Eläimiä ja ystäviä

"Kati-e oli saanut uuden ystävän.

Lemmikkiystävän."

    

  

Riina ja Sami Kaarlan sekä Anders Vacklinin Lemmikkifrendit-sarjassa päästään tapaamaan nuorempi Kati-e kuin Pet Agents -sarjassa. Jokaisessa kirjassa esitellään yksi hänen monista lemmikeistään ja kuinka hän tapasi kunkin niistä. Samalla tavataan muitakin alkuperäisestä sarjasta tuttuja tyyppejä ensimmäistä kertaa, päästään näkemään Kati-en tankkitalon remontti asunnoksi ja kuinka ennen Ti-botia oli tällä lemmikeistä ja teknologiasta kiinnostuneella sankarittarella muutama varhaisempikin robottikumppani.

  

Sarjan toinen osa alkaa Kati-en seitsemänsistä syntymäpäiväjuhlista, jonne hänen vanhempansa eivät työkiireiden takia ehtineet - Kati-en isä sai nimittäin juuri silloin tietää, että hänet on valittu avaruuteen lähetettäväksi astronautiksi. Kati-e on rakentanut Mi-botin auttamaan tankkitalon kattoikkunoiden asentamisessa ja kun lemmikkikauppa, jossa tyttö on autellut lopettaa, hän saa kaupan vanhat kierreportaat, joiden avulla pääsee helposti sisälle asuntoonsa. 

  

Katie tapaa naapurustossa asuvan pojan Jasperin, jolla on kyyhkyslakka. Hänenkään vanhemmat eivät ole paljoa kotona, sillä he ovat etnologi ja antropologi, jotka tutkivat simpansseja. Yhdessä Lisan kanssa Kati-e puolestaan luo Lemmikkifrendit, palvelun, joka tarjoaa apua ja lemmikkien hoitoa. Tältä pohjalta on siis Pet Agents syntynyt. Tyttöjen ystävyydestä kerrotaan todella kivasti. 

  

Molemmissa sarjoissa on paljon isompia ja pienempiä scifi-mausteita, kuten tällä kertaa vetylähijuna. Luin tässä pari päivää sitten artikkelin, jossa sanottiin, että vetyteknologiaa ollaan rakentamassa lähivuosina isosti Suomessa. Hienoa! 

  

  

Arvosana:

        

Takakannesta:
Uusi Lemmikkifrendit -sarja jatkuu rinnakkain Pet Agents -kirjojen ohessa.
  
Omasta koiranpennusta haaveilevan Kati-en elämä menee raiteiltaan, kun pikku eläinkauppa, jossa hän on käynyt auttamassa, lopettaa toimintansa. Niinpä Kati-e päättää perustaa oman lemmikkipalvelun, jonka tehtävistä yksi mullistaa kaiken – hän päätyy neljän koiranpennun hoivaajaksi!
  
Lemmikkifrendit on Pet Agentsin helppolukuisempi rinnakkaissarja, joka kertoo miten Kati-en ja Ti-botin agenttikaksikko sai alkunsa ja ratkaisi ensimmäiset tehtävänsä.
  
106 sivua, Tammi 2022

  
Sarjassa ilmestynyt:

• Bitti ja Moodi
• Moppi
• Papu (ilmestyy toukokuussa 2023)
• Mir (ilmestyy syksyllä 2023)

  

*****

  

"Tien päässä oli puoliksi maan alle hautautuneet kiviportaat. 

Niiden kohdalta alkoi kiemurteleva polku hautausmaalle. 

Perillä oli rautainen kaariportti, joka oli ruostunut osittain rikki. 

Muuri oli peittynyt takkuiseen köynnöspöheikköön, ja portin päällä luki 

koukeroisin metallikirjaimin "Lemmikkien hautausmaa"."

  

  

Eläinten kaupunki on jo seitsemäs osa Pet Agents -sarjaan, ja merkittävä paitsi teemaltaan, se oli myös viimeinen puuttuva teos Helmet-lukuhaasteessa 2022.

  

Lemmikkiagentit kohtaavat tällä kertaa suuren surun, kun ystävän vanha koira yllättäen kuolee. Kirjassa käydään etsimässä yhdessä viimeistä leposijaa unohtuneelta lemmikkien hautausmaalta, joka on kuvattu todella kauniisti (kuvitus on tuttuun tapaan 5/5) ja saadaan kaupunki avaamaan se uudelleen käyttöön. 

  

  

Kirjan nimessä mainittu eläinten kaupunki on hanke, jolla pyritään säilyttämään kaupunkiluonnon moninaisuus ja lisätä ihmisten, villieläinten ja lemmikkien viihtymistä kaupungissa. 

  

Ti-bot koodaa itselleen uusia ominaisuuksia ja tekee vahingossa erikoisen bugin. Pikkuinen botti puhuu myös aivan hurmaavasti, esimerkiksi näin: "- Koko maailma renderöityy kesästä syksyyn" ja "- Hometiainen sai uuden kotipuun ja kodin. Toivottavasti hometiaisella ei ole homekoti." Oli myös ilahduttavaa tietää, että Halloween on Ti-botin lempijuhla. 

  

Tavataan eläinlääkäri täti Enola, joka muistelee ensimmäistä kohtaamistaan Kati-en kanssa tämän ollessa seitsemän vanha. Luulenpa, että tähän tapahtumaan ja Kati-en rakentamaan Pi-pi hoitajabottiin palataan vielä Lemmikkifrendeissä. 

  

Tämä oli yksi sarjan parhaista osista, sillä surun lisäksi kirjassa käsitellään paljon myös muistamista ja uusien kokemusten hankkimista. Todella mainio ja lohdullinen teos sellaiselle, joka on koskaan menettänyt lemmikin. 

  

Arvosana:

  

Takakannesta:
Scifi-herkuilla ja pörröisillä lemmikeillä hurmanneet lapsiagentit lemmikkien taivaassa.
  
Pet Agents -sarjan seitsemännessä osassa lemmikkiagentit joutuvat kasvokkain elämän kiertokulun kanssa. Minne rakkaat lemmikit menevät kun niiden elämä päättyy?
  
Kun ystävän iäkäs mäyräkoira siirtyy ajasta ikuisuuteen kesken omien syntymäpäiväjuhliensa, on Kati-en osallistuttava kaupunginviraston kunnianhimoiseen eläin- ja lemmikkihankkeeseen. Keskiaikainen lemmikkien hautausmaa kunnostetaan entiseen loistoonsa, jotta mäyräkoiraystävä ja kaupungin muut lemmikit saavat arvoisensa ikuisen lepopaikan.
  
173 sivua, Tammi 2022

 

 Sarjassa ilmestyneet:

• Täältä tullaan, lemmikit!
• Varkaan jäljillä
• Kadonnut kenttä
• Peliin kätketyt
• Pinnan alla
• Lumen saartamat
• Eläinten kaupunki
• Tehtävä Kuussa

Äreitä yksisarvisia

"Mikään ei ollut sujunut Yksisarviskoulussa hänen suunnitelmiensa mukaan. 

Silti hän ei olisi muuttanut tästä päivästä mitään."

 

  

Kaikki yksisarviset eivät ole samanlaisia. Tämän todistavat niin Marc-Uwe Kleinin kirjoittama ja Astrid Hennin kuvittama YksisarvEInen sekä Pip Birdin kirjoittama ja David O'Connellin kuvittama Yrmeä yksisarvinen - Yksisarviskoulu alkaa.

  

YksisarvEInen kertoo lauman nuorimmasta yksisarvisesta, jota ottaa päähän, kun kaikki puhuvat riimitellen. Hänen ensimmäinen sanansa on EI, ja hn toistelee sitä niin paljon, että saa nimekseen YksisarvEInen. Hakiessaan rauhaa ja yksityisyyttä, hän kohtaa matkallaan muitakin persoonallisia hahmoja, KUINKArhun, VAINIINkoiran ja KYLLÄstyttävän prinsessan. 

    

"Tuo päälle liimattu hymy ärsyttää.

Ja sekin potuttaa, että joka lauseessa täytyy olla riimi."

    

Yrmeä yksisarvinen kertoo Mirasta, joka odottaa malttamattomana kutsukirjettään Yksisarviskoulusta. Hänen äitinsä ja isosiskonsa ovat kummatkin saaneet oman kirjeensä aikoinaan, joten hänenkin mahdollisuutensa päästä kouluun on suuri. Ja niinhän se päiv koittaa, kun Mirakin saa kirjeen. 

  

Mira on jo kauan pohtinut, millainen mahtaa olla hänen PYY:nsä, eli paras yksisarvisystävänsä. Kouluun mennään taikaportista ja se sijaitsee toisessa ulottuvuudessa, missä aika kulkee eri tahtia. Uudet koulukaverit pääsevät tapaamaan yksisarvisensa ennen Miraa. Toinen toistaan uljaammat, kaunniimmat ja säihkyvämmät yksisarviset marssivat esiin. Lopulta tulee Miran vuoro.

  

Yksisarviset olivat kerrassaan upeita - niitä oli erivärisiä, mutta kaikilla oli pitkät jalat, sileät, kiiltävät harjat ja säihkyvät sarvet. (s. 35)

  

Hänen tulevan parhaan ystävänsä nimi ei ole Pegasos, Tähti tai Prinsessa. Se on... Teppo! teppo on pienempi ja pyöreämpi kuin muut. Se pitää donitseista ja se piereskelee mahdottoman paljon. Miran ja Tepon tutustuminen alkaa haastavasti, kun kaksikko joutuu liikaa kaaospisteitä kerättyään jälki-istuntoon. Hädän tullen Teppo ja Mira löytävät kuitenkin lopulta yhteisen sävelen.

"Et ole aivan sellainen kuin odotin", hän sanoi, "mutta ainakin olet hyvin erityinen yksisarvinen." (s. 154)

Yrmeä yksisarvinen on humoristinen ja nopealukuinen tarina ystävyydestä. Tästä tulee jollakin tapaa mieleen Laura Ellen Andersonin Amelia Kulmuri -sarja.

    

"Oppilaan ja yksisarvisen välinen ystävyys on jaloista jaloin perinne, jolla on ikää jo vuosisatoja. Kasvatte ja opitte yksisarvisenne rinnalla uusia asioita -- suojelemaan maailmaamme ja heijastamaan sädehtivää valoa koko yksisarvisuniversumin ylle. -- Ja tietenkin sovellatte Yksisarviskoulussa oppimaamme myös vapaa-ajallanne ja käyttäydytte aina ystävällisesti, lempeästi, rohkeasti ja kärsivällisesti." (s. 45)

  

Kuvissa esiintyvä yksisarvispehmo liittyi perheeseemme menneellä viikolla, kun kävimme puolison kanssa shoppailemassa alennusmyynneistä uudet lenkkarit minulle. Se on Suomessa suunnitellun Lumo Stars -sarjan Pilkku. Huikaisevan söpö otus! 

      

Kummastakin teoksesta löytyy kartta.

  

Arvosana:

Takakannesta:

Paras tarina yksisarvisista ja ystävyydestä ikinä. Riemukas ja taikojentäyteinen uusi kirjasarja alakoululaisille.

  

Mira ei malta odottaa, että pääsee aloittamaan Yksisarviskoulun. Kun ensimmäinen koulupäivä vihdoin koittaa, määrätään kaikille oppilaille oma yksisarvisystävä. Ne ovat toinen toistaan uljaampia ja ylväämpiä paitsi Teppo.

  

Teppo ei ole tavallinen taianomainen yksisarvinen. Hän on ennemmin yrmeä kuin kimmeltävä ja kiinnostuneempi lounaasta kuin huikeista löytöretkistä. Mira ei silti lannistu. Tepon kanssa hän aikoo olla paras Taikalaukassa!

   
Suomentanut: Susanna Sjöman, 154 sivua, Otava 2020
 
Kuvittanut: David O'Connell

  

Alkuperäinen nimi: The Naughtiest Unicorn (2018)
 
Sarjassa ilmestyneet:

1. Yrmeä yksisarvinen
2. Yrmeä yksisarvinen – Urheilupäivä
3. Yrmeä yksisarvinen - Kouludisko
4. The Naughtiest Unicorn on a School Trip

  

Luettu myös täällä: Kallellaan kertomuksiin

   

   

Lukuhaasteissa: Lastenkirjahaaste 2021 

Arvosana:

  
Takakannesta:

Pieni, sateenkaariharjainen YksisarvEInen on koko Hattarametsän silmäterä. Sitä syötetään sokeroiduilla onnenapiloilla ja vaaleanpunaisilla omenoilla. Silti se ei vain kasva yksisarvismaisen suloiseksi, kuten kunnon satumaisen sarvipään kuuluisi. Sen lempilausahdus on uhmakas ”EI”.

  

Eräänä päivänä YksisarvEInen lähtee omille teilleen ja tapaa uusia tuttavuuksia: pesukarhun, joka ei halua kuulla, vainukoiran, joka on huoleton haisuliini, ja prinsessan, joka rakastaa väittää vastaan. Aikamoinen seurue, vai mitä. Pian ne huomaavat, että yhdessä jääräpäisyyskin on kaksin verroin hauskempaa!

  

Kaikkien pienten uhmailijoiden lempitarina houkuttelee kikkailemaan kielellä ja nostaa mielikuvituksen laukkaan.

  

Marc-Uwe Kling on saksalainen kirjailija, lauluntekijä ja stand-up-koomikko.

Astrid Henn on saksalainen kuvittaja ja muotoilija.

 
Suomentanut: Maisa Tonteri, 45 sivua, Lasten keskus 2021
 
Alkuperäinen nimi: Das NEINhorn (2019)

Eläimellistä menoa

“- Mä olen ihan outo.

- Niinkö? Akseli sanoi oudon energisenä. - Sehän on mahtavaa!

- Ai mahtavaa? Anni kysyi. - Miten niin?

- Outolinnut ovat just parhaita. Ei ketään täysin normaalia ole olemassakaan.”

    

Molemmissa tämän postauksen lastenkirjoissa on eksoottisia lemmikkejä, jotka ovat varsin haastavia etenkin ensimmäiseksi lemmikiksi.

Kaisa Paaston esikoisteos Anni kaverinkesyttäjä oli oivallinen pikku lukupala ystävänpäivän seutuun. Ilmeikkäästä kuvituksesta vastaa Mari Ahokoivu.

  

Anni on neljännellä luokalla ja yksinäinen. Hänen paras kaverinsa Miisa muutti toiseen maahan, eikä oikein pidä enää yhteyttä. Toisaalta ei Annikaan ole oikein viestitellyt, sillä eihän hänellä ole mitään kuulumisia. Hän miettiikin, pitäisikö etsiä uusi ystävä, mutta kuinka se tapahtuu?

  

Anni ei ollut koskaan itse hankkinut kaveria! Äiti ja miisan äiti olivat laittaneet hänet ja Miisan vierekkäin hiekkalaatikkoon, kun he olivat vielä taaperoita isoissa haalareissa, joten sitä ei laskettu. -- Olipa yllättävä havainto. Anni ei ollut kertakaikkiaan ikinä ystävystynyt kenenkään kanssa. Eihän kukaan opi sellaista uutta taitoa 10-vuotiaana. (s. 44)

  

Kun kaverikaksikon toinen puolikas puuttuu, tulee Annista Koulu-Anni, ujo, möllöttävä tyyppi kuin meduusa merivirrassa. Hän ei oikein osaa enää hymyilläkään. “Tuntui, että se kävi kömpelösti. Kuin hän olisi ollut satavuotias mummeli, joka ei ole hymyillyt 50 vuoteen.”

  

Koulu-Anni ei yleensä saanut sanaa suustaan tai sitten kiekaisi jotakin älytöntä, kuten äsken. Anni toivoi, että Koulu-Anni joskus suvaitsisi häipyä ja jättäisi jäljelle vain oikean Annin. Ei tulisi ikävä. (s. 21)

  

Anni päättää kesyttää itselleen kaverin. Olisikohan kouluun saapunut uusi oppilas Riia hyvä valinta? Tällä kun ei vaikuta vielä olevan ystäviä luokassa. Kotona on uusi minipossu, johon siihenkin vielä luodaan suhdetta. Mitä tehdä, kun paljon haluttu lemmikki ei haluakaan kesyyntyä? Pitäisikö jatkaa sinnikkäästi vai luovuttaa?

  

- Miksi meillä on possu? Siitä ei ole mitään iloa. Maailman typerin lemmikki! 

- Sinähän sitä halusi, äiti hämmästyi. - Ruinasit lemmikkipossua monta kuukautta. 

- Ja sinä suostuit! Anni huusi ja marssi yläkertaan. (s. 47)

  

Yhdeksän vuotta vanhempi isoveli toipuu selkäleikkauksesta ja kipuilee jatko-opiskelupaikkoihin hakemisen kanssa. Akselin ja Annin sisarussuhde oli todella sydäntä lämmittävästi kuvattu. Itsellänikin on iso ikäero vanhempiin siskoihin, toiseen 12 ja toiseen 18 vuotta, mutta lastenkirjoissa en ole kovin usein huomannut näin isoja ikäeroja.

 

Akseli makasi sängyssä selällään ja tuijotti kattoon. Anni laskeutui lattialle sängyn viereen ja asettui selälleen makaamaan. Katossa ei näkynyt mitään ihmeempää, vaan tavallisia oksankuvioita. Ne olivat melko samanlaisia kuin hänen huoneessaan. Täälläkin oli suipponenäinen kettu, mutta tämä hymyili enemmän kuin hänen huoneensa kettu. 

-- 

- Mitä me katsellaan? Anni kysyi. 

- Tulevaisuuteen, Akseli sanoi veltosti. (s. 33)

  

Luvut on nimetty hauskasti, kuten “Luku 4, joka maistuu möhnäiseltä” ja “Luku 13, jossa on märkiä tunteita”. Huomasiko muuten kukaan muu, että naapurin nimi muuttui oudosti kesken kohtauksen Kaukosta Kaleviksi sivulla 69? Elämänmakuinen ja aidon kuuloinen kertomus 10-vuotiaan arjesta ongelmineen ja iloineen. Oikein kiva lukuvinkki sujuvasti lukevista ekaluokkalaisista eteenpäin. Tuleekohan tähän jatko-osia?

  

(Ps. Näin korona-aikana tarttuu välillä kirjoissa pieniin yksityiskohtiin, kättelyihin, kahvilassa tai konsertissa käymiseen, työpaikalle menemiseen, maskittomuuteen, siis ihan normaaleihin arjen asioihin, joita itse kukainenkin jo kaipaa ajalta ennen. Siksi olikin jännittävää lukea seuraava lause: “Oli sellainen kutkuttava poikkeustilanteen tuntu kuin lumimyrskyn tai sähkökatkon aikana.” Teksasilaisille ei ehkä ihan niin kutkuttava tunne... Enkä muuten muista, milloin viimeksi on missään tullut vastaan possunuha!)

  

  

Arvosana:

  

Takakannesta:

Serranon perhe -meininkiä kotona ja koulussa!

  

Anni kaverinkesyttäjä on alakouluikäisille sopiva sympaattinen tarina kivoista ja oudoista tyypeistä.

  

10-vuotias Anni on kekseliäs, energinen ja hauska – siis kotosalla. Valitettavasti Koulu-Anni on paljon vaisumpi tapaus, eikä uutta ystävää tahdo millään löytyä parhaan kaverin muutettua pois. Kotonakaan kaikki ei mene nappiin, kun uusi lemmikkipossu Vaappu ei suostu kesyyntymään vaan mököttää pöydän alla. Annin on pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhtyä kaverinkesyttäjäksi. Eiköhän siihen samaan syssyyn kesyynny yksi vastahakoinen possukin

  
116 sivua, Tammi 2020
  
Kuvittanut: Mari Ahokoivu
  
Luettu myös täällä: Lukuhirmu Hertan lukuvinkit, Maaseudun tulevaisuus, Siniset helmet, Kirjavinkit, Viihdevintiöt, Luetaanko tämä?, Lastenkirjahylly, Kallellaan kertomuksiin
 
Samankaltaista luettavaa: Riina ja Sami Kaarla: Pet Agents -sarja, Joan Carris: Meille tuli minipossu

*****

  

“- Nakke on valkoinen kultatöyhtökakadu.

Sillä on keltainen töyhtö päälaella.”

    

  

Arvostelukappale

  

Heppakirjoistaan tunnetun Merja Jalon uusi lastenkirjasarja Kotikulman etsivät alkaa Kadonneen linnun salaisuudella. Kirjan kuvituksesta vastaa Reija Kiiski.

  

Kolmasluokkalainen Markus ja hänen pikkusiskonsa Lisa ovat juuri perustaneet oman etsivätoimiston. Lisa tosin vähän epäilee, mahtaakohan heidän pienessä kylässään tapahtua koskaan karkkinäpistyksiä hurjempien rikoksia.

  

Yllättäen he saavatkin heti pari tapausta ratkottavakseen. Etsitään piilotettua testamenttia ja pian katoaa naapurin Linnean uusi papukaija. On nähty outo hiippari Linnean kodin lähellä. Voisiko tämä olla myös linnunnappaaja?

  

Lisakin halusi lemmikin, mutta vanhemmat eivät suostu ottamaan heille edes akvaariokaloja. -- Miksi heillä ei voinut olla lemmikkiä - kissaa, koiraa tai vaikkapa hevosta? (s. 10)

  

Sopivasti jännittävä etsiväkirja vasta lukemaan oppineista eteenpäin.

  

Itse en hankkisi lapselle lemmikiksi papukaijaa, ne nimittäin ovat todella vaativia eläimiä mm. ruokavalion ja virikkeiden suhteen, sekä erittäin äänekkäitä, kuten kirjassakin on hienosti kuvattu. Seuraan YouTubessa pariakin sisällöntuottajaa, joilla on papukaija (NerdECrafter ja Pretty Pastel Please), joita katsomalla oppii paljonkin papukaijojen haastavuudesta. 

 

  

Olipas hauskaa lukea pitkästä aikaa Jalon kirjoittama teos, joka toi mieleen ala-asteen agenttileikkini, joita ruokki mm. Salapoliisin käsikirja. Ahmin ala-asteelta lukio-ikäiseksi asti Jalon kirjoittamia heppakirjoja, etenkin Nummelan ponitalli-sarjaa.

  

Viimeisen osan sarjaa luin joskus 2009 paikkeilla, kun asuin jo Oulussa ja opiskelin yliopistolla. Olin hieman pettynyt, ettei kirjassa ollut enää tuttua tunnelmaa, uudet hahmot (kuin vanhojen hahmojen 2.0 versiot) ja räjähdykset eivät vaan tuntuneet sopivan sarjan ajattomuuteen.

  

Sivuhuomiota: Kirjaan on jäänyt pari kirjoitusvirhettä, esimerkiksi papukaija-Naken nimen taivutuksiin. Lisäksi kummastelin lukiessani hieman, kuinka “linnulla voi vinksahtaa”, jos sille syöttää pellettejä, kuinka naapuri uhkaili uittaa Naken vesisaavissa, jos se jatkaa metelöintiään ja kuinka Linnean tekisi mieli huitaista linnun pelottelijaa.

  

Oudoksuttivat minua myös näyttelijättären (tarpeetonta sukupuolen alleviivaamista) urasta haaveilevaa Linneaa kuvaaminen pöhköksi ja kuinka hän punaisilla hiuksillaan “haluaa viestiä olevansa trendikäs”. Siis olivatko hiukset värjätyt vai luonnostaan punaiset?

  

Naulan lyöminen vasaralla lienee tuttua hommaa jo ekaluokkalaisille, siksi kolmasluokkalaisen naulanlyömistaitojen kehuminen oli hämmentävää. Ja kuinka tiirikasta jäisi jälkiä ikkunanpokaan, se kun työnnetään yleensä lukkopesään. Ehkä jäljet olivat ennemminkin sorkkaraudasta? Lastenkirjan ollessa kyseessä, on oltava tarkkana paitsi mitä tekstissä sanotaan, myös kuinka se ilmaistaan.

  

Arvosana:

Takakannesta:

Uusi jännittävä ja hauska etsiväsarja Merja Jalolta alkaa!

  

Kolmasluokkalainen Markus perustaa leikkimökkiin jo pitkään haaveilemansa Kotikulman etsivätoimiston. Apuna toimivat hänen vuotta nuorempi siskonsa Lisa sekä räväkkä naapurintyttö Linnea. Pian kolmikko saa tehtäväkseen löytää kadoksissa olevan testamentin. Kesken etsintöjen Linnean puhuva papukaija katoaa oudolla tavalla. Todisteet viittaavat varkauteen. Kenellä olisi syy napata lintu? Entä miten kadonnut testamentti liittyy tapaukseen? Kotikulman etsivillä on edessään monta arvoitusta ratkaistavaksi.

  
60 sivua, Kvaliti 2020
  
Kuvittanut: Reija Kiiski
  
Luettu myös täällä: Maaseudun tulevaisuus, Hemulin kirjahylly, Kirjahullun päiväkirja
  
Samankaltaista luettavaa: Riina ja Sami Kaarla: Pet Agents -sarja

Lastenkirjoja Halloweeniin

  

Joskus tulee vastaan kirjoja, jotka muistuttavat paljon jotakin toista kirjaa hyvällä tavalla tai tavalla, joka saa pohtimaan, onko samankaltaisuutta jopa liikaa, vaikkei kyseessä varsinainen plagiaatti olisikaan. Joskus vain käy niin, että kaksi ihmistä eri puolilla maailmaa, eri aikoina sattuvat keksimään saman asian. Tämä postaus sisältää muutamia sisältöpaljastuksia käsitellyistä kirjoista. 

    

"MITÄ HYÖTYÄ SUN SIIVISTÄ ON JOS ET VOI KÄYTTÄÄ NIITÄ?" Floora kysyi. 

"Ne ovat oikeastaan vain koriste", Amelia sanoi huokaisten. (s. 99)

  

Laura Ellen Andersonin Amelia Kulmuri ja kauhukarkelot kertoo 10-vuotiaasta vampyyritytöstä, jonka paras ystävä on pompahteleva lemmikkikurpitsa Pursku. Kun Amelian kouluun tulee vampyyrikuninkaan poika Tangine, on tuo ystävyyssuhde vaarassa. Tanginen äiti katosi pojan ollessa pieni, eikä isä vietä juuri ollenkaan aikaa poikansa kanssa, sillä hän yrittää löytää vaimonsa. Joka on keiju. 

  

Amelia huokaisi. Jossain tuon synkän, läpimädän pojan sisällä oli pakko piillä edes HITUNEN kiltteyttä. (s. 154)

  

Tangine on siis puoliksi vampyyri ja puoliksi keiju. Hän on yksinäinen, sillä ainoat sosiaaliset kontaktit hänen elämässään ovat olleet muumiopalvelijat. Kun hän näkee koulussa Amelian ja Purskun läheisen suhteen, hän haluaa kokea samaa ja vaatii Purskun itselleen. Kuninkaan poikana kukaan ei uskalla vastustaa häntä. 

  

Amelia ja hänen ystävänsä lukivat mielellään tarinoita Valon olennoista: kauhistuttavan kimaltavista yksisarvisista (Yösydämen asukkaat pelkäsivät kimallusta kuollakseen), julmista kimmeltävistä keijuista sekä suloisista, pörröisistä enkelikisuista, jotka kylvivät tuhoa. Niistä riitti painajaisia joka päivän uniin. -- Yösydämen asukkaat eivät uskaltaneet astua jalallaan ulos ennen pimeän tuloa, jos ei ollut aivan pakko. (s. 43)

  

Tarina kuitenkin päättyy vauhdikkaiden käänteiden jälkeen onnellisesti. Kirjassa on opetuksena, kuinka ystävien kanssa tulee käyttäytyä ja kuinka opetetut oletukset toisista voivat olla hyvin virheellisiä. Moninaiset ällöt ruokalajit (maistuisiko esimerkiksi kainalohikipirtelö, varvashilloke tai löyhkäävällä mädällä täytetyt tuulihatut?) ja Amelian vanhempien käyttämät vinksahtaneet hellittelysanat toisistaan (kuten "rakkain röyhtäykseni", "pahankurinen pikku pieruseni" ja "senkin höpsö räkämakkara") tuovat huumoria kerrontaan. Kirjan alkupuolella rikotaan muutama vampyyreihin liittyvä myytti samaan tapaan kuin Sari Luhtasen vähän vanhemmille suunnatussa Isadella-sarjassa. 

  

Toisin kuin usein luullaan, vampyyrit eivät oikeasti juo pelkkää verta. Se saa hengityksen löyhkäämään kauhealta! (s. 18)

   

Amelia Kulmurissa ja Isadora Kuussa on hyvin samankaltainen kuvitus.

  

Harriet Muncasterin Isadora Kuu menee kouluun aloittaa sarjan, joka kertoo Isadorasta, joka on puoliksi vapyyri ja puoliksi keiju. Hänen paras ystävänsä on taialla eloon herätetty pehmolelu Pinkki-pupu, joka pompahtelee Isadoran kanssa kaikkialle, jopa kouluun. Isadora kokeilee ensin keijuille ja sitten vampyyreille tarkoitettua koulua ja kokee, ettei sovi kumpaankaan. Niinpä hän lopussa kertoo, että haluaa mennä ihmisten kouluun, vanhempien vastusteluista huolimatta. Toisin kuin Amelia, Isadora osaa lentää. Sydämellinen kertomus siitä, kuinka aluksi näyttää siltä, ettei sovi minnekään, mutta löytää lopulta oman paikan,

  

Isä oli istumassa pöydän ääressä ja joi punaista erikoismehuaan. Minusta se on ällöttävää. Minä en pidä punaisesta ruoasta, etenkään tomaateista. Tiedän, että isän erikoismehussa on tomaattia. (s. 13)

    

Sarjasta suomennettiin samaan aikaan sen kolmas osa Isadora Kuu retkeilee. Siinä Isadoran perhe menee rannalle. Turhamainen vampyyri-isä on pakannut matkalaukullisen kauneudenhoitotarvikkeita ja suvussa satojen vuosien ajan kulkeneen hopeisen, jalokivin koristellun kamman, joka tietysti katoaa. Isadora oli laittanut sen koristeeksi hiekkalinnaansa ja unohtanut sinne. Kampa päätyy merenneitoprinsessan haltuun ja hän on valmis luopumaan siitä vain jos Isadora antaa Pinkki-pupun hänelle. Myös merenneitoprinsessa on yksinäinen. Tarinan teemana on rehellisyys. Sarjasta ilmstyvät seuraavaksi osat 4: Isadora Kuu viettää syntymäpäivää ja 2: Isadora Kuu menee balettiin.

  

Äkkiä en halunnut enää puhua lomista. Etenkään omastani. Olin myös ollut merenrannalla, mutta siellä tapahtui outoja juttuja... sellaisia asioita, joita ei luultavasti tapahdu ihmisten lomilla. (s. 12)

   

Amelia Kulmurin kuvitus on mustavalkoista, Isadora Kuussa on lisäksi tehostevärinä vaaleanpunaista.

    

Pompahteleva paras ystävä, joka on totuttu näkemään elottomana esineenä, yksinäinen kuninkaallisen perheen lapsi, joka vaatii tuon sidekickin itselleen, päähenkilön isä on vampyyrikreivi ja molemmista kirjoista löytyy myös puolikeiju-vampyyri... Aika paljon samoja teemoja näissä. Hyvin erilaisia nämä kirjat toki tarinaltaan ovat, mutta sisältävät jännittävästi samanlaisia aineksia. Molemmat kirjasarjat ovat myös kirjoittajan itse kuvittamia.

  

Yhtäkkiä muistin, mitä isä oli kertonut tähdistä taivaalla: kuinka jokainen niistä on erilainen mutta silti kaikki ovat yhtä kauniita, ja minä ajattelin, että ehkä ei haittaa, jos olen hieman erilainen. Erilainen voi olla kaunis. (s. 102-104)

  

Nämä sopivat hyvin 7-11-vuotiaille lukijoille Barbara Cantinin Mortinan, Magdalena Hain Painajaispuodin ja Chris Riddellin Ada Gootin kanssa. 

      

*****

  

Laura Ellen Anderson: Amelia Kulmuri ja kauhukarkelot 

* Saatu arvostelukappaleena kustantamosta *

Suomentanut: Sarianna Silvonen, 218 sivua, Kumma-kustannus 2020

Alkuteos: Amelia Fang and the Barbaric Ball (2017)

Arvosana: ⭐⭐⭐½

Kirja on luettu myös täällä: Lähiömutsi, Luetaanko tämä?

  

Harriet Muncaster: Isadora Kuu menee kouluun

Suomentanut: Maarit Varpu, 124 sivua, Aurinko kustannus

Alkuteos: Isadora Moon Goes to School (2016)

Arvosana: ⭐⭐⭐⭐

Kirja on luettu myös täällä: Hemulin kirjahylly

Harriet Muncaster: Isadora Kuu retkeilee

Suomentanut: Maarit Varpu, 128 sivua, Aurinko kustannus

Alkuteos: Isadora Moon Goes Camping (2016)

Arvosana: ⭐⭐⭐

Henrik Wilenius: Saranapuolelta

"Omasta mielestään Jesse oli ihan tavallinen nuori. 

Mitä siitä että hän sattui pitämään enemmän pojista kuin tytöistä. "

  

  

Lukuhaasteissa: Prideviikko 26.6.-2.7., Suomi(ko) 100: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt, Helmet 2017: 19. Yhdenpäivänromaani

  

Helsinki-Priden kanssa samaan aikaan kirjablogeissa luetaan ja postataan sateenkaarikirjoista. Niitä tulee näkymään minunkin blogissani useampia, sillä emännöin tätä teemaviikkoa.

    

Etsin Pride-viikkoa varten vähän lyhyempiä kirjoja HLBTI-teemalla, jotta ehtisin lukea ja blogata mahdollisimman monesta, ehkä jopa seitsemästä teoksesta. Näin siis löysin Henrik Wileniuksen nuortenkirjan Saranapuolelta. Se ei ehkä tule jäämään historiaan genrensä klassikkona, mutta näitä teoksia ei ole liikaakaan tarjolla. 

  

Romaani kattaa yhden päivän ajan, jolloin päähenkilö Jesse viettää 18-vuotissyntymäpäiväänsä. Jesse on kaapissa, mutta nyt, ennen reilille lähtöä on tullut aika kertoa parhaalle kaverille Aleksille, että hän on homo. Tarina tuntuu hyvin uskottavalta vaikka - tai ehkä juuri siksi - se ei koko ajan olekaan onnellinen

  

Jessellä on hyvin ristiriitaiset tunteet seksuaalisesta suuntautumisestaan. Välillä hän pitää itseään ihan tavallisena, vaikka pitääkin pojista, mutta välillä hän pitää homoutta sairaana ja hävettävänä asiana. Hänellä on myös itsetuhoisia ajatuksia, jos kaapista tuleminen ei sujukaan ongelmitta. Hankalimmaksi hän koksee sen, että on ollut vuosia ihastunut Aleksiin, joka kuitenkin seurustelee Miiran kanssa. 

  

Hän halusi rakastaa ja tulla rakastetuksi. (s. 50-51)

    

Jesse kokee alemmuutta lukion päättötodistuksestaan. Hänen isänsä ja isoveljensä ovat kirjoittaneet monta ällää, mutta Jesse on tahallaan alisuorittanut opintonsa sekoittuakseen massaan ja saanut vain ämmän paperit. Hän oli edellisessä koulussaan ollut hikari ja kiusattu, mutta lukion ekoina päivinä hän tutustuu Aleksiin, joka auttaa häntä keräämään itsevarmuutta mm. käymällä salilla ja treenamalla lihaksia. Tähän olisin toivonut hieman erilaista asennetta kirjailijalta - myös hoikka ja fiksu poika toimii hyvin päähenkilönä, sillä vaikkapa Simon (Minä, Simon, Homo Sapiens) on ihana mm. juuri siksi, koska on niin nörtti, eikä halua muuttaa itseään. 

    

- Tiedätkö mitä, Jesse? Mun mielestä on ihan jees et sä olet homo. (s. 82)

  

Kirjan aikana Jesse pääsee parin kuntosalitutun mukana homobaariin, missä hän ihmettelee kuinka tavallisen näköisiä suurin osa homoista on ja kuinka mahtavaa on olla paikassa, jossa homot saivat rauhassa iskeä toisiaan, halata ja jutella pelkäämättä, että joku tulee haukkumaan hintiksi. 

    

Tällaisia ystäviä hänellä oli. He eivät tuominneet tai hylänneet häntä hädän hetkellä vaan hyväksyivät hänet sellaisena kuin hän oli. (s. 119)

Kaapista tuleminen ei tietenkään suju ongelmitta, mutta kaikki päättyy lopulta hyvin. Jesse ja Aleksi ovat edelleen ystäviä. kunhan Aleksi ensin hieman rauhottui ja keskusteli asiasta isänsä kanssa.

  

 - Luulet sä et sillä on loppupeleissä välii mulle oot sä fägäri vai et. (s. 118)

  

Arvosana:

  

Takakannesta:

On heinäkuun lopun perjantai ja Jessen 18-vuotissyntymäpäivä. On päivä täynnä kevyttä huulenheittoa ja kesäillan odotusten täyttämää tunnelmaa. Jesseä kuitenkin ahdistaa: kuinka hän voisi rentoutua, kun ei voi olla oma itsensä. 

  

Tänään Jesse on päättänyt kertoa parhaalle ystävälleen asian, joka on tehnyt tuloaan jo kauan: ”Aleksi, minä olen homo.” Sen voi kertoa monella eri tavalla, mutta mikään hetki ei tunnu sopivalta eikä mikään tapa oikealta. Tavoite toteutuu hetkenä joka on väärä ja tavalla joka on huono. 

  

Jessen pahimmat pelot näyttävät käyvän toteen; ehkä ystävyyden varaan ei voinutkaan laskea tätä kaikkea. 

  

Saranapuolelta on todenmakuinen ja taitavasti kirjoitettu romaani ystävyydestä ja luottamuksesta, kirja jossa elämän syke tuntuu kaikissa aisteissa.

       

120 sivua, WSOY 2009

   

Kirjasta on kirjoitettu myös täällä: Savon Sanomat

  

Samantyylisiä kirjoja:  

• Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens
• Terhi Rannela: Amsterdam, Anne F. ja minä
• Sini Helminen: Kaarnan kätkössä
• Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa valoa valoa
• Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin

Lukupiirissä | John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa

"Mutta eivätkö kirjat ole tärkeitä?" Bruno kysyi.

"Ne kirjat, jotka kertovat asioista joilla on merkitystä maailmassa, totta kai. -- 

Mutta eivät satukirjat. Eivät kirjat asioista joita ei koskaan ole tapahtunut."

   

   

Helmikuun lukupiirikirja

Lukuhaasteissa: Helmet 2017: 34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt

  

Kun kerroin lukevani irlantilaisen John Boynen romaania Poika raidallisessa pyjamassa, sain kuulla monelta teoksen lukeneelta, että kannattaa varata nenäliinoja käden ulottuville. Blogistani löytyy nenäliinavaroitus-tägi juuri tällaisia teoksia varten, mutta tämä teos ei minulle aiheuttanut silmien kostumista. Postauksen kuvat Auschwitzista ovat minun ottamiani kesältä 2011.

  

Tarina oli liian ennalta-arvattava, eikä genressään kovinkaan poikkeava, joskin hyvin sujuvasti kirjoitettu ja nopealukuinen teos onkin kyseessä. Olen aikaisemmin lukenut muitakin toisen maailmansodan ajasta kertovia, koskettavia tarinoita kuten Anthony Doerrin palkitun romaanin Kaikki se valo jota emme näe, sekä aikaisemmin lukupiirissäni käsitelty Markus Zusakin Kirjavaras. Ne synnyttivät paljon vahvemman lukukokemuksen, tämä oli vain sellainen ihan ok kirja, jonka päähenkilö on jopa hieman liiankin naiivi synnyttääkseen vahvan tunnesiteen lukijaan.

  

Tarina kerrotaan yhdeksänvuotiaan Brunon näkökulmasta. Hän asuu isän, äidin ja kolme vuotta vanhemman siskonsa Gretelin kanssa Berliinissä, kunnes eräänä päivänä Hilleri (Hitler) tulee illalliselle. Sen jälkeen koko perhe muuttaa Auschwitziin, tai niin kuin Bruno lausuu sen, Aus-vitsiin. Brunon isä on komendantti, joka on korkeassa asemassa Auschwitzin leirillä. Bruno tykkää tehdä tutkimusretkiä, mutta Auschwitz ei siihen tarjoa hyvää miljöötä, sillä ikkunastaan Bruno ei näe kuin kilometreittään piikkilanka-aitaa.

    

© Niina Tolonen

Bruno ei ymmärrä uuden kotitalon vieressä olevaa, korkealla aidalla rajattua auletta, joka on täynnä raidallisiin pyjamiin pukeutuneita ihmisiä. Hänestä on outoa, että vaikka ihmiset näyttävät samanlaisilta aidan kummallakin puolella, he olisivatkin jollain tapaa erilaisia. 

  

Ne ihmiset... no, ne eivät ole ihmisiä ollenkaan -- eivät ainakaann siinä mielessä miten me sen sanan ymmärrämme. (s. 55)

  

Bruno ei tiedä mitään syytä olla epäkohtelias kenellekään, joten kun uudessa kodissa olevaa juutalaista (sana, jonka Bruno oppii vasta lähes vuoden päästä Auschwitziin muuton jälkeen) palvelijaa kohdellaan huonosti, nuori päähenkilö on hyvin hämmentynyt ja suorastaan vihaa luutnantti Kotleria, joka käyttäytyy avoimen epäystävällisesti niin Brunoa kuin raitoihin pukeutuneita ihmisiä kohtaan.

  

Ja niin usin kuin hän oli katsonutkin ihmisiä, kaikkia niitä imisiä raidallisissa pyjamissaan, hänen päähänsä ei ollut koskaan pälkähtänyt todella pohtia, mistä oikein oli kysymys. 

Ja olivatko he todella niin erilaisia? 

Mutta mikä se ero oikeastaan oli? (s. 97-98)

  

Teoksen kiinnostavimmat hahmot ovat Brunon isoäiti ja Maria-palvelija, joista nähdään parissa kohtauksessa syvempiä tasoja kuin keskeisistä hahmoista. Isoäiti ei hyväksy fasismia vaan häpeää Brunon isää, joka on Hitlerin pelinappula ja äitiä, joka ihastelee isän univormua. Maria puolestaan kiinnostaa sen osalta, millainen hänen elämänsä oli ennen kuin hänestä tuli perheen palvelija. Tästä mainitaan harmillisesti vain parilla lauseella, olisin halunnut tietää enemmänkin. 

    

"Minä tahdon tietää aidasta -- miksi se on siinä?" 

"Tarkoitatko että et tiedä? -- aita ei ole siinä, jotta me emme voisi mennä sen toiselle puolelle. Se on siinä sitä varten, että he eivät voisi tulla tälle puolelle." 

"Mutta miksi?" hän kysyi. 

"Koska heidät täytyy pitää yhdessä -- muiden kaltaistensa kanssa." 

"Mitä tarkoitat kaltaistensa kanssa?" (s. 173)

  

© Niina Tolonen

Hän ajatteli kaikkia niitä ihmisiä raidallisissa pyjamissaan ja ihmetteli, mitä Aus-vitsissa oli meneillään ja eikö se joka tapauksessa ollut hyvin huono idea, jos se sai ihmiset näyttämään noin sairailta. (s. 160)

  

Boyne selittää lopussa, että kirjoitti Brunosta naiivin, jotta hänen reaktionsa toisivat aitoutta ja kyseenalaistamista teokseen. Teos on suunnattu nuorille (mikä ei tietenkään estä aikuisia lukemasta tätä myös), mutta sanoisin, että vähäisempi alleviivaaminen voisi tuottaa raikkaampia oivalluksia. Bruno toki kehittyy hahmona teoksen aikana, mutta hieman liian hitaasti, hieman liian myöhään. Olen tottunut lapsihahmojen terävyyteen esimerkiksi Alan Bradleyn Flavia de Luce -sarjassa, joten tämä oli hieman pettymys. Paljastamatta mitään teoksen loppupuolesta, todettakoon, että tarinan teemana on ystävyys. 

  

Tietysti kaikki tämä tapahtui kauan aikaa sitten, eikä mitään sellaista voisi ikinä enää tapahtua.

Ei tähän maailman aikaan. (s. 204)

Teoksen merkittävin kohta minulle, on takakannen kohta: "Joka puolella maailmaa on samanlaisia aitoja. Toivottavasti sinun ei koskaan tarvitse kohdata sellaista aitaa." Tällaisia aitoja rakennetaan edelleen, mutta niitä voi olla vaikeaa havaita. Ne aidat ovat näkymättömiä. Ne ovat puheissa, jotka eriyttävät me ja muut. Tällaisia, ihmiset kahteen leiriin jakavia aitoja - tai pikemminkin muureja - halutaan edelleen rakentaakin, no, presidentti Trump ainakin sellaisesta haaveilee Yhdysvaltojen ja Meksikon väliin. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

 

Arvosana:

  

Takakannesta:

Poika raidallisessa pyjamassa on koskettava tarina. Yleensä takakannessa kerrotaan jotain kirjan tapahtumista, mutta tässä tapauksessa se luultavasti häiritsisi lukukokemusta. On tärkeää, että aloitat kirjan lukemisen tietämättä liikaa sen juonesta.

    

Kun avaat tämän kirjan, lähdet matkalle yhdeksänvuotiaan Bruno-pojan kanssa. (Tämä ei kylläkään ole kirja yhdeksänvuotiaille.) Ennen pitkää saavutte Brunon kanssa aidalle. Joka puolella maailmaa on samanlaisia aitoja. Toivottavasti sinun ei koskaan tarvitse kohdata sellaista aitaa.

    

Samantyylisiä kirjoja: Markus Zusak: Kirjavaras, Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe, Anne Frank: Nuoren tytön päiväkirja

  
Suomentanut: Laura Beck, 204 sivua, Bazar 2008
  

Alkuperäinen nimi: The Boy in the Striped Pyjamas (2006)

  

Aidan edessä on istuttu myös täällä: Unelmien aika, Lastenkirjahylly, Kirjainten virrassa, Järjellä ja tunteella, P.S. Rakastan kirjoja, Luettua elämää, Kirjakaapin avain

BFF -lukuhaasteen kooste

   

Arca Fabulorum - Tarina-arkku -blogin Kira Niian BFF -lukuhaaste ystävyydestä alkoi marraskuussa 2016 ja päättyi nyt ystävänpäivänä - kuinka muutenkaan. ♥ En ehtinyt lukemaan haasteeseen niin paljoa kuin olisin halunnut ja bloggausjonossakin olisi vielä pari aiheeseen sopivaa teosta, mutta mennään näillä. 

  

Ei liene yllättävää, että ystävyys nousi monissa lastenkirjoissa esiin. Yhteensä kahdeksassa lukemassani ja bloggaamassani kirjassa ystävyys - tai yhdessä enemminkin sen puuttuminen - oli merkittävää tarinalle, Näissä kirjoissa ystäviä pelastetaan pulasta, heidän kanssaan seikkaillaan, riidellään ja sovitaan. Uusia ystävyyksiä solmitaan - välillä myös muidenkin kuin ihmisten kanssa, 

  

Kirjoja parhaista ystävistä, ja siitä, mitä kaikkea ystävän puolesta on valmis tekemään:

• Sanna Isto: Maan alaiset
• Maria Kuutti: Anna ja Elvis ja vaahtokarkkivakooja
• Sari Peltoniemi: Taivazalan joutsen
• Salla Simukka: Sisarla - Seikkailu toisessa maailmassa
• Tuutikki Tolonen: Mörkövahti ja Mörköreitti

   

Kirjoja ystävyydestä, ystävättömyydestä ja petollisista ystävistä dystooppisessa maailmassa:

• Margaret Atwood: Orjattaresi
• Katharine McGee: Tuhat kerrosta - Pudotus

Lastenkirjalauantai: Maria Kuutti: Anna ja Elvis ja vaahtokarkkivakooja

"Minusta aikuiset olivat välillä tosi outoja."

  

  

Arvostelukappale
Lukuhaasteissa: BFF -lukuhaaste, Adventures in Down Under and Beyond -Australia lukuhaaste: 40. Suosittuun turistikohteeseen sijoittuva kirja, Helmet 2017: 47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit Kohdat: 17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista ja 22. Kuvitettu kirja 

   

Maria Kuutin ihastuttava ja oivaltava Anna ja Elvis-sarja sai jo viidennen osansa. Nyt kaksikko selvittää oudon vaahtokarkkivakoojan tapausta Särkänniemessä. Elviksen oli tarkoitus tehdä isänsä kanssa kahdestaan miesten reissu huvipuistoon, mutta käykin niin, että Anna ja mummo tulevat myös mukaan. Ja sehän tarkoittaa, että kommelluksilta ei voida välttyä. Mukana on tuttuun tapaan Annan kirjavinkkejä (mm. Iso kiltti jätti). 

  

Ihmiset törmäilivät toisiinsa puhelimet käsissään, sillä Särkänniemessä oli paljon pokémoneja. (s. 24)

        

Anna ja Elvis huomaavat erikoisen miekkosen kaikkialla minne menevätkin. Tällä on liian pieni paita, pellenenä, peruukki ja hassuttelulasit. He päättävät selvittää, kuka hän on ja miksi hän seuraa heitä. Ehkä hän on rosvo vaiko sittenkin salapoliisi tai Tampereen yliopistosta karrannut erikoinen professori? Mummokin käyttäytyy oudosti ja katoaa välillä tekemään omiaan, Lopussa naamio riisutaan ja salaisuudet paljastuvat. 

   

Koulu alkaa pian Anna pohtii, milloin hän näkee Elviksen seuraavan kerran. Ja mahtaako poika enää haluta leikkiä hänen kanssaan, vai tuleeko tästä liian iso sellaiseen. Muilla kavereilla on niin paljon harrastuksia, ettei näillä riitä aikaa kyläilyyn. Anna ajattelee fiksusti: "Minusta lapsella piti olla aikaa leikkiä, koska muuten leikkimistaidot saattoivat ruostua ja silloin lapsesta tulisi yhtä tylsä kuin aikuisista." (s. 34)

   

Teoksen sanomana on leikkimisen ja hassuttelun tärkeys niin nuorille kuin vanhoillekin. Anna ja Elvis-sarja sopii hyvin lapsille kuusivuotiaasta eteenpäin. Sarjan huumori on saanut paljon kehuja niin lapsi- kuin aikuislukijoiltakin.

      

Muista! Olet lapsi

vaikka olis' harmaa hapsi.

Hulluttele ja hassuttele,

tiikerinä tassuttele.

Matki prinsessaa tai sheikkiä.

On elämä yhtä leikkiä!

    

Onneksi minä olen saanut pidettyä pikkuisen kiinni sisäisestä lapsestani ja olen omasta mielestäni edelleen ihan hauska tyyppi enkä ole ollenkaan aikuismaisen tylsä. Tykkään paljon naamiaisista (etenkin kissahahmoiksi pukeutumisesta, kuten saapasjalkakissa), onneksi aikuisetkin saavat edelleen pukeutua niin prinsessoiksi kuin peli- ja sarjakuvahahmoiksi esim. cosplayssa.  Leikin paljon siskonlasten kanssa, kun nämä olivat pieniä, mutta nyt nuorinkin on jo yläasteella. Miehen siskolla on kuitenkin melkein nelivuotias tyttö, joka pyytää minut aina mukanaan leikkimään. Esimerkiksi viime syksyn Helsingin kirjamessujen aikaan leikimme paljon kummituskartanoa.  

   

Teoksen luettuani ajattelin ottaa mummon neuvon käyttööni ja kertoa kaikki huoleni sekä kommellukset mielikuvituspäiväkirjalle, se kuulostaa oikein tehokkaalta tavalta keventää henkistä lastia kaikesta turhasta. Anna tekee myös hienon havainnon leikkimisen ja kirjoittamisen samankaltasuudesta - molemmissa kerrotaan tarinaa. Ja esimerkiksi roolipelaaminen yhdistää nämä kaksi.

  

   

Takakannesta:

Anna ja mummo päätyvät yhdessä Elviksen ja tämän isän kanssa turistimatkalle Tampereelle. He kiertävät nähtävyyden toisensa perään ja huomaavat miehen, joka ilmestyy aina samoihin paikkoihin. Seurataanko heitä? Anna ja Elvis selvittävät omituiseen naamiaisasuun pukeutuneen hepun arvoitusta. Ohessa askarruttavat mummon salaiset menot.

   

Pienten lukijoiden suosikkisarjan viidennessä osassa vauhti kiihtyy ja vaahtokarkit lentelevät! Anna ja Elvis pääsevät leikkimään etvisiä, vaikka välillä seikkailusta on leikki kaukana.

    

104 sivua, Karisto 2017

   

Kuvitus: Katri Kirkkopelto, Elviksen piirrokset: Ilmari Kettunen

  

Myös täällä on selvitty vaahkokarkkivakoojan henkilöllisyyttä: Luetaanko tämä?, Lukutoukan kulttuuriblogi

  

Sarjassa ilmestyneet: 

1. Anna ja Elvis kylpylässä (2014)
2. Anna ja Elvis mummolassa (2015)
3. Anna ja Elvis leirillä (2015)
4. Anna ja Elvis ja verraton vaari (2016)
5. Anna ja Elvis ja vaahtokarkkivakooja (2017)