sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

#pojatkinlukee - Kymmenen lukuvinkkiä pojille

Somessa käynnistyi mielenkiintoinen kampanja, joka ottaa keskiöön poikien huonontuneen lukutaidon ja yrittää herätellä poikien kirjallisia kiinnostuksia. Listaan tähän postaukseen muutamia mielestäni hyviä kirjoja, jotka voisivat kiinnosttaa myös monia enemmän tai vähemmän lukeneita poikia. Rajasin kirjat sellaisiin, joista olen blogannut aikaisemmin ja kirjoitin lyhyen kuvauksen jokaisesta teoksesta. 
   
Kaikki #pojatkinlukee tägätyt postaukseni löydät tämän linkin takaa. Lukuvinkeja on 9-20 vuotiaille pojille, mutta saavat näihin ehdottomasti vanhemmatkin lukijat, sekä työt ja naiset tarttua.
    
   

9+ vuotiaille


1. David Walliams: Poika ja mekko (tärpit: jalkapallo, erilaisuus)
  
Dennis on 12-vuotias poika, joka on hyvä jalkapallon pelaaja. Hänen perheeseensä kuuluu kaksi vuotta vanhempi veli John ja isä, joka on rekkakuski. Äiti on jonkin aikaa sitten lähtenyt pitkään jatkuneiden riitojen takia pois. Äidistä ei kotona saa puhua. Dennis pitää muodista. Hän ostaa läheisestä pikkukaupasta muotilehden, vaikka niiden lukemista pidetäänkin tyttömäisenä. Niinpä Dennis väittää ostavansa sen lahjaksi. Voguesta tulee Dennisin henkilökohtainen vaatekaappi Narniaan. Pilvilinnat hajoavat kuitenkin, kun isä löytää lehden ja heittää sen roskiin, koska mekoista tykkäävässä pojassa on jotain omituista. 
  
Dennisin 1000 oppilaan koulussa on helppoa olla tuntematon. Yksi oppilas tosin erottuu joukosta, koulun kaunein tyttö Lisa, johon Denniskin on ihastunut. He tutustuvat sattumalta jälki-istunnossa. Kaksi vuotta Dennisiä vanhempi Lisa haluaa muotisuunnittelijaksi tai stylistiksi ja ompelee jo itse suunnittelemiaan vaatteita. Yhteinen kiinnostuksen kohde kuljettaa aikaisemmin toisilleen tuntemattomat teinit ystävyyden polulle. Lisa kertoo Dennisille, että mekon käyttämisessä kyse on vain itseluottamuksesta. Niinpä Dennisistä tulee uusien vaatteiden, meikin ja peruukin avulla Lisan ranskalaiseksi kirjekaveriksi Deniseksi. 
  
2. J.K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi (tärpit: orpopoika, taikuus, ystävyys, seikkailu)
  
Rowlingin teokset ovat savuttaneet jo klassikon aseman. Sarjan ensimmäisessä osassa esitellään orvoksi jäänyt kymmenenvuotias poika, Harry, joka asuu Englannissa, Likusteritie 4:ssä tätinsä Petunian, tämän miehen Vernonin ja samanikäisen serkkupojan, Dudleyn kanssa. Harry ei tiedä olevansa velho, ennen kuin tavallista arkea ryhtyvät häiritsemään poikkeukselliset tapahtumat. Aluksi oli vain yksi kirje eteisen matolla, jonka Vernon takavarikoi naama punaisena. Lopulta Dursleyt, Harry mukanaan, pakenevat kirjeitä täynnä olevasta talosta, mutta salaperäinen lähettäjä onnistuu aina löytämään Harryn. Kirjeet ovat Tylypahkasta, arvostetusta noitien ja velhojen koulusta. 
  
Ja tämän jälkeen alkaa todellinen elämän mittainen seikkailu. Harry kohtaa monia eriskummallisia hahmoja ja olentoja ensimmäisenä vuonnaan Tylypahkassa. Koulun käytävillä kohtaa kummituksia, liikkuvia ja puhuvia maalauksia, puhumattakaan oppilaita alati tarkkailevasta Norriska-kissasta. Pottereiden taianomainen, ajaton maailma kiehtoo. Millaista olisikaan päästä katsomaan velhomaailman kuuminta urheilulajia, huispausta, maistaa joka maun rakeita tai saada postinsa aamulla pöllön tuomana.
  
3. Timo Parvela, Bjørn Sortland & Pasi Pitkänen: Kepler62 - Kirja yksi: Kutsu (tärpit: dystopia, tulevaisuuden Suomi, pelaaminen, avaruuden löytäretket)
  
Kuusiosaisen, upeasti kuvitetun Kepler62:n ensimmäisessä osassa seurataan päähenkilöinä kolmetoistavuotiasta Aria ja hänen kahdeksanvuotiasta pikkuveljeään Jonia. Poikia ei heti uskoisi veljeksiksi, sillä eri isien takia heidän ihonvärinsä on erilainen. Eletään tulevaisuuden Suomessa. Paljon on muuttunut meidän ajoistamme, sillä Maata koettelevan ankaran kuivuuden vuoksi vain rikkaimmilla on varaa tuoreisiin hedelmiin ja leipään, köyhemmät tyytyvät purkkiruokaan. 
  
Avaruuteen ollaan tekemäsä uuden aikakauden löytöretkiä ja maailman vaikein peli Kepler62 on myyntilistojen ykkösenä. Ari ja Joni sattuvat saamaan sen käsiinsä ja hakkaavat tasoja vanhalla PlayStation 10-mallilla, Ruudun ääreen liimaantuneet pojat ovat kuin huumattuja. Kukaan ei ole pässyt pelin päättävälle sadannelle tasolle, josta kulkee netissä kaikenlaisia huhuja. Jotkut uskovat, että ne harvat, jotka pelin läpäisevät saavat palkinnon. Mutta mitä oikeasti tapahtuu viimeisellä tasolla?

 

12+ vuotiaille

  
4. Monica Hughes: Tietokoneen vangit (tärpit: dystopia, kaksi erilaista todellisuutta)
  
Tietokoneen vangit on myös dystopiaa, höystettynä kyberpunk elementeillä. kuten kirurgisesti niskaan istutettu tietoputki, johon voidaan kiinnittää tietopaketteja. Tieto on valtaa ja Arkki Ykkösessä valta on lordeilla, joiden selkä on vääristynyt tiedon painosta.  Jos Arkin asukas ei kykene ottamaan vastaan tietoputkea, hänen muistinsa tyhjennetään ja hänet alennetaan orjaksi, jonka nimi on pelkkä numero. Yhteiskunnassa on siis tarkka hierarkia, joka käy ilmi myös siitä, että Arkin naisten tieto ei ole yhtä arvokasta kuin miesten. Tiedolla on sukupuoli.
  
Asukkaille tarjotaan vapaa-ajan viihdykkeenä mahdollisuutta kytkeytyä unelmamaailmaan. Päähenkilö Tomi pääsee näkemään vapauden todelliset kasvot uneksiessaan olevansa Arkin kupolin ulkopuolella ja herää tajuamaan oman ruumiinsa. Unimaailman Tomi on ruskettunut, lihaksikas ja notkea, tosimaailman Tomi on kalpea, lihava, karvaton ja tietopakkausten kumaraan painama. Onko tieto itsessään todella kaiken tämän arvoista?  
   
Suosittelen tutustumaan myös The Walking Dead -sarjakuviin!
   
5. Colin Thompson: Uusi Eeden (tärpit: dystopia, post-apokalyptinen maailma, huumori)

On vuosi 2287 ja ihmiset ovat kuolemassa sukupuuttoon. Jäljellä on enää vain muutamia satoja, yksi heistä on pilvenpiirtäjän ylimmässä kerroksessa asuva Jii. Jii on asunut 12-vuotiaasta saakka yksin ja nyt kymmenen vuotta myöhemmin hän huomaa puhuvansa Ethel-nimiselle kanalle, joka on pinnan alta jotain aivan muuta kuin päälle päin näyttää. 
  
Käynnistyy tapahtumien ketju, jonka käänteitä ei pysty ennalta arvaamaan, pitäen lukijansa koukussa, kuten kunnolla rakennetun seikkailun kuuluukin. Matkan aikana mukaan haalitaan myös erikoinen joukko muita hahmoja. Luin teoksen ensimmäisen kerran lukiossa ja Thompsonin hersyvän humoristinen, paikoin makaaberikin tyyli vie yhä mukanaan. 
  
6. Philip Reeve: Kävelevät koneet (tärpit: post-apokalyptinen maailma, steampunk, seikkailu, robotit)
  
Sotien runtelema kaukainen tulevaisuus. Maa on autio, tuhansien telaketjujen tomuksi murentama. Ihmisten ohjaamat kävelevät kaupungit noudattavat omanlaista kieroutunutta darwinismiaan: syö tai tule syödyksi. Suuremmat kaupungit ottavat pienempiä kiinni ja käyttävät kerätyt raaka-aineet laajenemiseen ja korjaamiseen. 
  
Lontoo liikkuu. Se on piileskellyt pitkään suojaisissa notkelmissä välttykseen joutumasta suurempien, nopeampien ja nälkäisempien kaupunkien saaliiksi. Mutta nyt se ajaa takaa pientä kaivoskaupunkia, joka taivaltaa kuivunutta merenpohjaa pitkin.
  
Kirjassa seikkalevat Hester - tyttö, joka ei ole kaunis, Tom - viisitoistavuotias poika, joka ei ole sankari, sekä lemmikkisusi nimeltään Koira. Päähenkilöt eksyvät villeihin merirosvokaupunkeihin ja pakenevat Valentinen takaa-ajoon lähettämää Shrike-nimistä marssijaa, ihmisrobottia.  Kävelevät koneet on steampunkilla maustettua dystopiaa. 
 
 

16+ vuotiaille


7. William Golding: Kärpästen herra (tärpit: toinen maailmansota, autiosaari, haaksirikkoutuminen, selviytyminen)
  
Kärpästen herra on klassikkoteos, jota luetaan paljon esimerkiksi lukion äidinkielen kursseilla. Eletään toisen maailmansodain aikaa. Kaikki alkaa siitä, kun koulupoikia kuljettava lentokone putoaa Tyynellämerellä ja henkiinjääneet pojat pelastautuvat läheiselle, asumattomalle saarelle. Aluksi kaikki sujuu hyvin: pojat valitsevat johtajan joukostaan, kutsuvat merestä löydetyn torvisimpukan avulla kokouksia koolle, päättävät yleisistä säännöistä, rakentavat majoja, syövät hedelmiä ja pitävät yllä merkkitulta heitä etsiviä aluksia varten. Kaikki on kuin vain yhtä pitkittynyttä eväsretkeä. 
  
Pian ryhmän jäsenten välillä syntyy kuitenkin riitaa, joka jakaa pojat kahteen heimoon. Ilman valvovaa auktoriteettia pojat villiintyvät enenevässä määrin ja unohtavat olevansa sivistyneitä englantilaisia. Metsästyksen nostattama verenhimo, leirinuotiolla kerrotut kummitustarinat ja pimeydenpelko synnyttävät mielikuvituksellisen, viidakossa elävän pedon. On mielenkiintoista, mutta hieman pelottavaakin kurkistaa ihmismielen pimeälle puolelle, lukea kuinka sivistys karisee poikien yltä samaa tahtia kuin vaatteet repeytyivät ja likaantuivat. 
  
8. Dmitri Gluhovski: Metro 2033 (tärpit: dystopia, klaustrofobia, mutantit)
  
Venäläinen Gluhovski kirjoitti teoksensa ollessaan 18-vuotias. Se ilmestyi alunperin jatkokertomuksena netissä. Moskovan metrotunneleihin sijoittuva, klaustrofobinen dystopia pursuilee hirviöitä ja myrkkykaasua. Teoksessa esitetyt kirjastonhoitajat ovat erityisen karmaisevia olentoja. Päähenkilönä seurataan parikymppistä Artjom-nimistä miestä, joka on syntynyt vain vähän ennen sotaa. 
  
Sodan tuhotessa kaupukia ihmiset hakivat suojaa tunneleista. Maailma ulkopuolella on muuttunut asuinkelvottomaksi, mutanttien leikkikentäksi. Kukaan ei tiedä kuinka paljon ihmisiä metrossa elää, arviot liikkuvat muutamasta tuhannesta kymmeniin tuhansiin. Asemista on muodostunut kaupunkeja ja osa niistä kannattaa erilaisia ideologioita, kuten fasismia. Gluhovski kuvaa hienosti ihmisyyden monimuotoisuutta, myös rumiakin puolia ja esittelee samalla venäläisten vääristyneen näkökulman lähimenneisyyden tapahtumiin.
  
9. Jaakko Markus Seppälä: Lemen (tärpit: teknotrilleri, yksityisetsivä, naispäähenkilö, tekoäly, futuristisuus)
  
Lemenin päähenkilönä seurataan Ninaa, kovaksi keitettyä yksityisetsivää, joka tekee niitä tehtäviä, joihin poliisi ei jaksa vaivaantua. Hänen tulee löytää 17-vuotias Melinda Lee. Tämä vaihe osoittautuu kuitenkin jokseenkin helpoksi, mutta tuo mukanaan kasoittain ongelmia, joista yhtenä suurimpana on pakeneva tekoäly. Karannut konetietoisuus, Lemen, kiinnostaa monia Soheba Cityn valtaapitäviä ja sen entiset omistajat, niin armeija kuin monikansalliset yrityksetkin yrittävät vangita sen. Nina saa tuntea nahoissaan tämän ihmishenkiä vaativan kilpajuoksun.
  
Sen lisäksi, että Seppälä on panostanut teoksensa maailmassa sitä "mille näyttää", hän on myös tuonut vahvasti esille Soheba Cityn hajut ja maut, unohtamatta tuntoaistia. Lemen tarjoaakin siis kokonaisvaltaisen, aistillisen kaupunkikuvan lähes inhorealismiin saakka, unohtamatta lähes käsin kosketeltavaa kybermaailmaa. Ihmisiä kuhisevassa tulevaisuuden kaupungissa on nähtävillä ihmisyyden koko kirjo, joskin teoksessa esille nousee parhaiten spektrin pimeämpi puoli.
  
10. Andy Weir: Yksin Marsissa (tärpit: avaruus, selviytyminen, tieteellisyys)
  
Weirin scifiteosta on kehuttu NASAssakin sen uskottavuudesta. Huolimatta runsaasta infomäärästään, ei teos ole raskas tai vaikea ymmärtää. Päähenkilö Mark Watney on botanisti ja mekaniikan insinööri. Hänen huumorintajunsa on teoksen miljöön lisäksi sen suurin vahvuus. Kirjan ensimmäinen lause on "Olen melkoisessa kusessa."  Jo tässä lauseessa kiteytyy hyvin Markin luonne. 
  
Mark on yksi Marsiin lähetetyn miehitetyn tutkimuslennon astronauteista, jota yllättävän tapahtumaketjun takia luullaan kuolleeksi ja hänet jätetään jälkeen, eli yksin Marsin kamaralle. Teos kertoo hänen lokikirjamerkintöjensä kautta ajastaan vieraalla planeetalla, selviytymiskamppailusta ääriolosuhteissa. Mark on mielenkiintoinen sekoitus MacGyveria ja Robinson Crusoeta avaruudessa. Teos on hyvin visuaalinen ja elokuvamainen, mikä palvelee hyvin tällaista viihdyttävää jännäriä.
 
        
Bonus: Jos englanti taipuu, niin suosittelen etsimään luettavaa suomennosten lisäksi laajasta valikoimasta ulkomaalaisia teoksia. Esimerkiksi yksi kirjavuoteni 2015 koukuttavin kirjasarjan avaus oli Ann Aguirren Enclave (Razorland, #1).
  
Kyseessä on tuhon jälkeinen maailma. Jotain on tapahtunut useampia sukupolvia sitten ja maailma sellaisena kuin me sen tunnemme on pyyhkäisty pois. Teoksen päähenkilönä seurataan kalpeaa, maanalaisissa tunneleissa asuvaa tyttöä, jonka tarina alkaa hänen nimeämisjuhlastaan. Enklaavissa jokainen saa initiaatioriitissä nimen lisäksi paikkansa yhteisössä sekä asemaansa vastaavat arpikuviot käsivarsiinsa. Enklaavissa on kolme ammattiryhmää. Breederit, eli suvunjatkajat ja Builderit, jotka vastaavat kaikesta rakentamisesta. Sankarittaremme on metsästäjä, Huntress. Hänen tähtävänään on puolustaa enklaavia ulkopuoliselta uhalta, mutanttifriikeiltä, sekä metsästää tunneliotuksia yhteisön ruoaksi. Enclaven kuvaama maailma on todella kiehtova ja täynnä vaarallisia tilanteita, jotka saavat sykkeen nousemaan. Kun soppaan lisätään epäillys vanhimpien uskottavuudesta on Aguirre keittänyt kasaan oikein toimivan, viihdyttävän seikkailun. 
  
Lisää blogissani esiteltyjä englanniksi kirjoitettuja teoksia löytyy tämän linkin takaa. Sarjakuvien ystäville löytyy myös muutama vinkki täältä

8 kommenttia:

  1. Ihan mahtava lista!! Kiitos tästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Amma! :) Pitäähän sitä näin mielenkiintoiseen haasteeseen tarttua, kun tunnen lähipiirissäni vain muutamia lukevia miehiä. Piti oikein laskea, että yhteenlaskettuna IRL + blogit + Goodreads tuli mieleeni jopa viitisentoista lukevaa miestä, oma avomies mukaanlukien.

      Poista
  2. Kiva juttu, että listasit lukuvinkkejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katriina! :) Toivottavasti joku saa näistä itselleen hyvän lukuvinkin.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Riikka! :) Sinullakin oli tosi kattava listaus. Minulla tuli vähän ekstrahaastetta tähän, kun halusin mukaan muutakin kuin dystopiaa, vaikka sen osuus on kyllä hieman korostunut tässä listassa.

      Poista
  4. Hei Niina. Aivan mahtava listaus! Ihan itsekseni hykertelin kun näitä luin :) T. Mikko / #pojatkinlukee / facebook.com/pojatkinlukee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mikko! Tätä oli todella hauskaa kirjoittaa. Oli vaan aika haastavaa rajata esiteltävien teosten lukumäärä kymmeneen, sillä olisin halunnut vinkata mahtavia lukukokemuksia enemmänkin, mutta päätin että näin voisin saada esille juuri sopivasti kiinnostavia teoksia erityyppisille lukijoille parista eri ikäryhmästä.

      Poista