Näytetään tekstit, joissa on tunniste vappu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vappu. Näytä kaikki tekstit

torstai 30. huhtikuuta 2020

Vapun lukumaraton (päättynyt)

 
Koska pääsiäisen lukumaraton meni omalta osaltani vähän ohitse vietettyäni aikaa siskojeni ja heidän tyttäriensä kanssa videopuheluiden parissa, vapun lukumaratonin luotsaaminen tuli kuin tilauksesta. Koska tänä vuonna teema on "pysytään kotona", sopii lukumaraton sen kanssa loistavasti yhteen!
   
Maraton alkaa omalta osaltani 30.4. klo 21:00. Ensimmäinen kirja on Tuutikki Tolosen Agnes ja unien avain, jota jatkan sivulta 75. Alun perusteella pidän tästä enemmän kuin Mörkö-sarjasta. Todella vahvaa imua tarinassa. 
  
    ¨
1.5. Klo 0:00 Tartuin Torben Kuhlmannin kirjoittamaan ja upeasti kuvittamaan Edison - Kadonneen hiiriaarteen arvoitus lastenkirjaan. Se kertoo hiirinäkökulmasta suurten keksintöjen ajasta, jolloin hehkulamppu ja sukellusvene olivat vielä uusia asioita.

Klo 2:00 Nyt lukupinosta valikoitui pari vuotta sitten koulukirjastoissa työskennellessäni bongattu Jussa Lehtisen Lakkisakki - Pakkolasku.

 
2.5. klo 12:00 Eilen ei tullut paljoa luettua, joten päätin jatkaa maratoniani koko viikonlopun mittaiseksi. Lakkisakki oli ihan hauska kirja, mutta jokin sen kirjoitustyylissä ei täysin vienyt mukanaan ja lukeminen tökki. Lukupinossa odottelisi vielä Gunnm-mangan osat 6-9 ja pari kuvakirjaa (Sängynaluskansan seikkailuja Egyptissä ja Greta Thunbergiä). Ne aion lukea seuraavaksi jossakin järjestyksessä. Ensin kuitenkin ruokaa. Tulee kyllä paljon palautettavaa kirjastoon, sitten kun ne joskus taas aukeavat! (Siskolla loppuivat jo laitatut luettavat, niin lähetin hänelle care packagen eli paljon tuoretta luettavaa.)

Klo 16:00 Valitsin lukupinosta Ella Brigatin kuvakirjan Sängynaluskansa Egyptissä. Tämä kiinnostavaa kovasti siksikin, että olen opiskellut muutaman vuoden arkeologiaa yliopistossa.

Klo 16:30 Sängynaluskansa Egyptissä oli hienoinen pettymys. Sen värimaailma oli vaisu ja siinä oli vähiten historiallisia faktoja. Seuraavaksi Rohkea tyttö ja jättiläiset.

Klo 17:00 Olipas Rohkea tyttö ja jättiläiset ihanan toiveikas toiveikas satu luonnon puolesta, päähenkilönään Greta Thunberg. Seuraavaksi luettavana Gunnm 6: Tie vapauteen. 
 
3.5. Lukumaraton päättyy. Luin vielä Gunnm 7: Panssarimorsian -mangan. Maratonin lopulliseksi saldoksi kertyi 824 sivua. Tällä kertaa oli pieniä vaikeuksia keskittyä lukemiseen, mutta sain silti luettua kirjaston lainojen pinoa matalammaksi, niin kuin oli tarkoitus.
   
  

lauantai 25. huhtikuuta 2020

Vapun lukumaraton (30.4.-3.5.2020)

Vappuna lukumaratoonataan! 
  
Edellinen lukumaraton järjestettiin pääsiäisenä (10.-13.4.) Kirjaimia -blogissa, mutta omalta osaltani se meni hieman laihanpuoleisesti, enkä tehnyt lukemisestani edes blogiin merkintää. 
  
Sen  sijaan vietin aikaa siskojeni ja heidän tytärtensä kanssa videopuhelun muodossa. Jos tuo edellinen maraton meni ohitse tai haluat muuten vain ottaa osaa lukutempaukseen, nyt on siihen oiva tilaisuus.
  
Jos kiinnostuit, kommentoi osallistumisestasi alle!
    
Maratonin säännöt ovat hyvin yksinkertaiset: sen aikana luetaan (yleensä) 24 tunnin ajan itselle sopivimpana yhtäkestoisena spruttina maraton-päivämäärien aikana. Voit luonnollisesti pitää taukoja (kuten syödä ja nukkua), mutta ne lasketaan mukaan kokonaisaikaan. 
   
Lukea saa mitä vain, esimerkiksi romaaneja, novelleja, runoja, näytelmiä, lastenkirjallisuutta, tietoteoksia, sarjakuvaa tai äänikirjoja. Kirjaa ylös lukemasi teokset ja niiden sivumäärä, äänikirjoista kuunneltu aika. 
  
Maraton ei ole kilpailu siitä, kuka lukee eniten, eikä tarkoituksena ole suorittaa veren maku suussa, vaan pyhittää pitkä, yhtäjaksoinen tai useampi lyhyt hetki ihanan lukuharrastuksen parissa. Jos et ole ikinä ottanut osaa mihinkään lukuhaasteeseen, tähän on todella helppoa lähteä matkaan! 
     
Maratonista voi halutessaan pöhistä etukäteen, päivittää kuulumisia sen kuluessa ja tehdä koosteen jälkikäteen. Voit esitellä kirjapinoa ja lukunurkkausta, kertoa tunnelmista ja vinkata hyviä  kirjoja tai lukunaposteluun sopivia herkkuja ja välipaloja sosiaalisen median alustoilla. 
  
Maratonin lopuksi ilmoita lukemasi teokset, sivumäärä ja/tai kuunneltu aika tai linkitä oma koosteesi tähän postaukseen. Tällä kertaa en tee erillistä haastekoostetta, vaan täydennän osallistujien saldot postauksen loppuun. 
  
Voit osallistua myös ilman blogia (kuten Instagramissa tai Twitterissä) ja ilmoittaa loppufiilikset, luetut kirjat ja sivumäärät kommenteissa.
  
Maratonin tunnisteena on somessa #lukumaraton ja #lukuvappu maratonpostauksissa voi käyttää tässä postauksessa olevaa kuvaa.
  
Vappua ei siis ole peruttu, vaan sitä voi viettää myös bilettämällä kotona. Ja bilettämisellä tarkoitan tietenkin lukemista. Voi olla koko päivän rennosti pieruverkkareissa (tai pukeutua hinosti, jos haluaa), ripustella serpentiiniä ja ilmapalloja tunnelman luomiseksi, siemailla simaa, karistella munkkisokeria kaikkialle, uppotua mahdollisiin ja mahdottomiin maailmoihin ja hehkuttaa lukemaansa muillekin.
  
 
Maratonilla mukana:
  
Maratonilla luettiin (linkeistä pääsee katsomaan kunkin kirjalistauksia):

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Vappulukuhaaste 29.4.-1.5.2016

   
Bibliofiilin päiväunia -kirjablogin Mari haastoi ihmiset lukemaan vappuna. No, tokihan tämän teen mieluummin kuin riekkuisin kaupungilla. Olikin siis helppoa ottaa luku-ohjelmaan tämä. Marilla oli kertynyt paljon keskeneräisiä kirjoja lukupinoon ja siitäpä sain idean seurata hänen malliaan. Minulla on nimittäin kesken lukemisen peräti yksitoista kirjaa. Tässäpä muutamia teoksia, joista edes osan haluaisin lukea viikonlopun aikana loppuun:
   
  • Pierce Brown: Red Rising
  • Hanna Kauppinen: Kirja jota kukaan ei koskaan lukenut
  • Chris Riddell: Ada Gootti ja kuoloa kamalammat kestit
  • William Shakespeare: Erehdysten komedia
  • David Walliams: Herra Lemu
  
   
Tänään perjantaina on lukupiirini huhtikuun tapaaminen Arthur Conan Doylen teoksen Baskervillen koiran käsittelyn merkeissä (bloggaus tulossa pian). Sen jälkeen voinkin linnoittautua lukunurkkaani kirjojen, välipalan ja teekupposen kanssa. Ensimmäisenä ajattelin jatkaa Ada Gootin parissa, sillä juhlateemainen teos tuntuu sopivalta vappuun.