perjantai 10. tammikuuta 2020

Ørjan Nordhus Karlsson: Yön ja päivän välissä

"Tässä paholaisen odotushuoneessa ei totisesti ole kunnon miehiä tungokseen asti."
   
    
Arvostelukappale
  
Lukuhaasteissa: Scifi-lukuhaaste
   
Ørjan Nordhus Karlssonin useasta näkökulmasta kerrottu Yön ja päivän välissä oli yksi viime vuoden yllättäjistä ja päätyi parhaiden lukukokemusten joukkoon. Tartuin kirjaan vailla mitään muuta ennakkotietoa kuin mitä takakansi ja kustantamon sivu kirjasta kertoivat. Kyseessä on siis scifiteos, joka sijoittuu sadan vuoden päähän tulevaisuuteen. Voisinpa väittää teoksessa olevan aineksia kyberpunkiinkin.
 
Päähenkilö on haastavien tilanteiden kovaksi hioma, biotuunattu 33-vuotias Marko Eldfell. Hän on monien metsästämä sotilaskarkuri, joka yrittää vain elää elämäänsä mahdollisimman huomaamattomasti, mutta joutuu silti odottamattomiin tilanteisiin. Marko on todella kiinnostava hahmo. Pidin hänestä heti alusta alkaen, sillä vaikka hän saattaakin olla taistelujen arpeuttama, äkkiseltään pelottavalta vaikuttava ilmestys, hänessä on paljon pehmeitäkin puolia.
 
Sotilaalliset biosentriset sovellukset erottivat Markon ja ehkä non sata muuta miestä ja naista maailman muusta väestöstä. Biosovellukset oli kytketty suoraan hermostoon, ja ne sallivat hänen kasvattaa hetkellisesti jalka- ja käsivoimiaan, parantaa kognitiivisia kykyjään, tarkentaa pimeänäköään ja lisätä hapenottokykyään. (s. 12)

Takakansi sanoo sisällön olevan hengästyttävän vauhdikasta ja olen samaa mieltä. Paljoa ei olla paikallaan, vaan koko ajan mennään ja talla pohjassa. Mikä ei tällaisessa kirjassa haittaa ollenkaan. Mutta aivan päätöntä kohellusta tämä ei kuitenkaan ole. Toiminnalla on aina jokin syy (sekä seuraus) ja monet kohtaukset tuntuvat hyvin pelimäisiltä (kuten seuraavat kaksi lainausta osoittavat, joskin minusta tuntuu, että jälkimmäisen katkelman kuskilla tulisi olla käsissään ohjakset, ei suitset).
 
Hän tutki ruumiit. Saalis ei ollut hassumpi. Hän löysi gangstereilta kaksi konepistoolia, joista toinen oli ladattu panssaria läpäisevillä ammuksilla, neljä täyttä lipasta, käsikranaatin ja Snickersin. 
Kaikkein eniten hän ilahtui suklaapatukasta. (s. 88)
Tällaista tapahtuu vain elokuvissa. Marko nousi istumaan ja varisteli heiniä takistaan. Kärry, johon hän oli ikkunan läpi syöksyttyään niin odottamatta tipahtanut, keinahteli hieman sivusuunnassa, ja rautavahvisteiset pyörät iskivät kipinää katukivistä. Kuski nuokkui etukenossa suitset löysänä käsien välissä. Nukkuiko hän? Siltä vaikutti. Mutta hevonen tuntui tietävän, minne sen piti mennä. (s. 189)
   
Suomennos on loistava, kuten olen osannut alkaa Likeltä odottamaankin. Kirjan taidokkaan käännöksen takana on Aino Ahonen. Ilahduin mahdottomasti, kun huomasin, että tässä käytettiin sanaa drone suomentamattomana, sillä drooni on minusta aivan kauhea viralliseksi käännökseksi. Vain parissa kohtaa jäin miettimään käännöstä. Esimerkiksi viikatelanka ihmetytti, vaikka sanana se onkin loistava. Pohdin nimittäin, onko kyseessä siis razor wire -tyyppinen asia, vai ihan oma futuristinen juttunsa?
 
Teoksen kuvailut olivat todella hienoja. Muutamia suosikkejani: "Talossa oli hiljaista kuin viikinkihaudassa, ja yhtä tyhjää", "vartiotornit kyyhöttivät sisäänkäynnin päällä kuin kaksi lihavaa korppikotkaa", "hän oli luultavasti vain varjo muiden varjojen joukossa, mitätön nippeli isossa koneistossa", "nenä sojotti vasemmalle kuin haaksirikkoutunut laiva", "hikipisarat alkoivat tipahdella otsalta lattialle. Niiden jättämät vanat toivat Markolle mieleen etanaliman", "helvetillinen rytinä, kuin hulluksi tullut sirkkelisaha, leikkasi pois loput lauseesta".
   
Miehen iho oli vaaleansininen ja monin paikoin täysin läpinäkyvä. Kuin kovakuorinen korvameduusa. Verisuonet kiemurtelivat mutkikkaana verkostona kallon lasimaisen luuston päällä, ja sen alta Marko erotti harmaan aivoaineen. Tosin harmaa ei oikein riittänyt kuvaamaan sitä. Epätasaisella pinnalla tanssahteli pieniä valonvälähdyksiä, sähköisiä tulikärpäsiä.  (s. 168)
  
En löytänyt ainuttakaan blogipostausta tästä kirjasta, mikä on todella sääli. Kansikuva ei kieltämättä ole kaikkein houkuttelevin, mutta suosittelen todella lämpimästi tarttumaan tähän. Yön ja päivän välissä on minun vuoden 2019 luettujen kärkijoukkoa ja odotan mielenkiinnolla trilogian seuraavaa osaa! 
    
  
Arvosana:
        
Takakannesta:
Hengästyttävän vauhdikas ja ylistetty scifitrilogian aloitusosa
  
Sadan vuoden päästä eliitti hallitsee rautaisella otteella maailmaa, jossa muut elävät rikollisuuden ja köyhyyden kurimuksessa. Sotilasyksiköstään karannut Marko Eldfell pakenee takaa-ajajiaan henkensä edestä. Geenikokeiden seurauksena hänestä on tullut vaarallisen tehokas taistelukone. Mutta äärikykyjen aktivoiminen tekee hänestä myös haavoittuvan – liikkuvan maalin vihollistensa tähtäimeen.
   
Suomentanut: Aino Ahonen, 345 sivua, Like 2019
  
Alkuperäinen nimi: Huset mellom natt og dag (2014)

14 kommenttia:

  1. Kiva kun kirjoittelet näistä tuntemattomammistakin teoksista. Itse en ollut kuullutkaan kirjasta ennen kuin postauksessi. Heräsi kyllä mielenkiinto. Pitääpä laittaa varaukseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin tosi yllättynyt, kun en löytänyt tästä muita postauksia. Harmittaa aina suuresti, kun kiinnostava kirja ei saa huomiota. Tämä on arvosteltu muistaakseni Tähtivaeltajaan 4/2019 ja sen kritiikin kirjoittaja ei ollut pitänyt teoksesta yhtä paljon kuin minä. Mutta sitä ei tokikaan sitten netistä löytynyt. Jos kirjoitat kirjasta blogiin, niin vinkkaa. Olisi kiva kuulla ajatuksiasi tästä. :)

      Poista
  2. Mielenkiintoisen kuuloinen teos! Pitääkin laittaa korvan taa että löytyy jos sci-fi himo yllättää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että kiinnostuit teoksesta! Tämä on mukavan toimintapainotteinen scifi, joka sopii juuri sellaiseen hetkeen, kun haluaa, että tarina vie mukanaan.

      Poista
  3. Ihan ohi on mennyt multakin, mutta nyt merkkasin kyllä muistiin! Nuo lainatut pätkät on tosiaan helppo nähdä mielessä pelin tapahtumina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näkee kyllä hyvin, että kun kustantamo ei mainosta uutuuksiaan, menee monta hyvää lukukokemusta ohitse. Onneksi me kirjablogistaniassa sitten levitetään ilosanomaa näistä pimentoon jääneistäkin teoksista.

      Poista
  4. Kiitos lukuvinkistä! Ei olisi ykkösvalintani kirjastossa tai kirjakaupassa, mutta uudessa HELMET-haasteessa tämä kävisi pariinkin kohtaan, ja luulen, että tämä voi hyvinkin päätyä sen vuoksi tämän vuoden listalleni.

    Kirjan pelimäisyys arveluttaa eniten. Pidän enemmän suitsista kuin ohjaimista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ei tosiaan pelkän etukannen perusteella olisi omallekaan lukulistalle päätynyt, mutta vetämäni Scifi-haasteen ja kiinnostavan esittelytekstin myötä päädyin tämän lukemaan ja olen iloinen siitä, että tartuin kirjaan.

      Kaikille ei tosiaan pelimäisyys ole plussaa, mutta ei kannata pelätä, että sellaista kerrontatyyliä olisi liikaa. Tämä on hyvin toiminnallista scifiä, mutta sopinee siksi ehkä kovan scifin sijaan laajemmalle lukijakunnalle. Teknillisyyksiin kun ei kauheasti olla keskitytty.

      Suitset on minusta enemmänkin päitset + kuolaimet (vaikka joskus myös ohjat lasketaan siihen kokonaisuuteen), suitset kädessä kuulostaa siltä, ettei hevosella ole ollenkaan kyseistä ohjausjärjestelmää. Ohjat/ohjakset siis varmaankin ollut tarkoitus olla, mutta käännettäessä tullut jokin ajatuskatko. Näin ainakin ex-heppatytön vaistoni sanoo.

      Poista
  5. Huh. Kuulostaa scifi-trilleriltä. Scifi kiinnostaa kaikkine uusine "keksintöineen", mutta trillereissä en tahdo enää pysyä juonen perässä. Päähenkilö kuulostaa moniulotteiselta tyypiltä! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä tosiaan sitä teknisten vempeleiden osaa oli vähemmän, lähinnä vain muutamina taustoittavina mainintoina, mutta merkittävää oli, että tapahtuu tulevaisuudessa ja maailma on muuttunut. Tällainen lähestyminen sopiikin kirjan maailmaan paremmin kuin tieteellisempi käsittelytapa. Kirjan juoni on siitä kiinnostava, että varsinaista en sellaista tässä kokenut olevan, vaikka päähenkilölle tapahtuukin koko ajan jotakin. (Tuntui jopa uskottavammalta kuin vahva juonivetoisuus, koska eihän meillä ole todellisessa maailmassakaan juonta tai ksäsikirjoitusta, mitä noudattaa.) Voisin kuvatakin tätä kujanjuoksuksi, sillä Marko pakenee jatkuvasti, niin menneisyyttään kuin ihmisiä hänen perässään. Mutta ymmärrän hyvin, ettei ole kaikkien makuun.

      Poista
  6. Haa! Pitääpä lukea tää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä todellinen musta hevonen. Kiinnostavasta takakansitekstistä huolimatta en ollut varautunut, kuinka koukuttavaa lukukokemusta tämä teos kansiensa välissä piilotteleekaan.

      Poista
  7. Konepistoolissa "panssaria läpäiseviä ammuksia". Niin vissiin. Siihen loppui minun osaltani lukeminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja sijoittuu 100 vuotta tulevaisuuteen. Aseteknologiakin varmaan kehittyy siinä ajassa.

      Poista