"Me pelastetaan koko maapallo kuin meidät olisi luotu sitä varten."
Max Brallierin kirjoittaman ja Douglas Holgaten kuvittaman Maailman viimeiset tyypit -sarjan kuudennessa osassa, Luurankotie, Jack, Quint, June ja Dirk lähtevät roadtripille - tai kuten kirjassa on suomennettu, autoreissulle. Matkasta tuleekin paljon huimempi kuin mihin he ovat varautuneet.
Kyllähän mä tiesin, että meidän täytyy lähteä etsimään Thrullin Tornia jonakin päivänä. Mutta tähän mennessä se oli aina joskus kaukana tukevaisuudessa. Nyt se on kuitenkin täyttä totta ja mä alan tajuta, että meidän täytyy lähteä pois Wakefieldistä. (s. 55)
Päästään siis viimein Wakefieldin ulkopuolelle ja Jackille paljastuu, kuinka paljon on muuttunut. "Maisema on outo ja erilainen." Kohdataan hurjia toismaailmallisia olentoja ja päästään askeleen verran lähemmäksi Thrullin tuhoamista ja siten estämään Rezzochin pääsy tähän todellisuuteen.
 |
| "Horisontissa häämöttää suurtakin suurempi hirviö: se on ihan kosmisen jättimäinen." (s. 83) |
Jackilla on paha fomo - hän haluaa tietää aina kaiken, mitä hänen kaverinsa puuhaavat silloin, kun hän ei ole heidän kanssaan. Hän kokee suoranaista eroahdistusta, jos ei ole koko ajan tapahtumien keskipisteessä.
"Minä olen pannut merkille, että zombit eivät hajoa tai mätäne. Ne eivät ole sellaisia kuin sarjakuvissa, leffoissa ja telkkarissa. Tätä on kestänyt jo yli vuoden, mutta zombit näyttävät aika samalta kuin silloin, kun kaikki alkoi."--Sehän oli ihan nerokasta.
Miksi turhaan lähettää omaa armeijaa, kun voi lähettää zombeja, jotka muuttavat koko väestön loputtomiksi legiooniksi kuuliaisia zombisotureita. (s. 124-125)
Dirkistä saadaan tietää tässä kirjassa paljon lisää. Ennen maailmanloppua hän oli koulukiusaaja, mutta nyt hän kasvattaa porkkanoita. Dirkin isä oli lupaillut pojalleen vuosia, että he vielä joskus menisivät roadtripille katsomaan erikoisia nähtävyyksiä. Hän myös väitti olleensa todellinen turbomies, mutta Dirk on aina epäillyt juttujen olevan jos ei täysin valheita, niin ainakin suuresti liioiteltuja. Mutta jos isä on valehdellut saavutuksistaan, silloin ei hänen lupauksiinsakaan voi luottaa, ja Dirk haluaa pitää tiukasti kiinni unelmistaan.
Mä olen käynyt kymmeniä eri kouluja. Ja jos mä jotain olen oppinut niin sen, että koulukiusaajia -- voi tulla millaisista oloista vain. Ne ei mahdu mihinkään lokeroon. (s. 57)
Sarjan edetessä Maailman viimeisten tyyppien seikkailut ovat muuttuneet jatkuvasti hurjemmiksi ja vaarallisemmiksi. Nyt, kun ollaan jo selvästi lopputaistelun lähettyvillä, alkaa todellakin jännittää nuorten päähenkilöiden puolesta. Mahtaakohan syksyllä ilmestyvä Tuomiopäivän taisto olla jo sarjan viimeinen kirja? Käännökseen on jäänyt yksi virhe, sivulle 230. Dirk nimittäin vastaa omaan kysymykseensä, vaikka lukijalle välittyy keskustelusta selkeä kuva, että Dirk kysyy ja Quint vastaa.
"Meidän matka taitaakin olla vasta alussa", mä sanon. (s. 196)
Arvosana:
Takakannesta:
Zombeja, huumoria, vauhdikasta menoa! Täydellistä luettavaa Neropatin ystäville.
Jack ja kumppanit lähtevät etsimään pahiksista kammottavinta: Thrullia ja hänen luurankoarmeijaansa. Viholliset rakentavat portaalia, jonka avulla kosminen voima Maailmojen tuhooja pääsee takaisin maailmaan. Tyypit joutuvat lähtemään Wakefieldistä ja edessä onkin eeppinen, hurja ja mässyntäyteinen AUTOREISSU!
Suomentanut: Aila Herronen, 311 sivua, WSOY 2022
Alkuperäinen nimi: The Last Kids on Earth and the Skeleton Road (2020)
Kuvittanut: Douglas Holgate
Sarjassa ilmestyneet:
Sarjassa ilmestyneet:
- Maailman viimeiset tyypit
- Zombiparaati
- Painajaiskuningas
- Kosminen kauhu
- Keskiyön miekka
- Junen seikkailu
- Luurankotie
- Tuomiopäivän taisto (ilmestyy lokakuussa 2022)
Luettu myös täällä: Kirjavinkit
*****
"Missä vaiheessa aikuiset alkoivat ajatella, että maailman pelastaminen on lasten tehtävä?"
Kepler62-sarjan kolmannen ja viimeisen kauden, Terran toinen ja samalla koko sarjan viimeinen osa Sydän on Bjørn Sortlandin kirjoittama ja Pasi Pitkäsen kuvittama. Seitsemän vuotta sitten alkanut tarina päättyy 13-osaisena. Harmillisesti loppu ei ollut aivan niin hyvä kuin olisin toivonut, onneksi sentään jossakin määrin valoisa. Kaikki tosin tuntui tapahtuvan aivan liian helposti, vaikka oli loppuun saatu vähän räjäyttelyäkin. T.S. Eliotia lainatakseni: "This is the way the world ends. Not with a bang but a whimper."
– Neuvoni teille on: älkää kiusatko ketään vaan kohdelkaa kaikkia reilusti. Nyt eletään kovia aikoja, eikä koskaan voi tietää, milloin vastassa yhtäkkiä onkin vaarallinen, aseistettu tyttö. (s. 38)
Sortlandin kirjoittamat osat ovat minusta aina olleet Parvelan osia heikompia ja paljon väkivaltaisempia. Lentäjä Amelia Heart oli kylläkin hauskasti nimetty! Kuvitus on Pitkäsen tuttua tyyliä, mutta sekään ei saavuta samaa tasoa kuin muissa kirjoissa. Kannen väreistä tulee mieleen Ukrainan lippu, mihin vaikuttaa varmasti suuresti ajoitus kirjan lukemisesta tähän maailman aikaan. Toivotaan, että sota päättyisi pian.
Ihmiset ovat vaarallisimpia olentoja mitä on. Juuri he ovat tuhonneet kaiken. Ja valmiita tuhoamaan aina vain lisää. (s. 9)
En muista, että aiemmissa osissa olisi ollut aivan näin lyhyitä lukuja, suurin osa on sivun, kahden mittaisia. Kieli oli yksinkertaista, lauseet enimmäkseen hyvin lyhyitä - muutamia timanttisiakin tekstinpätkiä tässä onneksi oli, kuten kommentaareja ihmisen pahuudesta ja luontotuhoista. Mutta kuka lapsi haluaisi iltapalalla maitokahvia?
Melkein kukaan ei luota enää kehenkään. Kukaan ei halunnut tarttua ongelmiin. Sotiin. Saasteisiin. Pakolaisuuteen. Köyhyyteen. Me tuhosimme kaiken, mikä oli hyvää, poltimme metsät, syydimme meret täyteen muovia ja saastutimme surutta, niin että norsut ja mehiläiset kuolivat sukupuuttoon, ilma muuttui raskaaksi ja vaaralliseksi ja vesistöt rehevöityivät. Mitä tapahtui? Mitä ihmettä tapahtui? Miksi me unohdimme oman sydämemme? (s. 45)
Marie on hahmona vähemmän kiinnostava kuin Ari ja Joni tai X. Hän mieluummin mököttää nurkassa ja marisee, kun ei ole ystäviä, vaikka onhan hänellä. "Minua ei ole luotu viettämään pitkiä aikoja ihmisten seurassa." Lopussa tyttö sietää jo haleja, mutta näh, hänessä ei vain ole syvyyttä. "Se, että tiedän Las Vegasin lentokentän nimen, tekee heihin selvästi ison vaikutuksen." Tai sitten ei...
Täällä ei ole mitään, paitsi jättimäisiä, syvälle hiekkaan iskettyjä legopalikoita. -- en näe aavikon keskellä mystiseksi Stonehenge-rakennelmaksi aseteltujen isojen titaanipalikoiden lisäksi muuta.--Monet mielivaltaiset hallitsijat ja diktaattorit kautta aikain ovat rakentaneet vastaavia järjettömyyksiä, kuten pyramideja, riemukaaria, linnoja ja pilvenpiirtäjiä. Ehkä diktaattorit rakentavat isoja juttuja, jotta heitä rakastettaisiin, mutta en usko, että isä rakasti koskaan ketään. (s. 118-120)
Mariella on tietoa, joka auttaa taistelussa tekoäly-ylilordia Scorpionia vastaan, mutta ei hän kehtaa jakaa sitä muille, ettei tunnelma latistuisi. Eiköhän ystävän kuolema huonon valmistautumisen takia latistaisi ihan pikkuisen enemmän.
– Kaikki ei ole vain mustaa, Marie. Toivoa on. (s. 53)
Arvosana:
Takakannesta:
Huippusuositun Kepler62 -sarjan päätösosa.
Avaruusseikkailijat ovat palanneet tekoäly Scorpionin valtaamalle kotiplaneetalleen, mutta Marien kaulassa sykkii Sydän, joka voi ratkaista vielä kaiken!
Paluu Maahan on Marielle shokki ja hän jättää ystävänsä. Hän lähtee kohti lapsuudenkotiaan, valtavaa linnaa, jossa voisi elää loppuelämänsä turvassa. Marien kaulassa roikkuu kuitenkin koru, sydänriipus, jonka äiti antoi hänelle vuosia sitten. Marielle valkenee, että korun sisällä piilee heidän ainoa toivonsa kukistaa Scorpion, mutta sen käyttäminen vaatii uhrauksia. Onko Marie valmis ottamaan riskin ja taistelemaan elämän puolesta?
Avaruusseikkailijat ovat palanneet tekoäly Scorpionin valtaamalle kotiplaneetalleen, mutta Marien kaulassa sykkii Sydän, joka voi ratkaista vielä kaiken!
Paluu Maahan on Marielle shokki ja hän jättää ystävänsä. Hän lähtee kohti lapsuudenkotiaan, valtavaa linnaa, jossa voisi elää loppuelämänsä turvassa. Marien kaulassa roikkuu kuitenkin koru, sydänriipus, jonka äiti antoi hänelle vuosia sitten. Marielle valkenee, että korun sisällä piilee heidän ainoa toivonsa kukistaa Scorpion, mutta sen käyttäminen vaatii uhrauksia. Onko Marie valmis ottamaan riskin ja taistelemaan elämän puolesta?
Kepler62-sarja avaruuteen lähetetyistä uudisraivaajalapsista on kerännyt lukijoita ja menestystä niin kotimaassa kuin maailmallakin. Sarjaa on käännetty yli 20 kielelle ja sitä on myyty Suomessa yli 100 000 kappaletta. Sydän on sarjan 13. kirja ja viimeinen osa
Suomentanut: Outi Menna, 195 sivua, WSOY 2022
Alkuperäinen nimi: Hjertet (2022)
Kuvittanut: Pasi Pitkänen
Sarjassa ilmestyneet:
2. kausi, Uusi maailma:
3. kausi, Terra:
- Kloonit
- Sydän
Luettu myös täällä: Unelmien aika, Helsingin Sanomat: Tuoreet lasten- ja nuortenkirjat pysäyttävät hyvien kysymysten ääreen (Arla Kanerva)
