Brian Selznick: Wonderstruck

"If you ever lost", his mom had said -- "just find the North Star and it will lead you home."

    

     

Lukuhaasteissa: Popsugar Reading Challenge: A book set in the 1920s

  

En muista enää, kuinka päädyin toukokuussa lukemaan yhden version Harry Pottereiden kansien kuvituksistakin tehneen Brian Selznickin Wonderstruckin (joka on hauskasti julkaistu minun syntymäpäivänäni vuonna, jolloin aloitin kirjabloggaamisen eli 13.9.2011). Minulla on hyvin hämärä mielikuva, että kirja tuli vastaan ehkä kirjasomessa tai jollakin Goodreadsin listalla, mutta jokin tuonkaltainen sai minut varaamaan teoksen kirjastoon. Selznickin kynästä on myös kirja Hugo Gabret, joka on filmatisoitukin.

  

He discovered a small blue book, it's covers soft and creased with age. On the front, the title was stamped in black letters: WONDERSTRUCK. (s. 95)

  

Sain varausta noutaessani yllättyä, kuinka mahdottoman painavasta kirjasta on kyse. Punnitsin sen keittiövaa'alla ja en yhtään ihmetellyt, kun digitaalinäyttö kertoi kirjan painoksi 1,3kg. Siis aivan kunnollinen käsipaino kyseessä. R.I.P. ranteet! Paino johtuu kirjan pituudesta (640 sivua), joka puolestaan koostui hyvin suurelta osin kuvista. Tekstiä koko teoksessa kun on vain 180 sivua. 

  

  

Kirjalla on kaksi näkökulmahenkilöä, joista toisen tarina kerrotaan tekstillä, toisen kuvilla. Kuvin seurataan 1920-luvulla eläneen kuuron tytön tarinaa. Rose kaipaa äitiään, joka on kuuluisa näyttelijä eikä jaksa kovin usein käydä tytärtään katsomassa. 

  

Because his mom was the town librarian, Ben was used to being surrounded by quotes from books. (s. 22)

  

Tekstillä kerrotaan 1970-luvulla elävän pojan tarina. Hänen äitinsä on kuollut kolme kuukautta aikaisemmin onnettomuudessa ja poika asuu nykyään tätinsä perheen kanssa. Toinen Benin korvista on ollut syntymästä asti kuuro ja ollessaan puhelimessa ukonilmalla, hän menettää kuulon hyvästäkin korvasta. Hän oli etsimässä vanhasta kotitalostaan vihjeitä isästä, jota ei ole koskaan tavannut, ja josta äiti ei koskaan puhunut mitään. 

  

Ben missed the cluttered coziness of his house - the little tables, mismatched chairs, old clocks, quotes his mom had carefully clipped and taped to the refrigerator, prints of her favorite artwork, rusted cogs and wheels and other interesting things Ben had scavenged on their walks around the lake and in town, their prized moose antler found along the Gunflint Trail, and ofcourse all of their books, which spilled out of the bookcases and were stacked in piles around the house. (s. 19)

  

Ben karkaa sairaalasta ja matkustaa New Yorkiin, jossa hän on päätellyt isänsä asuvan. Isossa kaupungissa hän joutuu myös isoihin seikkailuihin. Hänen rahansa varastetaan ja koska hän on vasta vähän aikaisemmin menettänyt kuulon kokonaan, hän ei osaa liikkua siellä turvallisesti. Onneksi museossa hän tapaa Jamien, jonka kanssa ystävystyy. 

  

The world was full of wonders. (s. 609)

  

Kahden eri ajassa eläneen kuuron lapsen tarinan lisäksi kirjassa sivutaan museoiden syntyä ihmeiden kabineteista nykyiseen muotoonsa kuin sitä murrosta, jolloin ääni syrjäytti mykkäelokuvat. Mielenkiintoisinta kirjassa olivat Benin äidin ammatti, kuinka hän sen ansiosta tapasi Benin isän, miehen ammatti museon kuraattorina ja Benin halu kerätä luonnosta löytämiään aarteita rasiaan. Oli myös kiinnostavaa lukea Benin museon piilohuoneessa vietetyistä öistä. Itse tarina tuntui kuitenkin hieman köykäiseltä ja kuvilla kikkailu meni juonen edelle. Esimerkiksi moni aukeamista meni "hukkaan" - kirjaimellisestikin, kun Selznickin piirrokset ikään kuin zoomasivat suden silmään ruutu kerrallaan. 

  

Arvosana:

   

Takakannesta:

Ben and Rose secretly wish for better lives. Ben longs for the father he has never known. Rose dreams of a mysterious actress whose life she chronicles in a scrapbook. When Ben discovers a puzzling clue in his mother's room and Rose reads an enticing headline in the newspaper, both children set out alone on desperate quests to find what they are missing.

  

Set fifty years apart, these two independent stories - Ben's told in words, Rose's in pictures - weave back and forth in symmetry.

   

640 sivua, Scholastic Press 2011

    

Kirja on luettu myös näissä blogeissa: Hurja hassu lukija, Todella vaiheessa

Lukupiirissä: F. Scott Fitzgerald: Kultahattu

"Niin me kamppailemme, vastavirtaan kuin veneet 
jotka alituisesti ajautuvat takaisin menneisyyteen."

  

   

Syyskuun lukupiirikirja

  

F. Scott Fitzgeraldin Kultahattu on niitä klassikoita, jotka nousevat toistuvasti esiin. Toiset ihastuvat teokseen, toiset taas kuuluvat kanssani samaan kastiin, joka eivät aivan täysin ymmärrä teoksen klassikkoasemaa. Ilmestyessään teos ei ollut suurmenestys, vaan vasta uudelleen löydettynä toisen maailmansodan jälkeen siitä nousi nykyaikaan asti kantanut kuvaus 1920-luvun levotomasta jazz-sukupolvesta. 

  

Teoksen pohjalta on tehty useita elokuvasovituksia. Lukemani Seven-pokkari painos oli varustettu vuoden 2013 leffakannella. Olen nähnyt tuon version viime vuonna ja jonka takia teoksen nimikkohahmo onkin mielikuvissani aina Leonardo DiCaprio. Löysin pokkarin muistaakseni helmikuussa Hesyn kirpparilta erittäin huokeaan 0,20€:n hintaan.

     

    

Kultahatun keskeinen henkilö on Jay Gatsby, salaperäinen äkkirikas mies, joka pitää seudun parhaat bileet. Kertojana on kuitenkin hänen naapurissaan asuva Nick Carraway. Hitaasti etenevässä lyhykäisessä teoksessa avataan pikkuhiljaa arvoitusta nimeltään Gatsby. 

  

Eräänä syysiltana viisi vuotta aikaisemmin he olivat kävelleet pitkin katua lehtien putoillessa ja tulleet paikalle, missä ei ollut puita ja missä katu kylpi valkoisena kuutamossa. -- Viileässä yössä oli salaperäistä kiihkoa, joka kuuluu siihen vuodenaíkaan kuten kevääseenkin. (s. 136-137)

   

Jo alussa on selvää, ettei Gatsby ostanut loistohuvilaansa sattumanvaraisesta paikasta, vaan tarkoituksella hänen nuoruuden ihastuksensa, Nickin serkku Daisyn taloa vastapäätä. Välissä on kuitenkin kaistale merta ja Daisyn aviomies. Gatsbyn ollessa sodassa Daisy kyllästyi odottamaan miestä ja meni naimisiin toisen kanssa. Ei siis se kaikkein ruusuisin rakkaustarina. 

  

Se on tuhkalaakso, mielikuvituksellinen farmi, missä tuhka kasvaa kuin vehnä harjuina ja mäkinä ja irvokkaina puutarhoina; missä tuhka muodostaa taloja ja savupiippuja ja kohoavaa savua ja vihdoin yliluonnollisin  ponnistuksin tuhkanharmaita ihmisiä, jotka liikkuvat tomuisessa ilmassa epäselvinä, murenevina hahmoina. (s. 32)

  

Löysin parista kohtaa teosta kaunista maisemankuvailua ja muutamia lauseita, joissa on koko teoksen idea kiteytettynä paremmin kuin koko 220 sivulla kerrottuna, mutta muutoin hahmot, vailinainen ajankuvaus ja tapahtumattomuus eivät saaneet tätä lukijaa muuta kuin haukottelemaan. Vaikka en siis löytänytkään tästä uutta suosikkia, olen iloinen, että olen jälleen selättänyt yhden klassikon, joka on myös sopivan lyhyt, että ei synnyttänyt ajatusta keskenjättämisestä. Kiinnostavana triviana mainittakoon Nickillä on nimettömäksi jäävä suomalainen palvelijatar, joka mutisee suomalaisia loitsujaan sähköliedelle.

  

Halloween-kuukauden kunniaksi erityisen sitaattimaininnan saavat seuraavat kolme lausetta:

• Vaeltavan kissan varjokuva liukui kuunvalossa. (s. 31)
• Olisin voinut vannoa kuulleeni pöllönsilmäisen miehen puhkeavan kummitusmaiseen nauruun. (s. 113)
• Uusi maailma, aineellinen olematta todellinen, missä aaveparat, huokuen haaveita kuin ilmaa, ajelehtivat sattumanvaraisesti sinne tänne... aivan kuin se tuhkanharmaa kummallinen olento, joka liikkui häntä kohti muodottomien puiden välistä. (s. 196).

   

Arvosana:

     
Takakannesta:

Jay Gatsby on riehakkaiden juhliensa yksinäinen ja salaperäinen isäntä. Rikkautensa hän on hankkinut omin neuvoin saavuttaakseen unelman, joka nuorena ja köyhänä oli hänen tavoittamattomissaan. Tuo unelma on kaunis ja rikas Daisy, joka elää läheisessä huvilassa - toisen miehen vaimona. Kohtalo kuitenkin puuttuu peliin. 

       

Suomentanut: Marja Niiniluoto, 220 sivua. Seven-pokkari 2013 (1. suomennettu painos Otava 1959)

   

Alkuperäinen nimi: The Great Gatsby (1925)

   

Kultahattu on luettu myös täällä: Kirjaneidon tornihuone, Kujerruksia, P.S. Rakastan kirjoja, Ei vain mustaa valkoisella, Pieni kirjasto, Tuntematon lukija, Hannan kirjokansi, The Books of My Life, Kirjakolo