, 2014)

Toukokuun luetut

Oulun yliopiston kasvitieteellinen puutarha 31.5. Tästä kasvihuoneesta tulee aina
mieleen postapokalyptinen maailma, jossa luonto valtaa ihmisen rakentamat tilat.

  

Kuukausi vaihtui taas, tällä kertaa hyvin helteisissä tunnelmissa. On siis aika jälleen koostaa blogiin lukukokemukset, kirjahankinnat ja yleiset kuulumiset.

  

Olemme olleet mieheni kanssa nyt naimisissa kolme ja puoli viikkoa. Vielä ei olo tunnu rouvamaiselta, mitä sellainen nyt sitten tarkoittaakaan. Toisaalta, ehdimme asua yhdessä jo kuusi vuotta, mitäs lähes koko ajan kihloissa, niin ehkä silloin ei tulekaan niin vahvaa muutosta. 

  

Siivouspäivästä bongasin miehen kanssa muutaman teoksen, ja nyt jo valmiiksi pursuileviin kirjahyllyihimme liittyi mukaan Douglas Adamsin viisiosainen The Hitchhiker's Guide to the Galaxy-"trilogia" yksissä kovissa kansissa. Samalta myyjältä löytyi myös Adamsin The Salmon of Doubt, jossa on ilmeisesti kirjailijan kuoleman jälkeen koottuja, aikaisemmin julkaisemattomia novelleja, Omiin löytöihini kuuluvat Arkadi & Boris Strugatskin kovakantinen Stalker ja Sara Gruenin Vettä elefanteille -pokkari. Muuta ei sitten löydettykään ja ostokset olivat yhteensä vain 4,50€.

  

Kesäkuussa on tulossa jo toisen kerran pidettävä Kummacon, joka nyt on kaksipäiväinen tapahtuma (17.-18.6.) historia-teemalla. Tapahtumaa järkkäämässä on paljon tuttuja kirjallisuuden opiskelijoita. Jos olet siis liikkeellä Oulussa tai haluat tehdä pienen kesäretken, suosittelen tulemaan tuonne. Kirjailijavieraana on tänä vuonna Jenny Kangasvuo ja ohjelmassa on mm. paneelikeskusteluja, cosplay-kisaa ja -deittiä kuin Final Fantasy Fightia. Mieheni osti minulle yllätyshäälahjaksi steampunk Totoro-paidan, jonka laitan sitten coniin päälle. 

  

Kesä! Ouluun tuli ihan yllättäen paahtavat helteet. Minä ja mieheni ollaan tosi huonosti kuumaan säähän sopeutuvia ja vaikka tykkäänkin paljon kesän vihreydestä ja valosta, kuumuus ja hyttyset ovat tämän nautinnon varjopuolena. Kävimme eilen Oulun kasvitieteellisessä puutarhassa (sieltä tuo ensimmäinen kuvakin) ja saimme peräämme runsaan ihailijalauman. Tätä bloggausta kirjoittaessa huomaan myös saaneeni eilen jo vähän rusketusta käsivarsiini. Harvinaisesti en ole enää kalkkilaivan kapteeni jo tässä vaiheessa kesää.

  

Ja sitten kirjallisempiin aiheisiin. TTT eli Top Ten Tuesday teki paluun lähes neljän vuoden tauon jälkeen. Toukokuussa ilmestyikin peräti kolme uutta postausta tuon tagin alla. Aiheina olivat oman kirjahyllyn must read teokset, uudelleen luettavat käännökset ja kesän lukulista. Blogi täytti 5 vuotta ja juhlin merkkipaalua kirja-arvonnalla.

  

Tällä hetkellä vaivaa pieni lukujumi ja hienoja lukukokemuksia alkaa olla jo ikävä. Monet viime aikoina lukemani teokset ovat olleet pettymyksiä, tasapaksuja, kliseisiä tai jopa tylsiä. Mikä olisikaan se kirja, jolla tämän kierteen katkaisisi? Ehkäpä kesäkuun lukupiirikirja, kuudennella luokalla ensimmäisen kerran lukemani ja vahvan vaikutuksen jättänyt Salainen puutarha olisi sellainen.

   

Tässä kuussa on luvassa mm. paljon mangaa, värityskirjoja ja Diana Gabaldonin Sudenkorento (teosten pohjalta tehdyn tv-sarjan toinen kausi alkaa Ylellä huomenna 2.6.). Kesän lukusuunnitelmista voi lukea lisää edellisestä postauksesta. 

  

Toukokuun lukusaldoon kertyi 9 kirjaa ja 1787 sivua (Gabaldonista kertyvät huimat 763 sivua menevät tämän kuun puolelle). Kuukauden parhaat lukuhetket tarjosivat Mummo-sarjakuvat, Pidin myös Planetesista ja lainasinkin heti perään loput kolme osaa. Ada Gootin kirjalliset ja kulttuurilliset viittaukset naurattivat, muutoin ei luetuista paljoa jäänyt käsiin. 

   

• Chris Riddell: Ada Gootti ja kuoloa kamalammat kestit
• William Shakespeare: Erehdysten komedia
• Ella Brigatti: Sängynaluskansa Meksikossa
• Douglas Preston & Lincoln Child: Ihmeiden kabinetti (bloggaus tulossa)
• Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta
• Anni Nykänen: Mummo 1, 2 ja 4
• Makoto Yukimura: Planetes 1