Sunnuntain lyhyet

Tämä taitaa olla blogin ensimmäinen lyhyiden postausten kooste. Kokeilen, jospa tällä tavalla saisin kirjoitettua muutaman sanan ylös niistäkin lukemistani, joista on liian vähän sanottavaa omiksi postauksikseen. Mukana onkin nyt kaikki alkuvuoden ajalta postaamatta jääneet lukukokemukset.

    

Riikka Ala-Harja: Kahden maan Ebba

  

Kahden maan Ebba on yksi viime vuoden Finlandia Junior -palkintoehdokkaista. Se oli itseasiassa ainoa hiukankaan kiinnostava teos kaikkien Finladia -palkintoehdokkaiden joukosta. Neljättä luokkaa käyvän Ebban vanhemmat ovat eronneet, isä asuu Saksassa lähellä vanhempiaan ja äiti Suomessa. Ebba lentää säännöllisesti käymään isän luona. "Tuomari järkkäsi mulle semmoisen kolmannen vanhemman kuin lentokone." (s. 28-29)

  

Semmoinen tyyppi, jolla on vain yksi koti, tai kaksi kotia mutta samassa maassa, ei tajua miten tylsää on siirtyä paikasta toiseen, istua monta tuntia kahden maan välissä, "ei missään", vaan jossain ihme lentotilassa. (s. 44-45)

  

Teokseen on tungettu mahdottomasti kaikkea ajankohtaista ja ajattuksia herättävää. Eroperheen lisäksi on kasvissyöntiä, terrori-iskuja, rasismia, Suomi 100... Ehkä vähän liikaakin näin lyhyeen kirjaan, jotta mistään näistä ehtisi kauhean syvästi käsittelemään.

  

Olenko mä mun valkoisen ihon takia jotenkin oikeampi suomalainen kuin Felix, joka on kumminkin asunut Suomessa neljä vuotta pidempään kuin mä? Me molemmat synnyttiin muualla: Felix tansanialaisessa jättikaupungissa ja mä saksalaisessa pikkukylässä. (s. 57)

  

Ebba tuntuu hieman liian pikkuvanhalta. Hän ei pidä isän uudesta perheestä, johon kuuluvat Jolanka ja hänen kuusivuotias tyttärensä Anna. Ja isällä on lisäksi toinenkin yllätys: Ebba on saamassa sisko- tai velipuolen. 

  

Kirjasta tulee hieman mieleen Jennifer E. Smithin YA-romaani Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea, sillä molemmissa tyttö-päähenkilö lentää äidistään eronneen isänsä luokse toiseen maahan ja kohtaa koneessa pojan, jonka kanssa he keskustelevat koko lentomatkan ajan ja luovan merkityksellisen suhteen toisiinsa.

  

Teokselle on tulossa jatkoa kesäkuussa, jolloin ilmestyy Kahden perheen Ebba.

Lukuhaasteissa: Helmet 2018: 47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta

  

Arvosana:

   
Takakannesta:

Ebballa on kaksi kotia – ja viisi meno-paluulentoa vuodessa.

Ebba tahtoisi päästä heti juttelemaan Finlandia-talon itsenäisyysjuhlasta muiden nelosluokkalaisten kanssa. Huomenna koulussa ei muusta puhutakaan kuin tansseista. Mutta Ebban pitää matkustaa isän luo Berliiniin. Miksi juuri tänään!

Ebban maha painaa tuhat kiloa. Taas hän joutuu lentämään yksin. Saksan-koti ei tunnu enää yhtä kodilta, kun isän kanssa asuu Jolanka ja välillä myös Jolankan tytär Anna, joka on kuusi ja matkii kaikessa. Ärsyttävää. Kunpa olisi vain yksi koti!

Perillä isällä on Ebballe yllätys. Tosi tyhmä yllätys. Annakin yllättää Ebban. Hänellä on salaisuus. Ehkä Anna ei sittenkään ole ihan mahdoton. 

  

108 sivua, Otava 2017

    

Muita lukukokemuksia: Lastenkirjahylly, Luetaanko tämä?, Kirjakko ruispellossa, Kirjasähkökäyrä

  

Markku Kaskela: Mustasilmä

  

Mustasilmä on lähitulevaisuuteen sijoittuva lastenkirja, joka kertoo kissan ja ketun ystävyydestä. Teoksesta saa kuvan, että vähän aikaisemmin on tapahtunut jotain, ilmeisesti tuhoisa aalto, joka on pyyhkäissyt asuinalueen ylitse rikkoen mennessään infrastruktuuria ja jättäen jälkeensä kaikenlaista törkyä. Osmo odottelee isäntänsä ja koira-kaveri Gabin kanssa muuta perhettä pian palaavaksi takaisin kotiin.

  

- Niin kuin tämä tämä talo, koko rivarinpätkä olisi suuri, raskas rahtilaiva, uponnut syvälle ylettömään vehreyteen. (s. 56)

    

Mustasilmä on kettu, jolla kertojaäänenä toimiva Osmo-kissa tietää kertoa olevan pigmenttihäiriö silmän ympärillä. Hämmästelin useaan otteeseen kirjailijan Osmon suuhun asettamia sanavalintoja, sillä tykkään enemmän sellaisista puhuvista eläimistä, joita on esim. Richard Adamsin Ruohometsän kanssassa, jotka keksivät omat sanansa ihmisten maailman asioille (kuten hrududu, joka tarkoittaa autoa tai traktoria). 

    

Osmo-kissalla onkin melko laaja sanavarasto, sillä se ottaa selvää (mistä?) niistä sanoista, jotka jäävät sitä askarruttamaan, koska "sanat ovat hieno tutkimusmatka". Lastenkirjaksi teoksessa on muutoinkin erikoisia sanavalintoja ja lausahduksia kuten poikamiesboksi, oordninki, ystävyyden anatomia, bulevardi, mörkki betonibunkkeri, ylevä alppimaja ja adjö. 

  

    

Usein oli vaikeaa hahmottaa, kumpi hahmoista on äänessä, sillä välillä tuli kuva että äänessä ollut hahmo on lopettanut puheenvuoronsa, vaikka se yhä jatkuu seuraavallakin rivillä.  Oli myös aika hämmentävää, että rautakaupassa ruuveja ostamssa käynyt kettu kaipaa poikamiesboksiinsa nojatuolia ja jääkaappia ja että se joi limpparia ja bailasi Osmon kanssa koko yön. Eläinten antropomorfisuus ja uskottavuuden taso on hieman ailahtelevaa - välillä ne tuntuvat villimmiltä ja välillä inhimillisemmiltä. 

    

Arvosana:

  

Takakannesta:

Lastenromaani Mustasilmä on lähitulevaisuuteen sijoittuva tarina kissan ja ketun ystävyydestä. Kirjassa sivutaan lämpimällä ja hauskalla tavalla monia tärkeitä ja varsin ajankohtaisia aiheita. Tarinassa kettu haluaa muuttaa uudelle asuinseudulle ja kissa auttaa uutta ystäväänsä tässä asiassa. Yhdessä he kokevat monta riemastuttavaa hetkeä.

  

Arvid Lydecken -palkitun kirjailija Markku Kaskelan romaania elävöittää Jussi Kaakisen kuvitus. Jussi Kaakinen on voittanut mm. Kaiku-palkinnon läpimurrosta kuvittajana vuonna 2011.

    

96 sivua, Kvaliti 2017

     

Muita lukukokemuksia: Kirjasähkökäyrä

   

    

Tiina Lehikoinen: Multa

  

Multa tarttui silmääni Reader Why did I marry him? -blogissa. Luin teoksen osana runohaastetta. Runokokoelma käsittelee läheisen muistisairautta. Runoissa vilahtelee rivejä kuten "muistisairas ruumio", "dementian runtelema lihasraunio, niin kaukainen" ja "valeamputaatio, jospa muistisi ei olekaan tuhoutunut". 

  

pelloilla leimusi oransi aikakausi,

kurjet suuntasivat

kohti etelää aavistus talvesta sulkasissaan (s. 9)

    

Tämä melankolinen kokoelma ei nouse suosikkeihini, mutta löysin kuitenkin monta kaunista riviä: "kuuntelen sitä kuin väriä joka nähdään auringonpimennyksen aikaan", "jos tuulelta siivet saisin, niin jättäisin hukkuvan maan", "keijupääskyt ketjuuntuvat taivaalla", "mahdut pesupussiin kuin kourallinen pähkinöitä", "sataa hyvin kummallisia perhosia", "keuhkoja jyrsivät näkymättömät gerbiilit", "puun syistä avautuu portti kaukkeuden salaisuuteen". "varis kannattelee siivillään avaruutta", "unohdettuja kieliä lepää raunioilla" ja "sielunhevoset hierovat kupeitaan ja pilvet jatkavat laukkaa". 

  

Arvosana:

   
Takakannesta:

Tekijän viides runokokoelma Multa pureutuu olemisen halkeamaan.

  

Runot käsittelevät muistisairauteen liittyvää kielen kuolemaa sekä elämän kiertokulkua. Multa on maan hengitystä, joka kääntää kuolleet läheiset takaisin maaksi, mutta samalla humus toimii alustana uudelle kasvulle. Kokoelma on tunnelmaltaan paljas. Puhe kumpuaa läsnä- ja poissaolon välistä kuilua tunnustellen.

   

95 sivua, Poesia 2016

    

Muita lukukokemuksia: Yle, Turun Sanomat, Keskisuomalainen, Reader why did I marry him?, Tuijata - Kulttuuripohdistoja

  

    

Caj Westerberg: Yönmusta, sileä

   

Yönmusta, sileä päätyi luettavakseni runohaasteeseen, sillä sen kansi oli kaunis. Kokoelma on jaettu kolmeen osioon (Talvi, Kevätkunnostus, Kesä). Mutta minne jäi syksy, suosikkivuodenaikani?

  

Harmillisesti kansien välistä löytyikin hieman liiankin pelkistettyä runoutta, vaikka teksteissä onkin paljon luontokuvausta, mistä pidin. Vain kolme runoista tarttui muistikirjani sivuille. 

  

Pitänee kuitenkin tutustua vielä johonkin toiseen Westerbergin kokoelmaan, jos löytäisin häneltä vielä enemmän itselleni sopivia runoja, sillä häneltä on julkaistu ainakin 13 aiempaa runokokoelmaa, eli valikoimaa ainakin riittää.

  

Kivellä varis.

Toinen liitää, laskeutuu

tuhkanharmaalle jäälle. (s. 16)

Arvosana:

  

Takakannesta:

Herkeämättä

  

ilmavaa, valoisaa lausettaan.

  

Runoilijan pelkistetyt piirrot ovat kuin luonnon itsensä puhetta, niin tarkasti ne tavoittavat lintujen, kukkien ja meren aaltojen olemuksen.

    

71 sivua, Otava 2011

     

Muita lukukokemuksia: Savon Sanomat, Kirjavinkit, Kujerruksia, Koko lailla kirjallisesti, Sinisen linnan kirjasto

    

  

Sirkka Turkka: Tule takaisin, pikku Sheba

Turkan kokoelmaa suositeltiin minulle, kysyttyäni Twitterissä ihmisten suosikkirunoteoksia luettavakseni runohaasteeseen. Harmillisesti tämä syntymävuonnani julkaistu, Finlandia-palkittu kokoelma jäi minulle hieman etäiseksi. Mutta saatan ehkä tarttua johonkin toiseenkin Turkan kokoelmaan, sillä pidin hänen luntokuvistaan ja etenkin tuosta alle siteeraamastani maailmanlopullisesta runosta.

  

Oletko ajatellut: kaiken tämän jälkeen tulee

uusi jääkausi, suunnaton hiljainen maailma

--

Mutta pässin ja lampaat me ampuisimme,

ampuisimme otsaan ja sydämeen,

ja peuroja otsaan ja sydämeen.

Ja niitten villojen ja taljojen sisältä

katsoisimme maailmaa, joka siinä

edessämme hiljaa kuolee pois. (s. 42-43)

  

Myös nämä rivit tallensin muistikirjaani: "Syksy, vanha ajomies, kusemassa / vasten tuulta", "Niin ovat kuoleman ratsut raisut, / pienet ja vihaiset, ja syksyn tuuli / punainen kuin veri, pihlajat.", "Tien rokonarpiset kasvot / yösateen jälkeen, / jokaisessa lätäkössä taivas", "tätä ruumista, luutiheikköä, joka kätkee / hämäriinsä himmeät uinuvat elimet". Erityisesti tykästyin tähän kohtaan, sillä voisin hyvin kuvitella itseni siihen, joskaan en halua koskettaa sieniä.: "Sinä nostat ilmaan suuremmoisen sienen / kuin kukkalaitteen, / ja naurat joskus keväällä, / samalla kun sataa" (s. 30). 

  

Arvosana:

  

Takakannesta:

Ja maailma seisoi yhdellä jalalla kuin kurki,

kun emo synnytti minut, tiikerin,

jolla hulluus istuu päässä,

niin villin villisian,

gepardin tuulta nopeamman, niin tuuliseen aikaan.

Se vain synnytti ja synnytti,

kunnes vihdoin synnyin

silmin tätä maailmaa katsomaan.

    

55 sivua, Tammi 1986

     

Muita lukukokemuksia: Kirjavinkit, Luettua elämää, Päättymätön tarina

  

    

Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga 7

   

Sarjakuvahaaste | Saga-sarja on saavuttanut jo seitsemännen osansa. Tarina on vuoristoratamainen kokemus, sillä välillä juoni saa totaalisesti ennalta-arvaamattomia käänteitä ja toisaalta kerronan taso vaihtelee rajusti. Seitsemäs osa on hyvää keskitasoa. Fiona Staplesin taide on aina kaunista katsella. Odotan kyllä mielenkiinnolla jatkoa. Suosittelen kyllä tutustumaan tähän sarjaan.

   

Tässä osassa kahden keskenään kauan sotineen kansan vihaa pakeneva pari on taas yhdessä, monen vuoden kissa ja hiiri jahdin jälkeen. Sarvekas isä Marko (Kiemuralta) ja siivekäs äiti Alana (Maantuntumasta) ovat ylpeitä Hazel-tyttärestään, jonka olemassaolon pitäisi olla mahdotonta. Perhe pysähtyy lataamaan akkuja sekä kuvainnollisesti että kirjaimellisesti Phangiin, "kosmoksessa seilaavalle kivenmurikalle". Lyhyeksi aiottu hengähdyshetki kasvaakin puolen vuoden mittaiseksi. Tässäkin osassa esitellään uusia otuksia ja ne ovat yksi Sagan vahvuuksista. Vaughan ei myöskään pelkää tappaa hahmojaan ja onkin tullut aika hyvästellä yksi jos toinenkin hahmo, joista osa on ollut mukana pidempäänkin. 

  

  

   

Arvosana:

    

Takakannesta:

Hazel on viimein löytänyt isänsä ja äitinsä! Perhe matkustaa sodan riepomalle komeetalle, jonka hallinnasta Kiemura ja Maantuntuma ovat taistelleet vuosien ajan. Huikea tarina perheistä, lapsista ja pakolaisista jatkuu.

       

Suomentanut: Antti Koivumäki, 152 sivua, Like 2018

Alkuperäinen nimi: Saga, Volume Seven (2017)

     

Muita lukukokemuksia: Taikakirjaimet, Eniten minua kiinnostaa tie, Kirjojen keskellä

    

Knut Nærum, Karstein Volle: Vinossa

   

Luin sarjakuvateoksen Vinossa ystävänpäivän lukumaratonilla. Teos kertoo maailmasta, jossa sarjakuva on kielletty. Kerronnassa vuorottelee mustavalkoinen kehyskertomus, jok on muuta teosta realistisempi tarina, jossa mies piirtää salassa sarjakuvaa, sekä oletettavasti hänen piirtämänsä sarjakuvat, joissa todellisuus on vinossa. 

   

Jokainen tarina on hieman erilainen niin piirrostyyliltään, värimaailmaltaan kuin tekstin asemoinnilta. Jos ei tietäisi, voisi luulla jokaisen yksittäisen tarinan olevan eri taiteilijoiden tekemiä. 

   

Dystooppisen sarjakuvan idea kuulostaa hienolta, mutta piirrostyyli ja lyhyttarinoiden juoni eivät kuitenkaan olleet makuuni, enkä löytänyt mustaan alta syvempää kerrosta. Parasta teoksessa olikin tarinoita erottavien sivujen taide, joissa esiteltiin erilaisia taiteilijan tarvikkeita kuten kyniä, siveltimiä ja pyyhekumeja.

   

Arvosana:

  

Takakannesta:

Sarjakuva maailmasta, jossa sarjakuva on kielletty.

  

Nærumin ja Vollen fantastinen sarjakuvaromaani Vinossa muodostuu kuudesta sarjakuvanovellista sekä kehyskertomuksesta, jossa kuvataan tarinat synnyttänyttä vaihtoehtomaailmaa. Hyytävät ja toisinaan myös lempeät tarinat mukailevat 60-70-luvun tieteisnovellien henkeä.

  

Knut Nærum (s. 1961) on norjalainen koomikko, käsikirjoittaja ja TV-juontaja, jolta on ilmestynyt viisi romaania ja lukuisia sarjakuvia. Hän on laatinut käsikirjoituksia Aku Ankkaan , mutta parhaiten hänet kuitenkin tunnetaan Norjan Uutisvuodosta . 

  

Karstein Volle (s. 1974) on norjalainen kuvittaja ja sarjakuvataiteilija, joka on asunut Suomessa vuodesta 1999 alkaen. Hänen sarjaansa Tosiasiain maailma on julkaistu Ilta-Sanomissa, Suomen Kuvalehdessä sekä omana kokoelmanaan. Sarjakuvien lisäksi hän on laatinut kuvituksia Into Kustannukselle, Helsingin Sanomiin ja Voimaan sekä julkaissut eri kokoonpanojen kanssa seitsemän äänilevyä.

    

Suomentanut: Sirpa Alkunen, 113 sivua, Like 2016

Alkuperäinen nimi: Muffens (2016)

     

Muita lukukokemuksia: Tähtivaeltaja, Keskisuomalainen, Kirjavinkit, Aarrearkkuja

Maria Kuutti: Anna ja Elvis vaippasirkuksessa

"Joskus oli vaikeaa tietää mitä tahtoi."

  

  

Arvostelukappale

  

Maria Kuutin riemastuttava lastenkirjasarja saa jo kuudennen osansa. Anna ja Elvis vaippasirkuksessa kertoo siitä, kuinka pikkusiskon saanut Elvis on haukannut vähän ison palan isoveljen vastuuta ja tarvitsee hieman omaa aikaa. Anna saa viimein pitkään haluamansa oman kännykän, joskin paketista paljastuu hieman vanhempi malli kuin toivelistalla oli. Mummo vie Annan Elviksen sekä Annan nuoremman veljen Veikan HopLopiin, jonne hän on järjestänyt itselleen synttärikutsut. 

  

  

Olin nähnyt Elviksen viimeksi Tampereenreissullamme. Siitä oli kulunut jo liki kymmenen kuukautta! (s. 24)

  

Anna ja Elvis vaippasirkuksessa jatkaa sarjaa hyväksihavaitulla kaavalla: mukana on koomisten tilanteiden mummo, Annan runoja, Elviksen piirroksia, Annan kirjavinkkejä ja viittauksia nykyajan ilmiöihin, kuten tubettajiin (Anna seuraa ainakin Mansikkkaa, Pikku Pinskua ja mmiisasia) ja kun mummot ottavat juhlassa selfietä postatakseeni niitä someen, taustalla soi Gangnam Style. Yksi kirjan hauskimpia kohtia on, kun Veikka sanoo "nukkumishätä". Tuo täytyy ehdottomasti lisätä omaan sanavarastoon. 

  

- Mitä kirjaa suosittelisit minulle? Elvis kysyi?

Siihen oli helppo vastata. Olin itse lukenut jo kaikki Harry Potterit, mutta nyt kirjasarjasta oli tullut uudet, kuvitetut versiot. Sellaisen olisin ostanut itsellenikin, jos minulla olisi ollut enemmän rahaa. (s. 104)

  

  

Itse sen sijaan olisin ollut kiinnostunut sovelluksesta, jonka olisin voinut asentaa itseeni. Sen avulla olisin lukenut joka päivä puoli tuntia kirjaa aamuin illoin. (s. 45-46)

   

Kokonaisuudessaan erittäin suositeltava kirja 6-12-vuotiaille monentasoisille lukijoille (teksti on isoa ja helppoa, sisältö mukaansa tempaavaa) ja näistä saa aikuinenkin paljon irti, eli sarja sopii niin ääneen luettavaksi vaikkapa iltasatuna tai koulussa kuin itsenäiseenkin lukemiseen. Anna ja Elvis on laadukas kotimainen kirjasarja, joka löytää varmasti lukijansa niin Timo Parvelan Ella ja Pate -sarjojen kuin Sinikka ja Tiina Nopolan Risto Räppääjän faneista.

      

  

Takakannesta:

Elviksestä on tullut isoveli, mutta vauva-arki ei ole alkanut kovin auvoisissa merkeissä. Elvis tuntuu ottavan vauvan hoitamisesta niin paljon stressiä, että Anna kutsuu hänet perheensä mukaan hermolomalle Jyväskylään. Anna itse saa VIHDOIN oman kännykän synttärilahjaksi, mutta totta kai isä on pihistellyt ja ostanut todella alkeellisen kapulan. Voiko kivikautisen kännykän kanssa elää? Selviääkö Elvis vauvamasennuksestaan? Ja mitä ihmettä mummolla taas on mielessään?

  

Anna ja Elvis -sarjan kuudes osa vie kaverukset jälleen uuteen kaupunkiin ja uusien seikkailujen äärelle. Nauruhermoja kutkuttava huumori on onneksi aina ennallaan!

      

122 sivua, Karisto 2018

   

Kuvitus: Katri Kirkkopelto ja Topi Kuutti

  

Sarjassa ilmestyneet: 

1. Anna ja Elvis kylpylässä (2014)
2. Anna ja Elvis mummolassa (2015)
3. Anna ja Elvis leirillä (2015)
4. Anna ja Elvis ja verraton vaari (2016)
5. Anna ja Elvis ja vaahtokarkkivakooja (2017)
6. Anna ja Elvis vaippasirkuksessa (2018)

Lauren DeStefano: A Curious Tale of the In-Between

"With ghosts she at least knew what to expect.
The living were the ones still capable of harm."

  

  

Huomasin Lauren DeStefanon romaanin A Curious Tale of the In-Between jollakin englanninkielisellä sivustolla (pitäisi kirjoittaa aina ylös, mistä jokin kirja tulee bongattua, koska sitä ei muista kauhean pitkään). Kirja oli minulla lainassa hyyvin pitkään, uusin sen itseasiassa 5+ kertaa, koska käytin sitä kerran kirjastossakin uusittavana (jolloin sain uudet 5 lainauskertaa sille). Onneksi kuitenkin luin kirjan - sillä kaikkia lainoja en todellakaan ehdi lukemaan tai  halua enää lukea näin monen uusinnan jälkeen. 

   

It was all this reading that made Aunt Dee and Aunt Nan overlook Pram's eccentricities. She was just imaginative. (s. 3)

  

Teoksen päähenkilö on 11-vuotias Pram, joka näkee aaveita. Hän asuu tätiensä pitämässä vanhainkodissa. Hänen äitinsä on kuollut ja merimies-isästä ei ole tietoa. Teoksen tapahtumat sijoittuvat mielestäni n. 1950-60-luvulle, kirjassa ei kuitenkaan sanota tätä suoraan. Pramilla on vain yksi ystävä, Felix, vuosikymmeniä aiemmin kuollut poika. On kuitenkin tullut aika, että Pramin on mentävä oikeaan kouluun kotikoulun sijaan. Tyttö pelkää ajatusta, sillä hän on varma omituisuutensa näkyvän kaikille.

  

To Pram, most of the people in the living world were gray, but Clarence was bright and vivid. In fact, he was the loveliest thing she'd ever seen. Why would someone like that to hide? (s. 20)

    

Pram tapaa koulussa Clarencen, joka on menettänyt äitinsä vuotta aikaisemmin. Heistä tulee hyvät ystävät ja pian Clarence vie Pramin mukanaan spiritistisiin istuntoihin ja näytöksiin, joissa esiintyy henkiä näkeviä ihmisiä. Poika haluaisi puhua äidilleen, mutta Pram ei uskalla kertoa, että hän pystyy keskustelemaan aaveiden kanssa. Pram joutuukin ongelmaan kykynsä kanssa, ei Clarencen kanssa, vaan joku keräilee tytön kanssa samoja taitoja omaavia ihmisiä omiin tarkoituksiinsa.

   

A ghost would also know to look for someone like Pram; Felix had told her that she buzzed like an electric fence. (s. 38)

  

  

Pidin Pramista mahdottoman paljon. Hän muistuttaa jollain tavalla Alan Bradleyn Flavia de Luce -sarjan nimikkohenkilöä. Teoksella on myös huima miljöö vanhoine mielisairaaloineen kaikkineen. Etenkin teoksen loppupuoli oli ahmittava nopeaan tahtiin, sillä minun oli pakko saada tietää Pramin kohtalo.  Suosittelen lämpimästi tutustumaan tähän teokseen, jos englannin kieli taittuu, tämä ei kuitenkaan ole kauhean haastavaa luettavaa eli rohkeasti vain katsomaan saako tätä muistakin kirjastoista (ja kaukolainana ainakin löytyy).  

    

You are going to be a very interesting grown up one day, Pram. (s. 205)

    

Loppuun vielä lainaus kohdasta, josta tuli vahvasti mieleen Elina Rouhiaisen Muistojenlukija: "You can enter the memories of dead. They don't mind. They're abandoned them. These memories float around in the the air like balloons, not attached to anyone." (s. 150).

  

Arvosana:

   

Takakannesta:

To Pram, most of the people in the living world were gray, but Clarence was bright and vivid. In fact, he was the loveliest living thing she'd ever seen. Why would someone like that want to hide?

  

She couldn't know that Clarence was wondering the same thing about her.

   

226 s. Bloomsbury 2015

Samankaltaista luettavaa: Neil Gaiman: Hautausmaan poika, Kaija Juurikkala: Aada ja pimeyden lapset, Patrick Ness: Hirviön kutsu

Helena Waris: Linnunsitoja (Konetrilogia #1)

"Jokin noiden pienien, rohkeiden lintujen kiiltävissä silmissä puhuttelee sisintäni."

   

    

Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu Risingshadow-sivustolla 7.3.2018.

  

Dystopiatrilogian aloittava nuorten aikuisten romaani Linnunsitoja on Helena Wariksen kuudes teos. Waris osoittaa, että  jo 170 sivua riittää moniulotteisen maailman luomiseen. Hän jättää paljon lukijan varaan, eikä selitä auki kaikkea. Harmillisesti jotkin lopun juonenkäänteet arvaa jo varsin alussa, etenkin jos dystopioiden tapa kertoa tarinaa on lukijalle tuttu. Silti kirja tarjoaa lukijalle myös jotakin genrelle uutta ja yllättävää.

  

Tuijotan tihkusateista maisemaa; punaisia kallioita ja pallolatvaisiksi kasvaneita mäntyjä, jotka hallitsevat autioitunutta saaristoa. Rannoilla on veden alla jääneitä betonilaitureita ja saunarakennusten perustuksia, jälkiä ihmisten perääntymisestä meren noustessa. 

Vesi ei kuitenkaan ole niin korkealla kuin olen luullut. Jos meri olisi viisi metriä ylempänä, kuten Maharin kuilussa on uskoteltu, koko saaristo olisi upoksissa. (s. 20)

  

Kirjan maailma on ilmastonmuutoksen kourissa. Ihmiset asuvat Kuiluissa, joita hallitsee Kone. Kuilujen ilmasto on kontrolloitu, mutta niiden ulkopuolella sää voi vaihdella nopeastikin. Itämantereella on useita Koneiden valvomia Kuiluja, vain Ammabar-niminen manner on kieltäytynyt niistä. Kone päättää hallituksen sijaan kaikesta, ja vaikka sen rakentajat halusivat muutoksen viimein tuovan tasa-arvon kaikkialle, ovat Koneen ohjelmoijat pystyneet silti manipuloimaan sen päätöksiä.

  

Päähenkilönä seurataan nuorta naista, Zemiä, jonka veli kuuluu Koneita vastustavaan ryhmään. Hän on järjestänyt kuljetuksen itselleen ja siskolleen kapinallisten luokse majakkasaarelle, mutta ilmoittaa viime hetkellä jäävänsä vielä Maharin Kuiluun hoitamaan asioita. Veljen tilalle tulee tämän ystävä Thom, jota Zemi kutsuu “tylsäksi jurottajaksi”. Saarella hän kuitenkin tutustuu ennakkoasenteistaan huolimatta Thomiin sekä muihin vastarintalaisiin.

  

– Kyyhkyt ovat ainoa viestintäkeino, jota Kone ei hallinnoi -- – Täysin sensuroimaton tiedotusjärjestelmä, josta ei jää mitään jälkeä. (s. 52)

  

Teoksen nimi viittaa viestikyyhkyihin, joita saarella asuvat kapinalliset käyttävät. Lintujen kuljettamat viestit ovat ainoa Koneen valvonnan kiertävä tapa viestiä vastarinnan eri solujen välillä. Tilanteeseen on kuitenkin tulossa muutos, sillä Koneen häiriösignaali voimistuu ja uhkaa sekoittaa lintujen biologisen kompassin. Koko teoksen ajan pohjavireenä on ajatus luottamuksesta. Zemin täytyy voittaa vastarinnan luottamus, vaikka hän ei olekaan täysin rehellinen menneisyydestään. Jännitteet luovat kiinnostavia tilanteita hahmojen välille.

  

Waris kertoi Helsingin kirjamessuilla 2017, että teoksen maailmassa hän kuuluisi konevastaisiin. Hän halusi tuoda kirjassaan isovelimäisen Koneen näkyväksi, sillä jo tällä hetkellä esimerkiksi Google seuraa jokaista netissä kulkevan liikettä, älypuhelimista ja GPS-paikannuksesta puhumattakaan. Hän kertoi myös, että jokaisella trilogian osalla on  eri kertojaääni, vaikka tuttuja hahmoja on muissakin osissa. Seuraava osa tulee sijoittumaan Ammabariin.

