Minna Canth: Sylvi

“Minä tahdon rakastaa ja olla rakastettu”

  

  

Lukuhaasteissa: Minna Canth -lukuhaaste, Helmet 2021: 19. Kirjassa leikitään

  

Minna Canthin näytelmä Sylvi on inspiroitunut tositapahtumista. Ahmaisin tämän lähes kokonaan yhdellä istumalla, sen verran nopeatempoinen ja kiihkeä näytelmän tarina on.

  

Sylvi on 18-vuotias nuori nainen. Hänen vanhempansa kuolivat pienen ajan sisällä toisistaan hänen ollessa vielä lapsi, niinpä hänelle määrättiin holhooja, Aksel Vahl. Muutamaa vuotta myöhemmin he ovat naimisissa, vaikka Aksel onkin Sylviä kahdeksantoista vuotta vanhempi. Kun Sylvin lapsuudenaikainen, läheinen ystävä Viktor Hoving palaa seitsemän vuoden tauon jälkeen maisemiin, alkaa seurapiireissä kuohua, kuin Jane Austenin romaaneissa konsanaan.

  

SYLVI: Ylös, Viktor Hoving, me rupeamme sokkosille.

--

VIKTOR: Sinä olet mieletön. Ajattele, jos joku sattuisi tulemaan. 

SYLVI: Mitä se tekee? Ja voimmehan vaikka lukita ovet. (s. 34-35)

  

Koska Sylvi menetti vanhempansa niin nuorena ja meni sitten naimisiin Akselin kanssa, ei hän ehtinyt käydä tanssiaisissa. Näytelmä jakaantuu neljään näytökseeen, joista toisessa tapahtuvien tanssiaisten osuus on sivumäärässä vain vähän muita pidempi, mutta sen aikana tapahtuu kaikkein eniten. Viktorin kanssa tanssiessaan Sylvi nimittäin tajuaa, ettei ole koskaan rakastanut Akselia vaan Viktoria. Ei liene liioiteltua sanoa, että Sylvi on naiivisti sekoittanut huolenpidon ja rakkauden.

  

Tanssiaisissa myös pari luutnanttia iskee silmänsä Sylviin, mutta Aksel vain naurahtaa ja sanoo, että katselkoot vain hänen kaunista nuorikkoaan, kokien nautintoa siitä, että nappasi tämän omakseen. Kolmannessa näytöksessä, joka tapahtuu seuraavana päivänä, Aksel vieläpä kehuskelee Sylville kuinka ylpeäksi ja tyytyväiseksi hän tuli muiden ihaillessa hänen pikku vaimoaan.

    

HARLIN: Vasta puhjennut ruusunnuppu. Lyön veikkaa, että hän on ensimmäisissä tanssiaisissa.

--

SANDELL: Voinpa esitellä sinut hänen miehelleenkin, joka istuu tuolla

--

HARLIN: Mitä sanot? Onko hän naimisissa?

--

SANDELL: Ei hän vielä ollut lapsenkenkiään kuluttanut, kun hän meni naimisiin holhoojansa kanssa. 

HARLIN: Vai niin, vai holhooja se hänet kaappasi itselleen, ennenkuin muut vielä tiesivät hänestä mitään. Mokoma kettu.

--

AKSEL: Mitä se minuun koskee, vaikka koko maailma olisi rakastunut vaimooni, kun hän vaan pysyy uskollisena.

--

TUNEBERG: Luuletko sinä että lapsellisuus ja viattomuus voivat varjella ihmistä intohimoilta. Suuri erehdys! (s. 60-65)

  

Näytelmän lopussa Sylvi hetken mielijohteesta myrkyttää Akselin. Teko ei ollut lainkaan harkittu ja hän katuu sitä heti, joskin liian myöhään. Sylvi joutuu vankilaan ja riutuu siellä vailla Viktoria. Mies on täysin menettänyt kiinnostuksensa Sylviin ja tulee käymään tämän luona vain kertomassa, että on menossa naimisiin toisen kanssa. Näytelmä päättyy Sylvin tuupertuessa hengettömänä lattialle. Tämä on mahdollisesti traagisin Canthilta lukemani teoksen loppu.

  

Sylvillä on itsetuhoiseksi tulkittavia taipumuksia. Kuullessaan Akselilla olevan työpöytänsä laatikossa strykniiniä, hän leikittelee heittävänsä yhden kapselin suuhunsa. Hän myös kommentoi Viktorille olevansa valmis tekemään mitä tahansa päästäkseen jatkuvasta valvonnasta “vaikka suurimman hurjuuden” ja myöhemmin, että parempi olisi hänen ottaa myrkkyä kuin jäädä ilman Viktorin rakkautta. Uhkailemalla näin hän saa Viktorin jälleen tunnustamaan rakkautensa, jota on yrittänyt hillitä.

  

Vaikka Sylvissä onkin vähemmän feministinen ote kuin useimmissa muissa Canthin teoksissa, kyllä tässäkin pohjavireenä sellainen löytyy. Sylvi kysyy Akselilta avioerosta ja saa kuulla niiden olevan harvinaisia. Käytännössä vain puolison pettäessä viattomalla puolella oli oikeus pyytää eroa. Aksel sanoo, ettei hän ikinä antaisi Sylville eroa.

  

SYLVI: Pyytäisitkö sinä eroa, jos minä olisin sinulle uskoton? 

AKSEL: Mitä hullua? Sinä uskoton? Ei, kissimirri, siitä ei pelkoa. -- pidän huolta siitä, että sinä kumminkin pysyt minulle uskollisena (s. 121-122)

  

Aineksia myös #metoo-kampanjaan löytyy. On vaikea erottaa, missä vaiheessa Akselin vitsailu muuttuu uhkailuksi, mutta liitto ei voi olla kovin hyvä, jos puolisoaan täytyy komentaa suutelemaan. Vaimoa pidettiin miehen omaisuutena ja määräysvallan alaisena. Aksel myös toivoo, että Sylvi voisi viimein opetella hoitamaan taloutta laittamaan ruokia, leipomaan ja panemaan kaljaa.

  

AKSEL: Kärsivällisyyteni kohtsillään loppuu. Tule nyt kauniisti suutelemaan minua. -- vai on sinulla niin jäykkä luonto? -- se täytyy taivuttaa ajoissa. Kova kovaa vastaan, jos niiksi tulee. Muistatko, pikku ystävä, kuinka äkäpussi kesytetään? Varo itseäsi! -- Ellet sinä hyvällä anna minulle suukkosta, niin otan sen väkisin. Ja silloin en tyydykään yhteen enkä kahteen, vaan suutelen sinua siksi, että tulet lauhkeaksi kuin lammas.

--

SYLVI: Mutta kun minä en tahdo, kuuletko. (s. 162-165)

  

Sylvin julistus siitä, ettei koskaan tulee enää tanssiaisiin oli myös yhden miehen mielestä väärin (koska miehet eivät enää pääsisi häntä ihailemaan), johon Sylvi kommentoi, että hänellä on täysi oikeus päättää tuleeko hän vai ei. Viktorin rakkaudessa tokaisema “Minä otan sinut vaikka väkisin” ei sekään nykyään enää kuulosta kauhean hyvältä.

  

Tälläkin kertaa sain ihastella, kuinka suomen kieli ei ole paljoa muuttunut Canthin ajoista. Vain muutamia yksittäisiä erikoisen tuntuisia sanoja, lauserakenteita ja sanontoja tuli vastaan. Näitä olivat muiden muassa jöröjaakko, tänäin, “Hyvästi niin kauvaksi” ja “heitää sumua silmiin”. Lukukokemus oli siis hyvin sujuva ja sai ajattelemaan, kuinka paljon paremmin moni asia nykyään on.

  

Mahtavaa Minna Canthin ja tasa-arvon päivää!

  

Arvosana:

  

Takakannesta:

Dramaattisen ja tunteikkaan traagisen näytelmän päähenkilö Sylvi on naimisissa, kun rakastuu toiseen mieheen. Aviomies ei suostu Sylvin avioeropyyntöön, ja Sylvi päätyy myrkyttämään miehensä.

  

Sylvi perustuu tositapahtumiin, hengenriistoon helmikuisessa Hämeenlinnassa 1892. Pääosassa on miehensä murhaava nuori vaimo. Rakkaus tai ainakin sen puute näyttävät kuuluvan kuvaan. Intialaisen strykniinipuun siemenistä saa hirmuista myrkkyä.

  

Kirjailijalle aihe suo mahdollisuuden tutkia ja valaista naisiin kohdistuvia paineita ja vallankäyttöä. Minna Canth (1884--1897) nivoi muutenkin kaunokirjalliset työnsä aikansa polttaviin aiheisiin ja keskusteluihin.

  

215 sivua, ntamo 2018 (näköispainos, 1. painos 1893)

  

Kirja luettu myös täällä: Kirjapöllön huhuiluja kiinnittää huomiota Akselin sylvitä käyttämiin moninaisiin lempinimiin, Kirjakaapin kummitus

  
Minna Canthin tuotantoa:
  
Näytelmiä:

• Murtovarkaus (1883)
• Roinilan talossa (1885)
• Työmiehen vaimo (1885)
• Kovan onnen lapsia (1888)
• Papin perhe (1891)
• Sylvi (1893)
• Hän on Sysmästä (1893)
• Spiritistinen istunto (1894)
• Anna Liisa (1895)
• Kotoa pois (1895)

  
Novelleja ja pienosromaaneja:

• Hanna (1886)
• Köyhää kansaa (1886)
• Salakari (1887)
• Lain mukaan (1889)
• Kauppa-Lopo (1889)
• Lehtori Hellmanin vaimo (1890)
• Agnes (1892)

Ihanaa Minna Canthin ja tasa-arvon päivää!

  

Kuten on aivan viime päivinä käynyt ilmi, ei tasa-arvo ole vielä valmis tässä matoisessa maailmassa, ovathan esimerkiksi hallituksemme naiset joutuneet kokemaan vähättelyä, tytöttelyä ja uhkailua sukupuolensa takia. Niinpä Minna Canthin ja tasa-arvon päivä on entistäkin kullanarvoisampi muistutus siitä, että asioiden parantamiseksi on vielä paljon tehtävää.

  

Haastoin kirjasomettajat jo seitsemättä kertaa mukaan Minna Canth -lukuhaasteeseen, jossa julistamme #minullaoncanthia. Koska olen sudeettisavolainen ja Minna Canthin lukiosta valmistunut, lainasin tuon moton tänä vuonna myös toiseen Canth-tempaukseen, jota olivat järjestämässä Amman lukuhetki ja Kulttuuri kukoistaa -blogit yhdessä Kanttilan kanssa. Postauksilla on tarkoitus osoittaa tukea Kuopiossa sijaitsevan Kanttilan, Minna Canthin kotitalon, muutos- ja korjaustyölle.

  

Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää!

    

Osallistuitko lukuhaasteeseen? Kommentoi alle lukemasi teos ja linkki blogiisi tai muulle somealustalle, niin listaan ne.

 

• Minna Canth: Köyhää kansaa | Luetut.net
• Minna Canth: Köyhää kansaa – Vahvan naisen vahva kannanotto vähäväkisten puolesta | Kirsin Book Club
  
• Minna Canthin päivä sekä haastekirjani: Hanna | Kirjan jos toisenkin
• Minna Canth: Sylvi | Yöpöydän kirjat
  
• Tasa-arvon päivänä 2021: #minullaoncanthia | Tuijata. Kulttuuripohdintoja
  

Helmikuun luetut

   

Vaikka helmikuu onkin vuoden lyhyin kuukausi, mahtui siihen silti kaikenlaista. Kirjasome äänesti vuoden 2020 parhaat kirjat. Blogistanian Finlandialla palkittiin paras kotimainen eli Anni Kytömäen Margarita, Blogistanian Globalian eli parhaan käännöskirjan palkinnon nappasi Alex Schulmanin Polta nämä kirjeet, Blogistanian Kuopuksen eli parhaan lasten- ja nuortenkirjan tittelin sai J.S. Meresmaan Dodo ja Blogistanian Tiedolla kruunattin Patrik Svensonin Ankeriaan testamentti.

   

Pieni lukujumikin on vaivannut. Tai ei ehkä varsinainen jumi, mutta sellainen epämääräinen tuhnuisuus, ettei oikein tee mieli tehdä mitään. Liekö korona-aika sitten viimeinkin kunnolla alkanut moukaroimaan, tai sitten on ollut ikävä aurinkoa tai jotain. On tässä kuitenkin tullut luettua (onneksi on sarjakuvia) ja postailtua rästipinoa matalammaksi. Jälkimmäiseen auttoi se, että kirjoitan tekstit nykyään Google Docsissa, mistä kopioin ja liitän valmiin tekstin tänne. Ei tarvitse siis tuskailla, että sivusto ei vastaa kuin kerran, koska kyseinen "haastava" toiminto vetää Blogger-välilehden aina ihan jumiin. 

   

Helmikuussa luin kahdeksan kirjaa (1987 sivua), joista neljä oli romaaneja ja neljä sarjakuvaa. Parhaat hetket vietin Keiko Carterin sekä Heartstopperin ekan osan kanssa. Lisäksi luin 309/542 sivua kuukauden lukupiirikirjana olleesta Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanista (ja tykännyt todella paljon), mutta täytyy lukea tässä välissä pari arvosteltavaa seuraavaan Tähtivaeltajaan.

   

Kaikki helmikuussa luetut:

• Debbi Michiko Florence: Homma hallussa, Keiko Carter
• Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys
• Sari Luhtanen: Isadella - Sydän liekeissä
• Neil Gaiman & P. Graig Russell: Coraline
• Junji Ito: Fragments of Horror
• Yuval Noah Harari: Sapiens - Ihmiskunnan synty
• Kaisa Paasto: Anni kaverinkesyttäjä
• Alice Oseman: Heartstopper 1

  

Helmet -lukuhaasteessa suoritetut kohdat: (11/50)

  

6. Kirja kertoo rakkaudesta - Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani

18. Kirja kertoo sateenkaariperheestä - Sari Luhtanen: Isadella - Sydän liekeissä

33. Kirjassa opetetaan uusi taito - Kaisa Paasto: Anni kaverinkesyttäjä

34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa - Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys

46. Kirjassa syödään herkkuja - Debbi Michiko Florence: Homma hallussa, Keiko Carter

    

   

Maaliskuun lukupino:

• Tomi Adeyemi: Koston ja kunnian lapset
• Laura Ellen Anderson: Amelia Kulmuri ja ylhäiset yksisarviset
• Max Brallier & Douglas Holgate: Maailman viimeiset tyypit - Keskiyön miekka
• Elly Griffiths: Siniviittainen nainen
• Antonio Iturbe: Auschwitzin kirjastonhoitaja
• Åsa Larsson, Ingela Korsell & Henrik Jonsson: Pax 1 - Loitsusauva
• Matthew Mather: Kybermyrsky
• Joonas Riekkola: Silkkomaahan kadonneet
• Minna Roininen, Solina Riekkola & Matleena Sopanen (toim.): Ei aivan ihmisiä

Eläimellistä menoa

“- Mä olen ihan outo.

- Niinkö? Akseli sanoi oudon energisenä. - Sehän on mahtavaa!

- Ai mahtavaa? Anni kysyi. - Miten niin?

- Outolinnut ovat just parhaita. Ei ketään täysin normaalia ole olemassakaan.”

    

Molemmissa tämän postauksen lastenkirjoissa on eksoottisia lemmikkejä, jotka ovat varsin haastavia etenkin ensimmäiseksi lemmikiksi.

Kaisa Paaston esikoisteos Anni kaverinkesyttäjä oli oivallinen pikku lukupala ystävänpäivän seutuun. Ilmeikkäästä kuvituksesta vastaa Mari Ahokoivu.

  

Anni on neljännellä luokalla ja yksinäinen. Hänen paras kaverinsa Miisa muutti toiseen maahan, eikä oikein pidä enää yhteyttä. Toisaalta ei Annikaan ole oikein viestitellyt, sillä eihän hänellä ole mitään kuulumisia. Hän miettiikin, pitäisikö etsiä uusi ystävä, mutta kuinka se tapahtuu?

  

Anni ei ollut koskaan itse hankkinut kaveria! Äiti ja miisan äiti olivat laittaneet hänet ja Miisan vierekkäin hiekkalaatikkoon, kun he olivat vielä taaperoita isoissa haalareissa, joten sitä ei laskettu. -- Olipa yllättävä havainto. Anni ei ollut kertakaikkiaan ikinä ystävystynyt kenenkään kanssa. Eihän kukaan opi sellaista uutta taitoa 10-vuotiaana. (s. 44)

  

Kun kaverikaksikon toinen puolikas puuttuu, tulee Annista Koulu-Anni, ujo, möllöttävä tyyppi kuin meduusa merivirrassa. Hän ei oikein osaa enää hymyilläkään. “Tuntui, että se kävi kömpelösti. Kuin hän olisi ollut satavuotias mummeli, joka ei ole hymyillyt 50 vuoteen.”

  

Koulu-Anni ei yleensä saanut sanaa suustaan tai sitten kiekaisi jotakin älytöntä, kuten äsken. Anni toivoi, että Koulu-Anni joskus suvaitsisi häipyä ja jättäisi jäljelle vain oikean Annin. Ei tulisi ikävä. (s. 21)

  

Anni päättää kesyttää itselleen kaverin. Olisikohan kouluun saapunut uusi oppilas Riia hyvä valinta? Tällä kun ei vaikuta vielä olevan ystäviä luokassa. Kotona on uusi minipossu, johon siihenkin vielä luodaan suhdetta. Mitä tehdä, kun paljon haluttu lemmikki ei haluakaan kesyyntyä? Pitäisikö jatkaa sinnikkäästi vai luovuttaa?

  

- Miksi meillä on possu? Siitä ei ole mitään iloa. Maailman typerin lemmikki! 

- Sinähän sitä halusi, äiti hämmästyi. - Ruinasit lemmikkipossua monta kuukautta. 

- Ja sinä suostuit! Anni huusi ja marssi yläkertaan. (s. 47)

  

Yhdeksän vuotta vanhempi isoveli toipuu selkäleikkauksesta ja kipuilee jatko-opiskelupaikkoihin hakemisen kanssa. Akselin ja Annin sisarussuhde oli todella sydäntä lämmittävästi kuvattu. Itsellänikin on iso ikäero vanhempiin siskoihin, toiseen 12 ja toiseen 18 vuotta, mutta lastenkirjoissa en ole kovin usein huomannut näin isoja ikäeroja.

 

Akseli makasi sängyssä selällään ja tuijotti kattoon. Anni laskeutui lattialle sängyn viereen ja asettui selälleen makaamaan. Katossa ei näkynyt mitään ihmeempää, vaan tavallisia oksankuvioita. Ne olivat melko samanlaisia kuin hänen huoneessaan. Täälläkin oli suipponenäinen kettu, mutta tämä hymyili enemmän kuin hänen huoneensa kettu. 

-- 

- Mitä me katsellaan? Anni kysyi. 

- Tulevaisuuteen, Akseli sanoi veltosti. (s. 33)

  

Luvut on nimetty hauskasti, kuten “Luku 4, joka maistuu möhnäiseltä” ja “Luku 13, jossa on märkiä tunteita”. Huomasiko muuten kukaan muu, että naapurin nimi muuttui oudosti kesken kohtauksen Kaukosta Kaleviksi sivulla 69? Elämänmakuinen ja aidon kuuloinen kertomus 10-vuotiaan arjesta ongelmineen ja iloineen. Oikein kiva lukuvinkki sujuvasti lukevista ekaluokkalaisista eteenpäin. Tuleekohan tähän jatko-osia?

  

(Ps. Näin korona-aikana tarttuu välillä kirjoissa pieniin yksityiskohtiin, kättelyihin, kahvilassa tai konsertissa käymiseen, työpaikalle menemiseen, maskittomuuteen, siis ihan normaaleihin arjen asioihin, joita itse kukainenkin jo kaipaa ajalta ennen. Siksi olikin jännittävää lukea seuraava lause: “Oli sellainen kutkuttava poikkeustilanteen tuntu kuin lumimyrskyn tai sähkökatkon aikana.” Teksasilaisille ei ehkä ihan niin kutkuttava tunne... Enkä muuten muista, milloin viimeksi on missään tullut vastaan possunuha!)

