lauantai 15. helmikuuta 2020

Ilkka Auer: Kymnaasi

"Aamuauringossa kylpevien portaiden päässä pilkotti tie, jota pitkin hän oli saapunut. 
Tie katosi jo muutaman metrin päässä utuisiin varjoihin ja tuossa valon ja varjon 
risteyskohdassa kaksi peuraa söi heinää katsellen tuon tuosta kaikessa rauhassa 
ympärilleen. Punainen auto nökötti tammen oksien alla."

 
Arvostelukappale. Olen kirjoittanut tästä teoksesta myös Tähtivaeltajaan 1/2020.

On heti alkuun tunnustettava, että Agnes af Forsellesin Kymnaasi hyljeksityille ja orvoille tytöille on ensimmäinen Ilkka Auerilta lukemani teos. Olen toki ollut pitkään tietoinen hänen tuotannostaan jo alkaen vuonna 2004 ilmestyneestä Lumen ja jään maan ensimmäisestä osasta Sysilouhien sukua.

Kymnaasi rakennettiin yli sata vuotta sitten. 1800-luvun lopulta aina Länsisiiven tulipaloon asti se toimi Forsellesin perheen kotina -- Vuosikymmenten aikana ehti tapahtua yhtä ja toista, myös kammottavia asioita. Kauhutarinoita saat kuulla vielä kylliksi, mutta riittänee jos sanon, että uima-altaaseen on hukkunut ja hukuttautunut ihmisiä -- Se on kaiken kaikkiaan tosi pelottava paikka – siellä kummittelee ja kaikki pelkäävät kellareita. (s. 47)

Olin tuolloin lukiossa ja muistan lainanneeni kyseisen kirjan, mutta sen ensimmäinen sivu ei vakuuttanut (jätin silloin kirjat todella helposti kesken, toisin kuin nykyään. Esimerkiksi Eoin Colferin Artemis Fowlia yritin lukea useampaankin kertaan saatuani sen siskoltani lahjaksi, mutta siinäkään ensimmäinen sivu ei vielä vakuuttanut). Lukulistaltani löytyvät myös Auerin Haamu kustannuksella aikaisemmin ilmestyneet Anastasia ja Domowik, joihin tartun tämän lukukokemuksen rohkaisemana innokkaana lähitulevaisuudessa.

Hän tuijotti sammuksissa olevan kattovalaisimen lasikiekkoa. Säröjä ei pimeässä nähnyt, mutta ne olivat siellä. 
Valaisin oli rikki. 
Aivan niin kuin hänkin. Säröillä, halki, hajoamispisteessä.
Vasta viidentoista ikäisenä. (s. 12)
 
Topelius-ehdokkaanakin ollut, goottilaisen kauhun suuntaan niiaava Kymnaasi on intensiivinen teos, joka tarjoaa laajan tunnekirjon lukijalleen. Päähenkilö Sofia on orpo. Hän asuu sijaiskodissa, missä häntä kohdellaan todella kurjasti. Niinpä Sofia onkin päättänyt lopettaa onnettoman elämänsä, mutta ennen kuin onnistuu siinä, hänet pelatetaan tempaamalla elämän ja kuoleman Rajalla olevaan salaperäiseen oppilaitokseen.
   
Olin tervetullut. Olin saapunut jonnekin, jota en ollut edes osannut kaivata. Olin tullut kotiin. (s. 302)
 
Kymnaasissa yhteiskunnan hyljeksimistä, vahvaksi kasvaneista tytöistä koulutetaan auttajia. He palaavat tarvittaessa Pinnaksi kutsuttuun elävien maailmaan. Tytöt toimivat esimerkiksi muusina ja auttavat sellaisia, joilla on vaikeaa koulussa tai jotka ovat kohdanneet suuren surun. Tämä on minusta aika voimaannuttava ajatus, että vaikka Kymnaasin tytöillä on ollut vaikeuksia elämässään, he voivat käyttää kokemuksiaan johonkin positiiviseen.

Kaikesta karuudesta huolimatta näkymässä oli jotain synkeän kiehtovaa ja lumoavaa, joka täytti Sofian hieman samanlaisella kunnioituksella kuin jos olisi ollut hautaismaalla öiseen aikaan. (s. 226)

Alun ahdistavuus vaihtuu ihmetykseen. Kymnaasin maailmaan tutustuminen kun muistuttaa matkaa, jonka Harry koki tutustuessaan jästien silmiltä piilossa olleeseen velhomaailmaan. Auer paljastaa luomansa maailman yksityiskohtia pieni murunen kerrallaan ja samaan aikaan tarinan jännite kasvaa. Loppupuolella olikin jo aika hyytävää kyytiä, kun Sofia taistelee pääpahista vastaan. Sain lopusta hieman samoja viboja kuin Ransom Riggsin esikoisteoksesta Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille ja Doctor Whon jaksosta The Empty Child.
 
"Länsisiipi näyttää karmivalta." 
"Se on karmiva. Ja hylätty", Muusa vastasi. 
"Kaikki nuo seinillä kasvavat köynnökset -- näyttävät kuivilta ja ikkunat... Tyhjiltä, kuolleilta." 
"Siellä raivosi kauan sitten tulipalo, joka tuhosi monia." 
"Tuhosi? Siis kuoliko siellä ihmisiä?" 
"No, kuoleminen on vähän outo sana, sanotaan vaikka niin, että he muuttuivat. Siipi on täynnä erilaisia... olemuksia, jotka eivät tee hyvää kenellekään sinne menevälle." (s. 89)
 
Auerin käyttämä kieli oli todella erinomaista. Paikoin se on kaunista ja runollista, paikoin särmikästä ja luotaantyöntävää, sopien kulloiseenkin mielialaan. Ainoa miinukset tulevat toistuvista ilmaisuista käsivalaisin ja valojen kytkeminen (taskulampun ja sytyttämisen sijaan), myös ummehtunut yninä ihmetytti (tukahtuneen sijaan). Kirjan upea kansi on Auerin itsensä käsialaa, samoin Kymnaasin pohjapiirros, joka läytyy sisäkannesta. Hänen Instagram-tilillään on lisääkin kirjaan liittyvää kuvitusta, kuten tämä aika kauhistuttava kuva palaneen siiven sisältä. Teoksen maailma on runsas ja muutamia kohtia jää avoimeksi, niin että lukisinkin siis mielelläni mahdollisen jatko-osan!
 
Hän olisi halunnut vain istua johonkin kirjaston lukuisista nojatuoleista ja ahmia kaikki kirjat yhdeltä istumalta. 
-- 
uppoutui huomaamattaan toinen toistaan kiehtovampien teosten maailmaan jo yksinomaan niiden nimien ja niiden ympärillä värjyvän satumaisen tunnelman perusteella. Se leijaili kuin näkymätön pilvi kunkin kirjan ympärillä, ja riitti, että painoi kätensä kirjan selkämykselle, niin mieleen ilmestyi kansien väliin tallennettuun sisältöön liittyviä ajatuksia. (s. 159-160)
   
Kymnaasi liittyy pieneen joukkoon kirjoja, jotka lukiessani olen kokenut mangamaisina. Aiemmin esimerkiksi Nonna Wasiljeffin Loukkupoika on aiheuttanut tällaisia tuntemuksia. Mangamaisena puolestaan markkinoitu Magdalena Hain Kolmas sisar pyöri mielessäni live actionina.

Arvosana:
    
Takakannesta:
Sofia on orpo, onneton ja yksin. Oudot sattumukset johdattavat hänet metsän keskellä sijaitsevaan salaperäiseen sisäoppilaitokseen. Agnes af Forsellesin Kymnaasi orvoille ja hyljeksityille tytöille on paikka, jossa todellisuuden rajat hämärtyvät.
 
Sofia tutustuu Kymnaasin kiehtovaan historiaan ja sen erikoislaatuisiin asukkaisiin, Muusaan, Sointuun, Avelineen ja kiehtovaan Lydiaan. Sofia löytää Kymnaasista kodin ja paikkansa maailmassa, joka on paljon mystisempi kuin voisi kuvitellakaan.
 
Kun pimeät voimat uhkaavat Kymnaasia, Sofia tajuaa, että hän voi menettää kaiken. Ja siihen hän ei enää suostu. Mutta onko Sofia valmis kohtaamaan pahuuden silmästä silmään.
  
302 sivua, Haamu 2019
   
   
Samankaltaista luettavaa: Libba Bray: Kauhun ja kauneuden valtakunta, C. J. Daugherty: Night School - Yön valitut, Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille

2 kommenttia:

  1. Olen joten ennakkoluuloinen tämän kirjan suhteen, joten en ollut aikeissa lukea sitä. Mutta arviosi sai minut kuitenkin kiinnostumaan kirjasta. Mitää varmaan ottaa se luettavaksi jossain välissä ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tunteen, joskus vaan on muodostanut ennakkoasenteen kirjasta ja sitä voi olla vaikea karistaa. Tätä kuitenkin voin suositella, vaikka alku olikin aika ahdistava.

      Poista