maanantai 11. marraskuuta 2013

Tänään kirjastosta 5/2013 ja kirjallisia hankintoja

Kävin tänään lunastamassa lippuni Nälkäpeli - Vihan liekit ensi-iltaan 20.11. ja samalla vähän kiertelin kirppareita, Mukaani tarttuikin todella halpoja löytöjä:
   
  1. Cicely Mary Barker: Kesän kukkakeijut (1€) Talven lähestyessä voi lukea ihastuttavan keijutaiteilijan kesäisiä runoja kauniiden kuvien kanssa.
  2. Helen Cresswell: Taikalaituri (0,10€) Aivan heräteostos, en ollut ikinä kuullutkaan tästä, mutta tarina vaikutti mielenkiintoiselta ja löysin teoksen myös Risingshdown kirjastosta.
  3. Marilyn Kaye: Valitut - Parempi myöhään kuin ei milloinkaan (0,30€) Valitut-sarjasta olen lukenut jonkun sivun ensimmäistä teosta. Kun toinen osa sattui kohdalle suorastaan pelottavan halvalla, en voinut vastustaa sitä. Voi olla, että myyjä ei ollut pystynyt teosta lukemaan kokonaan tai ei ollut pitänyt siitä.
  4. Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja (2€) Paljon puhuttu teos löytyi todella edullisesti ja oli hyväkuntoinen, joten vaikka jostain muualta olisin saattanut saada sen halvemmalla, ajattelin sen kuitenkin ottaa matkaani ennemmin kuin myöhemmin.
  5. Clive Cusler: Atlantis (1€) Teos on jo jonkin aikaa ollut "to-be-read"-listallani, osastolla "sitten joskus". Nyt on todennäköisempää että kirjan luen (tai sitten en - usein oman kirjan hyllyt eivät tunnu niin kiireellisiltä kuin kirjastosta lainatut, vaikka olen haastanut itseni lukemaan omasta hyllystäni).
    
Lisäksi ostin kissa-kirjatuen (2,50€), mikä olisikaan parempaa kuin yhdistää kaksi ihanaa asiaa: kissat ja kirjat.
   
 
Lainasin myös tutkimuskirjallisuutta:
  1. Marjane Satrapi: Persepolis - Iranilainen lapsuuteni (yksi tuttuni tekee tästä kandiaan ja ajattelin lukea sarjakuvan, jotta tietäisin kommentoida paremmin)
  2. Satu Koho: Minun tuuleni, minun mereni - Koettu ja eletty paikka Joni Skiftesvikin martinniemeläisteoksissa
  3. Paikkoja ja tiloja (toim. Kaisa Kurikka)
  4. Pirjo Lyytikäinen: Leena Krohn ja allegorian kaupungit
  5. Kukku Melkas: Historia, halu ja tiedon käärme Aino Kallaksen tuotannossa
 
ja vähän kevyempää luettavaa:
  1. Cassandra Clare: Varjojen kaupungit 1 - Luukaupunki
  2. Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous
  3. Kat Falls: Vastavirta

8 kommenttia:

  1. Tuo kissatuki on hieno! 10 sentin kirja... halpa :). Tulipa sellainen olo, että taidan lähiaikoina itsekin suunnistaa kirpparille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoin mukana olevaa miestäni koiranpentukatseella kun näin tuon kirjatuen. Ihana! Minulla on keräilykohteena kissapatsaat, niin tuo sopi senkin vuoksi kirjahyllyyni. ♥

      10 senttiä on kirjasta jo sellainen hinta, että tahtoo pelastaa sen. Tuo vaikutti ihan mielenkiintoiselta, vaikken aiemmin olekaan tutustunut. Voin kuvitella, että joku kirjaglogaaja saattaa saada nostalgisia tunteita tuosta teoksesta.

      Kirppareilla pyöriminen on ihanaa! Joskin harvoin nykyään tulee lähdettyä ennen kuin on enemmänkin asiaa keskustaan. Bussiliput ovat aika hirvittävän hintaiset.

      Poista
  2. Oletpa tehnyt todella edullisia kirjalöytöjä! Kirppareilla en useinkaan huomaa keskittyä ollenkaan kirjoihin, mutta nyt pitänee asiassa ryhdistäytyä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, harvoin näin edullisia tulee vastaan. Minä en kirppareilla paljoa muuta katsele kuin kirjoja ja koruja (korunäpertelyharrastukseeni).

      Poista
  3. Mielensäpahoittaja vain kaksi euroa! Siis mistä sen edes olisi voinut saada halvemmalla?! :)

    Edukkaita löytöjä sinulla ja tuo kissatuki on aivan ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tosiaan ole Mielensäpahoittajia paljoa nähnyt liikkeellä, joten kävin ensimäisen vastaan tulleen kimppuun. Kaksi euroa ei ole paha, mutta ainahan sitä joku jossakin saattaa halvemmallakin tarjota. Kunto oli kuitenkin niin hyvä (oliko teosta edes luettu?), että olisihan tuosta pystynyt enemmänkin pyytämään.

      Poista
  4. Hienoja löytöjä! Kirpparit ovat aarreaittoja, kun osuu oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. Tutkimuskirjallisuudessa tuo Aino Kallas kuulosti kiinnostavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun vaan tulisi luettua kirjoja samassa tahdissa kuin niitä hankkii. :D

      Poista