tiistai 26. huhtikuuta 2022

Johanna Aulén: Tšernobylin koirat

"Voi olla, että jopa maailman pahin ydinonnettomuus 
on luonnolle vähemmän haitallinen kuin ihmisen läsnäolo."
   
   
26.4.1986 Tšernobylin ydinvoimalassa, nykyisen Ukrainan alueella räjähti. Onnettomuuden takia radioaktiivista ainetta levisi eri puolille Eurooppaa, aina Suomeenkin asti. Nyt tuosta turmasta on kulunut jo 36 vuotta. 
  
Olen aina ollut hyvin kiinnostunut tästä katastrofista, joka tapahtui syntymävuoteni keväänä. Haluaisin vierailla joskus tuossa autioituneessa kaupungissa, nähdä kuuluisan maailmanpyörän. Toivon kovasti, että korona ja sota eivät jonakin päivänä ole enää rajoittavia tekijöitä matkustamiseen (mutta pessimistinä luulen, että ilmastokriisin takia tuntemamme maailma tulee muuttumaan radikaalisti aivan lähitulevaisuudessa). Prypjatin rakennusten arvellaan romahtavat seuraavien kymmenen vuoden aikana eli täytyy pitää kiirettä jos aikoo ehtiä käymään alueella.
  
  
Kun sain Johanna Aulénin sarjakuvan Tšernobylin koirat kirjaston varaushyllyyn, kommentoin puolisolle, että tekijä tuskin arvasi sarjakuvaa tehdessään, kuinka ajankohtainen se tulee ilmestyessään olemaan. Etenkin Tšernobylin punainen metsä on ollut otsikoissa venäläisten sotilaiden kaivettua maata tuolla erityisen saastuneella alueella. 
  
Viimeaikaisia otsikoita:
30.3.2022: Tšernobylin ydinvoimalan työntekijät Reutersille: venäläisjoukoilta itsetuhoista sekoilua alueella – osa ei ole kuullutkaan onnettomuudesta
2.4.2022: Kuvat: Tällainen on Tšernobylin Punainen metsä, josta venäläisten väitetään saaneen säteilyoireita
    
Jo HBO:n Chernobyl-minisarjaa katsoessani olin todella pöyristynyt kaikista valheista, joita ihmisille kerrottiin ja kuinka esimerkiksi ydinvoimalaan liittyi merkittävä rakenteellinen vika, joka oli salattu. Kuinka erilainen maailma olisi, jos Neuvostoliitto ei olisi halunnut pitää tietynlaisia kulisseja niin omille kansalaisilleen kuin myös muille maille. Minisarjassa kerrottiin, kuinka reaktorin raivaustyöhön saatiin robotti Saksasta, mutta ylpeyden takia ei oltu kerrottu, kuinka kurja tilanne oli ja robotti ei kestänyt säteilyä. 
    
    
Sarjakuvassa onnettomuutta käsitellään varsin mielenkiintoisesti, sillä keskiöön on nostettu koirat. Alueen koirapopulaatio on sukua niille koirille, jotka ihmisten täytyi jättää evakuoinnin yhteydessä jälkeen ja jotka selvisivät tuhoamisyksiköiden luodeilta. Laumojen yksilöt elävät vain 3-5 vuotta, mutta ne eivät kuitenkaan kuole säteilysairauksiin ja syöpään, vaan nälkään, kylmään tai susien tappamana. Koirapopulaatio on pienenemään päin, sillä uusia pentuja syntyy enää vähän. Hyväntekeväisyysjärjestöt ovat steriloineet alueen koiria ja pienet pennut voidaan antaa kolmen kuukauden karanteenin jälkeen adoptoitavaksi. Mukana on myös jääräpäisiä babushkoja, jotka eivät ole halunneet muuttaa pois alueelta. Olen joskus nähnyt tuollaisia omavaraisia teräsmuoreja jossakin dokumentissa tai Youtube-videolla. 
  
  
Tätä voisi tarjota perusteokseksi aiheeseen melko nuorellekin lukijalle, 11-vuotiaasta eteenpäin (suosittelen kuitenkin, että vanhempien, opettajien ja kirjavinkkaajien kannattaa tutustua ensin itse teokseen, ennen kuin tarjoaa sitä eteenpäin). Jos puolestaan on katsonut vaikkapa sen aiemmin mainitun minisarjan aiheesta, tämä ei paljoa yllätyksiä tarjoa. 
  
Muutamia juttuja kuitenkin oli uutta minullekin, kuten: 
  • Tšernobylin nimi tarkoittaa koiruohoa.
  • Saastuneella alueella mikään maadu, koska mikrobit ja sienet eivät toimi niin kuin pitäisi.
  • Opin myös Tšernobylin poliittisesta historiasta, kuinka alue on perustettu jo vuonna 1193, jolloin se kuului ensin Liettuan suurruhtinaskuntaan, vuodesta 1593 Puolan kuningaskuntaan ja 1793 Venäjään (1920-luvulta Neuvostoliittoon), ja kuinka alueella asui 1900-luvun alussa yli 5000 juutalaista, mutta heitä vainottiin niin, että yhteisö katosi lähes kokonaan. 
    
  
Arvosana:
          
Takakannesta:
Tuhoalueen koirien koskettava tarina
  
Uusi kotimainen sarjakuvateos kertoo maailman tuhoisimmasta ydinvoimalaonnettomuudesta ja koirista, jotka sinnittelevät ihmisten hylkäämällä vyöhykkeellä.
  
Neuvostoliittolainen Tšernobylin ydinvoimala räjähti 26.4.1986. Onnettomuus aiheutti laajoja radioaktiivisia päästöjä ja muutti voimalan lähialueet asuinkelvottomiksi. Mutta vaikka ihmiset evakuoitiin, Tšernobylin eläimet jäivät oman onnensa nojaan.
  
Haastatteluihin ja tutkimuksiin perustuva Tšernobylin koirat kertoo kahden koiran – Bobikin ja Gamman – kautta Tšernobylin onnettomuudesta ja elämästä suljetulla vyöhykkeellä nyky-Ukrainassa. Komeasti kuvitettu dokumentaarinen sarjakuva on kertomus luonnon ja ihmisen sitkeydestä.
  
110 sivua, Otava 2022
    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti