Joona Koiranen (toim.): Äänellä jonka kuulet - Spekulatiivisia novelleja sukupuolen moninaisuudesta

   

Lukuhaasteissa: Pride-lukuhaaste, Popsugar Reading Challenge: An anthology 

   

Sain vinkin Joona Koirasen toimittamaan antologiaan Äänellä jonka kuulet - Spekulatiivisia novelleja sukupuolen moninaisuudesta, kun kysyin Twitterissä parhaita lukuvinkkejä sateenkaarevasta kirjallisuudesta. Tämä olikin varsin mielenkiintoinen tuttavuus! Kokoelmassa on viisi novellia, joista etenkin kaksi ensimmäistä ovat dystopioita, joissa trans- ja muunsukupuolisuus ovat periaatteessa laittomia. Näihin on selvästi otettu ideoita omasta ajastamme, jossa on edelleen ihmisiä, jotka eivät halua hyväksyä ihmisyyden moninaisuutta.

   

Ensimmäinen novelli Pure mun anananasta on velopunk-romaaneistaan tunnetulta Taru Luojolalta ja tämä lyhyt tarina sijoittuu samaan maailmaan. Tapahtumat alkavat valtiossa nimeltä Murica, jonka päättelen olevan entinen Yhdysvallat. Kaksitoista vuotta aiemmin kaikki transsukupuoliset erotettiin armeijasta ja sen jälkeen suurin osa tummaihoisista, latinoista ja aasialaisistakin lähti masta. 

  

Kaksi sotilasta lähetetään soluttautumaan Batanaramiin, jonne on paenut joukko transihmisiä, joita pidetään uhkana Muricalle. Twin-Cam on palannut kaappiin ja saanut pidettyä työnsä, koska ei erotu ulkonäöltään liikaa. Hänelle ja hänen niin ikään nimimerkkiä käyttävälle kollegalle on kerrottu, että Batanaram on roistovaltio, joka on köyhä ja jossa ei ole vapautta, mutta heidän saavuttuaan toiseen maahan, he saavat huomata, että asunto, ruoka, lääkäri ja osa vaatteista annetaan tulokkaillekin ilmaiseksi. Jopa sukupuolen moninaisuuteen suhtaudutaan avoimesti.

  

"Oletteko tulleet Muricasta?" Kyllä. "Vainotaanko teitä sukupuolenne takia?" Ky-kyllä. "Olisiko teidän vaarallista palata sinne?" Kyllä. "Siinä tapauksessa tervetuloa Batanaramiin!" (s. 24)

  

Novellissa käytettiin termiä kvääri, joka on suomennos monelle varmaan tutummasta sanasta queer. Luojola käyttää muutoinkin värikästä kieltä, esimerkiksi polkupyörä on fitsi, pudottamisen sijaan römpsäytetään ja ananakset taivutetaan anananaina. 

   

Toinen novelli, Chia on Heidi Airaksisen kynästä. Se kertoo kahdesta ihmisestä, jotka eivät mahdu "standadrdiin". Ihmiset on jaettu eri yhteiskuntaluokkiin pisteytyksillä ja "poikkeavasta seksuaalisuudesta tai epäselvästä sukupuolesta tuomitut kansalaiset" ja "samansukupuolisesta haureudesta" syytetyt menettävät suurimman osan pisteistään ja saavat alimman luokituksen, minkä lisäksi heidät määrätään "eheyttävään hoitoon". Jopa kadut on jaettu kaistoihin, joilla eri luokkiin kuuluvat kulkevat. Novellissa on kiehtovia sateenvarjotarkastajia, joiden merkitys jäi kuitenkin hieman kryptiseksi.

 

Chia oli tosin menettänyt pisteitä jo syntyessään. Hänen kehonsa ei täyttänyt sukupuolen binäärisiä standadrdivaatimuksia, joten hänen kohtalonsa oli sinetöity jo synnytyslaitoksella. (s. 62-63)

    

Kolmas novelli on kokelman kummallisin (enkä tarkoita tätä negatiivisessa mielessä). Sinä et ole kasvi on Edi Kabonin kirjoittama. Se kertoo hyvin kiehtovalla tavalla muuttuneesta ihmisten yhteiskunnasta. Ensinnäkin, sanaa ihminen ei enää käytetä, sen tilalla on sana olemus. Olemukset käyttävät hupullisia kaapuja ja kommunikoivat puhumisen sijaan otsaruutujen välityksellä, sillä ruumista ei ole, on vain mieli. Pinnan alla kuitenkin kuplii kapina.

 

Hän katseli vastaantulevia olemuksia, jotka näyttivät kaikki tismalleen samanlaisilta. Ainoastaan pituus erotti heidät toisistaan. (s. 77)

  

Oma suosikkini on kokoleman neljäs novelli, Asa Palon V-sana (jolle annan neljä tähteä). Se hyödyntää spefisarjoista tuttua trooppia eli jossain vaiheessa tulee jakso, jossa hahmojen pitää päättää kumpi koetuista maailmoista on oikea, kumpi harhaa. Näitä on ollut mm. Doctor Whossa (kausi 5, jakso 7 "Amy's Choice") ja Buffy, vampyyrinmetsästäjässä (kausi 6, jakso 17 "Normal Again").

 

Pyydän paperia ja kynää ja piirrän huojuvan, alkueliötä muistuttavan alueen. Selitän, sen olevan eräänlainen spektri. Että siinä missä heidän näkökulmastaan on olemassa ainoastaan kaksi vastakkaista sukupuolta, kuin janan eri päät, minulle koko spektri on yksi suuri sukupuoliavaruus. Minä en osaa asettaa itseäni janalle, tarvitsen avaruuden verran tilaa ollakseni minä. (s. 123-124)

  

Päähenkilö Auri elää polyamorisessa kommuunissa maailmassa, joka postapokalyptinen (kun kirjoitin J.S. Meresmaan Dodosta peräänkuulutin lisää polyamoriaa kirjallisuuteen, en kyllä arvannut, että näin nopeasti olisin saanut lisää). Mitään tarkkaa ei kerrota, mutta pieniä vihjeitä vilahtelee tekstissä. On saastealue, joka leviää ja radiokanavia hiljenee laitteiden hajottua. "On kulunut vasta pari sukupolvea siitä, kun maailmassa alkoi uusi aamu pitkän ja pimeän romahduksen jälkeen." Tässä maailmassa ihmiset ovat palanneet kalevalamaisille juurilleen, elämistä puhutaan eufemismein "etteivät ne kuule ja ota kutsuna". Esimerkiksi variksia karkotetaan loitsuin ja niitä kutsutaan harmaapaidoiksi, roskapuluiksi, paskalinnuiksi, vainovarpusiksi ja mustapäiksi.

 

En minä ole... nainen. Saan soperrettua ennen kuin itku tulee. -- Kaikki tämä epäily, kyseleminen ja olettaminen ovat väsyttäneet minut. -- Minua kuulusteltiin. Yksi oli ainakin lääkäri, ja hän yritti udella minulta, miksi minä en tunne kuuluvani siihen sukupuoleen, mihin henkilötunnukseni minut lokeroi. Ja että mikä minä sitten olen. (s. 117 ja 123)

  

Välillä Auri näkee unta toisesta maailmasta, jossa on kyberpunkmainen ja totalitaristinen fiilis. Hän on kieltäytynyt tekemästä ilmaista työtä, päätynyt aktivoitavaksi ja hallituksen naisille osoitettuihin yhteiskunnan rakentamiseen liittyviin tehtäviin, vaikka Auri ei identifioidu naiseksi. Loppu on avoin, mutta lukijalle annetaan vihjeitä, kumpaan maailmaan Auri lopulta asettui. Tätä novellia oli tosi kiva lukea! 

  

Kokoelman viides novelli on antologian ainoa kauhugenren edustaja. Nalle Mielosen Ulvova talo kertoo kartanosta, joka sijaitsee Pohjois-Karjalassa, vain täpärästi Suomen puolelle jääneellä mäellä, millä on pitkä historia. Paikka tunnetaan Neidonlehdosta, maagisesta energian risteämiskohdasta, missä on tehty urhauksia ja palvontaa. Kartano on rakennettu tuon pyhätön ympärille. 

 

Eniten Hukkaa kuitenkin vaivasi tohtori Kajaksen maalaamat taulut, joita oli ripoteltu -- ympäri taloa. -- maalauksissa toistui keltaiseen puettu hahmo, joka esiintyi joissakin teoksissa miehenä, toisissa naisena. Ja lähes aina hänen läheisyydessään oli myös pimeydestä tunkeutuva olento, jonka muoto vaihteli -- osia vuohesta kuin mustasiipisestä korpista. (s. 144)

  

Talo alkoi ulvoa vasta 1970-luvulla, kun sen omistaja vaihtui. Myös kartano muuttui uuden omistajan aikana, sillä hän rakensi kartanoon kuumepainajaista muistuttavia, käärmemäisesti luikertelevia käytäviä, piilotettuja kulkuväyliä, salaisia huoltoportaikkoja ja paneelien taakse kätkettyjä huoneita. Novellin päähenkilö on taiderestauroija nimeltään Hukka. "Onko se sinun oikea nimesi? -- Kuinka niin arkipäiväisen oloinen utelu saattoi tuntua niin uskomattoman sopimattomalta?"

 

Joillekin ihmisille sana "trans" oli kirosana, joka muutti heidät hetkessä näennäisen tavallisista kansalaisista heinähankoja ja soihtuja heiluttaviksi lynkkauspartioiksi. Kuinka vaikeaa heillä mahtoikaan olla näinä moderneina aikoina. Ennen pedot sentään tunnisti: Frankensteinin hirviö oli -- selkeä kummajainen. Mutta nykyään hirviöt pukeutuivat valepukuihin, söivät hormoneja, kävivt leikkauksissa ja hiiviskelivät väärissä pukukopeissa saalistamassa seuraavaa uhriaan. Mikään ei ollut turvassa, eivät edes julkiset naistenhuoneet ja niiden pyhä koskemattomuus. (s. 149)

  

Arvosana:

   

Takakannesta:

Sukupuolen moninaisuudesta puhutaan yhä enemmän, mutta merkitystä on myös sillä, kuka puhuu. Tämän antologian tarkoituksena on nostaa esiin lahjakkaita kirjoittajia ”meiltä meille” -periaatteen mukaisesti.

  

Kokoelman viisi novellia kertovat dystooppisista tulevaisuuksista, joissa piilee toivon ja rakkauden siemen, yhteiskunnista, joissa kaikki ei ole sitä miltä näyttää, sekä talosta, jonka kammottaviin sokkeloihin on piilotettu ikiaikainen voima.

  

Tämä kirja on tehty juuri sinulle.

  

173 sivua, Ääres 2019

    

Luettu myös täällä: Nuori voima

Alex Gino: George

"What's up Gee-gee?"

   

It was such a short, little question, but she couldn't make her mouth form the sounds.

   

Mom, what if I'm a girl?

   

Someday, somehow, George would have to tell Mom that she was a girl. 

But this was not the day.

     

    

Lukuhaasteissa: Pride-viikon lukuhaaste, Kirjankansibingo: Vähintään viisi eri väriä

     

Mr Mitchell was her dad's name. It would be her brother Scott's name someday, but it would never be hers. (s. 42)

  

George on neljäsluokkalainen transtyttö, jonka perheessä on lisäksi äiti ja muutaman vuoden vanhempi veli Scott, isä on muuttanut pois ja asuu nykyään uuden vaimon kanssa. George on syntynyt pojan kehoon, jota ei koe omakseen. Yksin ollessaan hän kutsuu peilikuvaansa Melissaksi ja yrittää unohtaa sen, mitä hänen alushousuissaan on. Hänellä on pieni kassillinen roskiksesta pelastettuja tyttöjen lehtiä, joita hän katselee vessassa lukitun oven takana. Kuvissa on hymyileviä tyttöjä, joita Geroge kutsuu ystävikseen. Heillä kaikilla on sellainen keho, jonka George kokee omakseen. Hän miettii, mille huulipuna tuntuisi huulilla ja poikien suutelemisen ajatteleminen aiheuttaa kihelmöintiä.  

  

"My point is, it takes a special person to cry over a book. It shows compassion as well as imagination." Ms Undell patted George's shoulder. "Don't ever lose that, George, and I know you'll turn into a fine young man." 

That word man hit like a pile of rocks falling on George's skull. It was a hundred times worse than boy, and she couldn't breathe. (s. 17)

  

Luokan on tarkoitus esittää E.B. Whiten kirjaan Lotta ystäväni perustuvan näytelmän ja George haluaisi Lotan roolin. Opettaja on luvannut, että jokainen joka osallistuu koe-esiintymisiin saa roolin vähintään tarinan kertojaäänenä, mutta kaikkien poikien täytyy lukea Vilpurin repliikit ja tyttöjen Lotan. Harmiteltuaan asiaa George menee ystävänsä Kellyn kannustamana opettajan luokse ja esittää Vilpurin roolin sijaan Lotan vuorosanat. Hän tyrmistyy täysin, kun opettaja luulee hänen vitsailevan eikä ota tosissaan hänen haluaan oikeasti olla tuo viisas hämähäkki. 

  

Lopulta Kelly saa Lotan roolin, ja hän laatii juonen, jotta Georgekin pääsee osaksi kokemusta ja kertomaan näytelmän kautta äidilleen ja muille, että hän ei ole poika. Kelly on nimittäin ensimmäinen, joka saa kuulla Georgen mieltä painavista huolista. Ensin Kelly osoitti epämääräisesti Georgen kehon alaosaan ja tiedusteli, että onko hänellä tiedät-kyllä-mikä, mutta piti pian täysin normaalina, että George on tyttö, mitä väliä vaikka transsukupuolinen. 

  

While Mom made dinner, George headed upstairs to take a bath. She took of her shirt while the tub filled, waiting until the last possible moment to take off her pants and underwear. She immersed her body in the warm water and tried not to think about what was between her legs, but there it was, bobbing front of her. (s. 49-50)

  

Pidin kirjassa kaikkein eniten Georgen rehtorista, jonka huoneessa on juliste, jossa liehuu sateenkaarilippu seuraavan tekstin saattelemana: "Support safe spaces for gay, lesban, bisexual and transgender youth". rehtori myös sanoo Georgelle, että hänen ovensa on aina auki, jos tämä haluaa keskustella ja tämän äidille, että: "you can't control who your children are, but you can certainly support them, am I right?". Pidin myös paljon Kellystä ja hänen isästään, jotka keskustelevat paljon mm. feminismistä. Kun Georgen äiti löytää piilotellut lehdet ja ottaa ne pois on Kellyn reaktio:"But that's not fair!" ja Georgen vastaus: "Sometimes transgender people don't get rights." yksi teoksen merkittävimmistä hetkistä.

  

"It kind of makes sense. No offence, but you didn't make a very good boy." (s. 156) 

"You're one tough cookie. But the world isn't always good to people who are different. I just don't want to make your road any harder than it has to be." 

"Trying to be a boy is hard." (s. 187-188)

  

George on elämän makuinen kertomus translapsen näkökulmasta ja niistä vaikeuksista, kun nuoren iän takia aikuiset eivät heti usko, että George todellakin on tyttö. Äidin ei ole helppoa niellä poikansa kertovan sanoja, ja ensin hän argumentoikin ulkoisesti sukupuolta ilmaisevan biologian kautta. Hän hyväksyisi paljon helpommin sen, että George olisi homo, mutta taustalla saattaa olla myös huoli hyväksynnästä ja empatia lapsensa mahdollisesti tulevaisuudessa läpikäymien leikkausten ja hormonilääkitysten aiheuttamita kivusta. Ehdottomasti lukemisen (ja suomennoksen) arvoinen teos! Se on myös aiheuttanut kuohuntaa maailmalla, sillä aihepiirinsä vuoksi teos on päätynyt erinäisille kiellettyjen kirjojen listoille.
 

    

     

Arvosana:

   

Takakannesta:

When people look at George, they think they see a boy. But she knows she's not a boy. She knows she's a girl.
 
George thinks she'll have to keep this a secret forever. Then her (4th grade) teacher announces their class play is going to be "Charlotte's Web." George really, really, REALLY wants to play Charlotte. But the teacher says she can't even try out for the part ...because she's a boy.
   
With the help of her best friend, Kelly, George comes up with a plan. Not just so she can be Charlotte - but so everyone can know who she is, once and for all.

    

215 sivua. Scholastic 2015
   
Kirja luettu myös täällä: Lukulahnan luola
  

Samankaltaista luettavaa: David Walliams: Poika ja mekko, Meredith Russo: Tyttösi sun, Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin, Becki Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens, Riina Mattila: Järistyksiä, Veera Järvenpää & Kaisu Tervonen: Näkymätön sukupuoli - Ei-binäärisiä ihmisiä

Meredith Russo: Tyttösi sun

"Entä jos poikasi olisikin tyttäresi?"

   

   

Arvostelukappale

  

Lukuhaasteissa: YA-lukuhaaste: Kirja käsittelee LGBTQ+ aihetta

  

Meredith Russon Tyttösi sun kertoo lukion viimeistä vuotta käyvästä Amandasta, jonka täytyy vaihtaa koulua kiusaamisen ja pahoinpitelyn takia. Amanda on transsukupuolinen - hän syntyi pojan vartaloon, joka ei koskaan tuntunut omalta. Niinpä hän päätyy lopulta yrittämään itsemurhaa äitinsä kipulääkkeillä. Sen jälkeen Amanda aloittaa hormonilääkityksen ja pääsee leikkauksiin, joilla hänen kehonsa muovataan sellaiseksi kuin Amanda on aina mielessään sen kokenut. Muutosten takia Amanda on pitänyt välivuoden koulusta, mutta kukaan uudessa koulussa ei tiedä hänen menneisyyttään, mikä ei tarinan päähenkilöä haittaa ollenkaan. 

    

Tarina liittyi tehtävään, jossa meidän pti kuvitella millaisia olisimme aikuisina. -- Nainen -- kertoi olevansa minä aikuisena! Hän näytti kuinka hän joi erikoislääkettä, ja kun hän kasvoi isoksi, hänestä tuli miehen sijaan nainen. Hänen mukaansa se, että tunnen olevani tyttö, on ihan todellinen asia, eikä siinä ollut mitään pahaa tai väärää. (s. 82)

  

Kirja alkaa bussista, kun Amanda on matkalla isänsä luokse, jonka kanssa ei juurikaan ole ollut keskusteluväleissä. Hänen vanhempansa ovat eronneet joitakin vuosia aiemmin. Kirjassa on paljon takaumia, joiden kautta käy ilmi kuinka Amanda on aina ollut Amanda, ei koskaan Andrew. Uudessa koulussa hän tapaa Been, joka kertoo nuorten paremmin tutustuttua olevansa bi-seksuaali (jollain tapaa Bee muistutti minusta Elina Rouhiaisen Muistojenlukijan Bollywoodia), sekä tyttöjoukon, johon kuuluvat Chloe, Layla ja Anna. Amanda kokee, että uusi alku puhtaalta pöydältä on ainoa ratkaisu, vaikka menneisyyden taakka painaakin häntä koko ajan. Jopa vessassa käyminen ahdistaa. Puhumattakaan pojista, jotka iskevät silmänsä uuteen oppilaaseen. 

  

"Kaikilla meillä on menneisyys", Grant totesi. "Ei se tarkoita, ettei sulla voisi olla tulevaisuutta." (s. 103)

  

Amanda on todella kiinnostava ihminen. Hän lukee Sandmania, pitää Star Warsista, pelaa Final Fantasya ja on aiemmin piirtänyt Sailor Moonin innoittamaa fanitaidetta. Haluaisin tuntea Amandan ja keskustella edellä mainituista asioista, spefikirjallisuudesta ja paljon muustakin. Amanda tuntuu täyteläiseltä ja uskottavalta hahmolta. 

  

Niin pitkään kuin muistin olin mielelläni paennut scifin ja fantasian maailmoihin. Olin rakastanut tarinoita, joiden päähenkilöt eivät näyttäneet samanlaisilta kuin ihmiset ympärilläni. Aivan erityisesti olin pitänyt kertomuksista, joiden teemana oli hyväksytyksi tuleminen tai sosiaalinen epäoikeudenmukaisuus. Minun suhteeni scifiin oli kuitenkin hieman mutkikkaampi kuin Grantin, sillä kiinnostus scifiin oli yksi tyypillisesti miehisistä piirteistäni. Tiesin kyllä, että jotkut tytöt olivat kasvaneet sarjakuvien parissa, mutta sukupuolen korjaamisen jälkeen mietin, pitäisikö minun salata asia. (s. 204)

  

Toisin kuin esimerkiksi Simonin tarinaa lukiessani ei tämä kirja herättänyt niin vahvaa positiivista tunnetta lukiessani, sillä Amandan kulkema tie oli paljon haastavampi, välillä oli lähellä, että olisin tarvinnut nenäliinaa. Teoksen alussa hänellä on musta silmä ja teoksen lopussakin on yksi varsin inhottava kohtaus, joka onneksi päättyy mahdollisimman onnellisesti (pelkäsin paljon pahempaa). Rakkaustarinakaan ei ole niin ihana kuin se olisi voinut olla. Siinä on hieman Nicholas Sparksin tyylistä juonenkaarta: Tyttö tapaa pojan, he rakastuvat, tytöllä on salaisuus, joka paljastuessaan repii parin erilleen, mutta lopussa he ovat jälleen yhdessä.  

  

"Tämä ei ole mikään virhe", minä sanoin. "Kyse on sun elämästäsi ja sun kropastasi. Sä voit pukea sen just niin kuin haluat." (s. 247)

  

Russo on itse transnainen, ja hän kertoo teoksen lopussa ensin cis-lukijoilleen, että teosta ei saa ottaa kyseenalaistamattomana totuutena, mutta hän toivoo sen kannustavan ymmärtämään transihmisiä ja sen jälkeen translukijoilleen, ettei heidän kokemustensa tarvitse olla samanlaisia kuin Amandalla, ja että ihmisellä on lupa olla transsukupuolinen, homo, lesbo, biseksuaali, aseksuaali, gender queer, vaihtaa identiteettiään useammakin kerran tai tuntea, ettei hänellä ole sukupuolta ollenkaan, sillä kukaan ei voi ilmaista aidointa itseään väärin.

  

"Kun elää tyttönä tässä maailmassa, saa oppia pelkäämään. Se pelko pitää sinut turvassa. Se pitää sinut hengissä."  

"Onko se oikeasti noin kamalaa?"
--
"Ehkä ei, kukapa tietää? Maailma on nykyään erilainen kuin ennen. Kun kerroit minulle... tilastasi, surin kaikkein eniten sitä, että joutuisit kestämään elämää tyttönä." (s. 269)

      

Suositeltava lukukokemus, vaikka välillä meno onkin periamerikkalaista jalkapalloilijoineen, homecoming kuningattarineen ja kirkossa käymisineen. Hienoa, että näitä sateekaariteemaisia teoksia julkaistaan nuorille. Hyvä vinkki esimerkiksi seuraavaa Pride-viikon lukutempausta varten (25.6. -1.7.2018). 

  

  

Arvosana:

           

Takakannesta:

Koskettava kuvaus matkasta omannäköiseen elämään

Sukupuolensa korjannut Amanda Hardy vaihtaa koulukiusaamisen takia kotikaupunkia ja lukiota. Uudessa koulussa hän aikoo pitää taustansa salassa ja opiskella ahkerasti, jotta voisi lukion jälkeen jättää Tennesseen ahdistavat pikkukaupungit lopullisesti taakseen ja suunnata yliopistoon New Yorkiin tai Bostoniin. Uusiin koulukavereihinsa tutustuessaan Amanda huomaa, että yhdellä jos toisella on jotain salattavaa... ja sitten hän kohtaa Grantin, jonka kanssa Amanda haluaisi jakaa kaiken. Mutta ymmärtäisikö Grant?

    

Meredith Russon esikoisromaani Tyttösi sun on saanut lukuisia palkintoja ja myyty mm. Ruotsiin, tanskaan, Saksaan, espanjaan ja Brasiliaan. Teos on fiktiota, mutta on saanut inspiraatioita Russon omista kokemuksista transnaisena.

  

Suomentanut: Leena Ojalatva, 342 sivua, Karisto 2018

Alkuperäinen nimi: If I Was Your Girl (2016)

    

Muita lukukokemuksia: Kirjapöllön huhuiluja, Lukeva peikko, Luetaanko tämä?, Kirjasähkökäyrä, Suudelmia ja sukkanauhoja

  

Samankaltaista luettavaa: Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin, Becky Abertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens, Sini Helminen: Kaarnan kätkössä, Marja Björk: Poika

Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin

"Tää on mun tarina. Tää on Peetun tarina ja mä haluan, 

että se tarina nähdään alusta asti oikein."

   

  

Prideviikko 27.6.-3.7.

Helsingin Sanomat: 21 suomalaista sateenkaariromaania 

  

Siri Kolun Kesän jälkeen kaikki on toisin on pitkästä nimestään huolimatta lyhyt kirja ja ilmavasta kannestaan riippumatta täynnä painavaa asiaa. Raskaasta aiheesta kirjoitetuksi teokseksi Kolu on onnistunut saavuttamaan kerrontaan myös pilvenkeveyttä.

  

Vaikka tuttavapiiristäni löytyy sateenkaari-ihmisiä, tarjosi tämä nopealukuinen ja ajatuksissa viipyilevä teos aimo annoksen asiaa ja näkökulmia transsukupuolisuuteen. Teoksen sain Kirjakko ruispellossa -blogin arvonnasta, kiitos Mari!

    

Diagnoosi: transsukupuolinen. Mun on niin vaikea ymmärtää, että se kuka mä olen, on jollekulle toiselle diagnoosi. (s. 13)

    

Teos kertoo Peetusta, joka on syntynyt väärään kehoon, pojaksi tytön muotoihin. Hänen isänsä tarjoaa kesän aikana kymmenen purjelentopäivää, jolloin Peetu voi jättää huolet maan päälle, antaa pään tuulettua ja keskustella asioista, jotka jäävät lentokoneeseen. Nämä hetket syventävät isän ja pojan suhdetta ja rytmittävät romaanin kymmeneen lukuun. Jokaisessa luvussa on oma keskeinen rakenteensa, joka avaa Peetun valintaa lähteä muuttamaan kehoaan enemmän omaksi heti kun täyttää kahdeksantoista, syyskuun ensimmäisenä. 

    

Isä vie mut lentämään, ettei tämä odotus ole sitä helvettiä, mitä se on. 

Isä lahjoittaa mulle siivet. Musta tuntuu, että se on paras lahja, mitä mulle on koskaan annettu. (s. 15)

    

Kesän jälkeen kaikki on toisin on kirja vapaudenkaipuusta, kun ei tarvitse enää sitoa rintoja piiloon, kun voi verkkokaupan sijaan mennä pelkäämättä kivijalkaliikkeeseen ja ostaa sen sukupuolen vaatteita, jonka kokee omaksi, kun kukaan ei katso ihmisvilinässä toiseen kertaan tai filtterin läpi, kun voi olla omissa nahoissaan pyytämättä anteeksi olemassaoloaan. 

     

Normaalimaailma on häkki, jonka kaltereita kovin moni cis-nainen ja -mies ei näe. (s. 22)

    

On rankkaa kurkistaa maailmaan transsukupuolisen näkökulmasta: kuinka tärkeäksi ja rajaavaksi sukupuoli koetaan määriteltäessä ihmisiä, kuinka binäärijärjestelmän poikkeamia pidetään virheinä, kuinka edes oma perhe ei aina ymmärrä ja tue vaikeissa päätöksissä. Peetun tarinassa on silti valoa ja keveyttä: on tyttöystävä Aamu, jonka kanssa voi olla oma itsensä, on isä joka antaa siivet, on syyskuun ensimmäinen, jonka jälkeen syntyy aika ennen ja jälkeen leikkauksen, kun viimein näyttää myös ulospäin siltä, millaiseksi itsensä on mieltänyt varhaisesta lapsuudesta saakka, ennen murrosiän tuomia kehollisia muutoksia.  

  

Mutta ei ole syvempää onnea kuin olla se joka on. (s. 92)

  

Kesän jälkeen kaikki on toisin on erittäin vaikuttava teos, jonka lukemisen jälkeen tulen varmasti miettimään vallitsevaa systeemiä entistäkin tarkemmin. Miksei jokainen ihminen sukupuoleen, seksuaalisuuteen, uskontoon ja ihonväriin katsomatta ole jo tasa-arvoinen? Teoksen lopusta löytyy erittäin hyvä ohje: 

  

Anna ihmisten nähdä toiset sellaisina kuin he itse haluavat. (s. 103)

  

Arvosana:

   

Takakannesta:

Mä en ole sun tyttösi, ja jos mä en voi olla sun poikasi, mä en voi olla sun lapsesi enää.

  

Peetu odottaa. Kesän jälkeen Peetun hoidot jatkuvat leikkauksella. Se on tehtävä, jotta hän voi tulla omaksi itsekseen. Ja vaikka itseksi tulemisen hinta on kallis, Peetu on valmis maksamaan sen. Sillä ei ole syvempää onnea kuin olla se joka on.

  

Isä helpottaa Peetun odotusta antamalla parhaan mahdollisen lahjan: kymmenen purjelentoa, kymmenen hetkeä kiinni taivaan reunassa. Ilmassa Peetu ja isä jakavat keveyden, jossa sanatkin tulevat vapaammin ja voi puhua, ihan kaikesta. 

  
110 sivua. Otava 2016
   

Peetun kesästä on luettu myös täällä: Savon Samomat, IBBY Finland, Lukufiilis, Kirjavinkit, Notko, se lukeva peikko, Kirjoitan ja luen, siis olen, Luetaanko tämä?, Kirjojen keskellä, Kirjapolkuni, Kirjakko ruispellossa, Lukutoukan kultuuriblogi