  

  

Arvosana:

  

Takakannesta:

Serranon perhe -meininkiä kotona ja koulussa!

  

Anni kaverinkesyttäjä on alakouluikäisille sopiva sympaattinen tarina kivoista ja oudoista tyypeistä.

  

10-vuotias Anni on kekseliäs, energinen ja hauska – siis kotosalla. Valitettavasti Koulu-Anni on paljon vaisumpi tapaus, eikä uutta ystävää tahdo millään löytyä parhaan kaverin muutettua pois. Kotonakaan kaikki ei mene nappiin, kun uusi lemmikkipossu Vaappu ei suostu kesyyntymään vaan mököttää pöydän alla. Annin on pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhtyä kaverinkesyttäjäksi. Eiköhän siihen samaan syssyyn kesyynny yksi vastahakoinen possukin

  
116 sivua, Tammi 2020
  
Kuvittanut: Mari Ahokoivu
  
Luettu myös täällä: Lukuhirmu Hertan lukuvinkit, Maaseudun tulevaisuus, Siniset helmet, Kirjavinkit, Viihdevintiöt, Luetaanko tämä?, Lastenkirjahylly, Kallellaan kertomuksiin
 
Samankaltaista luettavaa: Riina ja Sami Kaarla: Pet Agents -sarja, Joan Carris: Meille tuli minipossu

*****

  

“- Nakke on valkoinen kultatöyhtökakadu.

Sillä on keltainen töyhtö päälaella.”

    

  

Arvostelukappale

  

Heppakirjoistaan tunnetun Merja Jalon uusi lastenkirjasarja Kotikulman etsivät alkaa Kadonneen linnun salaisuudella. Kirjan kuvituksesta vastaa Reija Kiiski.

  

Kolmasluokkalainen Markus ja hänen pikkusiskonsa Lisa ovat juuri perustaneet oman etsivätoimiston. Lisa tosin vähän epäilee, mahtaakohan heidän pienessä kylässään tapahtua koskaan karkkinäpistyksiä hurjempien rikoksia.

  

Yllättäen he saavatkin heti pari tapausta ratkottavakseen. Etsitään piilotettua testamenttia ja pian katoaa naapurin Linnean uusi papukaija. On nähty outo hiippari Linnean kodin lähellä. Voisiko tämä olla myös linnunnappaaja?

  

Lisakin halusi lemmikin, mutta vanhemmat eivät suostu ottamaan heille edes akvaariokaloja. -- Miksi heillä ei voinut olla lemmikkiä - kissaa, koiraa tai vaikkapa hevosta? (s. 10)

  

Sopivasti jännittävä etsiväkirja vasta lukemaan oppineista eteenpäin.

  

Itse en hankkisi lapselle lemmikiksi papukaijaa, ne nimittäin ovat todella vaativia eläimiä mm. ruokavalion ja virikkeiden suhteen, sekä erittäin äänekkäitä, kuten kirjassakin on hienosti kuvattu. Seuraan YouTubessa pariakin sisällöntuottajaa, joilla on papukaija (NerdECrafter ja Pretty Pastel Please), joita katsomalla oppii paljonkin papukaijojen haastavuudesta. 

 

  

Olipas hauskaa lukea pitkästä aikaa Jalon kirjoittama teos, joka toi mieleen ala-asteen agenttileikkini, joita ruokki mm. Salapoliisin käsikirja. Ahmin ala-asteelta lukio-ikäiseksi asti Jalon kirjoittamia heppakirjoja, etenkin Nummelan ponitalli-sarjaa.

  

Viimeisen osan sarjaa luin joskus 2009 paikkeilla, kun asuin jo Oulussa ja opiskelin yliopistolla. Olin hieman pettynyt, ettei kirjassa ollut enää tuttua tunnelmaa, uudet hahmot (kuin vanhojen hahmojen 2.0 versiot) ja räjähdykset eivät vaan tuntuneet sopivan sarjan ajattomuuteen.

  

Sivuhuomiota: Kirjaan on jäänyt pari kirjoitusvirhettä, esimerkiksi papukaija-Naken nimen taivutuksiin. Lisäksi kummastelin lukiessani hieman, kuinka “linnulla voi vinksahtaa”, jos sille syöttää pellettejä, kuinka naapuri uhkaili uittaa Naken vesisaavissa, jos se jatkaa metelöintiään ja kuinka Linnean tekisi mieli huitaista linnun pelottelijaa.

  

Oudoksuttivat minua myös näyttelijättären (tarpeetonta sukupuolen alleviivaamista) urasta haaveilevaa Linneaa kuvaaminen pöhköksi ja kuinka hän punaisilla hiuksillaan “haluaa viestiä olevansa trendikäs”. Siis olivatko hiukset värjätyt vai luonnostaan punaiset?

  

Naulan lyöminen vasaralla lienee tuttua hommaa jo ekaluokkalaisille, siksi kolmasluokkalaisen naulanlyömistaitojen kehuminen oli hämmentävää. Ja kuinka tiirikasta jäisi jälkiä ikkunanpokaan, se kun työnnetään yleensä lukkopesään. Ehkä jäljet olivat ennemminkin sorkkaraudasta? Lastenkirjan ollessa kyseessä, on oltava tarkkana paitsi mitä tekstissä sanotaan, myös kuinka se ilmaistaan.

  

Arvosana:

Takakannesta:

Uusi jännittävä ja hauska etsiväsarja Merja Jalolta alkaa!

  

Kolmasluokkalainen Markus perustaa leikkimökkiin jo pitkään haaveilemansa Kotikulman etsivätoimiston. Apuna toimivat hänen vuotta nuorempi siskonsa Lisa sekä räväkkä naapurintyttö Linnea. Pian kolmikko saa tehtäväkseen löytää kadoksissa olevan testamentin. Kesken etsintöjen Linnean puhuva papukaija katoaa oudolla tavalla. Todisteet viittaavat varkauteen. Kenellä olisi syy napata lintu? Entä miten kadonnut testamentti liittyy tapaukseen? Kotikulman etsivillä on edessään monta arvoitusta ratkaistavaksi.

  
60 sivua, Kvaliti 2020
  
Kuvittanut: Reija Kiiski
  
Luettu myös täällä: Maaseudun tulevaisuus, Hemulin kirjahylly, Kirjahullun päiväkirja
  
Samankaltaista luettavaa: Riina ja Sami Kaarla: Pet Agents -sarja

Lapset pelastavat maailman

“Mä olen oppinut, että se miten tämän jutun kanssa diilaa, miten sen kohtaa, 

riippuu täysin ajattelutavasta. Kun hirviöt pöllähtivät maapallolle, 

mä en pystynyt ajattelemaan, että se oli maailmanloppu. 

Koska siitä olisi pää räjähtänyt ja mä olisin käpertynyt sykkyrään 

ja vain heijannut itseäni kunnes olisin haihtunut atomeiksi!”

  

    

Lukuhaasteissa: Helmet 2021: 7. Kirjassa on kaveriporukka

  

Hei jäbä, joko olet lukenut Max Brallierin kirjoittamaa ja Douglas Holgaten kuvittamaa Maailman viimeiset tyypit -sarjaa? Se on saanut jo neljännen osansa, joka kantaa varsin mahtipontista nimeä Kosminen kauhu. Tämä olikin paras osa sarjasta tähän mennessä (vaikka minun makuuni kirjassa olikin hieman liikaa jäbättelyä ja muijattelua).

   

Joulu on tulossa, mutta toisesta ulottuvuudesta tulleet hirviöt pelkäävät lunta. Maailman viimeiset tyypit yrittävät opettaa heidät rakastamaan talvea ja mikä olisikaan siihen parempi kuin maailmanlopun joulujuhla.

  

Lumi oli katsos niille täysin tuntematon käsite.

Ja se sai ne friikkaamaan.

Isosti. (s. 10)

  

Lumen lisäksi myös “lahjojen antamisen idea on hirviöille täysin vieras”. Jack hommaa eeppisen joulukuusen, parhaat maailmanlopun mättöherkut ja joululahjat koko poppoolle (vaikka samalla haukkuukin käsintehdyt lahjat söpöksi pikkukrääsäksi, mikä särähtää omaan korvaan, teinhän viime vuonna kaikki läheisilleni annetut lahjat itse).

  

Erityisen kivan tästä sarjan osasta teki se, että sankarimme Jack ja Quint vierailevat kirjastossa. “Kirjastot rulettaa, koska niihin kaikki on tervetulleita!“ Myös moninaiset viittaukset populaarikulttuuriin ovat aina hauskaa bongattavaa, mainittiin mm. Super Mario, Star Wars ja Jurassic Park.

  

Justiin tämmöistä tämä maailmanlopun meininki on: Jou, onneksi olkoon, selvisit yhdestä hirvistä, mutta toinen on heti nurkan takana! (s. 122)

  

Vaikka tälläkin kertaa tavataan uusi minipääpahis (monster of the week -tyyliin), ei tätä saatukaan kerrasta nujerrettua kuten tähän mennessä on käynyt vaan tämä tullaan mitä luultavimmin tapaamaan ainakin vielä seuraavassa osassa. “Ensimmäisen kerran mä ja mun kamut hävittiin taistelu. me ei pysäytetty mitään. Ei estetty mitään. Ei pelastettu mitään.”

  

Lisäksi esiteltiin uusi ihmispahis (joka on samalla ensimmäinen ihminen, jonka Jack, Quint, June ja Dirk ovat nähneet sen jälkeen, kun kaikki muuttui) ja avulias hirviö, sekä opittiin zombismin parannuskeino, joka toimii jos ei ole aivan kokonaan muuttunut ja mitä ovat kosmiset kauhut.

  

Kosmiset kauhut ovat puhdasta pahuutta. Eikä niitä elä vain meidän ulottuvuudessamme. Niitä elää kaikissa ulottuvuuksissa ja samaan aikaan ei yhdessäkään. Ne ovat kuolemattomia ja iättömiä ja elävät avaruuden välitilassa. (s. 131)

  

Sarjan seuraava osa Maailman viimeiset tyypit - Keskiyön miekka on jo ilmestynyt ja odottelee minulla lukupinossa. Sarjan pohjalta on tehty myös Netflix-sarja.

  

Arvosana:

  
Takakannesta:

Supersuositun huumoritoimintasarjan neljäs kirja!

  

"Karmivan hauska! Saa aikaan valtavia väristyksiä ja vielä valtavampia nauruntyrskähdyksiä!" - Jeff Kinney, Neropatin tekijä

  

Kun maailmanlopun ensimmäinen talvi saartaa Jackin ystävineen, meno ei jäädy. Tiedossa on pulkka-katapultteja ja eeppisiä lumipallotaisteluja, kunnes talvisen hauskanpidon keskeyttää odottamaton, aikaisempiakin hirviöitä karmivampi vastustaja: nerokas ihmisvihollinen! Mutta miksi uusi arkkivihollinen haluaa nimenomaan Jackin Louisville-silpojan?

  
Suomentanut: Ulla Selkälä, 257 sivua, WSOY 2020
  
Alkuperäinen nimi: The last Kids on earth and the Cosmic Beyond (2018)
  
Kuvittanut: Douglas Holgate
  
Luettu myös täällä: Kirjavinkit
  
Sarjassa ilmestyneet:

• Maailman viimeiset tyypit
• Zombiparaati
• Painajaiskuningas
• Kosminen kauhu
• Keskiyön miekka  

  

*****

    

“He, ihmiset, olivat täällä vain vierailijoita. 

Kömpelöitä kaksijalkaisia apinoita toisesta maailmankaikkeudesta. 

Kestäisi vähintään kymmeniä tuhansia vuosia ennen kuin ihmislaji sopeutuisi planeetalle, 

jos se edes selviäisi niin pitkään.”

   

  

Timo Parvelan ja Bjørn Sortlandin vuoroin kirjoittaman ja Pasi Pitkäsen kuvittaman Kepler62-sarjan toinen kausi tuli päätökseen Gaian myötä. Sarjaan tulee seuraavakin kausi ja näillä näkymin heinäkuussa ilmestyy Kepler62 - Terra: Kloonit. Tämän satuin huomaamaan kustantamon verkkosivuilta pari päivää sitten. Se on niin ikään Parvelan kirjoittama. Jatkan sarjan parissa ainakin tuon yhden kirjan verran, vaikka se ei olekaan lunastanut täysin alussa asettamiaan lupauksia.

    

– Mikä tämän nimi on? Marie kysyi tajutessaan, ettei tiennyt tähtipurjehtijasta oikeastaan yhtään mitään. 

– Gaia, Kasper vastasi. – Se tarkoittaa maaemoa tai jotain sellaista. (s. 116)

  

Kauden alussa kahteen leiriin jakaantunut porukka yhdistää voimansa Marien isää, asetehtailija Vallvikia palvovaa kulttia vastaan. Joni on saanut kuiskaajilta lahjan, joka hänen täytyy viedä Maahan. Nyt pitäisi vaan vakuuttaa muutkin tehtävän tärkeydestä ja keksiä, kuinka saada kyyti paitsi lukemattomien valovuosien myös satojen vuosien päähän menneeseen. Keplerille kun piti matkustaa unessa ja vielä madoreiän lävitse, ainoa aluskin on sen pelottavan kultin vartioima.

  

– Kuiskaajat, Joni aloitti äänellä, joka oli paljon matalampi ja kantavampi kuin yleensä. – Ne antoivat minulle tehtävän. Maapallo jo melkein kuollut. Kun hyönteiset lakkasivat surisemasta, alkoi ihmiskunnan lähtölaskenta, ja kohta viimeinen sammuttaa valot. Paitsi, että se viimeinen on tekoäly.   

-- 

– Siksi olemme täällä. Etsimässä uutta paikkaa ihmisille. 

– Ja tekemässä samoja virheitä uudelleen. Katso nyt meitä, ja mitä olemme saaneet aikaan täällä. Näyttääkö siltä, että olisimme oppineet jotain? -- – Me emme voi koko ajan vain toistaa virheitämme ja paeta niiden seurauksia. (s. 27)

  

X puolestaan pallottelee uskollisuuttaan ystäviensä ja klooni-siskojaan vankina pitävän tekoälyn välillä. Onnistuvatko ajan ja avaruuden toiselle puolelle lähetetyt lapset valtaamaan takaisin aluksen ja palaamaan apokalyptisen kriisin runtelemaan entiseen kotiinsa?

  

Näky oli kaukana elokuvien siististä ja lähes steriilin valkoisesta tilasta, jossa kaikki on laboratoriomaisessa järjestyksessä. Tämä näytti lähinnä elektroniikkaa myyvältä kirpputorilta, jossa tavara oli tungettu sinne, minne se parhaiten mahtui. (s. 119)

  

Kun lähetetään joukko lapsia selviämään vieraalle planeetalle, voisi kuvitella, että aiheesta saisi revittyä irti vaikka kuinka huikeita seikkailuja. Olen vähän pettynyt siihen, kuinka vähän tätä ideaa lopulta hyödynnettiin. Kuiskaajien kaupunki oli ainoa piristysruiske tässä toisen kauden viisikossa.

  

Onhan se toisaalta ylevää, että lapset aikovat pelastaa Maan ja kirjassa puhutaan paljon siitä, kuinka ihminen mennessään minne tahansa aloittaa heti ympäristönsä tuhoamisen, niin myös Keplerille lähetetyt lapset. Pierukilpailustakin kommentoidaan, kuinka he “samalla pilasivat hiukan lisää Kepler62e -planeetan neitseellistä ilmaa”. Joni toistaa myös viime vuosien ilmastonuorien mottolauseen: “–Nyt on pakko, Joni kuiskasi. – Nyt on ihan pakko. Tämä on viimeinen tilaisuutemme.” Saa nähdä, millaisella hengellä kolmas kausi alkaa.

  

– Kukkia joista tämän planeetan elämä on lähtöisin, ehkä koko maailmankaikkeuden. he antoivat minulle niiden kasvien siemeniä istutettavaksi.. -- niiden istuttaminen on minun tehtäväni. Kasvit palauttavat elämän, saavat hyönteiset surisemaan. Minusta tulee puutarhuri, Joni sanoi yllättävän arkisesti kuin olisi puhunut odottavasta tiskivuoresta. (s. 27-28)

  

Tässäkin kirjassa olisi moni asia ratkennut aiemmin, jos hahmot olisivat vain puhuneet toisilleen, eivätkä olettaneet heidän olevan jotakin mieltä. “Kaikki oli äkkiä päin seiniä. Sen sijaan, että heillä olisi yhteinen päämäärä ja suunnitelma sen saavuttamiseksi, koko homma näytti hajoavan tuhanteen suuntaan.”

  

Mariella on synestesia, kiehtova ilmiö, kun ihminen kokee esimerkiksi numerot väreinä, mutta se alkaa olla jo varsin ylikäytetty kirjallisuudessa ja leffoissa. Tuskin ominaisuus on näin yleinen todellisessa maailmassa. Hauskaa silti, kuinka jotkin tällaiset “erikoistaidot” nousevat välillä populaarikulttuurissa niin suosituiksi, että niillä varustettuja hahmoja tulee vastaan todella usein.

  

Ei tämä ollut niin hyvä kuin jotkin muut sarjan osat (minne se Kuiskaajien kaupungissa saavutettu hienous katosi?). Gaia alkaa niinkin tylikkäästi kuin pierukilpailulla. “Siinä sinulle terveiset madonreiästä.” Löytyipä kirjasta myös sanat paska ja bitch. En vaan edelleenkään haluaisi kohdata noita sanoja lasten- tai varhaisnuorten kirjassa. YA:ssa ne eivät niinkään pistäisi silmään. Toisen kauden yleistunnelma oli hieman lattea ja väkivallalla virittynyt verrattuna ensimmäisen kauden kuuteen kirjaan eikä kuvituskaan ollut samalla tasolla.

  

Kirjassa puhutaan paljon uskonnollisista kulteista ja diktaattoreista, sekä siitä kuinka nämä “tulevat sitä hullummiksi, mitä kauemmin he saavat hallita.” Tämä on hyvä tietää, kun kirjaa vinkkaa. Parhaiten tämä sopineekin 11-vuotiaasta eteenpäin, vaikka kustantamon asettama ikäraja on vain 9+.

  

Arvosana:

  

Takakannesta:

Palaavatko Kepler62-seikkailijat Maahan?

 

Kepler62 on Timo Parvelan, Bjørn Sortlandin ja Pasi Pitkäsen huippusuosittu, kansainvälinen kirjasarja avaruuteen lähetetyistä uudisraivaajalapsista. Sarjaa on käännetty yli 20 kielelle ja sitä on myyty Suomessa yli 100 000 kappaletta. Gaia huipentaa Kepler62 Uusi maailma, toisen tuotantokauden suuriin suunnitelmiin Maahan palaamisesta.

  

Jonin, Arin ja X:n elämä leirissä on vihdoin asettunut uomiinsa, kun lapset päättävät palata takaisin Maahan. Ajatus Maa-planeetalle jääneistä lapsista ja X:n kloonisisaruksista ei jätä heitä rauhaan. Onko oikein, että vain he ovat päässeet pakoon?

  

Avaruusalus on kuitenkin ensin korjattava, eikä se ole helppoa, sillä joku sabotoi projektia.Kaiken yllä leijuu vielä kysymys siitä, millaisen maapallon he palatessaan löytävät.

   
227 sivua, WSOY 2020
 
Kuvittanut: Pasi Pitkänen
  
Sarjassa ilmestyneet osat:

1. kausi:

1. Kutsu
2. Lähtölaskenta
3. Matka
4. Pioneerit
5. Virus
6. Salaisuus

  
2. kausi, Uusi maailma:

1. Kaksi heimoa
2. Saari
3. Kuiskaajien kaupunki
4. Luola
5. Gaia