maanantai 13. tammikuuta 2020

Chris Rylander: Gregin kirous (Eeppisten epäonnistumisten sarja #2)

"Nykymaailma hoippuu toinen jalka haudassa. Sillä on enää vähän aikaa."
    
    
Arvostelukappale
   
Lukuhaasteissa: Helmet 2020: 25. Kirjassa ollaan saarella
   
Chris Rylanderin Eeppisten epäonnistumisten sarjan toinen osa Gregin kirous on ensimmäinen uuden vuosikymmenen puolella lukemani kirja. Hauskasti aloitin myös vuoden 2019 samalla sarjalla, kuin luin sen ensimmäisen osan Gregin legenda. Teokset luvut on otsikoitu todella humoristisesti ja ne houkuttavat lukemaan lisää, jotta selviäisi, mitä kummaa siinä luvussa tapahtuu, sen verran erikoisia kuvaukset ovat. (Olen muuten ollut vähällä kirjoittaa useaan otteeseen sarjan nimeksi Surkeiden epäonnistumisten sarja, sillä luin ollessani yläasteella ja lukiossa Lemony Snicketin Surkeiden sattumusten sarjaa ja nämä kaksi menevät jostain syystä helpsoti sekaisin.) 
    
Pöksyistäni tuprahti höyrypurkaus, joka ryöpsähti ylleni kuin pikkuinen sienipilvi. (s. 26)
   
    
Greg on teinipoika, joka saa tietää olevansa kääpiö. Ensimmäisen kirjan tapahtumien myötä hänen isänsä on alkanut käyttäytymään erikoisesti ja poika yrittää löytää jonkun, joka osaisi auttaa tätä. Samaan aikaan tuhansia vuosia sitten piilotettu taikuus on palaamassa ja sitä enteilevät sadat  yliluonnolliset havainnot ympäri maailmaa. Greg kääpiöystävineen on koulutettu hirviöiden hillintätehtäviin. Ja tämä olisi suoritettava niin, etteivät ihmiset saisi tietää (vielä) maagisesta maailmasta.
   
Ihan tavallinen kääpiöjengi hengailemassa keskiöisellä, kummittelevalla hautausmaalla. (s. 182)
   
Sähkökatkot, myyttiset olennot ja haamuhavainnot saavat ihmiset keksimään moninaisia teorioita. Johtuvatko ilmiöt auringonpurkauksista? Vai ovatko avaruusolennot kaiken takana? Mitä jos syynä onkin ilmastonmuutos? Onko Harmageddon tulossa? Entä jos kaikki onkin vain osa hallituksen salaliittoa? 
   
Puhu hänen kanssaan kuin haravoisit. Haravoisit lehtiä syksyllä. Ja siellä on myös orava, joka katselee teitä kumpaakin. (s. 43)
   
Parannuskeinoa höpsähtäneelle isälleen etsiessään Greg päätyy Alctraziin ja olemaan tahtomattaan olemaan erossa niin ystävistään kuin maagisesta, puhuvasta kirveestään (joka on välillä hieman rasittava). Greg päättää unohtaa kääpiöiden pessimismin, sukunsa ennustetun kohtalon ja olla oma itsensä. Hän onkin kääpiöiden joukossa niitä harvoja, jotka ovat valmiita päivittämään käsityksiään esimerkiksi kivipeikoista ja haltioista. Hän on jopa kannustanut muita lopettamaan haukkuvien ilmaisujen käyttämisen haltioista puhuttaessa. 
   
Kääpiöt eivät osaa päästää irti menneestä, ja se sumentaa heidän arvostelukykyään -- jokainen olento maan päällä on taipuvainen siihen – tuomitsemaan hätäisesti, antamaan stereotyyppien ja vaistojen vaikuttaa ajatteluunsa. (s. 152)
   
Uutena (ainakin periaatteessa) mukaan tulevat kivipeikko ja haltianeito (sekä pari muuta kansansa jäsentä) ovat parhaita hahmoja teoksessa. Saamme tietää lisää käääpiöiden ja haltioiden uskonnoista ja Gregin kääpiöystävistä Arista (kuinka hänen isänsä pakotti tämän syömään lihaa, vaikka hän on kääpiöille erittäin harvinaisesti vegaani) ja Glemistä (joka yllättäen nauttii lukemisesta, etenkin ikivanhoista keijuromansseista).
   
