torstai 5. joulukuuta 2013

Lukupiirissä: Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia

"Minusta tuntuu siltä kuin jotakin ihmeellistä tapahtuisi"
   
 
Lukupiirimme toinen teos on myös tunnettu kotimainen klassikko, kuten oli edellinen Tove Janssonin Muumilaakson marraskuu. Yrjö Kokon Pessi ja Illusia on tarina peikkopojan ja keijutytön rakkaudesta, josta on tehty myös baletti, näytelmiä, elokuvia (1954 sekä 1984 versiot) ja Japanissa myös sarjakuva (joka ainakin minua alkoi kovasti kiinnostaa). Pessi-peikon nimi tulee suvussa kiertävästä nimestä pessimisti, mutta pienen kokonsa vuoksi myös nimeä on lyhennetty. Pojan vanhemmat, Pessimisti ja Optimisti, ovat molemmat antaneet hänelle paljon ominaisuuksia, jotka yhdessä muodostavat realistin. Illusia (joka nimi on myös lyhennelmä) on kotoisin sateenkaarelta ja hänen isänsä on suuri Illusionisti.
  
Ehkäpä elämä täällä maan päällä eroaakin elämästä sateenkaarella siinä, että värikin pitää täällä kokea, ennen kuin sen oppii ymmärtämään. (s. 22)
   
Kuva-arkistostani, 2007
Illusia ihmettelee kaikkia luonnonilmiöitä, joita Pessi hänelle esittelee. Esimerkiksi siitepöly kuvataan teoksessa rakkaukirjeinä, joita kirjeenkantaja kimalainen lähettää herra pajuilta neiti pajuille ja tekee heistä rouva pajuja. Koko maailma on uusi ja täynnä mahdollisuuksia, kunnes Ristilukki puree Illusian siivet poikki tämän nukkuessa ja samalla näin tulee sitoneeksi hänet maahan: "Elämä täällä ei ollut hänelle enää kuin lapsille kuvakirja, jota katsotaan niin kauan kuin se huvitaa ja siten heitetään pois. Hän tiesi, että hänen oli elettävä tämä kirja." (s. 80).
 
Kokko viittaa usein tunnettuihin lentäviin lauseisiin, joista osa pohjaa latinan kielisiin versiohin. Tällaisia on esimerkiksi "kiiruhda hitaasti". Hän myös viljelee muita varsin epä-lastenkirjamaisia sanoja, tapoja ja ajan ilmiöitä: näsiän medestä humaltuvasta gammayökkösestä selitetään hänen klassillista vaakunaansa (gamma viittaa siis kreikkalaiseen aakkoseen), monet eläimet käyttävät itsestään tieteellistä nimeä (mm. cuculus eli käki) ja onpa Kokko veistellyt tarinaansa myös lintumaailman Sibeliuksen. Raamattuuunkin viitataan, kun Illusia tajuaa olevansa alasti.
  
Talvi, kylmä ja kuolema! Sitä ei Illusia ollut koskaan tullut ajatelleeksi. Hän oli luullut, että maan päällä olisi aina kesä kuten sateenkaarella. (s. 100)
 
Kuoleman varjo leijuu koko ajan tekstin ja hahmojen yllä, niin sodan kuin lähetysvän talvenkin takia. Illusialla ei ole pörröistä turkkia, joka suojelee pakkaselta ja aluksi näyttää siltä, että kaksikon onni on päättymässä. Illusia kuitenkin näkee sotilaiden uivan ja tajuaa, että nämä ihmisetkinkin ovat oikeasti alasti, mutta selviävät silti talvesta. Illusialle vaatteet ovat uusi ja tärkeä ilmiö. Kanadasta muuttanut Piisami tekee kaksikolle talviluolan, jonne Illusia rakentaa Pessille ja itselleen pesävuoteen. Talvessa vielä kylmyyttäkin pahempi on nälkä, ja niinpä syksyn aikana Illusia täyttää heidän ruokavarastonsa talven varalta.
  
Valkoinen kuolema, lumikko nimeltään Martes (joka nimenä vilahtelee Pessin lisäksi myös Johanna Sinisalon teoksessa Ennen päivänlaskua ei voi) metsästää lähiseudulla ja eksyy myös Pessin ja Illusian kotiluolaan. Suuren eloonjäämiskamppailun aikana Pessi loukkaantuu ja on vähällä kuolla. Seuraa muun muassa turkin ompelemista, pihlajan puhuttelua ja lämmintä mehua.
 
Samaistuin Illusian Pessiin liittyvään ikävöintiin ja huolestumiseen, sekä äitiyttä kaihtavaan sepelkyyhkyyn. Peikon ja keijun rakkaudesta löytää välillä jopa twilightmaisia piirteitä. Häiritsevintä teoksessa oli Pessin ja Illusian näennäinen sukulaisuus, optimisteja kutsuttiin illusionistien pikkuserkuiksi tai sukulaissieluiksi. Ehkä tämä sukulaisuus tarkoittaa samaa kuin ihmissuvun sukulaisuus kaikkin toisiin lajinsa edustajiin (ja mahdollistaa suddenly appearing wild childin, eli "Metsän prinsessan").
   
Teoksessa usein toistuvia teemoja ovat rakkaus, naisen ja miehen rooli 1940-luvun kontekstissa (esim. äitiydyn velvoite) sekä valo ja pimeys niin vuoden kierrossa, hahmoissa kuin ihmisyydessäkin. Minä en tiedä, onko ihminen hyvä vai paha, mutta minä luulen, että hän tahtoisi tulla puhtaaksi. (s. 130). Puhdistumista voisi kai pitää myös viittauksena Raamattuun ja synneistä puhdistumiseen.
   
- Puut ovat puhjennneet kukkaan, riemuitsi Illusia.
- Eivät ne ole kukkasia. Puitten lehdet ovat paleltuneet, selitti Pessi.
- Ovatko lehdet kuolleet?
- Ovat, vastasi Pessi.
- Kuolemahan on kaunis, sanoi Illusia hiljaa. (s. 173-174)
 
Kokko ei kirjoittanut teosta aluksi lapsille. Hänen kerrotaan aloittaneen tarinan kirjoittamisen rintamalla joulutarinaksi lapsilleen, mutta varsinainen lasten versio teoksesta on ilmestynyt vasta 1963. Tämä alkuperäinen versio onkin paikoin varsin raadollinen, mutta se voi soveltua joillekin nuoremmillekin lukijoille. Itselleni sotakohtaukset olivat teoksen käyhintä antia ja ne olisi voinut editoida pois. En kokenut niiden enää 2000-luvun ihmiselle antavan tarinalle mitään lisäarvoa. 
  
Seuraavana lukupiirikirjana on Charles Dickensin Joululaulu. Sovimme, että luemme joulun aikana kaksi teosta, joten toisen teoksen äänestyksessä johtaa tällä hetkellä Sarah Winmanin Kani nimeltä jumala.
  
Arvosana:

 
Takakannesta:
"Äkkiä käteni pysähtyi. Näin lasissa pienen sormenmittaisen olennon, jonka piirteet tulivat yhä selvemmiksi. Sehän oli pieni rusoposkinen tyttönen, jolla oli yllään lumivalkea turkki." Tämä tapahtui Yrjö Kokolle joulun alla 1941, keskellä sotaa. Kokko ei päässyt kotiin mutta halusi lähettää terveiseksi edes joululehden. Satu vain puuttui. Siitä sadusta sai alkunsa Pessi ja Illusia, tarina keijukaisesta ja peikosta, satumetsästä ja sodasta.
 
Yrjö Kokon Pessi ja Illusia on kertomus luonnosta ja ihmisestä, sodasta ja rauhasta mutta ennen muuta rakkaudesa ja ystävyydestä. Siitä miten Pessi ja Illusia - se mikä ei uskalla uskoa mihinkään ja se mikä luottaa kaikkeen - tapaavat. Ja miten heille sitten syntyy lapsi, ihminen. Närhi on sitä katsomassa: "Lapsenhan pitäisi olla peikon lapsi, mutta sillä ei ole karvapeitettä, sillä ei ole tupsuja korvissa, sillä ei ole töpöhäntää. Sen pitäisi olla myös keijukaisen lapsi, mutta sillä ei ole keijukaisen neidonkorennonsiipiä." - OLI SYNTYNYT UUSI IHMINEN.
 
Asiasanat: keijut, peikot, sadut, allegoriat, sota, rakkaus, ystävyys
       
223 sivua, WSOY 1983 (11. painos, alkuteos 1944)
 
Kuvat: Yrjö Kokko
     
  

5 kommenttia:

  1. Minulta on tämä(kin) klassikko lukematta, vaikka luonnollisesti olen kirjasta kuullut. Pitäisikin lukea se joskus. Hieno tämä sinun arviosi, valotti kirjaa hyvin tällaiselle "ummikolle".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos piristävästä kommentistasi! :) Ihanaa kuulla, jos sait tämän perusteella jonkinlaisen kuvan teoksesta.

      Suosittelen kyllä lukemaan teoksen, se on vieläpä niin ohutkin, ettei sen parissa mene liian kauan. (Itse tosin en ehtinyt tätä lukemaan kokonaan ennen lukupiiriä, mutta se nyt vain johtui neljän tunnin pommiin nukkumisesta, Olin painanut puhelimen herätyksen pois edes paremmin tajuamatta mitä teen.)

      Minullekaan klassikko ei ollut aikaisemmasta tuttu, vaikka isosiskoni on vähintään kymmenen vuoden ajan kehunut lukemaan.

      (Näpyttelin bloggausta aamutunteina ja nyt nukutun yön jälkeen teksti vilisi kirjoitusvirheitä, joita ei aikaisemmin ollut huomannut.)

      Poista
  2. Tämä klassikko pitäisi ehdottomasti minunkin lukea :) Paitsi että tarina kiinnostaa myös siksi koska Päivänsäde ja menninkäinen -laululla on minulle suuri merkitys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä lukemaan. Pitäisi jossain vaiheessa vertailun vuoksi lukea myös se lasten versio, että kuinka paljon ja mitä on poistettu.

      Poista
  3. Luontoseikkailu ja lastennäytelmä Pessi ja Illusia on Joensuun kaupunginteatterin ohjelmistossa 6.5.-1.6.2017

    VastaaPoista