Day 14 – Favourite book of your favourite writer

Onpas vaikeaa tällainen arvottaminen. Suosikkikirjoja kun on "muutama": Muukalainen, Vieras, Houkutus, Gae Bolga, Lumotar, Uusi Eeden, Sabriel... No, voitte lukea tarkemmin vasemmasta sivupalkista. Mikä niistä nyt sitten olisi ylitse muiden? En voi valita vain yhtä! Edellisen postauksen suosikkikirjailijat (Diana Gabaldon, Anu Holopainen, Stephenie Meyer ja Nora Roberts) ovat tuleet varmasti esille jo muutamaankin kertaan täällä. No, jos nyt vaikka tyytyisin esittelemään vähemmän itseäni toistaen seuraavat kirjat tarkemmin: 

Stephenie Meyer: Vieras (WSOY 2009) Suomentanut Pirkko Biström, s. 702

Takakannesta:

Sieluiksi kutsutut näkymättömät viholliset ovat valloittaneet maapallon. Pienet tunkeilijat ovat asettuneet asumaan ihmisten pään sisään vieden ruumiilta heidän omat sielunsa. Suurin osa ihmiskuntaa on jo tuhoutunut, kun yksi viimeisimmistä jäljellä olevista ihmisistä, Melanie Stryder, napataan. Vaeltajaa, jolle annetaan Melanien vartalo, on varoitettu ihmisenä elämisen haasteista, tunnekuohuista ja elävistä muistoista. Uudessa kehossaan hän joutuu kuitenkin kohtaamaan odottamattomia vaikeuksia: hänen vartalonsa entinen omistaja kieltäytyy luovuttamasta mieltään tunkeilijalle ja haihtumasta pois. Vaeltaja yrittää selailla Melanien ajatuksia toivoen pääsevänsä maapallolla vielä sinnittelevän ihmisten vastarintaliikkeen jäljille. Melanie kuitenkin täyttää päänsä kuvilla miehestä, jota hän rakastaa ja joka yhä elää jossakin piileskellen. Vaeltaja ei enää voi erottaa itseään ruumiinsa haluista, joten hänkin alkaa kaivata miestä, joka sielujen pitäisi oikeastaan tuhota. Melaniesta ja Vaeltajasta tulee tahtomattaan liittolaiset, kun he lähtevät vaaroja uhmaten etsimään miestä, jota he kumpikin rakastavat.

Tämä kirja ihastutti, mutta ei aivan heti. Tyyliltään Houkutus-sarjaa kympsempi, toisin kuin Savon Sanomien arvostelussa on kommentoitu. Mitään sen väittämää en allekirjoita. Aloitin kirjan kahteen kertaan, sillä minua se ei osannut koukuttaa hetkessä. Puolen välin jälkeen kirja oli ahmittava (vaikka edellä mainitussa arviossa se olikin kuin lehmänhännän ja kananlennon yhdistelmä: alas mentiin ja nopeasti sittenkin, vaikkei korkealla koskaan oltukaan). Kirjan vahvimmat henkilöhahmot ovat Melanie ja Vaeltaja, muut jäävät jotenkin pinnallisiksi. Idea ei ole aivan uniikki, vaan muistuttaa mm. K. A. Applegaten Animorphs-sarjan Yeerk-matoja, joita istutetaan ihmisten (ja maailmankaikkeuden muidenkin olentojen) päähän. Silti tässä oli jotain, joka ei sallinut laskea kirjaa käsistään ennen sivujen loppumista, silloinkin irtipäästäminen oli hankalaa. Tämä ei ole aivan nuorten kirja, muttei puhtasti aikuisten kirjakaan.

Sylvia Louise Engdahl: Lumotar (Tammi 2003) Suomentanut Jaana Kapari, s. 313

Kirjasta omin sanoin:

Kirjan maailmankaikkeudessa on monia asuttuja planeettoja ja päähenkilö-Elenan kansa kuuluu yhteen edistyneistä. Heidän tehtävänään on tarkkailla muiden, vähemmän kehittyiden maailmojen tapahtumia ja puuttua niihin jos toisen edistyneemmän planeetan väki ryöstää resursseja alkeellisemmalta. Kehityksen asteet voi rajata karkeasti kolmeen: huipulla ovat ESP- ja muita paranormaaleja kykyjä hallitsevat ns. "tarkkailijat", joiden tehtävänä on hillitä nuorisplaneetoiksi kutsuttujen maailmojen asukkaita. Nuorisplaneettoja on kahdenlaisia: sellaisia, joiden tieteellinen kehittyminen vastaa Maan (esi-)historiaa aina keskiajalle saakka ja sellaisia, joilla on hallussaan alkeellista avaruuteen suuntautuvaa tutkimusta ja jopa miehitettyjä avaruusaluksia. Viimeksi mainitut ovat ottaneet valtaansa erään keskiaikaistyylisen planeetan ja Elena lähtee ensimmäistä kertaa isänsä kanssa matkalle Andresiaan pelastamaan sen asukkaat "lohikäärmeen" kynsistä. Peto osoittautuu kaivinkoneeksi, ja matkan aikana Elena rakastuu erääseen poikaan, Georyniin, jota ei voi koskaan saada. Kyyneleet valuen luin lopun surullisen ratkaisun asiaan. 

Tämä nuorten kirja on kirjoitettu jo 1970. Ihmettelen myöhäistä heränneisyyttä, sillä minuun kirja teki suuren vaikutuksen ja sen vuoksi pidin tästä myös esitelmän lukiossa (tämä tosin ei ollut kovin järkevä ratkaisu, yleisö ei ollut järin innostunut puheestani). Etsiessäni tietoja tähän päivitykseen järkytyin kuinka vähän tästä on kirjoitettu mitään (huomasin myös, että eri luotto-kirjastojeni sivuilla odotti toinen järkytys: yhtään kappaletta tätä kirjaa ei ollut lainassa!). Täytyy kyllä kummastella miksei tästä ole muodotunut klassikkoa... Suosittelen silti lämpimästi kaikille, jotka eivät odota kirjalta mitään liian tieteellisesti eksaktia scifiä, vaan enemmän ihmisten välistä kanssakäymistä ylitse kulttuuri ja aikarajojen. Tässäkin tapauksessa Jaana-Kaparin (Nyk. Kapari-Jatta) suomennokset ovat usein suosikkikirjojeni takana.

Nora Roberts: Morriganin risti (Gummerus 2007) Suomentanut Anna salo, s. 364

Takakannesta:

Vierailija aikojen takaa

New Yorkin pintaliitoklubia Eternitya luotsaa varsin erikoinen liikemies. Komea citysinkku Cian liikkuu vain öisin. Syy erikoiseen käytökseen selviää, kun hän saa odottamattoman vieraan: kaksoisveli Hoytin vuosisatojen takaa! Hoyt on matkannut aikojen läpi, 1100-luvun Irlannista, johdattaakseen veljensä varjojen maailmasta takaisin elämään. Käy ilmi, ettei Cian ole mikään tavallinen mies, vaan vampyyri, joka on tuomittu elämään ikuisesti – ilman sielua tai sydäntä. Vampyyrien kuningatar Lilith on vuosisatoja sitten houkutellut naisiin menevän Cianin uhrikseen, muuttanut hänet kaltaisekseen. Kyltymättömän kuningattaren suunnitelmissa on alistaa koko maailma valtaansa. Ainoat, jotka voivat estää suunnitelman, ovat jumalatar Morriganin osoittamat valitut: kuuden piiri. 
 
Intohimon lieskat

Manaaja Hoytin luotsaamat valitut, mukaan lukien riveihin saatu Cian, osoittautuvat kuitenkin varsin sekalaiseksi seurakunnaksi. Ryhmän sisäiset jännitteet nousevat huippuunsa, eikä vampyyrin läsnäolo helpota tilannetta. Hoytin elämään astuu sähäkkä Glenna. Pari ei saa silmiään irti toisistaan, ja pian heidän välillään on intohimoista seksiä! Glenna tietää kuuluvansa vain Hoytille, mutta millainen tulevaisuus voi olla liitolla, jonka välillä on kokonaisia maailmoja ja aikakausia? Yllättäen yöstä saapuu valittujen viimeinen jäsen, joka kantaa ryhmän merkkiä – Morriganin ristiä. Käy yhä ilmeisemmäksi, että maailmojen tulevaisuus sinetöidään yhden suvun käsissä…

Tältä kirjalta uskalsin odottaa paljon enkä tullut pettymään. Roberts on loihtinut maailman täynnä niin noitien kuin velhojenkin taikuutta, vampyyrejä ja vampyyrin metsästäjiä, aikamatkustamista sekä toisia ulottuvuuksia. Kelttiuskomuksiltakaan ei olla vältytty, mikäs sen mukavampaa! Trilogian aloittaa Morriganin risti. Jokaisessa kirjassa on kaksi päähenkilöä, mies ja nainen, jotka kokonaisuutena muodostavat kuuden piirin, joiden tehtävänä on olla etujoukko sodassa Lillithin kaitsemaa vampyyriarmeijaa vastaan. Ei liene yllättävää, että kirjoissa myös lempi leiskuu ja parinmuodostuksessa on muutamia erikoisiakin piirteitä! Rakastuin näihin kirjoihin ja ahmin ne lähes kerta istumalta.

Day 13 – Your favourite writer

Tämä oli melko helppo. Minulla on muutama kirjailija ylitse muiden: Stephenie Meyer, Diana Gabaldon, Nora Roberts ja Anu Holopainen. Ja koska Gabaldonia olen (kenties) jo aikaisemminkin hehkuttanut, pitänee tässä nostaa vähän muitakin taitavia kirjailijattaria esille. (Jännästi muuten huomaan yleensä pitäväni enemmän naisten kuin miesten kirjoittamista kirjoista.) Seuraavat olen lukenut melko heti niiden ilmestyttyä kirjaston hyllyyn. Omanakin löytyy kaikki paitsi Vieras. On muuten jännä tunne huomata lempi kirjailijaltansa tullut uutuuskirja, se suorastaan polttelee käsissä, eikä millään malttaisi olla aloittamatta kirjan lukemista jo saman tien siinä hyllyn edessä seisoessaan.

Stephenie Meyer: Vieras (2009)

Anu Holopainen: Syysmaa 1 - Welman tytöt (2003)

Nora Roberts: Kuuden piiri 1 - Morriganin risti (2007)

Stephenie Meyer: Houkutus (2005)

Day 12 – A book you used to love but don’t anymore

Haasteessa taso vissiin kovenee joka päivä! :D Näihin on NIIN vaikea keksiä jotain. Voisin jälleen toistaa itseäni, sillä mm. Harry Potterit eipäs-juupas-eipäs-tykkäämisen jälkeen sopisivat tähän. Mitähän voisi muuta miettiä? Yhtä yksittäistä kirjaa on vaikea sanoa. No, ala-asteen suosikki kirjojani olivat Merja Jalon Nummelan ponitallilaisista kertovat heppakirjat, mutta sarjan jatkuttua kolmisen kymmentä vuotta, on tarina vähän väljähtynyt (hahmot kun eivät tunnu vanhenevan ollenkaan, vaikka joka kirja tuntuu aloittavan uuden kesän) ja ainakin uusimmat kirjat ovat kehnonpuoleisia. Isosiskoistani nuorempi, vuosimallia-74 luki myös näitä lapsena. Minulla oli tässä vielä muutama päivä sitten useamnan kuukauden lainassa olleet sarjan neljä uusinta kirjaa, sekä Muistoja-minisarjan ensimmäinen osa, joka valottaa päähenkilöparin Kikan ja Repen historiaa, kirjat tosin palautin kirjastoon avaamattomina. Ehkä olen viimein kasvanut ulos näistä heppatytön unelmista?

Nykyaikaan siirtyminen (kännykät, tietokoneet ja räjähdykset) ei tehnyt hyvää sarjan perusilmeelle ja minusta on välillä tuntunutkin, että sarjalla voisi olla haamukirjoittaja, tyyli vaihtuu 2000-luvulla kirjoitetuissa niin paljon edeltäjiinsä nähden. Sarjassa on myös monenlaista kansi-ilmettä. Aluksi Eino Tepponen piirsi sarjan kannet (joissa hauskana yksityiskohtana huomasin pienimpien kasvokuvien olevan valokuvia), myöhemmin tulivat tietokoneella kuvitetut ja uusimpana kahtena on ollut valokuvat, näissäkin eri tyylejä on nähty. Sarjaa on ilmestynyt jo lähes 70 osaa ja sitä ovat julkaisseet mm. Weilin + Göös, Otava ja WSOY. Osa sarjan alkuosista on julkaistu uudelleen vanhalla kannella, joitakin myös uudemmilla, valokuva kansilla. Keräsin myös nuorempana 20 osaa tätä sarjaa, puhumattakaan kirjoittajan muista sarjoista.

Sarjan lempikirjani: Myrsky (1999)

Takakannesta:

Repen entisen tyttöystävän osallistuminen ponitallilaisten leirille saa aikaan kaikkien aikojen myrskyn. Pena Nummela on vihdoin päättänyt järjestää tallilla helteessä norkoileville nuorille ratsastusleirin Susilahdelle. Kaiken pitäisi olla loistavasti, mutta Kikka tuntee outoa levottomuutta. Hän on kuullut, että ponitallilaisten vanha ystävä Marika Gustafsson on lähdössä mukaan. Marika on aina ollut kiinnostunut Repe Jussilasta, eikä ihme. Mutta minkä ihmeen takia Repe liehittelee Marikaa? Kun Kikalle viimein valkenee, että kysymys on muustakin kuin viattomasta ihastumisesta, on jo liian myöhäistä. Vuosikymmenen pahin myrsky on puhkeamassa...

Day 11 – A book you hated

Tämä on jälleen vaikea. Hmm... "Vihata" on vahvasti ilmaistu ja huonoja kirjoja on niin vaikea muistaa! Viimeisin huono lukukokemus minulla syntyi Tony diTerlizzin ja Holly Blackin Spiderwickin kronikat II-sarjasta, odotin jotain samaa kuin alkuperäiseltä sarjalta, mutta tämä poltti kaikki sillat takanaan vanhaan. Sarja kerrotaan kahden uuden päähenkilön  Nicholaksen ja Laurien kautta. Kirjat ovat pidempiä kuin edeltäjänsä (joka tosin olikin viiteen osaan jaettu), mutta sama "pakko-lukea-kerralla" tunne oli poissa. Voin avoimesti myöntää pitäneeni aikasta paljon ensimmäisestä sarjasta, joten pettymys oli suuri näiden osoittauduttua näinkin kehnoiksi.

Kustantajan sivuilta:

Lammenneidon laulu (2008)

Luulitko, että elämä täällä on pelkkää uimista ja auringonpaistetta? Vielä mitä! Kaikki meni ihan hyvin siihen asti, kun sain tosi oudon siskopuolen. Eikä hän tullut yksin vaan toi mukanaan suuren ja ihan tyhmän kirjan haltijoista. Hänen mukaansa haltijat ovat todellisia, mutta arvatkaa uskoinko? En uskonut. Minä sanoin, että ne ovat pelkkää huuhaata. Vähänkö olin väärässä! Nyt haltijoita kuhisee joka paikassa! JOKA PAIKASSA! Eivätkä ne suostu lähtemään pois ennen kuin me autamme niitä! Hitto! Kun Nicholasin isä meni uusiin naimisiin, moni asia meni pieleen. Nicholasilla on nyt uusi sisarpuoli Laurie – ja tyttö sai hänen huoneensa! Kaiken huippu on, että Laurie on sietämättömän kiinnostunut haltijoista ja muista merkillisistä olennoista...

Nicholasin mieli muuttuu, kun kaksikko pelastaa kotitalon lähistöltä löytyneen najadin hengen. Erikoinen kohtaaminen saa kuitenkin pelottavan käänteen, kun Nicholas ja Laurie herättävät vahingossa vihaisen jättiläisen uniltaan. Mikä neuvoksi?

Lammenneidon laulu aloittaa suosittujen Spiderwickin kronikoiden uudet tarinat, joissa selvitetään näkymättömän maailman tapahtumia floridalaisten Nicholasin ja Laurien näkökulmasta. 

Jättiläispulma (2009)

Ei savua ilman tulta. No, ei todellakaan! Olin ihan varma, että outo siskopuoleni ja sen vielä oudompi haltijakirja tuhoaisivat elämäni. Nyt näyttää siltä, että ne tuhoavat saman tien koko Floridan! Okei, ehkä se ei ollut reilusti sanottu, olisivathan ne tyhmät jättiläiset voineet herätä muutenkin. Mutta jos Laurieta ja sitä kirjaa ei olisi olemassa, minä pelaisin nyt kotona pleikkaria ja tämä jättiläispulma olisi jonkun toisen ongelma!

Draakkien ruhtinas (2010)

LOPPU koittaa ennen pitkää. Suositun Spiderwickin kronikat -sarjan päätösosassa Floridaa uhkaa täystuho. Kuka voi estää katastrofin? AUTTAKAA!

Day 10 – Favourite classic book

Tämä oli aika haastava. tiedän ja omistankin aika monta klassikkoa, mutta harvemmin luen sellaisia. Jane Austenit ja Brontën sisarusten teokset ovat lukulistalla ja Alexandre Dumas vanhemman teokset kiehtovat kyllä, eivät vain ole olleet kiireettömyydessään etusijalla. Pähkäröityäni vähän aikaa sain kasaan kaksi vähemmän valtavirtakirjallisuutta, mutta yhtä kaikki oman alansa ja aikansa klassikoita kuitenkin: J. R. R. Tolkienin Taru Sormusten Herrasta-trilogia ja Douglas Adamsin Linnunrata-sarja.

Vaikka minusta tuntuukin, että klassikot ovat yleensä niin korkeakulttuurisia, että niiden lukeminen vaatii ylempää koskeakoulututkintoa tai vastaavaa, sillä ne ovat aina kovin vaikeaselkoisia. TSH:n lukemiseenkin minulta meni puoli vuotta! Klassikoista on myös harvoin tarjolla useampaa suomennosta (mikä minusta on kyllä vähän erikoista), tai ainakin todelliset kirjallisuuden ystävät suosivat alkuperäistä suomennosta. Tässä tarkoitan lähinnä 70-luvun TSH:n suomennettua versiota (olen monta "veristä riitaa" asiasta käynyt). Minusta suomentajat, Jaana Kapari-Jatan edelläkävijät,  Kersti Juva ja Eila Pennanen (unohtamatta runojen kääntäjää Panu Pekkasta) ovat kuitenkin tehneet hienoa työtä keksiessään uudissanoja. Aika vain on kulkenut eteenpäin ja minun hahmotushäiriöisille aivoilleni (ks. MBD) oli varsin haastavaa ymmärtää perussanojakaan, jotka eivät enää nykyään ole käytössä. Kirjan luin ollessani lukiossa (2002-2005), ja kirjasta on ilmestynyt kieliasultaan tarkistettu versio 2007.

Sen lisäksi minusta Tolkien jää maalailemaan liiaksi tuokiokuvia tässä sarjassaan, Hobitti on paljon mielekkäämpi kirja lukea, sillä se pysyy kasassa paljon tehokkaammin. Silti TSH ansaitsee tittelinsä klassikkona, onhan se yksi nykyisten fantasiakirjallisuuden helmien esi-äiti, ja toimii elokuvana moitteettomasti. Kirjaan mahtuu myös monia, ihastuttavia hahmoja: Gimli, Legolas, Aragorn, Merri ja Pippin, Puuparta ja Tom Bombadil, muutamia mainitakseni. Naisia kirjassa on hyvin vähän.

Takakannesta:
Taru Sormusten Herrasta on kaikenikäisten fantasiaklassikko, tarina joka on tulvillaan seikkailuja, jännitystä ja huumoria. Se sijoittuu Keski-Maahan ja sen muinaisuuteen, jolloin maata asuttivat uljaat haltiat, pelottomat ihmiset, sitkeät kääpiöt – ja hobitit.

Hobitit ovat vähäpätöinen kansa, joka rakastaa elämän yksinkertaisia iloja, maalaisruokaa, olutta ja kessua. He ovat pienikasvuisia ja iloluontoisia, laiskojakin, mutta pohjimmiltaan sisukkaita. Kun tummat pilvet alkavat kerääntyä Keski-Maan taivaalle ja vihollinen uhkaa, pienet ja hiljaisetkin joutuvat tekemään sankaritöitä.

Hobitti Frodo Reppuli saa haltuunsa näkymättömäksi tekevän taikasormuksen, josta riippuu koko Keski-Maan kohtalo. Hänen on lähdettävä pimeyden valtakuntaan Mordoriin tuhoamaan sormus. Pitkälle, vaaralliselle matkalle hän saa seurakseen ystävänsä Samin ja suojakseen saattueen.