Hänen tarinansa, joissa vilisi moottoriteitä täynnä paikalleen jääneitä, puhkiruostuneita autoja ja vaeltavia ihmisjoukkoja soihtuineen ja lapioineen taistelemassa valtavia skorpioneja vastaan -- olivat minusta synkkiä ja kauhistuttavia. (s. 61)
   
Taikuuden paluu tarkoittaa nykyisen maailman liki täydellistä muuttumista, koska sen jälkeen kaikki moottoroitu tai sähköinen lakkaa toimimasta. Niinpä tulevaisuus vaikuttaa hyvinkin apokalyptiseltä. Käykö näin todella, se selviää vasta kolmannessa kirjassa. Gregin parhaan ystävän kanta asiaan on, että taikuuden uusi tuleminen täytyy estää, mutta Gregin isän mielestä paras tapa saavuttaa maailman rauha on antaa taikuuden tulla.   
  
Lähestyimme keskustaa ja ohitimme kujalla kyyhöttävän kodittoman. Mies kuuli varmastikin hyvän matkaa keskusteluistamme, sillä hän tuijotti meitä kuin henkiin heränneitä leivänpaahtimia. (s. 15)
   
Huumori ei ollut aivan samalla tasolla kuin ensimmäisessä osassa, mutta kyllä Rylander osaa silti käyttää sanansäiläänsä. Isoimman miinuksen annan harmillisista veganismiin liittyvistä naljailuista ja "kääpiöt eivät itke"-asenteesta, joita en enää mielelläni näin kaksituhattaluvun toisella vuosikymmenellä näkisi nuortenkirjassa. 
   
Tapahtumat olivat häämöttävästä maailmanlopusta huolimatta vähän laimeampia kuin maailman esitelleessä edeltäjässään, mutta mielenkiinto pysyi kyllä yllä koko ajan. Samastuin vahvasti Gregiin, kun tästä paljastuu, etteivät supersankarileffat kiinnosta häntä. Parasta antia kirjassa on jälkimmäinen kolmannes, kun Greg on erillä ystävistään Alcatrazilla ja pohtii asioita. 
    
Luulisi, että poika jolla on iso pala kosteaa peurannahkaa sidottuna vyötäisilleen kuin kiltti keräisi varsin paljon tuijotuksia ja oudoksuvia katseita. 
No, chicagolaisessa lähijunassa yökahdelta ei. Jos jotain, niin Chicagon metropolialueen julkisessa liikenteessä siihen aikaan matkustavat pikemminkin välttelivät katsomasta toisiinsa riippumatta siitä kuinka oudosti joku käyttäytyi. Oikeastaan mitä oudommalta vaikutti, sitä varmemmin kukaan ei kiinnittänyt mitään huomiota. (s. 32)
   
Arvosana:
           
Takakannesta:
Greg Belmont tietää, että asiat eivät koskaan palaa ennalleen. Salaa hän kaipaa aikoja, jolloin hän luuli olevansa vain tavallinen 13-vuotias - ennen kuin hän sai tietää, että onkin oikeasti kääpiö, ja vieläpä kyvykäs sellainen.
 
Kaikista villeistä muutoksista viis, Gregin surkea onni ei suinkaan ole kääntynyt. Taikuus on alkanut houkutella esiin myyttisiä hirviöitä valmiina aiheuttamaan hirvittävää sekasortoa. Lisäksi leviää huhuja, että haltiat suunnittelevat hyökkäystä - johdossaan kukas muu kuin Gregin entinen paras kaveri.
 
Greg ja hänen kääpiöystävänsä tempautuvat mukaan hengenvaarallisiin tilanteisiin, joihin heidän koulutuksensa ei todellakaan ole heitä valmistanut. Pystyvätkö Greg ja hänen verenhimoinen puhuva kirveensä suojelemaan muita - vai puuttuuko peliin taas eeppinen epäonnistuminen?
 
Gregin kirous on Eeppisten epäonnistumisten sarjan toinen osa, Gregin legendan hulvaton jatko-osa.
 
Chris Rylander on amerikkalainen lasten- ja nuortenkirjailija, joka pitää hillosta ja sarvettomista yksisarvisista ja asuu Chicagossa.
   
Suomentanut: Kaisa Ranta, 333 sivua, Jalava 2019
  
Alkuperäinen nimi: The Curse of Greg: Book Two of an Epic Series of Failures (2019)
    
Sarjassa ilmestyneet:
    
Samankaltaista luettavaa: Angie Sage: Septimus Heap -sarja, Jessica Townsend: Nevermoor - Morriganin koetukset ja Meinioseppä - Morriganin kutsumus, J.K. Rowling: Harry Potter -sarja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti