Mysteeri kirjastossa + Anni Nykänen: Mummo 3

Vietin ystäväni kanssa torstaina 30.10. hauskan kulttuuri-illan kaupunginkirjastolla. Oulun ylioppilasteatteri ja Oulun kaupunginkirjasto loivat yhteistyössä tämän ihastuttavan tapahtuman Halloweenin kunniaksi.

  

Oletko koskaan miettinyt, miksi kirjasto joudutaan sulkemaan iltaisin? Kirjojen päähenkilöiden täytyy rentoutua raskaan työpäivän jälkeen - Harry Potterkaan ei jaksa taikoa loitsuja loputtomiin, Oopperan Kummituksenkin äänen täytyy välillä levätä, eikä Pikku Myykään jaksa aina keppostella. 

Nyt kirjastossa on kuitenkin tapahtunut jotakin, minkä vuoksi hahmot eivät pääse palamaan takaisin kirjoihinsa. Hahmot kaipaavatkin apua mysteerin selvittämiseen to 30.10. Oulun pääkirjastolla. (Ote tapahtuman kuvauksesta.)

   

Kirjoista tuttuina hahmoina kirjahyllyjen väleissä nähtiin Pikku Myy, Sherlock Holmes, Harry Potter, Mummo, Bridget Jones, Mielensäpahoittaja ja Oopperan kummituksen Catherine. Kävijöiden oli takoitus saada vihjeitä hahmoilta oikeassa järjestyksessä ja päätellä mitä on tapahtunut. Illan lopuksi vastanneiden kesken oli arvonta ja kuinkas kävikään, minä voitin Anni Nykäsen Mummo-sarjakuvan kolmannen kokoelman. Ja sehän piti tottakai heti lukea!

  

Sherlock selittää mysteerin ratkaisua ja tapahtumien kulkua.
Taustalla näkyvät vasemmalta Harry Potter, Mummo, Mielensäpahoittaja ja Pikku Myy.

Christine Oopperan kummituksesta.

 

  

   

Anni Nykäsen luoma Mummo seikkailee jo kolmannessa albumissaan. Eläväinen vanhus jaksaa edelleen naurattaa, kuitenkaan loukkaamatta ikääntyneitä kanssasiskojaan. Mummon mukana seikkailevat niin kaksi- kuin nelijalkaisetkin, sillä ruutuaikaa saavat niin kissa, pojantytär Tytti, Sulo-pappa, sekä satunnaiset kohtaamiset mm. Kauniiden ja rohkeiden Ridgen kanssa. 

  

Lähes jokainen strippi tai pidempi sarja nostattaa hymyn huulille ja koko albumi on ahmittava kerralla. Se onkin nopea välipala esimerkiksi matkalukemiseksi bussissa tai kahvitauolle. Mummo osaa kääntää vanhuuden vaivat vitsin avulla herttaisiksi, eikä anna nykyajan ihmellisyyksien kuten Facebookin olla sukupolvia erottavana tekijnä, vaan hän kokeilee rohkeasti kaikkea uutta.

  

  

Nykäsen viivankuljetus on vaivatonta ja kuvien yksinkertaistettu ilme toimii todella hyvin. Mummon sattumukset ovat todella aidon oloisia ja samaistuttavia. 

   

   

Entisenä kissanomistajana ymmärsin kovasti mummon yrityksiä saada kissansa kantokoppaan ja ovelana pikku muorina hän lopulta houkuttelee lemmikin pahvilaatikkkoansaan. Tuota niksiä täytyy kokeilla joskus, jos vielä kissoja tulen omistamaan!

  

Kaiken kaikkiaan kokoelma on tasapainoinen paketti laillista piristettä, huumoria. Suosittelen nautittavaksi ainakin yhden Mummo-sarjakuvan päivässä, sillä nämä pilke silmäkulmassa tarjoillut stripit pitävät mielen kevyenä ja päivän valoisana. Nyt täytyykin miettiä, mistä saisin lisää mummoenergiaa!

    

Arvosana:

  

Takakannesta:

Elämän peräseinä häämöttää, mutta Mummon meno sen kun kiihtyy. Kolmannessa albumissaan Mummo osallistuu rautaisella elämänkokemuksella pojantyttärensä elämään. Sulo-pappa seuraa vierestä koheltamista ja joutuu välillä osallistumaan Mummon älynväläyksiin.

  

Eteläkarjalaisen Anni Nykäsen Mummo on rempseä ja elämänmyönteinen strippisarjakuva täynnä savo-karjalaista naisenergiaa. Mummo on ollut Sarjakuva-Finlandia -finalisti vuosina 2011 ja 2013, sekä voittanut Kemin pohjoismaisen sarjakuvakilpailun 2009.

  

Asiasanat: mummo, ikääntyminen, kissa, leipominen, huumori
    

Samantyylisiä kirjoja: 

   
104 sivua, Sammakko 2014

    

Sarjakuvaa luettu myös täällä: La petite lectrice, 

   

Mummon kotisivut

Näytelmänä: Ronja Ryövärintytär

 "Nyt tulee minun keväthuutoni!"

   

    
Inspiroivaa musiikkia: Faun: Tanz Mit mir
   

Kävin lauantaina katsomassa Ronja ryövärintyttären lukupiiriläisteni kanssa. Kokemus oli aivan uskomaton - ja minulle ensimmäinen teatterikerta Oulussa asuessani. Olimme lukeneet kirjan vähän aikaa sitten ja näytelmä seurasi Astrid Lindgrenin teosta uskollisesti. Vaativatkin kohtaukset oli järjestetty todella luovasti mukaan osaksi kerrontaa. Etenkin Ronjan ja Birkin hyppiminen Helvetinkuilulla sai aikusenkin katsojan istumaan penkkinsä reunalla henkeään pidellen (kuilurakenne oli nimittäin aika korkea). 

  

Hyppy Helvetinkuilun ylitse. Kuva Kati Leinonen.

Lavalla palava aito tuli toi todella vahvan läsnäolon tunteen. Lavastus oli muutoinkin todella dynaaminen ja kaikessa yksinkertaiuudessaan se herätti kirja maailman todelliseksi. Näyttämön lattiankolosta kurkistelevat söpöt ketjunpoikaset jäivät erityisesti mieleeni. Ajattaroiden lento oli todellista ilma- ja teatteriakrobatiaa. Oli hurjaa katsella valjaista roikkuvien näyttelijöiden suoritusta!

Näyttelijävalinnat olivat erittäin osuvia. Erityisesti Elias Keränen Birkinä oli minulle näytelmän tähti. Hänen esittämänsä Birk oli täydellinen. Mutta eivät Hannu Pelkosen esittämä Matias tai Sanni-Mari Kannon Ronja olleet sen huonompia. Mirjami Kukkolan Loviisa ei täysin lumonnut, hän vaikutti vaisummalta kuin kirjassa. Undis (Jaana Kahra) sen sijaan oli kirjassa esitettyä miellyttävämpi ja Loviisaa selvästi tiukempi täti. 

  

Ronja ja Birk. Kuva: Kati Leinonen

Myös ryövärit olivat mainioita, kuin joukko Hobitista karanneita kääpiöitä, hauskoja ja monipuolisia hahmoja, eivätkä ollenkaan ikäviä katsella pitkine ryövärinhiuksineen (Kalju-Pietu, Tuula Väänänen, oli tokikin nimensä mukaisesti kalju). Vaikka esityksessä laulettiin, ne eivät synnyttäneet Disney-musikaalimaista tunnelmaa, vaan kenties keskiaikaisesta tai kelttiäisestä kansanmusiikista vaikutteita saaneet kappaleet sekä Aleksis Kiven runoon perustuva Oravan laulu sopivat kohtauksiin todella hyvin luoden tilanteen mukaan hilpeän tai hauraan tunnelman. 

  

Kirjan fantasiamaailmasta oli tuotu nytelmään pelottavien ajattaroiden lisäksi niin männiäisiä kuin maahisia ja niiden hauskaksi vastapainoksia kakkiaisia, "miksvai hää sillai tekkee?". Ronjan talvinen seikkailu, joka päätyi kakkiaisten pesäkoloon juuttumiseen, oli toteutettu ihastuttavalla tavalla: katosta roikkui suuri kenkä! Lapsipainotteisesta yleisöstä näki kuinka osa pelkäsi ja osa nauroi vakavissa tai pelottavissa kohtauksissa. Erityistä kiinnostusta heidän joukossan aiheutti ryöväreiden käyttämä värikäs kieli paskahousuineen ja huitun tuuttiin toivottamisineen. Monien lasten vanhemmat ovat varmaan saaneet selitellä kielenkäyttöä kotona.

   

Ajattara. Kuva: Kati Leinonen

Kiitos huikean näyttelijäntyön (mm. synkän kauniiden ajattaroiden), sain kylmiä väreitä koko näytelmän ajan. Paikoin silmäni myös kostuivat, etenkin lopussa. Ensimmäinen puoliaika meni aivan hetkessä ja jälkimmäinen puoliaika tuntui vieläkin nopeammalta. Taputin käteni punaisiksi! Kirjan henki oli tuotu lavalle todella elävästi. Erityiskiitos mainiosta mekaanisesti nivelletystä hevosesta, jonka kaviot sanoivat kauniisti klip-klop. Käsiohjelma oli myös todella hauska: siitä pystyi taittelemaan kuution!

Kesto: 2 tuntia 20 minuuttia (väliajan kanssa)

Näytelmästä mm. täällä: Luen ja kirjoitan, Yle, Oulun kaupunginteatteri
Lisää kuvia näytelmästä: Oulun kaupunginteatteri / Ronja Ryövärintytär pressikuvat

Arvosana: