Max Brooks: Sukupolvi Z

 "Siitä puhutaan kriisinä, synkkinä vuosina ja kävelevänä ruttona."

  

   
Tunnelmamusiikkia: Apulanta: Zombeja

Max Brooxin Sukupolvi Z - Zombisodan aikakirjat on tietokirjaimainen katsaus (lukuisine alavitteineen) zombisodan vaiheisiin. Jokaisessa luvussa ääneen pääsee sodasta selvinnyt veteraani tai siviilihenkilö, joiden kertomusten pohjalta muodostetaan kokonaiskuva zombisodan alkutapahtumista, vastarinnasta ja jälkipyykistä. Haastateltava (ja usein mannerkin) vaihtuu luvusta toiseen ja tämä tekee teoksesta hyvin moniäänisen.
  
Teoksen pohjalta on tehty tänä vuonna elokuvakin, jonka pääosaa esittää Brad Pitt. Kirjan muodon vuoksi elokuvaohjaaja on ottanut aika paljon vapauksia juonen suhteen, mutta elokuva onnistuu viihdyttävyyden lisäksi kertomaan paikoin jopa hyvin teoksen keskeisistä tapahtumista.

Sodan jälkeen syntyneet lapset tietävät vain tämän maailman. "He tietävät, että veden lähellä ei saa leikkiä, että keväällä tai kesällä ei saa koskaan mennä yksin ulos, eikä pimeän tultua." (s. 439)

    
Opponoin kirjallisuuden kandiseminaarissa teoksesta tehdyn työn, joka valottaa teoksen teemoja nationalismista, identiteetistä ja amerikkalaisesta unelmasta viisaasti. Siksi olikin aika yllättävää lukea esimerkiksi Turun Sanomien varsin kielteinen kritiikki teoksesta. Katariina Norontauksen teksti on täynnä halventavia ilmaisuja: teos on hänen mukaan kirjoitettu "kieli poskessa" (eikä esimerkiksi satiirisesti), kritiikki kohdistuu myös Brooksin (hänen mielestään epäammattimaisesti luotuihin) "ohuisiin karikatyyriisiin" hahmoihin, joiden ääni ei erotu toisistaan.  

Yhdessä asiassa voin kuitenkin olla Norontauksen kanssa samaa mieltä: Brooks tuntee lajityypin kliseet – alkuperäinen alaotsikko An Oral History of the Zombie War kertoo, mistä on kyse, toisin kuin täysin vääränsävyinen aikakirjat-sana. Sukupolvi Z onkin parhaimmillaan hykerryttävän ryppyotsainen sotamuistelo.  Suomennoksen alaotsikko ei vastaa alkuperäistä merkitystä, mikei se suomennoksessakin olisi voinut olla vaikka "Zombisodan suullinen historia". (Siinä olisi samalla myös hauska kaksoinmerkitys zombien aina nälkäisiin suihin.)
 

Tuntuu ironiselta, että ainoa keino zombin tappamiseksi on tuhota sen aivot. Konkreettisesti ajatellenhan niillä ei ole minkäänlaisia aivoja. (s. 359)

 
Minusta teoksen heikoin puoli tulee käännöksen (etenkin loppua kohden lisääntyvistä) kirjoitusvirheistä, joitakin asioita on lisäksi käännetty sanatarkasti, anglismein tai todella erikoisin murre- tai slangisanoin, jotka tökkääväät silmään. Miltä kuulostavat esimerkiski,  "kiltsit", "olla völjyssä'", "nissuttaa", "spennata" ja "läyrytä". Brooksin alkuteoksessakin on paljon puhekielisiä ilmaisuja, juurikin niitä eri hahmojen omaäänisyyttä esiin tuovia piirteitä, esimerkiksi eri kansalaisuuksista käytetään lempinimiä. Näin vaikkapa venäläisiä kutsutaan iivanoiksi ja vanjoiksi. (Vanjasta tulee vain mieleeni siskoni kissa, jonka nimi se on.)

Kandissa pääpaino oli nationalismissa ja näin ollen myös zombien kansalaisuudessa. Aivottomaan massaan tai luonnonkatastrofiin ei yleensä viitata sodan toisena osapuolena ja tämä ajatteluketju johtaa päätelmään, että antamalla zombeille kansalaisuuden, tehdään kävelevästä rutosta vihollinen, joka voidaan voittaa. Zombitkin saavat lempinimiä, ei kalmojen loukkaamiseksi vaan ihmisten me-hengen takia. Kirjan suomennoksessa vilahtelevat zetat, nollapollat ja eekoot (elävät kuolleet).
 

Elävät kuolleet olivat vieneet meiltä muutakin kuin maamme ja omaisemme. Ne olivat ryövänneet meiltä luottamuksen asemaamme planeetan hallitsevana elämänmuotona. (s. 350)

    
Sukupolvi Z ei ole pelottava mässäileväisyyden vuoksi, vaan koska se näyttää äärimmäisen realistisen kuvan maailmasta amerikkalisesta näkökulmasta, joka on äärimmäisen opitimistisen sen suhteen, että kaikki kääntyy vielä hyväksi, eikä suostu uskomaan, että hyvillekin ihmisille tapahtu pahoja asoita. Zombit ovat vain mauste, oikeutus, jonka tilalle voisi laittaa minkä vain pandemian (ruton, SARSin, H1N1-viruksen, Ebolan), Tchernobylin räjähdyksen tai luonnon katarstorfin. Ja voihan zombiviruksen nähdä myös dystopiakirjallisuuden perinteeseen kuuluvana "keltaisena vaarana", Kiinan edustaman vallan ja väkimäärän pelkona (virus sai alkunsa kiinasta). Joskin zombeista puhuttaessa tämä kai vääntyisi muotoon "harmaa vaara".
 
Maailmassa on vika: asioita piilotellaan ja jätetään huomiotta, ihmisiä lumelääkitään turvallisuuden tunteeseen ja television täyttävät mieltä tylsistyttävät reality-sarjat. Juuri tällaisesta tulevaisuudesta meitä ovat varoittaneet mm. Ray Bradbury, George Orwell ja Aldous Huxley. Brooksin teos on siis ehdottomasti ansainnut paikkansa dystopiakirjallisuuden klassikoiden joukossa. Zombit eivät ole enää vain alakulttuurimem gore-ilmiö, jolle vain naureskellaan, ne ovat allegorisoituneet herättelemään ihmisiä kylmään totuuteen tulevaisuuden maailmasta, joka ehkä on jo täällä.
 

Ennen sotaa en ollut koskaan tullut ajatelleeksi miten hyvin asiani olivat, kunhan vain elelin lintukodossani. (s. 208)

   
Kiinnostavimpia selviytymiskertomuksia ovat K9 - eli canine - koirapartiot, japanilaisen hc-nörtin seikkailut ja erään lentäjän sankarimainen selviytyminen ensin laskuvarjolla maahan ja siellä zombeja vilisevän suon halki helikopterin noutopisteelle. Surullisinta teoksessa on valaiden sukupuutto. Nautin kyllä niistä muutamasta illasta, jotka teoksen kanssa vietin ja voinkin suositella teosta niillekin, jotka eivät splatterzombeista ole nauttineet.
  

Arvosana:

  

Takakannesta:

Zombisota oli käsittämättömän lähellä pyyhkäistä ihmiskunnan maailmankartalta. Aikalaistarinat ovat harvassa, ja jokainen kuluva vuosi verottaa niitä entisestään. Kokoamalla nämä korvaamattoman arvokkaat selviytymistarinat Max Brooks on estänyt niiden hautautumisen ajan hämärään. Sukupolvi Z on paitsi autenttinen kuvaus zombisodassa koetuista kauhunhetkistä myös kulttuurihistoriallisesti vertaansa vailla oleva dokumentti ihmiskunnasta sukupuuton partaalla.

 
Z-sodasta selviytyneiden haastattelu edellytti Brooksilta loputtomia matkustuskilometrejä. Sukupolvi Z johdattaa lukija zombiepidemian alkulähteille, 12-vuotiaan ”potilas Nollan” surullisenkuuluisaan kotikylään, Kiinan liittotasavallan Uuteen Dachangiin. Sieltä matka jatkuu miljoonien pakolaisten hengen vaatineille Pohjois-Amerikan sydänmaille, edelleen Suomeen ja Siperiaan kunnes lopulta koukataan Lähi-idän kautta Japaniin ja Intiaan. Sotahistoriallisesti kaikenkattava läpileikkaus päättyy taisteluissa ratkaisevaa osaa näytelleille läntisille Kalliovuorille.
  
Sukupolvi Z on perinpohjainen selonteko zombisodan vaiheista ja erinomainen hakuteos Z-sodan syistä, seurauksista ja selviytyjistä.
  

Asiasanat: zombeja, apokalypsi

Samantyylisiä kirjoja: Justin Cronin: Ensimmäinen siirtokunta, Guillermo del Toro ja Chuck Hogan: Vitsaus, Meg Rosoff: Poikkeustila  
    

Suomentanut: Helmi Keränen, 449 sivua, Johnny Kniga/WSOY 2011

    

Alkuperäinen nimi: World War Z (2006)

   

Kirjasta lisää mm. täällä: Risingshadow, Turun Sanomat, Lopunajan lauseet, Taikakirjaimet, La petite lectrice, Nulla dies sine legendo, Aamunkajon lukukokemukset, Koirankorvilla, Lukuisa, Fiktiivinen maailma, Valopolku, Elämää ja aspartaamia,