perjantai 24. helmikuuta 2017

Lukupiirissä: John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa

"Mutta eivätkö kirjat ole tärkeitä?" Bruno kysyi.

"Ne kirjat, jotka kertovat asioista joilla on merkitystä maailmassa, totta kai. -- 
Mutta eivät satukirjat. Eivät kirjat asioista joita ei koskaan ole tapahtunut."
   
   
Helmikuun lukupiirikirja
Lukuhaasteissa: Helmet 2017: 34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt
  
Kun kerroin lukevani irlantilaisen John Boynen romaania Poika raidallisessa pyjamassa, sain kuulla monelta teoksen lukeneelta, että kannattaa varata nenäliinoja käden ulottuville. Blogistani löytyy nenäliinavaroitus-tägi juuri tällaisia teoksia varten, mutta tämä teos ei minulle aiheuttanut silmien kostumista. Postauksen kuvat Auschwitzista ovat minun ottamiani kesältä 2011.
  
Tarina oli liian ennalta-arvattava, eikä genressään kovinkaan poikkeava, joskin hyvin sujuvasti kirjoitettu ja nopealukuinen teos onkin kyseessä. Olen aikaisemmin lukenut muitakin toisen maailmansodan ajasta kertovia, koskettavia tarinoita kuten Anthony Doerrin palkitun romaanin Kaikki se valo jota emme näe, sekä aikaisemmin lukupiirissäni käsitelty Markus Zusakin Kirjavaras. Ne synnyttivät paljon vahvemman lukukokemuksen, tämä oli vain sellainen ihan ok kirja, jonka päähenkilö on jopa hieman liiankin naiivi synnyttääkseen vahvan tunnesiteen lukijaan.
  
Tarina kerrotaan yhdeksänvuotiaan Brunon näkökulmasta. Hän asuu isän, äidin ja kolme vuotta vanhemman siskonsa Gretelin kanssa Berliinissä, kunnes eräänä päivänä Hilleri (Hitler) tulee illalliselle. Sen jälkeen koko perhe muuttaa Auschwitziin, tai niin kuin Bruno lausuu sen, Aus-vitsiin. Brunon isä on komendantti, joka on korkeassa asemassa Auschwitzin leirillä. Bruno tykkää tehdä tutkimusretkiä, mutta Auschwitz ei siihen tarjoa hyvää miljöötä, sillä ikkunastaan Bruno ei näe kuin kilometreittään piikkilanka-aitaa.
    
   
Bruno ei ymmärrä uuden kotitalon vieressä olevaa, korkealla aidalla rajattua auletta, joka on täynnä raidallisiin pyjamiin pukeutuneita ihmisiä. Hänestä on outoa, että vaikka ihmiset näyttävät samanlaisilta aidan kummallakin puolella, he olisivatkin jollain tapaa erilaisia. 
  
Ne ihmiset... no, ne eivät ole ihmisiä ollenkaan -- eivät ainakaann siinä mielessä miten me sen sanan ymmärrämme. (s. 55)
  
Bruno ei tiedä mitään syytä olla epäkohtelias kenellekään, joten kun uudessa kodissa olevaa juutalaista (sana, jonka Bruno oppii vasta lähes vuoden päästä Auschwitziin muuton jälkeen) palvelijaa kohdellaan huonosti, nuori päähenkilö on hyvin hämmentynyt ja suorastaan vihaa luutnantti Kotleria, joka käyttäytyy avoimen epäystävällisesti niin Brunoa kuin raitoihin pukeutuneita ihmisiä kohtaan.
  
Ja niin usin kuin hän oli katsonutkin ihmisiä, kaikkia niitä imisiä raidallisissa pyjamissaan, hänen päähänsä ei ollut koskaan pälkähtänyt todella pohtia, mistä oikein oli kysymys. 
Ja olivatko he todella niin erilaisia? 
Mutta mikä se ero oikeastaan oli? (s. 97-98)
  
Teoksen kiinnostavimmat hahmot ovat Brunon isoäiti ja Maria-palvelija, joista nähdään parissa kohtauksessa syvempiä tasoja kuin keskeisistä hahmoista. Isoäiti ei hyväksy fasismia vaan häpeää Brunon isää, joka on Hitlerin pelinappula ja äitiä, joka ihastelee isän univormua. Maria puolestaan kiinnostaa sen osalta, millainen hänen elämänsä oli ennen kuin hänestä tuli perheen palvelija. Tästä mainitaan harmillisesti vain parilla lauseella, olisin halunnut tietää enemmänkin. 
    
"Minä tahdon tietää aidasta -- miksi se on siinä?" 
"Tarkoitatko että et tiedä? -- aita ei ole siinä, jotta me emme voisi mennä sen toiselle puolelle. Se on siinä sitä varten, että he eivät voisi tulla tälle puolelle." 
"Mutta miksi?" hän kysyi. 
"Koska heidät täytyy pitää yhdessä -- muiden kaltaistensa kanssa." 
"Mitä tarkoitat kaltaistensa kanssa?" (s. 173)
  
  
Hän ajatteli kaikkia niitä ihmisiä raidallisissa pyjamissaan ja ihmetteli, mitä Aus-vitsissaä oli meneillään ja eikö se joka tapauksessa ollut hyvin huono idea, jos se sai ihmiset näyttämään noin sairailta. (s. 160)
  
Boyne selittää lopussa, että kirjoitti Brunosta naiivin, jotta hänen reaktionsa toisivat aitoutta ja kyseenalaistamista teokseen. Teos on suunnattu nuorille (mikä ei tietenkään estä aikuisia lukemasta tätä myös), mutta sanoisin, että vähäisempi alleviivaaminen voisi tuottaa raikkaampia oivalluksia. Bruno toki kehittyy hahmona teoksen aikana, mutta hieman liian hitaasti, hieman liian myöhään. Olen tottunut lapsihahmojen terävyyteen esimerkiksi Alan Bradleyn Flavia de Luce -sarjassa, joten tämä oli hieman pettymys. Paljastamatta mitään teoksen loppupuolesta, todettakoon, että tarinan teemana on ystävyys. 
  
Tietysti kaikki tämä tapahtui kauan aikaa sitten, eikä mitään sellaista voisi ikinä enää tapahtua.

Ei tähän maailman aikaan. (s. 204)

Teoksen merkittävin kohta minulle, on takakannen kohta: "Joka puolella maailmaa on samanlaisia aitoja. Toivottavasti sinun ei koskaan tarvitse kohdata sellaista aitaa." Tällaisia aitoja rakennetaan edelleen, mutta niitä voi olla vaikeaa havaita. Ne aidat ovat näkymättömiä. Ne ovat puheissa, jotka eriyttävät me ja muut. Tällaisia, ihmiset kahteen leiriin jakavia aitoja - tai pikemminkin muureja - halutaan edelleen rakentaakin, no, presidentti Trump ainakin sellaisesta haaveilee Yhdysvaltojen ja Meksikon väliin. Elämme mielenkiintoisia aikoja.
 
Arvosana:
  

Takakannesta:
Poika raidallisessa pyjamassa on koskettava tarina. Yleensä takakannessa kerrotaan jotain kirjan tapahtumista, mutta tässä tapauksessa se luultavasti häiritsisi lukukokemusta. On tärkeää, että aloitat kirjan lukemisen tietämättä liikaa sen juonesta.
    
Kun avaat tämän kirjan, lähdet matkalle yhdeksänvuotiaan Bruno-pojan kanssa. (Tämä ei kylläkään ole kirja yhdeksänvuotiaille.) Ennen pitkää saavutte Brunon kanssa aidalle. Joka puolella maailmaa on samanlaisia aitoja. Toivottavasti sinun ei koskaan tarvitse kohdata sellaista aitaa.
    
Samantyylisiä kirjoja: Markus Zusak: Kirjavaras, Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe, Anne Frank: Nuoren tytön päiväkirja
  
Suomentanut: Laura Beck, 204 sivua, Bazar 2008
  
Alkuperäinen nimi: The Boy in the Striped Pyjamas (2006)

15 kommenttia:

  1. Minulle tämä oli oikeastaan pettymys, sillä niin paljon tätä oli kehuttu. Alleviivaminen oli niin räikeää, että ärsyynnyin, vaikka aihe on tärkeä ja koskettava. Harmitti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu. En ollut elokuvaa nähnyt tai lukenut bloggaajien arvioita, mutta ennalta-arvattavuus ja liika alleviivaminen olivat omiaan latistamaan teoksen hienouden.

      Poista
  2. Minä pidin tästä järkyttävästä kirjasta, mutta luinkin sen paljon nuorempana. Ja elokuva oli katsottava heti perään, sekin ihan kelpo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tosiaan sellainen teos, joka tekee suurimman vaikutuksen silloin, kun sen lukee nuorempana ja ennen kuin jonkin muun samantyyppisen (Kirjavaras, Anne Frankin päiväkirja, Kaikki se valo jota emme näe jne.). Kuulin yhdeltä lukupiiriläiseltä, joka on nähnyt elokuvaversion, että se menee teosta pidemmälle aivan lopun tapahtumien suhteen, ja vetoaa enemmän tunteisiin.

      Poista
  3. Luin tämän teoksen kuusi vuotta sitten ja silloin pidin siitä kovasti - ehkä pitäisi lukea kirja uudestaan nähdäkseni, onko mielipiteeni muuttunut. Elokuvan olen myös nähnyt ja siitäkin pidin, kun sen aikanaan katsoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ollut kirja pari vuotta hyllyssäni, ostin sen bloggaajakollegan kirjahyllyn siivouksesta. Ihan hyvä, että tuli nyt lukupiirissä luettua, vaikka jäin tosiaan kaipaamaan vahvempaa lukukokemusta, teos on kuitenkin sellainen, joka jollekin toiselle vähemmän lukeneelle voi toimia todella vaikuttavana herättelijänä.

      Poista
  4. Kirjaa oli mielenkiintoista lukea, varsinkin Auschwitzissa käyneenä, mutta en pitänyt yhtään Brunon ylikorostetusta naiviudesta tai kirjan loppuratkaisusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auschwitz on tosiaan vaikuttava paikka. Euroopan road tripillä minulla oli kolme kohdetta, missä halusin käydä: Auschwitz, Kutna Hora (luukirkko) ja Prahan kidutusmuseo, lähellä sitä kuuluisaa kelloa. Bruno olisi toiminut paremmin vähemmän naiivina, sillä aika monessa blogissa koettiin hänen hahmonsa hyvin epäuskottavaksi. Loppuratkaisu oli liian odotettavissa. Olisin halunnut jotain joko kamalampaa tai iloisempaa, se olisi yllättänyt.

      Poista
  5. Itse esimerkkiniä nuorisosta voin kyllä sanoa, että ehkä tämä iskee paremmin nuoriin - minuun se ainakin iski ja pidin paljon, vaikka aihe onkin niin kauhea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä tekee varmasti vaikutuksen aikusiinkin, riippuu kovasti omista herkkyyksistä ja lukeneisuudesta. Toki nuoriin, jotka eivät vielä ole käsitelleen toista maailmansotaa paljoa, ainakaan romaaneissa tämä luultavasti tekee vaikutuksen helpommin ilman ennakko-odotuksia.

      Poista
  6. Tämä on minusta nuorille tarkoitettu kirja. Minun makuuni ainakin liian naiivi (enkä sano tätä pahalla nuoria kohtaan) ja kirjasta siteeraamaani tekstiä joku luuli jopa sarkasmiksi. Asia kyllä selvitettiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä sain tietää vasta n. puolivälissä teosta, että tämä on tosiaan nuortenkirja. En nimittäin yleensä etsi tietoa kirjoista ennen kuin luen ne, poikkeuksena joskus aloitan blogipostauksen kirjoittamisen kun luen teosta vielä. Siis perustiedot, kuva jne. Selitti kyllä paljon naiiviutta. Nuortenkirjoja paljon lukevana harmittaa, että välillä kirjailijat aliarvioivat lukijoitaan. Tämä varmaan toimisi paremmin vähemmän naiivilla päähenkilöllä ja olisi silti edelleen nuortenkirja. Oli myös outo huomautus, että kun sisko täytti 13, hän löysi sarkasmin ja piti siitä ikänsä vuoksi hyvin paljon.

      Poista
    2. Juu, en minäkään ennen lukemisen aloittamista tiennyt, että kyseessä on nuortenkirja. Se selvisi vasta myöhemmin. Voi olla, että olisi jäänyt lukematta kokonaan, jos olisin tiennyt. Minä siis saatan jättää kirjan lukematta, jos on nuortenkirja: en aktiivisesti asiaa tutki, mutta jos ehkäilen kirja kanssa muutenkin, niin tuo kohderymä saattaa kääntää kelkkani lukemattomuuden puolelle. Uskon, että on taiten kirjoitettua nuortenkirjallisuutta, mutta ei minulla ole aikaa lukea kaikkia maailman kirjoja. :)

      Poista
  7. Olen aika samoilla linjoilla Katriinan kanssa, eli naivius ja loppuratkaisu eivät oikeastaan toimineet. Tuntui kanssa, että kirjassa on paljon mahdottomuuksia (juuri esimerkiksi lopun todennäköisyys...), ja hahmot ärsyttävän karikatyyrisiä "kauheuden" korostamikseksi. Itse tosin luin tämän varmasti yli viisi vuotta sitten. Pitäisi ehkä lukea uudelleen, jospa mielipiteeni olisi muuttunut. Varsinkin, kun olen nyt päässyt käymään Auschwitzissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa Elegialle kirjoitinkin, että minusta nuortakin lukijaa voi haasta. Tämä on vähän liian "helppo" kirja, siis kaikki tapahtuu vähän liian epäuskottavasti ja ennakoitavasti, Brunon naiivius ja tuo hyvä/paha asetelman mustavalkoisuus. Tosin isän hahmo tuntui vähän harmaammalta kuin Kotlerin (josta tulee aina mieleen makkara...). Auschwitzissa vierailu on kyllä todella merkittävä kokemus.

      Poista