  

Arvosana:

   
Takakannesta:

Nerokkaasti punottu mysteeri maailmasta, jota kaikkitietävät Koneet hallitsevat. Vapaus on hauraiden linnunsiipien varassa.

  

"Näihin lintuihin sidotuissa viesteissä me olemme Koneitten saavuttamattomissa. Se tekee meistäkin vapaita."

  

Helikopteri vie Zemin keskelle merta, majakkasaarelle, jonne Valtion, Kuilujen ja Koneiden valvovat silmät eivät yllä. Saari on vastarintaliikkeen tukikohta, eikä kenenkään ole pakko kertoa, miksi on siellä tai mistä on tullut. Majakan huipulla on kyyhkyslakka. Kyyhkyt kuljettavat viestejä meren yli, ne ovat ainoa viestintäkeino, jota Kone ei hallinnoi. Vain lintujen avulla vastarintaliike pysyy elossa.

  

170 sivua, Otava 2017

    

Muita lukukokemuksia: Keskisuomalainen, Kirjapöllön huhuiluja, Oksan hyllyltä, Eniten minua kiinnostaa tie, Lukufiilis

Piia Leino: Taivas

"Mitä meille tapahtui?

Milloin se tapahtui?

Miksi?"

  

  

Arvostelukappale

  

Lukuhaasteissa: Helmet 2018: 49. Vuonna 2018 julkaistu kirja, Spefi-lukuhaaste: 35. Dystopiakirja, Seinäjoen kirjaston lukuhaaste: 56. Lue kirja, jonka kannessa on rakennus

  

Piia Leinon dystopiaromaani Taivas on niitä teoksia, jotka olivat menneet minulta ohitse lukiessani kevään uutuusteosten katalogeja. Onneksi bongasin kirjan Kosminen K -blogista. Luin kirjan talvilomallani, Kuopiossa äidin luona vieraillessani. Taivas voitti vuoden 2016 Maailman laita -romaanikilpailun. Teos on jaettu kolmeen osaan, Harmaa, Punainen ja Valkoinen. 

  

Löysin samalla matkalla eräästä varastohuoneen laatikosta siskoni vanhat sakura-oksat, eli hänen japanissa asuvan tuttunsa yli kaksi vuosikymmentä sitten lähettämät paperista ja rautalangasta tehdyt kirsikankukka-koristeet. Kiitos niiden ja kauniin aurinkoisen päivän, sain otettua kivan kuvan teoksesta Instagramiin.

  

  

Taivas kertoo vuoden 2058 Helsingistä, joka eroaa tämän hetken Suomesta hyvin suuresti. Ilmastonmuutoksen myötä vedenpinta on noussut, rannikkojen kaupungit ovat tuhoutuneet ja pakolaisia virtaa maasta toiseen. Suomen rajoja kiertää muuri, jonka sisäpuolella asuu puhdistuksen jälkeen vain kantasuomalaisia. On ollut toinen sisällissota, jonka ovat voittaneet vahvasti kansallismieliset "nahkapäät". Ruokana tarjoillaan sirkkapuuroa ja lokkikettoa. 

    

Äiti syyllisti Akselia lasien sisällä vietetystä ajasta.
--
- Te olette zombeja. (s. 22)

  

Syntyvyys on laskenut käytännössä nollaan ja viimeiset sukupolven ovat riippuvaisia virtuaalitodellisuudesta nimeltän Taivas. Ulkomaailmasta ei tiedetä juuri mitään, eivätkä Taivaan tyynnyttävän vaikutuksen lamaannuttavat ihmiset kaipaakaan mitään tai ketään paitsi lisää Taivasta. Vanhat suurkaupungit ja maailman ihmeet löytyvät tallennettuina Taivaaseen, lisäksi valittavissa on erilaisia luontomiljöitä. Taivaan käyttäjät törmäävät harvoin toisiinsa, mutta niin kuitenkin joskus tapahtuu - eikä aikaakaan kun romaanin kaksi merkityksellistä hahmoa kohtaa. 

      

- Etkö halua katsoa ylhäällä auringonlaskua?

- Tuossahan se on jo kuvassa, Iina nyökkää maalauksiin.

- Se on aina erilainen.

- Se on aina ykkösiä ja nollia, Iina sanoo ja on samassa poissa. (s. 36)

  

Teoksessa on maailmaan sopien vain muutama hahmo, joiden näkökulmat vaihtelevat pitkin teosta. Ensimmäisenä esitellään Akseli, joka tekee tutkimusta yliopistolle menneestä maailmasta ja saa palkkansa taivasaikana. Akselista on hieman vaikeaa saada kiinni, sillä kuten kaikki muutkin, hän on virtuaalitodellisuuden pehmentämä, kaikki hänen särmänsä on hoittu sileiksi. Hän on hyvin veltto ja nahjusmainen olento, jota on  välillä hieman vaikeaa edes tunnistaa saman lajin edustajaksi kanssani.

  

Myöhemmin mukaan tulee Iina, joka elää Jalon kanssa. Jalo on yksi Taivaan koodaajista ja Iina on hänen "verkkolemmikkinsä", joka ostaa ruokaa Jalolle ja pitää tästä muutenkin huolta pitkien Taivaassa vietettyjen tuntien aikana silloin, kun ei itse ole kytkeytynyt toiseen todellisuuteen. He eivät elä parisuhteessa, mutta Jalo tunsi Iinan veljen ennen sotaa. Tämän järjestelyn myötä Iina pääsee nauttimaan Taivaasta pidempään ja paremmilla laseilla sekä puvulla, joka antaa hänen asteilleen vastineen virtuaalisen maailman ilmiöstä kuten tuulesta, auringon lämmöstä ja vedestä.  

    

- Luulen, että tässä lajissa on virhe, jota ei voi paikata. Emme ole ikinä tyytyväisiä paitsi Taivaassa, mutta siellä emme voi pysyä. olemme tämän pelin virus. (s. 206)

  

Teos tuo mieleen monta aiemmin lukemaani dystopiaa, jotka listasin postauksen loppuun. Leinon kieli on kaunista ja harkittua. Teoksen tunnelma on hyvin melankolinen, ja samalla se herättää ajattelemaan tämän hetken maailman tilaa ja kuinka siihen voi puuttua ja korjata, ennen kuin asiat eskaloituvat teoksen esittämän tuevaisuuskuvan tasolle. Puuttua voisi niin ilmastonmuutokseen, vesistöihin päätyvään muoviin kuin rasismiin. Jokainen voi omilla valinnoillaan ja teoillaan vaikuttaa jokaiseen näistä. 

  

Teoksen maailma natisee liitoksissaan. Toisaalla se on näivettymässä, toisaalla pääsee valloilleen jotain hallitsematonta ja mullistavaa. En ollut aivan tyytyväinen siihen, miten teos päättyy, sillä se jättää liian paljon avoimeksi ja lukijan vastuulle - jäin siis kaipaamaan lisää siitä, mitä tapahtuu viimeisten rivien jälkeen. Helsinki kuvataan teoksessa vahvasti ja tunnistettavasti ja se on ehdottomasti yksi teoksen keskeisistä hahmoista.

  

Luonto näyttää nyt selvästi, että se aikoo vallata kaupungin. Se tunkee kaikkialle kuin ajatteleva olento eikä Iina tiedä, onko se kauhistuttavaa vai helpottavaa. Hän voi kuvitella kaupungin sadan vuoden päästä, kun heistä ei ole jäljellä enää yhtäkään, vain luonnon raivoisa halu monistaa itseään. (s. 77)

  

Suosittelen lukemaan Taivaan. Se on vaikuttava lukukokemus monella tasolla. 

  

Arvosana:

  

Takakannesta:

Akseli uskoo tietävänsä yhden seurauksen: Hän saattaisi poistua asunnostaan, ja jos hän poistuisi, voisi joku muukin poistua. Kaduille tulvisi valtava määrä ihmisiä, joiden ei tarvinnut olla siellä. He tekisivät jotain, mutta Akseli ei osaa kuvitella, mitä.

  

Helsinki, 2058. Akseli työskentelee yliopistolla ja yrittää innottomasti selvittää, mikä on lamaannuttanut suomalaiset. Valon kaupungissa kansalaiset kyyristelevät asunnoissaan, eivät puhu, lapsia ei enää synny. Rajat on suljettu eikä tulevaisuutta ole. Lohduksi alamaisilleen Valo on antanut Taivaan, virtuaalisen tilan jossa vanha maailma elää kauniimpana ja lempeämpänä kuin koskaan.

  

Kun Akseli saa laajat käyttöoikeudet Taivaaseen, hänen maallinen ruumiinsa käy kalvakkaaksi ja voimattomaksi, sen ainoa tavoite on unohdus ja kuolema. Kunnes hän tapaa Taivaan niityllä naisen, johon haluaa tutustua myös reaalissa.

  

Taivas on lähitulevaisuuteen sijoittuva dystopia, jonka avaamia kysymyksiä ei tee mieli vaientaa. Lohduton sisällissodan jälkeinen Helsinki ja tilansa uudelleen valtaava luonto antavat haikeankauniit puitteet tarinalle, joka herättää vahvan tarpeen vaalia elämää, kaikkea sitä mikä on maailmassa tärkeintä.

  

Teos voitti Maailman laita -romaanikilpailun vuonna 2016.

  

250 sivua, S&S 2018

   

Lisää lukukokemuksia teoksesta: Kirjavinkit, Kujerruksia, Kirjaluotsi, Kosminen K, Kulttuuri kukoistaa, Kirsin Book Club 

    

Samankaltaista luettavaa: Ernest Cline: Ready Player One, Annika Luther: Kodittomien kaupunki, Johanna Sinisalo: Auringon ydin, Jan Salminen: Äidinmaa, Antti Tuomainen: Parantaja, George Orwell: Vuonna 1984, Salla Simukka: Jäljellä / Toisaalla, Anu Holopainen: Molemmin jaloin