keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Lukupiirissä | Mark Haddon: Yöllisen koiran merkillinen tapaus

"Minusta ihmiset ovat hämmentäviä. 
Ensimmäinen syy on että ihmiset puhuvat paljon käyttämättä sanoja. 
Toinen syy on että ihmiset käyttävät usein puhuessaan metaforia."
  
     
Maaliskuun lukupiirikirjana luin Mark Haddonin Yöllisen koiran merkillisen tapauksen, jonka 15-vuotiaalla päähenkilölla Christopherilla on autismi. Kuulin kirjasta ensimmäisen kerran ollessani lukiossa, niihin aikoihin, kun kirja oli vasta ilmestynyt. Tuttuni kehui teosta, mutten vielä tuolloin ollut kiinnostunut sitä itse lukemaan. Lukupiiri onkin hieno ilmiö sellaisten kirjojen lukemiseksi, jotka eivät täysin ole omalla mukavuusalueella. Teos muistuttaa useampaa kevään aikana lukemaani, mukaan lukien R.J. Palacion Ihme ja Jack Chengin Kosmoksessa tavataan, jotka olivat minulle onnistuneempia lukukokemuksia kuin tämä.
  
Tarina alkaa siitä, kun naapurin koira on kuollut, lävistetty talikolla ja Cristopher haluaa ratkaista murhan kuin Sherlock Holmes konsanaan. Kirja on hänen kirjoittamansa selonteko, mitä tapahtui. Christopherin perhe on hieman rikkinäinen. Hänen äitinsä on kuollut kaksi vuotta aiemmin. Isä käy töissä ja kotiin tultuaan juo usein olutta. Eikä hän aina osaa suhtautua poikansa autismiin parhaalla mahdollisella tavalla. Christopherin ja hänen vanhempiensa realistisesta yhteiselosta oli välillä vaikea lukea, sillä jokaisella osapuolella on omat ongelmansa. 
    
Christopher ei halua, että ruoat koskettavat toisiaan eikä hän pidä keltaisesta tai ruskeasta, esimerkiksi kolme keltaista autoa tarkoittaa mustaa päivää, jolloin hän ei puhu kenellekään tai syö mitään. Jos häneen kosketaan, hän usein lyö. Lisäksi Cristopher kantaa mukanaan taitettavaa veitseä, jolla ajattelee tuikkaavansa liian lähelle tulevia ihmisiä, muttei onneksi kirjan aikana turvaudu siihen.  Christopherin käymässä koulussa on hyvä opettaja, Siobhan, johon pojalla tuntuu olevan läheisin suhde. 
   
Ja me tiedämme että maailmanloppu on lähellä sillä kun katsomme yöllä taivaalle se ei ole pimeä vaan se loistaa miljardien ja miljardien tähtien valosta. 
Paitsi että kukaan ei näe sitä koska maapallolla ei enää silloin ole ihmisiä näkemässä sitä. Ihminen on todennäköisesti kuollut sukupuuttoon ennen sitä. Ja vaikka täällä olisi yhä ihmisiä he eivät näkisi sitä koska valo olisi niin kirkasta ja kuumaa että kaikki palaisivat kuoliaaksi vaikka he asuisivat tunneleissa. (s. 12)
   
Kirjan parasta antia minulle oli autistismin/aspergerin kanssa elävän hahmon kenkiin astuminen, täysin uusi näkökulmahenkilö minulle. Voisinkin tätä suositella, jos haluat joskus vastata kysymykseen, millaisia haasteita Cristopherin kaltaisella ihmisellä elämässä on. Pidin Christopherin maailmanlopullisista ajatuksista ja viittauksista populaarikulttuuriin kuten Doctor Whohon ja Star Warsiin. Samastuin myös muutamiin Christopherin kokemuksiin, kuten siihen, että kun olen kiinnostunut jostakin, minäkään en huomaa mitään muuta ympärilläni. 
    
Ja kun nukuin näin yhden lempiunistani. -- unessa melkein kaikki maapallon asukkaat olivat kuolleet koska ne ovat saaneet jonkin viruksen. Mutta se ei ole mikään tavallinen virus. Se on kuin tietokonevirus. Ja se tarttuu niin että tartunnan saanut ihminen sanoo jonkin tietyn asian ja hänen kasvoillaan on tietty ilme kun hän sanoo sen eli ihmiset voivat saada viruksen myös katselemalla tartunnan saanutta ihmistä televisiosta, ja sen takia virus leviää todella nopeasti ympäri maailman. 
Ja kun ihmiset saavat virukset he vain istuvat sohvalla -- eivätkä syö -- ja niinpä he kuolevat. -- Ja lopulta maailmassa ei ole jäljellä ketään lukuun ottamatta ihmisiä jotka eivät katso muita kasvoihin -- ja ne ihmiset ovat kaikki erilaisia ihmisiä niin kuin minä. Ja heistä on mukavaa olla yksin -- Ja minä voin mennä mihin tahansa maailmassa ja tiedän että kukaan ei tule puhumaan minulle eikä kosketa minua (s. 243-244)
  
Christopher pitää matematiikasta, Apollo-kuulennoista ja valkohaista. Hän on päättänyt kirjoittaa matematiikan ja fysiikan ylioppilaskokeet, ensimmäisenä koulustaan. Hän pitää myös alkuluvuista ja onkin nimennyt kirjan luvut tuon systeemin mukaisesti 2, 3, 5, 7, 11, 13, 17, 19, 23 jne. Teos alkaa harvinaisesti sivunumerolla yksi, toisin kuin yleensä Suomessa julkaistavissa teoksissa, joissa sivunumeroita lasketaan yleensä ensimmäisestä tekstisivusta, eli nimiösivusta alkaen, missä ilmoitetaan teoksen nimi. Usein teos alkaa siis sivulta seitsemän. 
  
  
Arvosana:
     
Takakannesta:
Christopher John Francis Boone, 15 vuotta, 3 kuukautta ja 2 päivää, Aspergerin syndrooma 
  
Mukavia asioita: matematiikka, ulkoavaruus, looginen päättely, 5 punaista autoa peräkkäin. Käsittämättömiä asioita: ihmisten tunteet, ilmeet, tyhjänpäiväinen rupattelu, vitsit. Inhottavia asioita: koskettaminen, vieraat paikat, väkijoukot, keltaiset ja ruskeat asiat.
  
Kun maailmaa katsoo Christopherin silmin, ei mikään näytä samalta kuin ennen. 
  
Hän tietää kaikki maailman valtiot ja pääkaupungit ja osaa luetella alkuluvut lukuun 7057 asti. Mutta jos joku koskettaa, hän käpertyy kerälle ja huutaa. 

Kun naapurin koira eräänä aamuna makaa pihalla kuolleena, Christopher päättää Sherlock Holmes esikuvanaan selvittää tapauksen. Siitäkin huolimatta, että isän mielestä ajatus on Erittäin Huono.
  
Suomentanut:  Terhi Leskinen, 272 sivua, Otava 2003

Alkuperäinen nimi: The Curious Incident of the Dog in the Night-Time (2011)
    
  
Samankaltaista luettavaa: R.J. Palacio: Ihme, Jack Cheng: Kosmoksessa tavataan,  Patrick Ness: Hirviön kutsu, Ali Benjamin: Mitä sain tietää meduusoista, Alan Bradley: Flavia de Luce -sarja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti