maanantai 17. joulukuuta 2018

Lukupiirissä | Arkadi & Boris Strugatski: Stalker - Huviretki hukkateille

"Tärkeää on, että nyt ihmiskunta tietää varmasti:
se ei ole Maailmankaikkeudessa yksin."
  
   
Joulukuun lukupiirikirja, Hyllynlämmittäjä -haaste
   
Olen halunnut lukea Arkadi ja Boris Strugatskin scifiklassikko Stalkerin jo pitkään. Etenkin kun löysin kirjan jokunen vuosi sitten kirpparilta pilkkahintaan. Se on ainoa tänä vuonna lukemani Hyllynlämmittäjä -haasteen teoksista. Lukupiiri oli jälleen hyvä syy lukea teos, johon muutoin ei juuri nyt olisi tarttunut. Tiesin Tarkovskin vuonna 1979 ilmestyneen, kirjaan pohjautuvan elokuvan sekä pelisarjan, ja olen katsonut YouTubesta löytyvät kotimaisen indie-elokuvan Vyöhyke. En siis lähtenyt täysin ummikkona matkaan, mutta sain yllättyä siitä, kuinka erilainen kirja oli kuin kuvittelin. 
  
Vyöhykkeet synnyttäneitä muukalaisten vierailuja tapahtui kuusi, mutta kirja ei kerro missä muut vyöhykkeet ovat. Kerronta alkaa siitä, kun noista Käynneistä on kulunut jo kolmetoista vuotta. Suurimmat erot mielikuvien ja todellisuuden välillä olivat teoksen sijoittuminen Kanadaan (sillä peleissä tapahtumapaikkana on Pripyat), kuinka vähän Vyöhyke loppujen lopuksi oli teoksessa läsnä - siitä kyllä puhuttiin paljon, mutta mielikuvissa se jäi varsin hajanaiseksi sekä salamyhkäisyys sekä Vyöhykkeeltä löydettyjen esineiden että niiden jättäjien vähäinen kuvailu. Sen sijaan kuvattiin kyllä paljon päähenkilö Redrick Shoehartin baarireissuja ja tupakanpolttoa. 
    
- On esineitä, joille olemme löytäneet käyttöä. Me käytämme niitä joskin lähes varmasti toisin kuin kävijät niitä käyttävät. Olen varma siitä, että valtaosassa tapauksissa me käytämme mikroskooppeja naulojen naulaamiseen. (s. 155)
   
Stalkerit ovat tyhmänrohkeita miehiä, jotka uhmaavat vyöhykkeen vaaroja hakeakseen sieltä muukalaisten tuomia esineitä, joita myymällä rahoittavat juomistaan tai elättävät perhettään. Noilla vierailuilla on vain hintansa, sillä vyöhyke muuttaa stalkereiden perimää ja lapsista tulee yleensä poikkeavia. Vyöhykkeeltä voi löytää esimerkiksi mustia roiskeita ja tyhjiöitä, mutta varomattomat saattavat astua kuolettavaan ansaan kuten hyttyskaljuun, joka on voimistuneen painovoiman alue. Osalle esineistä on keksitty käyttöä, kuten kikka-puikoille, ikuisen virran lähteille. Autoja on ryhdytty muuttamaan kikalla kulkeviksi. 

Teoksessa käytetään muutamia erikoisia sanoja, joiden merkityksestä en ole aivan varma. Luutamiehet saattavat olla auton pyyhkimet ja käytännön hoksnokkaa voinee verrata maalaisjärkeen. Muutoin teksti on ihan helppolukuista. Takakannen väitettä reippaasta aitoudesta ja Redin rentoudesta en voi aivan allekirjoittaa, mutta tätä pitäisi kai verrata tarkemmin Tarkovskin versioon. 
   
- En mitenkään saattanut uskoa paniikinomaisia uutisia palavista kortteleista, valikoivasti vanhuksia ja lapsia ahmivista hirviöistä tai verisistä taisteluista haavoittumattomien muukalaisten ja varsin haavoittuvaisten mutta silti urhoollisten kuninkaallisten panssariyksiköiden välillä. (s. 9)
  
Olisi ollut kiinnostavaa lukea siitä hetkestä, kun muukalaiset saapuivat ja tietää enemmän heidän jälkeensä jättämästä "piknik roskasta" sekä ulkomuodosta ja matkustustavasta. Käyntien merkitystä ei nimittäin tiedetä, oliko kyseessä hyökkäys vai satunnainen pysähtyminen pitkän matkan varrella. Tuli sellainen olo, että kirjailijat hukkasivat paljon kiehtovaa potentiaalia, mutta se varmaan johtuu siitä, että myöhemmin syntyneenä ihmisenä tykkään toiminnallisemmasta kerronnasta. 

Kiva kuitenkin, että on taas yksi klassikko luettu - ja vieläpä venäjästä käännetty sellainen, se on nimittäin kieliryhmä, jonka kirjallisuutta tulee luettua ihan liian vähän (aikaisempina lukukokemuksina mm. Dmitri Gluhovskin Metro 2033). Luin jostain, että stalker on Strugatskin veljesten keksimä sana, joka on johdettu hiippailua tarkoittavasta sanasta stalkking.
   
- Tiedätkö, minähän aioin lähteä, jo vankilassa päätin. "Mitä varten minä kyykin tässä kaupunkipahasessa?" minä tuumin. "Hiiteen kaikki", minä ajattelin. Ja kun palaan vankilasta, niin - terve, kaupungista lähteminen on kielletty! (s. 172)
    
Arvosana:

  
Takakannesta:
Neuvostokirjailijoiden kärkeen kuuluvien Strugatskin veljesten Stalker on niittänyt meilläkin mainetta Tarkovskin samannimisenä elokuvana. Kirja on filmiä realistisempi, reippaan aito kuva tulevaisuuden Kanadasta, jos kohta myös uheka, filosofinen vertauskuva ihmisen, luonnon ja teknologian suhteista. Ihmistä monin verroinkehittyneemmät olennot ovat tehneet maahan pikavierailun jättäen jälkeensä omituista kamaaja hallitsemattomia luonnonilmiöitä. Näin syntynyt 'Vyöhyke' on ihmisen rajattoman uteliaisuuden, pelon ja ahneuden kohde. Alamaailman puolivillaiset 'stalkerit', yhtenä heistä kirjan antisankari rento jätkä Red, tekevät henkensä kaupalla kahmimisreissuja tarkoin vartioidulle vyöhykkeelle. Kuin ihminen omille vaaranalaisille aluilleen, jos niin halutaan tulkita. 
   
Suomentanut: Esa Adrian, 216 sivua, WSOY 1982 (2. painos)
    
Alkuperäinen nimiPiknik na obochine (1972)
  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti