perjantai 4. tammikuuta 2013

Joululahjakirjat

Sain joululahjat vasta vähän ennen vuoden vaihdetta, kun tapasin isosiskoni äitini luona Kuopiossa. Siskoni muistivat minua kirjallisilla lahjoilla, vinkit pomittiin yhteiseen Facebook-ryhmäämme tekemäni toivelistan kautta. Mukaan mahtui myös muutama yllätyskin! Näitä (ja muita lahjoja) kannatti odottaakin!

  1. Jules Verne: Kapteeni Nemo merten syvyyksissä (P, T) Toivoin Vernen kirjoja yleisestikin, mutta tämä kuului nimeltä mainittuihin toiveisiin.
  2. Jules Verne: Kahden vuoden loma-aika (K, T/Y) Tästä teoksesta en ollut edes aiemmin kuullut!
  3. Mark Twain: Tom Sawyerin seikkailut (K, Y) Klassikko omaan hyllyyn
  4. Diana Gabaldon: Luiden kaiku (K, Y) Toinen siskoista oli ostanut vahingossa itselleen kaksin kappalein tätä, niin sain toisen omakseni.
  5. Mia Vänskä: Saattaja (P, Y) Tämä oli varsin miellyttävä yllätys, nyt voin lukea tämän ennen Mustaa kuuta.
  6. Tom Knox: Pahan koodi (P, Y) Knoxin teoksen ehdin jo aiemmin lukea, mutta snnoin sitten toiselle siskolle lainaan. 

(P) = pokkari
(K) = kovakantinen
(T) = toivelistalta
(Y) = yllätys

1 kommentti:

  1. Olen lukenut ensimmäisen nimellä Sukelluslaivalla maapallon ympäri, ja pitänyt, myös Tom Sawyer on minusta hyvä, muita en tunne :)

    VastaaPoista