maanantai 26. tammikuuta 2015

Blogistanian Finlandia, Globalia, Kuopus ja Tieto 2014

Ne ovat täällä taas! Eivät muuttolinnut vaan Blogistanian Finlandia, Globalia, Kuopus ja Tieto vuosimallia 2014. Pystyin tänä vuonna nostamaan yhdestä kolmeen palkintoehdokkasta jokaisessa kategoriassa, vaikka etenkin Kuopuksen oli haastavaa valita vain kolme teosta. Onnistuin lopulta pähkäilemään ne teokset, jotka ansaitsivat minun ääneni. Tietoonkin ehdin lukemaan yhden jo pitkään lukupinossa keikkuneen teoksen. tarkempi listaus pisteytyksineen alla:
   
Blogistanian Finlandia:
  1. Jonna Ruuska: Kuovin huuto (3 pistettä)
  2. Risto Isomäki: Kurganin varjot (2 pistettä)
  
Globalia:
  1. Hugh Howey: Siirros (3 pistettä)
  2. J. D. Robb: Kuoleman salaliitto (2 pistettä)
  
Kuopus:
  1. Magdalena Hai: Susikuningatar (3 pistettä)
  2. Veronica Roth: Outolintu (2 pistettä)
  3. Catherynne M. Valente: Tyttö, joka putosi Satumaan alle ja juhli varjojen valtakunnassa (1 piste)
  
Tieto:

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Hanna Matilainen: Mitä kummaa - Opas kotimaiseen spekulatiiviseen fiktioon

"Pidä silmät auki ja hyppää!"
   
 
Lukuhaaste 14. A nonfiction book
    
No niin, ehdinpäs viimein lukea tämän arvostelukappaleena saamani tietoteoksen, ja aivan aluksi on pakko mainita kirjan ihana samettimainen pinta. 
   
Morren maailmasta tuttu Hanna Matilainen on koonnut yksien kansien väliin tuhdin tietopaketin joka on kuitenkin pukeutunut varsin siroon ulkoasuun. Tietokirjaa ei lueta samoin kuin romaaneja, vaan Matilaisen teosta tulisikin käyttää osioittain tiedonhaun tukena. Mitä kummaa on opas spefin ihmeelliseen maailmaan ja se näyttää lukijalleen katsauksen alan kirjallisuushistoriaan, esittelee kattavasti muun muassa niin eri genrejä kuin suomalaisia julkaisukanavia, fandomeita, kirjailijoita alkaen Erkki Ahosesta päättyen Helena Warikseen sekä tutkijoita.  
   
Matilainen aloittaa esipuheen hyvin henkilökohtaisella muistolla: kuinka sattuman kautta Nummelan ponitallilaiset vaihtuivat fantasiaan. Kirjoittajalle tuo portti oli David Eddingsin Kiven vartija. Pystyn samistumaan tähän muistoon, sillä olin itsekin heppatyttö ja luin kaikki Nummela-sarjan teokset, jotka vain sain käsiini. Yläasteella perheeni muutti kaupunkiin ja naapuritalossa sattui olemaan kirjasto. 13-vuotiaana tutustuin siis aivan uuteen valikoimaan kirjoja ja löysin oman porttiavaimeni: Anu Holopaisen Kristallien valtakunnan. Mikään ei ole ollut ennallaan teokseen tartuttuani. Sain spefikuumeen, jota olen "sairastanut" siitä saakka. 

No mitä tämä spefi sitten tarkoittaa? Spekulatiivinen fiktio on kattotermi scifi-, fantasia- ja kauhukirjallisuudelle sekä uuskummalle. Matilainen pureutuukin heti alussa tähän termiin ja sen määrittelyyn: "Spekulatiivisella fiktiolla tarkoitan kirjallisuutta, joka luo lukijalleen arkitodellisuudesta poikkeavan maailman." (s. 17) Rajanveto siihen, missä spefikirjallisuus loppuu ja realismi alkaa, on vaikeaa tehdä ja tästäkin on teoksessa kerrottu. Samoin jokainen genreryhmä on avattu ja esitelty useita niiden alle kuuluvia suurempia ja pienmpiä kirjallisuuden lajeja, kuten steampunkkia ja maagista realismia.
   
Mitä kummaa on tarkoitettu oppaaksi spekulatiivisen fiktion kotimaisille poluille, ja sopii niin kokeneemmaalle alan harrastajalle kuin lajityyppiin tutustuvallekin. Tämä teos on luonteeltaan enemmän esittelevä kuin tutkiva. se on ikään kuin ponnahduslauta hypyssä tuntemattomaan. (s. 12)
  
Mitä kummaa - Opas kotimaiseen spekulatiiviseen fiktioon on nimensä mukaisesti juuri sitä. Se ei kerro tyhjentävästi kaikkea vaan ohjaa tiedonhakua ja esittelee jokaista ilmiötä muutamalla lauseella niin, että ihan tavislukijakin saa käsityksen mistä puhutaan. Matilainen onkin selvästi panostanut kirjalliseen ilmaisuunsa, sillä pieneen tilaan on saatu mahtumaan uskomaton määrä faktaa sen tuntumatta kuitenkaan kuivalta. 
  
Parasta antia minulle teoksessa oli katsaus fandomiin ja coneihin, sillä itse olen ollut pitkälti sivussa niiden toiminnasta, poikkeuksena heti ensimmäisten joukossa mainittua Risingshadowta. Teos soveltuu  aloittelevalle, spefin ihmeelliseen maailmaan tutustuvalle lukijalle ja kartaksi tutkimattomalle seudulle aloittelevalle  mutta hieman pidemmälle edennytkin voi teoksesta saada irti jotain uutta.
   
Kuten Katja Jalkasen ja Hanna Pudaksen Rivien välissä - Kirjablogikirjan  kanssa, en anna tällekään tietoteokselle varsinaista arvosanaa, vaan kiitän suuresti Hanna Matilaista niistä tunneista, joita hän on kirjaa kirjoittaessaan käyttänyt koneella istuen. Olen varma, että tähän teokseen tullaan viittaamaan vielä useasti eri tutkimuksissa ja artikkeleissa. Etenkin kun puhutaan spefin määrittelystä ja etsitään listoja genren suomalaisista kirjailijoista.
   

Kiitos Morre! ♥

   
191 sivua, Avain 2014
   
   

Risto Isomäki: Kurganin varjot

"Historia ei ollut oikeudenmukaista. Mutta ehkä myös ihmisten historia 
oli todellisuudessa pelkkää muurahaisten historiaa."
    
  
Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu Risingshadow-sivustolla.
   
Risto Isomäen Kurganin varjot on jälleen kirjailijalta odotettavaan tapaan täynnä tieteellisiä ympäristökysymyksiä ja ajankohtaisia viittauksia: Grönlannin jäätiköt sulavat ja Ukrainan vuoden 2014 levottomuudet on punottu osaksi tarinaa. Mustanmeren ympäristöön keskittyvä teos sijoittuu noin kahdenkymmenen vuoden päähän tulevaisuuteen.
  
Yhden mahdollisen tulevaisuuskuvan maalaileva ekotrilleri pyrkii valistamaan ihmisiä ympäristön tilasta, miettimään tekojensa seurauksia ja asettamaan yksittäiset tapahtumat osaksi isompaa kuvaa. Toisinaan tällainen saattaa tuntua saarnaamiselta, luennoimiselta tai infodumppaamiselta, mutta kun kyseessä on Isomäen teos, tällainen faktuaalisuus on odotettavissa ja se palvelee yleensä lukijaa, joka on kiinnostunut yksityiskohdista. Vaikka teoksella on selviä yhteyksiä kirjailijan aikaisempaan tuotantoon, tällä kertaa merenpohjista ei kuitenkaan nouse sulavien metaaniklatraattien sitomia kaasuja, kuten esimerkiksi Heräämisessä ja Sarasvatin hiekoissa.
  
Isomäki on uskollinen tyylilleen, sillä jälleen kerran tarinaa seurataan useista näkökulmista. Keskeisimpinä hahmoina tutustutaan Ukrainan aroilta löytyviä muinaisia hautakumpuja eli kurganeja tutkivaan arkeologi Alexiin ja hänen kauniiseen merentutkijavaimoonsa Irinaan. Mukana on koko joukko muitakin hahmoja, joista mainittakoon esimerkiksi Mustanmeren pohjasta löytyvistä hylyistä kiinnostunut miljonääri Richard Mithen. Arkeologian ja merentutkimuksen lisäksi teoksessa on runsaasti puhetta kielitieteellisistä teorioista ja paljon spesialisoitunutta sanastoa muun muassa merenkäynnistä.
  
Siinä missä Alex löytää jokaisen arkeologin unelman - tuhansia vuosia vanhan soturinaisen luurangon, kreikkalaisista taruista tuttujen amatsonien myytin synnyttäneen heimon edustajan - kokee Irina paljon kauhistuttavampia hetkiä hänelle valjenneen ympäristökatastrofin iskiessä täydellä voimalla. Kerrontaan on päässyt mukaan muutamia maagisrealistisia tapahtumia sekä katkelmia satoja vuosia aikaisemmin eläneen, nykyisenkaltaisen merentutkimuksen esi-isänä pidetyn Guido Gagliarin mietteistä. Nämä historiavälähdykset rytmittävät romaanin kolmeen osaan.
  
Huolimatta synkästä tulevaisuuskuvasta päättyy teos päähenkilökaksikon näkökulmasta onnellisesti. Isomäki kertoo loppuhuomautuksissaan taustoja teoksen tietopohjasta ja mainitsee, että lopun onnellisuus on tullut toiveena hänen esilukijoiltaan. Riippumatta paikoin varsin kömpelöstä ihmissuhdekuvauksesta, olen tyytyväinen tapaan, jolla Isomäki on muotoillut lopetuksen.
  
Kiehtovin havainto Isomäen teoksessa on vertauskuva ihmisistä muurahaisina: kuinka historia unohtaa massat ja kuinka kaikki sotamme ovat lopulta varsin merkityksettömiä, kun vaihtaa kapean näkökulman suurempiin kokonaisuuksiin.
  
Arvosana:
  
Takakannesta:
Mustanmeren pohja. Mittaamattoman arvokkaita laivanhylkyjä keskellä pimeää tyhjyyttä. Kuoleman maailma, joka päivänvaloon noustessaan tuhoaisi kaiken elämän.
  
Meribiologi Irina Tšerkassova on miehensä Alexin kanssa arkeologisilla kaivauksilla Rostovin lähistöllä. Alex tutkii muinaisia mahtavia hautakumpuja, kurganeja, ja on vakuuttunut, että alueella on vielä koskematon hauta. Kun vain osaisi ajatella kuten aron asukkaat tuhansia vuosia sitten. Pian Irina kuitenkin saa arvoituksellisen hätäpuhelun kollegaltaan Jurilta: "Callaon maalari on tullut kylään." 
  
Henkeään uhmaten Irina ja Juri lähtevät merelle selvittämään arvoitusta rukoillen olevansa väärässä. Mustallamerellä on tapahtumassa äärimmäinen ekologinen muutos, vaikka tieteellisten laskelmien mukaan sellainen ei voisi olla mahdollista. Pahimmassa tapauksessa miljoonat ihmiset ovat välittömässä vaarassa.
  
Risto Isomäen lähitulevaisuuteen sijoittuva jännäri avaa eteemme aidon kauhukuvan massiivisesta ekokatastrofista. Kiperät tilanteet ääriolosuhteissa kietoutuvat kurganien kertomaan tarinaan Euraasian arojen muinaisista sotaisista asukkaista, joiden näkemykset maailmasta vaikuttavat yhä kohtalokkaasti tapaamme toimia ja ajatella.
   
Samantyylisiä kirjoja: Risto Isomäki: Herääminen ja Sarasvatin hiekkaa, Miina Supinen: Säde, Tom Knox: Pahan koodi, Steve Alten: Mayojen testamentti, Kate Mosse: Labyrintti
  
341 sivua, Tammi 2014 
   

perjantai 23. tammikuuta 2015

Colin Thompson: Uusi Eeden

"Ja kun alkaa puhua kanoille, on koittanut lähdön aika -
- ennen kuin kanat alkavat vastata."
  
       
Lukuhaaste 8. A funny book  
    
Colin Thompsonin (s. 1942) tyyli on ihanalla tavalla hyvin englantilainen ja verrattavissa erikoisen huumorin ja spefikirjallisuuden mestareihin Terry Pratchettiin (s. 1948) ja Douglas Adamsiin (s. 1952). Uusi Eeden on lukioaikaisia suosikkejani. Luin sen aikoinaan kahdesti, varsin vähän ajan sisälle. Mainitsin teoksen ohimennen Annamille ja siitä syntyi halua lukea teos jälleen kerran - sopiihan se nettilukupiirimme kevään dystopiateemaan ja teos löytyi kätevästi omasta hyllystä. Oikeastaan minun piti lukea James Frayn ja Nils Johnson-Sheltonin Endgame - Loppupeli, mutta jokin tökkäsi jo ensimmäisillä sivuilla ja ajattelin siirtää teoksen lukemista vähän eteenpäin. 
   
Joskus nuoruuden nostalgisoidut teokset ovat vaarallisia uudelleen lukukohteita, sillä alkuperäinen kokemus saattaa vahingoittua. Thompsonin kanssa tätä vaaraa ei kuitenkaan ollut, sillä hersyvän humoristinen ja paikoin makaaberikin teos vei yhä mukanaan. Samaa mieltä teoksen kestävyydestä ollaan mm. Vuotavassa noidankattilassa. Muita samoihin aikoihin lähtemättömän vaikutuksen tehneitä teoksia, jotka kestävät myös useamman lukukerran ovat mm. Garth Nixin Sabriel (2004), Susan Pricen Sterkarmin poika (2001), Christopher Paolinin Eragon (2005), Sylvia Louise Engdahlin Lumotar (2003) ja muutaman vuoden myöhemmin ilmestynyt Bernard Becketin Genesis (2009).
   
Koska kyseessä on hieman vanhempi ja vähemmän tunnettu teos (julkaistu ennen kuin dystopia oli näin pinnalla), ei teoksesta juurikaan löydy juttuja blogistaniasta. Hyvä siis nostaa tämä teos siitäkin syystä esille, koska olen varma, että tälle löytyy lukijoita, mikäli teosta edelleen vain löytää kirjastoista. Katsoin kirjan tietoja Goodreadissa ja huomasin yllätyksekseni tälle ilmestyneen vuonna 2005 jatko-osan, Space: The Final Effrontery. No, tarinahan jää kesken tässä alle 300-sivuisessa ensimmäisessä osassa, joten hyvä näin. Jatkoa ei kuitenkaan, suomalaiselle keskenjättämisperinteelle tyypillisesti, ole suomennettu, mutta joskus se täytynee hankkia englanninkielinen teos käsiinsä, jotta saan jo kauan sitten alkaneen tarinan päätökseensä.
      
Kunpa vuoden 2099 Suuressa vastaiskussa ei olisi poltettu joka ikistä kirjaa jonkun valopäätolvanan keksittyä, että kaikki maailman ongelmat johtuivat kirjoista.
--
Paitsi että siinä oli heitetty lapsi pesuveden mukana, samaa kyytiä oli mennyt myös amme, putket oli revitty irti ja talo poltettu päälle päätteeksi maan tasalle. Ihmiset olivat vihdoin vapaita, vapaita paleltumaan kuoliaiksi, pesemättöminä, vaatteitta ja nälissään, mutta vapaita, vapaita kuolemaan tavallisiin sairauksiin, vapaita kävelemään ryhdikkäästi deodoranttitahroitta, vapaita ihmisen menestyksen ulkoisista merkeistä kuten silmälaseista ja sydämentahdistimista, vapaita astelemaan päin, alle ja pois kenekään varoittamatta mistään. (s. 26-27)
     
On vuosi 2287 ja ihmiset ovat kuolemassa sukupuuttoon. Jäljellä on enää vain muutamia satoja yksilöitä, yksi heistä on pilvenpiirtäjän ylimmässä kerroksessa asuva Jii (Jay). Maailma on ollut menossa pahassa syöksykierteessä alaspäin jo muutaman sadan vuoden ajan, mutta silloin kun ihmisiä oli vielä miljardeja, poliitikot ja muut auktoritetit onnistuivat piilottamaan asioiden todellisen tilan kunnes hatarat korttitalot tulivat rytisten alas. Jii on jäänyt 12-vuotiaana yksin ja nyt kymmenen vuotta myöhemmin hän huomaa puhuvansa kanalle, joka on pinnan alta jotain aivan arvaamatonta.
   
"Minä en ole mikään kotkon kana", kana sanoi. "Voisi kuvitella että se tuli selväksi jo kun aloin puhua. Voi luoja teitä ihmisiä, te olette parantumattomia. Tyhmiä kuin kotkon pahvi." (s. 16)
   
Kana, Ethel, on todellisuudessa kaukaisesta galaksista kotoisin oleva älykäs muukalainen, jolla on tehtävä. Matkan aikana kootaan erikoisista persoonista koostuva joukko, jonka jäsenistä jokaisella on tärkeä osa tavoitteiden saavuttamisessa. Kuten kunnon seikkailulle kuuluukin, ei homma hoidu vain astumalla supermarkettiin, no, ei pelkästään näin. Muutkin tahot ovat kiinnostuneet Ethelin puuhista ja yrittävät vaikuttaa lopputulokseen.
   
Oli iloista huomata, että teoksessa oli paljon paitsi pop-kulttuuriviittauksia (Paluu tulevaisuuteen, Star Trek, Star Wars), myös lainaus T.S. Eliotin runosta Tällä lailla maailma loppuu. Ovatpa  monet myytit, legendat sekä herrat Kafka ja Lewis Carollkin päässeet mukaan. Viimeksi mainitusta puheenollen, on Thompsonin tyylissä jopa nonsensemaisia piirteitä, kuten kattilassa kylpevä, puhuva kani. 
   
Thompsonin teoksen kieli on nokkelaa ja sanoilla leikittelevää ja Jaana Kapari (nyk. Kapari-Jatta) on tehnyt tässäkin käännöksessä hyvää työtä (vaikkakin päähenkilön nimen suomentaminen tuntui hieman turhalta).  Jos pidät Dr. Who-sarjasta, voisin väittää Uuden Eedenin sopivan sinulle. Teosta on helppoa suositella myös dystopioiden ystäville, vaikka näiden kansien väliin mahtuu niin paljon muutakin.
    
Arvosana:
          
Takakannesta:
Tulevan ajan lyhyt historia
  
On vuosi 2287 ja ihmiskunta on häviämässä sukupuuttoon. Jiin elämä on olosuhteisiin nähden mukavaa, mutta yksinäistä. Hän päättää jättää turvallisen kattohuoneistonsa ja selvittää, mitä maailmassa oikein tapahtuu. Silloin hänen lemmikkikanansa puhkeaa puhumaan ja paljastaa todellisen henkilöllisyytensä. Ethel-kana onkin muukalainen kaukaisesta galaksista. Jii hyppää Ethelin matkaan ja tutustuu myös Oraakkeliin ja Pörröön, Douglasiin, Merliniin, Sokeaan Pianonvirittäjään sekä Koohon, Jiin sieluntoveriin ja kumppaniin. Heillä seitsemällä on mahdollisuus johdattaa ihmiskunta pois tuhon partaalta ja kenties Uuteen Eedeniin.
  
Uusi Eeden on hengästyttävä hyppy tulevaisuuteen. Se on oivallusten ilotulitusta ja visioiden virtaa sekä havahduttava näkemys siitä, mihin maailma voi olla menossa, jos ihmiskunta jatkaa nykyiseen malliin. Tämän kirjan luettuaan katsoo maailmaa uusin silmin, varsinkin kanoja.
  
Lontoossa syntynyt, sittemmin Australiaan asettunut Colin Thompson on toiminut mm. graafisena suunnittelijana ja näyttämömestarina. Kirjailijanuransa hän aloitti vuonna 1991 Ethel-kanasta kertovalla lastenkirjalla. Uusi Eeden on Colin Thompsonin ensimmäinen suomeksi julkaistu teos.
  
Samantyylisiä kirjoja: Douglas Adams: Linnunradan käsikirja liftareille, Terry Pratchettit

Alkuperäinen nimi: Future Eden (1999), Suom. Jaana Kapari, 279 s. Tammi 2002

Kirjasta myös täällä: Risingshadow, 

tiistai 20. tammikuuta 2015

Lukupiirissä | John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe

"Olisi etuoikeus jos sinä särkisit minun sydämeni"
   
    
Huhtikuun lukupiirikirja
Lukuhaaste 38. A book that made you cry 
  
John Greenin Tähtiin kirjoitettu virhe on niitä kirjoja, joiden olemassaololta on ollut vaikea välttyä. Googlamalla löytää vaivatta kymmeniä bloggauksia ja lehtiartikkeleita, jotka todistavat kirjan suosiota myös Suomessa.
  
Itse tutustuin teokseen ensin siitä tehdyn leffan ansiosta. Toki kirjasta olin kuullut aikaisemminkin, mutten ollut jostain syystä kiinnostunut siitä (erikoinen kansikuva ei ainakaan auttanut asiassa). Elokuvan katsoneelle romaani on kuin vanha tuttu, sillä ohjaaja on seurannut kirjan juonta hyvin uskollisesti. Leffan katsottuani ehdotin teosta lukupiirini kirjaksi ja äänestyksessä se nousikin mukaan kevään lukuohjelmaan. Sain kirjan lainaan jouluna siskontytöltäni ja luin sen heti vuodenvaihteessa.
 
Minun nimeni on Hazel. Augustus Waters oli elämäni suuri, kohtalon merkitsemä rakkaus. Tarinamme on kaikkien aikojen rakkaustarina, enkä voi sanoa siitä enempää hukkumatta kyynellammikkoon. (s. 282)
    

Maailman itkettävimmäksin kuvailtu teos onnistui nostattamaan jopa allekirjoittaneen silmiin kyyneleet. Molemmilla kerroilla, vaikka tiesinkin, mitä teoksessa tulee tapahtumaan. Tästä syystä blogiini tuleekin uusi tägi, nenäliinavaroitus.
  
Teoksen päähenkilönä on kirjoja - tai erityisesti yhtä teosta - rakastava Hazel Lancaster, 16-vuotias tyttö, joka on sairastunut kilpirauhassyöpään. Syöpä on levinnyt keuhkoihinkin, mutta kokeellisen lääkkeen, aina mukana kulkevan happipullon sekä hengityskoneen ansiosta Hazel pystyy elämään mm. Amerikan huippumalli haussa-sarjaa katsoen.

Äidin mielestä Hazel on kuitenkin masentunut ja ohjaa tytön kirkon vertaistukiryhmään, joka kokoontuu Jeesuksen kirjaimellisessa sudämessä. Piirissä Hazel tapaa Augustuksen, joka ei suostu kääntämään katsettaan tuijotuskilpailussa. 
 
  
Gus on sairastanut luusyöpää ja hänen toinen jalkansa on amputoitu. Tästä lähtökohtaisesti vaikeasta asetelmasta on mielenkiintoista lähteä seuraamaan nuoren rakkauden syttymistä. Hazel ei tahdo rakastua, sillä hän ei halua olla kranaatti. Hän pelkää oman kuolemansa (joka on lääkkeistä huolimatta väistämätön tosiasia ennemmin tai myöhemmin) satuttavan liikaa Gusia. Tähän Gus toteaa vain: "Yrityksesi pelastaa minut sinulta on tuomittu epäonnistumaan." (s. 138)
  
Vaikka aluksi voisi tuntua, että Tähtiin kirjoitettu virhe on masentava, ahdistava ja surullinen kirja, se onnistuu kuitenkin olemaan hauska, lohduttava, voimaannuttava ja ihana lukukokemus. Synkästä tilanteestaan huolimatta nuoret osaavat nauraa ja löytävät omat sisäpiirin vitsinsä, jotka saattavat olla varsin erikoisia ulkopuolisten mielestä. 
   
Olen rakastunut sinuun, enkä aio kieltää itseltäni sitä yksinkertaista iloa että puhun totta. Olen rakastunut sinuun ja tiedän, että rakkaus on vain huuto tyhjyyteen, että unohdus on väistämätön, me kaikki olemme tuhoon tuomittuja, ja tulee päivä jolloin kaikki ponnistelumme ovat rauenneet olemattomiin ja tiedän että aurinko nielaisee ainoan planeettamme, ja minä olen rakastunut sinuun. (s. 169-170)
   
Greenillä (ja suomentajalla) on sana hallussaan. Siskoni sanoi teoksen luettuaan, että kirjailija ei aliarvio kohderyhmäänsä vaan on kirjoittanut tasokkaan nuortenkirjan, johon myös aikuiset pääsevät helposti sisälle. Greenin fanit varmaan tietänevätkin, että mieheltä on marraskuussa 2014 suomemettu myös Kaikki viimeiset sanat (Looking for Alaska) ja nyt kesällä ilmestyy myös suomennos Paper Townsista nimellä Arvoitus nimeltä Margo. 
   
Tähtiin kirjoitettua virhettä voi suositella oikeastaan kaikenlaisille lukijoille, mutta erityisesti niille, jotka ovat yleensä pettyneet nuortenkirjojen yksinkertaiseen, liian helppoon tai teennäiseen maailmaan, niille, jotka rakastavat rakkautta ja niille, jotka eivät pelkää itkeä. 
  
Arvosana:
        
Takakannesta:
Ihan sairas rakkaustarina
   
Rakkaus on aina vaikeaa, mutta ei mahdotonta silloinkaan, kun on parantumattomasti sairas. Syöpää sairastava 16-vuotias Hazel on onnekas saatuaan muutaman lisävuoden. Elämä tuntuu silti jo eletyltä, kunnes hän tapaa hurmaavan Augustus Watersin. Toisistaan Hazel ja Augustus löytävät sen, mitä eivät ole vielä ehtineet menettää.
   
Tähtiin kirjoitettu virhe on riipaisevan hauska, filosofisen älykäs ja vimmaisen rohkea romaani rakkaudesta, periksi antamattomuudesta ja elämän odottamattomuudesta.
   
"Pahuksen lähellä neroutta... yksinkertaisesti tyrmäävä... rohkea kaikessa uhmassaan, mutkattomuudessaan ja ironisoimattomissa tunteissaan." - TIME
   
Samantyylisiä kirjoja: Cecelia Ahern: P.S. Rakastan sinua, Mary Hoffman: Stravaganza - Naamioiden kaupunki, Siiri Enoranta: Gisellen kuolema, Lauren Oliver: Kuin viimeistä päivää