sunnuntai 29. syyskuuta 2019

L.M. Montgomery: Anna ystävämme (Anna #2)

"Tyttövuodet olivat jääneet taakse, ikään kuin näkymätön käsi olisi kääntänyt sivua, ja hänen eteensä avautui nuoren naisen elämä viehättävänä ja salaperäisenä, iloisena ja tuskaisena."

    
   
Luin ensimmäisen L.M. Montgomeryn tyttökirjaklassikkoni vasta vuonna 2015. Tuolloin ehdotin lukupiirilleni Pientä runotyttöä. Ihastuin Montgomeryn tyyliin kirjoittaa luonnosta ja samastuin vahvasti Emiliaan. Päätin, että lukisin ehdottomasti lisää hänen kirjojaan. Seuraavan luinkin jo vuotta myöhemmin, kun kirjabloggaajien klassikkohaasteen toisella kierroksella tartuin hänen toiseen keskeiseen sarjaansa ja luin Annan nuoruusvuodet. Ja vaikka en pitänytkään Annasta aivan yhtä paljon kuin Emiliasta, puhelias luontoa rakastava tyttö tarjosi silti paljon. Annalla ja Emilialla onkin paljon faneja, sillä esuimerkiksi Anna ystavästämme otettiin vuonna 2007 jo 20. painos ja luultavasti jokunen senkin jälkeen. 
 
- Sinä olet sellainen ihminen, joka joutuu seikkailuihin, Anna.
- Niinpä niin, muutamilla on siihen luontainen taipumus, sanoi Anna hyväntuulisesti. - Se on synnynnäinen lahja, jota ei ole suotu kaikille. (s. 150)
   
Anna on nyt 16-vuotias eli vähän vanhempi kuin ensimmäisessä osassa ja hänen kanssaan kuljetaan noin kahden vuoden ajan. Hän on nyt opettajana Avonlean koulussa. Anna löytää viimein sukulaissielun, vanhemman naisen, joka on pysynyt nuorekkaana vilkkaan mielikuvituksensa ansiosta. Hän tapaa myös kuuluisan kirjailijan, mutta kaikki ei mene niin kuin Anna on suunnitellut.

Koivujen ja mäntyjen suojaamana, mutta avoimena etelän suuntaan oli pieni puutarha - tai entinen puutarha. Sitä ympäröi raunioitunut, sammalen ja ruohon peittämä kiviaita. Pitkin itäistä sivua kasvoi rivi puutarhakirsikkapuita valkoisina kuin vaahto. Entisten käytävien urat ja puutarhan halki kulkeva ruusupolku erottuivat vielä selvästi, mutta muuten koko kenttää peitti keltainen ja valkoinen narsissiverho, joka lainehti ilmavana mehevän nurmikon yläpuolella. (s. 101)

Anna perustaa yhdessa parhaan ystävänsä Dianan, Gilbertin ja muutamaan muun kanssa yhdistyksen, joka haluaa uudistaa kylää. He keräävät rahaa seuraintalon maalaamiseen ja istuttavat satoja puuntaimia. Seuraintalo lienee samantyyppinen kuin nuokkari eli nuorisoseuran talo, sillä yksi vanhapiika sanoo Annalle ja Dianalle, että jos hänellä olisi ylimääräistä rahaa, hän mieluummin polttaisi sen kuin antaisi rakennuksen huoltotöihin, sillä "nuoret siellä vain kuhertelevat silloin kun heidän olisi parempi olla kotona nukkumassa."

Yltynyt tuuli huokaili ja vinkui räystäissä, ja lumi pieksi hiljaa ikkunoita ikään kuin sadat kodittomat myrskynhenget olisivat kolkuttaneet ja pyytäneet päästä sisään. (s. 189)
 
Anna ja Marilla saavat hoidettavakseen erään sukulaisen lapset Davyn ja Doran. Davy on vilkas poika, joka joutuu kaikenlaisiin mielenkiintoisiin tilanteisiin. Hän ei kuitenkaan yleensä tarkoita pahaa kepposillaan ja kysymyksillään, kunhan vain haluaa jotain kiinnostavaa tapahtuvan. Hän esimerkiksi närkästyy, kun miesten on aina tehtävä kaikki, kuten kosia. Mikseivät naisetkin voisi kosia? Dora puolestaan on käytännössä kuin nukke ja Anna kuvaa häntä konemaiseksi. Hiljainen, huomaamaton, äärimmäisen kiltti ja persoonaton. Hyvää vaimoainesta, mutta hänessä ei tule koskaan olemaan mitään yllättävää. "- Hän on kuin kirja, jonka jokaisella sivulla on sama asia."

- Nyt järjestetään pöytä, sanoi Anna, ja hänen äänensä oli kuin papittaren, joka on lähdössä suorittamaan juhlamenoja jonkin julmalolennon kunniaksi. (s. 132)

Montgomeryn kirjat ovat ajattomia ja samaan aikaan ne tarjoavat tuulahduksen menneestä. Ainoastaan joistakin sanavalinnoista huomaa teoksen kirjoittamis- ja etenkin käännösajankohdan. Erikoisin sana oli kurnaali (joka googlaamalla paljastui kuorituksi maidoksi), ja tavutusmuodoista sukelsihe oli varsin sympaattinen. Mutta mitä kummaa mahtaa tarkoittaa "vakiintuneessa iässä oleva nainen"? Sanonta surista harmista kuin kiukkuinen mehiläinen lähtee heti käyttöön omaan sanavarastoon. Montgomery muuten puhuttelee lukijaa suoraan yhdessä kohtaa, jossa viitataan ensimmäisen kirjan tapahtumiin. Hän on käyttänyt luovuutta lukujen otsikoinneissa, esimerkiksi luku 17. on "Luku, jossa tapahtuu paljon".

Polku kulki vuosisataisten kuusien lomitse, niiden ylimmät oksat kietoituivat toisiinsa, niin että alla oli ikuinen siimes, jossa ei mikään muu kuin sammal voinut kasvaa. Maassa oli kuin ruskeanvihreä matto, jossa muutama eksynyt auringonsäde leikitteli. Kaikkialla oli äänetöntä ja rauhallista; hälisevä maailma tuntui jäävän kauan taakse. (s. 173)

Lisäksi Montgomeryllä on paljon älykkäitä havaintoja elämästä. Anna pohtii esimerkiksi, kuinka kamalaa olisikaan tehdä 40 vuotta työtä, jota pitää vastenmielisenä tai kuinka maailma olisi kiinnostavampi paikka, jos kaikki sanoisivat toisilleen mitä ajattelevat. Ja kuinka erehdyksistä kannaattaa ottaa opikseen, mutta ei kantaa mukanaan loputtomiin. Parissa kohtaa keskustellaan myös erilaisista kasvatusmenetelmistä, Anna kun ei halua antaa oppilaiseen fyysistä kurinpalautusta vaan voittaa heidän kunnioituksen puolelleen ystävyydellä. "-"Joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa", sanotaan / - Tavat ovat muuttuneet teidän kouluajoiltanne, herra Harrison / - Mutta ei ihmisluonto."

Tähän klassikkoon kannattaa tutustua, jos Anna ei ole vielä tullut tutuksi! Olen yrittänyt kerätä Anna-sarjaa sekä muita tyttökirjaklassikoita omaan hyllyyn, mutta vielä puuttuu useampia keskeisiä teoksia, kuten seurrava kirja, 
  
Arvosana:
   
Takakannesta:
Anna Shirley on lopettanut jatko-opiston ja palaa syksyllä entiseen kouluunsa, nyt kateederin toiselle puolen. Ensimmäinen päivä pienen maalaiskoulun eri-ikäisten tenavien paimentajana saa Annan epäilemään, oppiiko hän koskaan rakastamaan opettajan työtä. Anna ja Diana järjestelevät ja uudistavat tarmokkaasti kylän asioita. Kaiken touhun keskellä Annalta jää melkein huomaamatta, että Gilbert Blythestä on tullut varsin hauskannäköinen poika.
   
L.M. Montgomeryn (1874-1942) Anna-sarja on yksi maailman rakastetuimmista nuortenkirjaklassikoista. Suomessakin yhä uudet lukijapolvet 20-luvulta lähtien ovat päässeet tutustumaan Annan Shirleyn rakastettavan viattomaan, kujeita ja aurinkoa täynnä olevaan elämänpiiriin kanadalaisella Prinssi Edvardin saarella.
       
Suomentanut: Hilja Vesala, 261 sivua, WSOY 1961 (uudistettu ja tarkistettu suomennos, 1. suomennos 1921)
    
Alkuperäinen nimi: Anne of Avonlea (1909)
    
Tähän tyttökirjaklssikkoon on sukellettu mm. näissä blogeissa: Kirjaneidon tornihuone, Cillan kirjablogi, SivutielläIltatähden syttyessä
   
Anna-sarja:
  • Annan nuoruusvuodet (Anne of Green Gables, 1908), suom. 1920
  • Anna ystävämme (Anne of Avonlea, 1909.), suom. 1921
  • Annan unelmavuodet (Anne of the Island, 1915), suom. 1921
  • Anna omassa kodissaan (Anne's House of Dreams 1917), suom. 1922
  • Sateenkaarinotko (Rainbow Valley 1919), suom. 1925
  • Kotikunnaan Rilla (Rilla of Ingleside 1920), suom. 1962
  • Anna opettajana (Anne of Windy Poplars 1936), suom. 2002
  • Annan perhe (Anne of Ingleside 1939), suom. 2002
  • Annan jäähyväiset (The Blythes are Quoted 2009), toim. Benjamin Lefevbre, suom. 2010, novellikokoelma

L.M. Montgomeryn tuotannosta on suomennettu myös nämä klassikot:
  • Pieni Runotyttö (Emily of New Moon 1923), suom. 1928
  • Runotyttö maineen polulla (Emily Climbs 1925), suom. 1948
  • Runotyttö etsii tähteään (Emily's Quest 1927), suom. 1949
  • Sara Stanleyn tarinat (The Story Girl 1911), suom. 1994 (suomennettu uudelleen 2010 nimellä Sara, tarinatyttö)
  • Sara ja kultainen tie (The Golden Road, 1913), suom. 2011
  • Sininen linna. (The Blue Castle, 1926.) suom. 1930
  • Jane Victoria (Jane of Lantern Hill, 1. osa, 1937), suom. 1993
  • Jane Victoria tulee kotiin (Jane of Lantern Hill, 2. osa 1937), suom. 1993
  • Tie eiliseen (The Road to Yesterday, 1974), suom. 1976, novellikokoelma
  • Tiedän salaisuuden (The Doctor's Sweetheart and Other Stories, 1979), suom. 1981, novellikokoelma
  • Marigoldin lumottu maailma (Magic for Marigold, 1929), suom. 2009
  • Hedelmätarhan Kilmeny (Kilmeny of the Orchard, 1910), suom. 2012
  • Vanhan kartanon Pat (Pat of Silver Bush, 1933), suom. 2009
  • Pat - Vanhan kartanon valtiatar (Mistress Pat, 1935), suom. 2010
     
Samantyylisiä kirjoja: Eleanor H. Porter: Iloinen tyttö, Frances Hodgson Burnett: Salainen puutarha, L.M. Alcott: Pikku naisia, Jacqueline Kelly: Luonnonlapsi Calpurnia Tate, Laura Ingalls Wilder: Pieni talo preerialla-sarja 

10 kommenttia:

  1. Nyt täytyy tehdä taas tunnustus: en ole koskaan lukenut yhtää L. M. Montgomeryn kirjaa! Viime aikoina hänen tuotantonsa on kuitenkin ollut niin paljon esillä, että teoksiin tutustuminen on alkanut houkuttaa. Kiitos perusteellisesta arviosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen vasta reippaasti yli parikymppisenä lukenut ekan Montgomeryni, eli ei hätää, täällä saa tunnustaa lukemattomuutensa. :) En tiedä, olisinko nuorempana edes osannut arvostaa näitä ansaitsemallaan tavalla. Kannattaa kokeilla, itse ihastuin täysin. Nythän on vielä menossa marraskuun loppuun asti tuo Montgomery-lukuhaastekin.

      Poista
  2. Komppaan Minnaa: minullakin on mennyt Annat ja Montgomeryt ihan ohi! Olen kyllä lukenut tyttökirjoja niin nuoruudessa kuin aikuisenakin, mutta syystä tai toisesta Annat olen kiertänyt. Ehkä pitäisi ottaa nämä työn alle ennen 40 täyttymistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luin Annan ja Emilian seikkailuja vasta kolmenkympin kynnyksellä, että vielä ehtii hyvin. Nämä ovat ajattomia ja tarjoavat tasoja monenikäiselle lukijalle. Annasta tehtiin myös Netflixiin uusi tv-sarja joka on upea, kannattaa katsoa se!

      Poista
  3. Runotyttö oli aikoinaan minunkin suosikkini, vaikka Annasta toki pidin myös. Pitäisi varmaan ottaa nämä tyttökirjat uusintakierrokselle, vaikka vähän kyllä pelottaa kuluneen ajan (ja iän) vaikutus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen kyllä, että nämä kestävät uusintalukemista myös myöhemmälläkin iällä. Ainakin isosiskoni, joka täytti tänä vuonna jo 51 tykkäsi Netflixin Anna-sarjasta. Ja se on tosi uskollinen kirjoille, vaikka syventääkin kirjojen maailmaa vielä täyteläisemmäksi.

      Poista
  4. Oi lapsuuteni ihanat Anna-kirjat. Olen monta kertaa päättänyt, että luen niitä vielä joskus uudelleen. Oli iso pettymys, kun omat 80-luvulla syntyneet tyttäreni eivät niistä innostuneet. Taas päätän lukea Anna-kirjoja uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annat ovat olleet monen sukupolven suosikkeja. Itsekään en lapsena näistä kiinnostunut, yhtenä syynä saattoivat olla kansikuvat, jotka eivät houkutaneet. (Itsekin olen tuolta 80-luvun puolivälistä olevaa vuosikertaa.) Mutta olisi kyllä ollut iso harmi, jos en olisi näihin tutustunut. Onneksi Annoja pystyy aikuisenakin lukemaan - ehkä jopa paremmin näin kuin lapsena, en itse välttämättä olisi nuorempana osannut arvostaa näiden kerrontaa.

      Poista
  5. Voi että, siitä on noin 40 vuotta aikaa kun nämä olen lukenut! Joskus, kun näihin on törmännyt juurikin kirjablogeissa, olen ajatellut mitäs jos, mutta heti perään että ei nyt kuitenkaan. Jääkööt sinne muistoihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut kirjat kannattaa jättää lukematta uudelleen, jotta lapsuuden kokemus ei tärvelly. :) Annat saattaisivat kestää useampiakin lukukertoja, tunnenpa pari Annoista väikkärinsäkin tehnyttä, jotka ovat lukeneet teokset aika monta kertaa. Vaikka sanotaan sitä myös, että lempparikirjaa ei kannata ottaa tutkimuskohteeksi.

      Poista