Klassikkohaaste osa 6 | Arthur C. Clarke: Lapsuuden loppu

"Mahtavat alukset olivat tulvineet täysin varoituksetta avaruuden tuntemattomista syvyyksistä. Kirjallisuudessa sitä päivää oli kuvattu lukemattomia kertoja, 

mutta kukaan ei ollut sittenkään toden teolla uskonut sen milloinkaan tulevan."

    

  

Lukuhaasteissa: Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 6, Hyllynlämmittäjä 2017 (5/12)

   

Löysin oman, kansipaperittoman kappaleeni Arthur C. Clarken scifi-klassikosta Lapsuuden loppu muutama vuosi sitten Helsingistä Kirjasto 10:n edessä olevasta kirjavaihtohyllystä. Pitkällisten tutkimusten myötä sain selville, että tässä kirjakerhoversiossa on ollut sama kansi kuin Kirjayhtymän julkaisemassa ensimmäisessä painoksessa, eli tuo kuvassa vasemmalla näkyvä mustapohjainen. Harmaa kansi on Kirjayhtymän toisen painoksen kansi vuodelta 1986.

  

Tämä kirjabloggaajien klassikkohaaste on omalla kohdalla ollut aina siitä erikoinen, että puolen vuoden aikana mieli ehti muuttua niin paljon, että olen vain kerran lukenut haasteeseen sen teoksen, jonka olen aluksi ilmoittanut lukevani (3. kirja, Vuonna 1984). Tällä kertaa olin suunnitellut lukevani Voltairen Candiden, mutta kävikin niin, että Clarken teos tarttui luettavakseni. En ole lukenut yhtään Clarken teosta aikaisemmin, hyllyssä tosin odottaisi toinenkin kirjailijan teos, Jumalan moukari, jonka ostin pari vuotta sitten Kirjamessujen 2€-pöydiltä.

    

- Teidän rotunne on osoittautunut harvinaisen kyvyttömäksi hoitamaan omia asioitaan varsin pienellä planeetallaan. Kun me saavuimme, te olitte juuri tuhoamaisillanne itsenne. -- Ilman meidän väliintuloamme Maa olisi tällä hetkellä radioaktiivinen erämaa. (s. 159)

  

Kolmeen osaan jaettu teos käy läpi, kuinka toisen, kehittyneemmän rodun eli Ylivaltiaiden edustajien saapuminen johtaa maailman rauhaan, ihmisten kulta-aikaan ja lopulta viimeiseen sukupolveen. Maailma kaipaisi Ylivaltiaiden väliintuloa juuri nyt oikeastikin, kun kolme isoa valtiota johtavaa pikkupoikaa heiluttelee tappavia leikkikalujaan toisilleen.

  

Ylivaltiaat rauhoittavat maan tekemättä oikeastaan mitään, pelkkä heidän läsnäolonsa riittää. Kaikkien isojen kaupunkien yllä näkyy yksi Ylivaltiaiden alus ja heidän äänitorvenaan on Karellan -niminen muukalainen, jonka ulkonäkö on pitkään salaisuus. Ihmiset spekuloivat paljon Ylivaltiaiden tekojen syvempiä syitä ja ihmettelevät, miksi nämä eivät tahdo näyttäytyä. Lopulta Ylivaltiaat antavat lupauksen, että 50 vuoden päästä he tulevat maan päälle, koska ihmiskunta on silloin kasvanut riittävästi viisaudessaan ja suvaitsevaisuudessaan, että hänen ulkomuotonsa ei aiheuta liian suurta shokkia. 

      

Maailmasta oli nyt kaikkiin aiempiin verraten tullut Utopia. Tietämättömyys, sairaudet, köyhyys ja pelko olivat käytännössä katsoen lakanneet olemasta. Sodan muistikuvat olivat katoamassa menneisyyteen niin kuin painajaisuni katoaa aamun koittaessa. (s. 81)

  

Yksi hahmoista pohtii, että kun Ylivaltiaat tulivat hävittämään sodan, nälän ja sairaudet, hävittivät he ohella myös seikkailun. Itse olisin ehkä eri mieltä, sillä jos kaikilla olisi kerrankin varaa ja mahdollisuus tehdä mitä vain, moni varmasti lähtisi valloittamaan Everestiä, Amazonin viidakkoa tai meren syvimpiä kohtia. Pidin kirjan utopistisesta maailmasta etenkin niiltä osin, että sodat ja idiotismi olivat vihdoinkin jääneet menneisyyteen ja kaikki saivat tehdä niitä töitä joista oikeasti pitivät, vaikka luovuus ja tiede olivatkin siitä kärsineet. 

  

Teoksessa on paljon hahmoja, joiden joukossa Rikki Stromgren niminen yhdistyneiden kansakuntien pääsihteeri, jonka väittäisin olevan suomalainen tai suomenruotsalainen, kuten alla olevasta pätkästä käy ilmi. Katkelmassa mainittu "hän" viittaa Ylivaltias Karelleniin.  

  

Englanti on ainoa kieli jota hän osaa täydellisesti, vaikka kahden viime vuoden aikana hän onkin opetellut melko lailla suomea vain minua härnätäkseen. Eikä suomea opittu noin vain! Hän osaa siteerata pitkiä pätkiä Kalevalasta, kun taas minun täytyy häpeäkseni tunnustaa, että osaan siitä vain muutamia rivejä. (s. 26)

   

Lapsuuden loppu ei sijoitu scifi-klassikoiden suhteen suosikkeihini, mutta kyseessä on varsin helppolukuinen teos ja luin sen ihan mielenkiinnolla. Pidin eniten aivan teoksen loppupuolesta, sillä tuolta osin Clarke on onnistunut kirjoittamaan jotain, mihin en ole tainnut aiemmin törmätä. Olen nähnyt teoksen pohjalta muutama vuosi sitten tehdyn kolmeosaisen minisarjan, joka ottaa kylläkin aika paljon vapauksia juonen ja hahmojen suhteen, muutamassa tapauksessa hyväänkin suuntaan. 

  

• Klassikkohaaste osa 1: William Golding: Kärpästen herra (3,5/5)
• Klassikkohaaste osa 2: L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet (4/5)
• Klassikkohaaste osa 3: George Orwell: Vuonna 1984 (3,5/5)
• Klassikkohaaste osa 4: C.S. Lewis: Velho ja leijona (3/5)
• Klassikkohaaste osa 5: Tove Jansson: Näkymätön lapsi (3,5/5)

  

Arvosana:

         

Takakannesta:

Suunnattomat hiljaiset varjot liukuvat kohti maata. Koko maailma katseli loputtomalta tuntuvan hetken, miten valtavat alukset laskeutuvat ylivoimaisen majesteettisina yhä alemmas. Tuona hetkenä historia pidätti henkeään ja nykyisyys riistäytyi erilleen menneisyydestä. Ihmissuku ei ollut enää yksin. Kukaan ei tiennyt salaperäisten tulokkaiden perimmäisiä pyrkimyksiä.

Kunnes sadan vuoden kuluttua järkyttävä totuus paljastui ihmissuvulle. Se sai tietää olevansa lajinsa viimeinen sukupolvi, jonka tehtävänä oli valmistaa tie ihmiskunnan uudelle kehitysvaiheelle. Maan asukkaiden lapsuus oli päättynyt, mutta viimeistä ihmistä sykähdytti tieto, ettei ihmiskunta ollut elänyt turhaan.

     

Suomentanut: Matti Kannosto, 257 sivua, Uusi kirjakerho 1973 (2. painos, 1. painos Kirjayhtymä 1973)

    

Alkuperäinen nimi: Childhood's End (1967)

  

Kirja on luettu myös täällä: Taikakirjaimet, Kaiken voi lukea, Savannilla, Kirjavinkit

Bernard Beckett: Genesis

"Ihmiset puhuvat vaihtoehdoista, mahdollisuuksista ja vapaudesta.
Ihmiset puhuvat maailmansa muuttamisesta."

   

    

Lukuhaasteissa: Apinan vuosi, Uudelleen luettua, Helmet 2017: 41. Kirjan kannessa on eläin, Adventures in Down Under and Beyond -Australia lukuhaaste: 28. Kirja, jonka omistat

     

Luin Bernard Beckettin Genesiksen ensimmäisen kerran tuoreeltaan joskus 2009-2010, eli vain reilua vuotta ennen kuin perustin kirjablogini. Siitä saakka olen halunnut lukea tämän uudelleen, sillä niin vaikuttava teos ensimmäisellä kerralla oli. Tuolloin huomioni kiinnittyi kirjan filosofiseen puoleen, nyt kuitenkin ihastelin Bekettin luomaa maailmaa. Romaanin yksityiskohdat olin onnellisesti unohtanut, lopun hienoa käännettä lukuunottamatta, eikä se siis päässyt enää yllättämään.

     

Eletään 2000-luvun loppua, akatemian aikakaudella. Teoksen kertojaäänenä on Anaksimandros eli Anax-niminen tyttö, joka pyrkii Akatemiaan, joka oman aikansa valtaa pitävä elin. Viiden tunnin suullisen esitelmän aiheena on Adam Forden elämä ja teot (2058-2077), joka itseasiassa nousee teoksen päähenkilöksi litteroitujen keskustelujen kautta. Ennen kuin Anax pääsee selittämään Adamin elämää ja tämän historiaan vaikuttaneita tekoja, hän pohjustaa historiaa, mikä johti nuorena kuolleen Adamin valintoihin.

Valtiota edeltänyt maailma oli sortunut pelkoon. Muutokset olivat olleet ihmisille liian nopeita. Käsitykset muuttuivat ehdottomiksi, rajat vedettiin entistä tiukemmin. Lopulta yksikään ihminen ei saanut olla yksilö: kaikkia leimasi kansalaisuus, väri, uskonto, sukupolvi, yhteiskuntaluokka. (s. 128)

Platonin Valtio, vuonna 2051. Viimeistä sotaa oli käyty 11 kuukautta, kun saarivaltio sai Suuren meriaidan valmiiksi. Valtio välttyi vuoden 2052  kulkutaudilta, sillä se oli suljettu muulta maailmalta. 2053 kuultiin viimeinen ulkopuolinen radiolähetys. Jos joku taudilta henkiin jäänyt lähestyi Valtiota, hänen aluksensa kohtasi sateliittiohjattuja miinoja ja vartiotorneihin asennetut laseraseet. Muukalaiset tuhottiin mahdollisina taudinkantajina periaatteella ammu ensin, kysele vasta sitten. Näin ollen Valtion asukkailla ei ollut mitään tietoa, mitä muualla maailmassa tapahtui ja kaikki ulkopuoliset olivat vihollisia.

Kreikkalaisen filosofin mukaan nimensä saaneen Platonin mukaan viisi pahinta uhkaa Valtiolle olivat lisääntymisen epäpuhtaus, ajatusten epäpuhtaus, yksilökeskeisyys, kaupankäynti ja ulkopuoliset. Niinpä kansalaiset jaettiin geenikartoituksen perustella neljään luokkaan: työläisiin, sotilaisiin, teknikkoihin ja filosofeihin.

Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että naiset ja miehet anoivat seurustelulupaa geenimuunnosten osastolta ja asuivat erillään, vaikka olisivat naimisissa. Lapset erotettiin vanhemmistaan heti synnyttyään, eivätkä he saaneet tietää, keitä nämä olivat. Ensimmäisen vuoden lopussa jokainen lapsi testattiin ja sijoitettiin sen mukaan oikeaan luokkaan, paitsi jos genetiikassa oli jotain vikaa, missä tapauksessa lapsi eliminoitiin.

Adam syntyi Valtion seitsemäntenä vuotena filosofien luokkaan. Hänen geenikartoituksensa kuitenkin paljasti ainakin kaksi ennalta-arvaamattomaan käyttäytymiseen viittavaa markkeria, mutta koska vuosi 2059 oli toisen suuren epidemian vuosi, nämä tiedot katosivat. Niinpä Adam jatkoi opintojaan saaden loistavia arvosanoja, kunnes teki virheen, ja joutuu sotilasakatemiaan.  17-vuotiaana hänet sijoitettiin pohjoisen saaren etelärannikolle valvomaan Suurta meriaitaa. Työn aikana Adam rikkoi jälleen sääntöjä, joutui rangaistukseksi tekoälyn lapsenvahdiksi ja muutti maailman. 

Monet vaikutusvaltaiset ihmiset uskoivat yhä, että Valtio pelastuisi vain, jos kyettäisiin kehittämään uudenlainen edistynyt robotti, sellainen joka suoriutuisi työläisten ja sotilaiden luokan töistä. He päättelivät, että ainoastaan alimmalla kastilla oli syytä kapinoita ja että yhteiskunta säilyisi vakaana, jos yksikään ihminen ei joutuisi niin pohjalle. (s. 60-61)

Kulkutaudin uhka heikentyi vuosien mittaan, pelko muuttui muistoksi ja uudet sukupolvet kyseenalaistivat sodan tapahtumat ja jopa itse Valtion, niinpä Valtio keksi uuden uhkan. Sen valta oli kuitenkin alkanut murentumaan, sillä Valtio oli kylvänyt oman tuhonsa simenet jo syntyessään. Valtio luuli, että erottaessaan puolisot toisistaan ja lapset vanhemmistaan, se pystyisi hillitsemään kansalaisiaan ja siirtämään tuon uskollisuuden Valtiota kohtaan, mutta tämähän ei tietenkään toimi.

Anax rakastaa omaa aikakauttaan, joka on "maailmakaikkeuden hienoin aikakausi" ja maailma on "paras mahdollinen maailma". Lopussa lukija ja Anax pääsevät kuitenkin yhdessä yllättymään paljastuksista, jotka ovat tyypillisiä tällaisille utopistisissa maailmoissa esitteleville teoksille, jotka pinnan alta ovatkin dystopioita. Beckett on kuitenkin tuonut mukaan vahvan filosofisen näkökulman, joka paljastuu jo hahmojen nimistä, joka lisää kerroksia tarinaan.

Ruostuvat pylväät, jotka olivat aikoinaan kannatelleet Suurta meriaitaa -- Vanhan kaupungin rehevöityneet ja murenevat rauniot -- sekin oli Anaxista kaunis näky, vaikka hän ei ollut koskaan kuullut kenenkään muun sanovat sitä kauniiksi. (s. 68)

   

Tämä on niitä teoksia, joita suosittelen erittäin lämpimästi ihan kaikille. Teos on nopealukuinen, sivumääräänsä nähden suurempi teos, jonka filosofisia viittauksia ei ole vaikeaa ymmärtää. Näin aikana, kun Yhdysvaltojen presidenttinä on Trump ja kun katsoo suuntaa, mihin Suomen nykyinen hallitus on maata viemässä, sai teos kyllä ajattelemaan, millaiseksi maailma voisi muuttua.
  

Arvosana:

    
Takakannesta:

Mitä on olla ihminen?

Mikä on sielu, entä tietoisuus?

Jos tekoäly kehitettäisiin huippuunsa, mikä asema inhimillisyydelle jäisi?

   

Eletään 2000-luvun loppua. Yksinäinen saarivaltio on selvinnyt hengissä suurvaltasotien ja kulkutautien tuhoamassa maailmassa. Kansalaiset ovat turvassa mutta eivät vapaita. He elävät täydellisen eristäytyneinä ulkomaailmasta. Lähestyvät lentokoneet tuhotaan ja pakolaiset eliminoidaan suoralta kädeltä. Kunnes yksi mies, Adam Forde, pelastaa tuntemattoman tytön merestä ja muuttaa kaiken.

  

Vuosia myöhemmin nuori ja kunnianhimoinen tyttö nimeltä Anaksimandros astuu kolmihenkisen tutkintolautakunnan eteen. Seuraavien viiden tunnin aikana hänen on määrä esitellä historiallinen tutkielmansa jo kauan sitten kuolleen kapinallisen Adamin elämästä. Jos hän läpäisee kokeen, hänet hyväksytään jäseneksi Akatemiaan, tämän utopistisen yhteiskunnan ylimpään johtavaan elimeen. Anaxille käy kuitenkin pian ilmi, että se mitä hänelle on opetettu ei ole koko totuus...

    

Suomentanut: Kaisa Kattelus, 164 sivua, Tammi 2009

    

Alkuperäinen nimi: Genesis (2009)

    

Genesis on häikäissyt lukijoita myös täällä: Savon Sanomat, Kirjaneidon tornihuone, Tarinoiden syvyydet, Eniten minua kiinnostaa tie, Pieni kirjasto, Anna minun lukea enemmän, Kujerruksia, Todella vaiheessa

     

Samankaltaisia teoksia: Kiera Cass: Valinta, M.R. Carey: Maailman lahjakkain tyttö, Salla Simukka: Jäljellä, Veronica Roth: Outolintu, Ally Condie: Tarkoitettu, Lauren Oliver: Delirium, Jan Salminen: Äidinmaa, Jostein Gaarder: Sofian maailma