Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

"Vain vesi muistaa"

   

   
Onko kirjablogistaniassa enää ihmistä. joka ei tätä Emmi Itärannan esikoisteosta Teemestarin kirja olisi lukenut? Olin yllättynyt kuinka monesta blogista löysin lukukokemuksia teoksesta. Harva scifikirja varmaan näin hyvin löytää tiensä genren jotensakin pienistä piireistä koko kansan luettavaksi. Ehkä dystopiaa ei ajatella niin puhtaasti scifiksi kuin vaikkapa avaruusopperaa, jossa matkataan tähtienvälisissä aluksilla.
  
Teoksen kansikuva jakaa mielipiteitä. Sitä on kuvailtu rumaksi pilkselimössöksi ja mummonmökin pöytäliinaksi. Minusta kuvaan on poimittu todella hyvin teemoja teoksesta: teemukin jättämä tahra muodostaa auringon kehrän, jossa on nähtävissä myös omaa häntäänsä syövä käärme, ouroboros, syklisyyden symboli. Pikseliruudut luovat mielessäni auringossa paahtuvan maan kuvastoa. Kannen on suunnitellut Ville Tiihonen.
     
Teemestarin kirja voitti kustannusosakeyhtiö Teoksen vuosina 2010–2011 järjestämän romaanikäsikirjoituskilpailun. Kilpailuun osallistui yli 350 käsikirjoitusta, joiden joukosta julkaistiin myös oman yliopistoni tutkijan Jenny Kangasvuon Sudenveri. Itärannan teos on voittanut myös muita palkintoja ja ilmestyy englanniksi vuonna 2014. Teos on jaettu kolmeen osaan: 1) Veden vartijat, 2) Hiljainen tila, 3) Sininen ympyrä.  

  
Kyseessä on kertomus ajasta sen jälkeen, kun ihmiset haavoittivat maailmaansa ja menettivät sen. Kertomus, joka voi sijoittua vain muutaman sadan tai usean tuhannen vuoden päähän. Ainoita ajoittavia tekijöitä ovat satoja vuosia vanhasta muovihaudasta löytyvän entisteknologian vhs-kasetit ja cd-levyt, jotka ovat nykyisihmisille täysin käsittämättömiä - kuten teoksessakin sanotaan: "entismaailma vuotaa nykyismaailmaan". Itäranta kertoo mm. Ylen Aamun haastattelussa, että tämä valinta on tarkoituksellinen, jotta jokainen lukija voi itse päättää kuinka kauaksi tulevaisuuten tapahtumat sijoittaa. Kuinka pian todellisuus saavuttaa fiktiossa esitetyn tilanteen? Mitä Hämärän vuosisatoina tapahtui, mikä on totuus?
  

Olin pitänyt itsestäänselvyytenä, että se, mitä yleisesti pidettiin totuutena, oli totuus, eikö muulla ollut merkitystä. Mutta entä jos niin ei ollutkaan? Entä jos tarinat, jotka säilyivät, olivat vain peilin tummuneita ja vääristyneitä sirpaleita - ja mikä pahempaa: entä jos joku oli lyönyt peilin rikki tarkoituksella muuttaakseen heijastusta? (s. 67-68)

    
Teoksessa esitellään armeijan ankaran valvonnan alaisena elävä pieni kylä. Päähenkilönä seurataan noin vuoden ajan 17–vuotiasta Noriaa, jonka isä on Teemestari. Teemestari on veden vartija ja teeseremonian suorittaja. Teemestarin asema periytyy yleensä isältä pojalle, mutta Noria on perheen ainoa lapsi ja perii isänsä tittelin ja aseman, vaikka nainen Teemestarina jakaakin mielipiteitä. Norian edeltäjät ovat piilotelleet sukupolvien ajan salaisuutta, joka voi paljastuessaan vaaraantaa useammannkin ihmisen hengen. Teoksessa ei ole dystopialle tyypillistä avointa kapinaa, mutta esimerkiksi Noria teemestarina ja hänen paras ystävänsä Sanja muoviseppänä haastavat miehiseksi miellettyjä ammatteja.
     

[Äiti Norialle:] Toivon, että olisimme voineet antaa sinulle toisenlaisen maailman. (s. 52)

  
Tässä tulevaisuuskuvauksessa Suomessa kasvaa teepensaita, mutta kuinka? Minä selitin tämän itselleni niin, että ympäristönmuutos on aiheuttanut ilmaston lämpenemisen ja siten jäätiköiden sulamisen sekä merenpinnan nousun. Näin ollen suuri osa nykyisestä maan pinnasta on jäänyt veden alle ja muuttunut asumiskelvottomaksi. Monet ihmiset ovat jääneet kodittomiksi ja kansaivaellusten myötä aasialainen kulttuuri on siirtynyt Suomeenkin. Aasialla on merkittävä asema myös esimerkiksi Anu Holopaisen Suomeen sijoittuvassa dystopistisessa teoksessa Molemmin jaloin, jossa Kiina on maailman pääkieli.
        

Muistutin itseäni ajatuksesta, joka oli rakennettu seremonian ytimeen: teen äärellä kaikki olivat tasavertaisia, vaikka heidän elämänsä eivät koskaan kohtaisi majan seinien ulkopuolella. (s. 194)

  
Teoksen kieli on paikoin hyvin runollista ja teksti virtaa kuin vesi. Itäranta on onnistunut löytämään zeniläisen tietoisen läsnäolon ja kirjoittamaan sen rivien väliin. Se tulee esiin muun muassa hiljentymisenä teeseremoniaan, sen arvokkuudessa ja rauhallisuudessa. Luin jostakin arvostelusta (unohdin ottaa linkin talteen), jossa Teemestarin kirjan kieltä oli kuvattu rujoksi, raskaaksi, hitaasti luettavaksi ja keskittymistä vaativaksi. Vertailun vuoksi voisin todeta, että kieli Leena Krohnin teoksessa Hotel Sapiens on Teemestarin kirjaa paljon raskaampaa ja hitaampaa, jokainen lause ja jokainen sana vaatii lukijaltaan paljon.
      

Iltapäivän raukeassa auringossa minulla oli vaikeuksia pitää silmiäni auki. Puutarhan tuulikellojen vaimeat helähdykset häilyivät korvissani. Tie oli autio ja taivas oli syvä yläpuolellani, ja kaikkialla ympärilläni aistin pieniä liikahduksia maailman kudoksessa, elämän liikkeen joka kasvoi ja kutistui. (s. 33)

    
Teoksessa on paljon viitteitä Aasiaan: tee, zeniläisyys, paikkojen nimen mm. Skandinavian unionin pääkaupunki Uusi Qian ja Mos Qua, joka on todennäköisesti Moskova. Nimet ja menneisyyden tuomisen eläväksi kokijan nykyhetkeen tuovat mieleeni 1950-luvun modersnismin runoilijat, jotka käyttivät samoja tyylikeinoja. Teoksen viimeinen lause antaa lupauksen paremmasta, synnyttää pienen toivon lipinän "Tänä aamuna maailma on tomua ja tuhkaa, mutta ei toivosta tyhjä." (s. 266) Suosittelen teosta dystopian ystäville.

Arvosana:

  
Takakannesta:

Maailmasta on loppumassa vesi. 

  

Suunnattoman katastrofin – ehkä ilmastonmuutoksen, ehkä jonkin muun – läpikäynyt ihmiskunta sinnittelee veden vähyyden ja sen säännöstelyä hallitsevan diktatuurin vallan alla. Vain kaatopaikoille hautautunut teknologia ja teemestarien sukupolvien ajan pitämät päiväkirjat muistuttavat entisistä ajoista.

  

Noria on teemestarien sukua, ja pian on hänen vuoronsa ottaa vastaan täysivaltaisen teemestarin arvo – ja hänen edeltäjiensä tarkkaan varjelema salaisuus. Aikana, jona veden kätkeminen on rikoksista pahin, sotilasvallan katseet kiinnittyvät väistämättä teemestarin taloon...

 
Teemestarin kirja on vavahduttava kuvaus maailmasta, jonka alkusoittoa kuuntelemme jo tänä päivänä.

      

266 sivua, Teos 2012

 

Kirjaa luettu mm täällä: Risingshadow, Lukukeskus, Helsingin sanomat, Lukeminen on pääasia/Parnasso, Turun sanomat, Kirjavinkit, Taikakirjaimet, Vinttikamarissa, Morren maailma, Lumiomena, Keskisuomalainen, Kaleidoscope, Oota, mä luen tän eka loppuun, Kujerruksia, Anna minun lukea enemmän, Kirsin kirjanurkka, Aamuvirkku yksisarvinen, Aamulehti, K-Blogi Koko lailla kirjallisesti, Sallan lukupäiväkirja, Luettua, Sinisen linnan kirjasto...
 
Kirjailijan haastattelu: Ylen Aamu 
 
Samantyylisiä kirjoja: Moira Young: Julma maa, George Orwell: Vuonna 1984, Philip Reeve: Kävelevät koneet-sarja, Ray Bradburry: Fahrenheit 451, Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa, Susan Collins: Nälkäpeli, Veronica Rossi: Paljaan taivaan alla, Annika Luther: Kodittomien kaupunki, Laura Lähteenmäki: Niskaan putoava taivas, Jukka parkkinen: Sinun tähtesi, Allstar

Marraskuun luetut

Niin se on taas kuukausi lopuillaan. Vuodesta ovat enää viimeiset viikot jäljellä ja joulukiireiset ihmiset ahertavat pimeän vuodenajan ainoina valoisina tunteina. Menipäs runolliseksi! Minäkin olen puurtanut kirjallisten töiden kanssa, näpytellyt kakkoskandia (nyt kirjallisuuteen) Leena Krohnin teoksesta Hotel Sapiens ja samaan aikaan myös olen aloittanut gradun työstämisen (primääriaineitonani Emmi Itärannan Teemestarin kirja, josta tulee huomenna postaus).

  

Marraskuussa luin Kjell Westön Finlandia-ehdokas teoksen Kangastus 38, jonka esittelin tämän viikon maanantaina, 25.11. Oulun pääkirjastolla Finlandia-ehdokkaiden esittelytilaisuudessa. Kävin katsomassa Vihan liekit-elokuvan ja hypetin yhtä aikaa maailman kanssa Doctor Whon 50-vuotissyntymäpäivänä. Niistä löytyy postaus täältä. 

   

Keskeneräisiä teoksia on useampi työn alla. Nyt luettavana ovat kandiseminaarissa opponoitavani työn primääriaineisto, Max Brooksin Sukupolvi Z ja lukupiirin seuraava teos, Yrjö Kokon Pessi ja Illusia. Tapaaminen on 4.12. Utopiat ja dystopiat kurssin kirjallisuusanalyysin teen Ursula K. Le Guinin  teoksesta Maailma, vihreä metsä. Esseen palautus on 15.12.

  

Lukulistalla ovat joulukuussa myös: (jos nämä saan luettua, on koko vuoden lukusaldo 50 kirjaa!)

• Marjane Satrapi: Persepolis
• Theo Lawrence: Salatun voiman kaupunki
• Abigail Gibbs: Illallinen vampyyrin kanssa
• Jenny Kangasvuo: Sudenveri
• Elina Rouhiainen: Kesytön
• Charles Dickens: Joululaulu
• Miina Supinen: Säde

TBR vuodelle 2014

Ensi kevät menee gradua kirjoittaessa, mutta pari uutuutta (mm. Veronica Rothin Outolintu) ajattelin kuitenkin lukea. Mietin myös muitakin teoksia, joita haluaisin lukea ensi vuoden aikana ja siitä syntyi tämä lista. Teokset ovat joko omasta hyllystä tai jo lainattuja kirjaston kirjoja. Pari uutta tämän vuoden ja ensi kevään kirjaakin joukossa on. 

  

1. Lewis Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa - Luettu 15.2.2014
2. Cassandra Clare: Luukaupunki - Luettu 6.8.2014
3. Justin Cronin: Linnake - Luettu 9.6.2014
4. Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous - Luettu 19.3.2014 
5. Siri Kolu: IP - Ihmisen puolella - Luettu 4.3.2015
6. James Frey & Nils Johnson-Shelton: Endgame - Loppupeli
7. Abigail Gibbs: Illallinen vampyyrin kanssa - Luettu 26.2.2014
8. Magdalena Hai: Susikuningatar - Luettu 7.1.2015
9. Steven Hall: Haiteksti - Luettu 17.11.2014
10. Johan Harstad: Darlah: 172 tuntia Kuussa- Luettu 16.4.2014 
11. Hugh Howey: Siilo - Luettu 21.1.2014 
12. Hugh Howey: Siirros - Luettu 29.11.2014
13. Risto Isomäki: Kurganin varjot - Luettu 25.1.2015
14. Tove Jansson: Taikatalvi - Luettu 20.12.2014
15. Aino Kallas: Sudenmorsian - Luettu 17.1.2014 
16. Siri Kolu: Pelko ihmisessä - Luettu 2.2.2014
17. Theo Lawrence: Pimeä sydän
18. John Ajvide Lindqvist: Kuinka kuolleita käsitellään
19. Sarah Lotz: Kolme
20. Moliére: Saituri - Luettu 2.6.2014
21. J. D. Robb: Kuoleman salaliitto - Luettu 19.5.2014 
22. Veronica Roth: Outolintu - Luettu 15.3.2014
23. Veronica Rossi: Yhä sininen taivas - Luettu 19.11.2014
24. Jan Salminen: Äidinmaa - Luettu 27.5.2014 
25. Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus - Luettu 4.3.2014
26. Johanna Sinisalo: Auringon ydin - Luettu 21.2.2014
27. Antti Tuomainen: Parantaja - Luettu 26.1.2014
28. Catheryne M. Valente: Tyttö joka putosi Satumaan alle ja juhli varjojen valtakunnassa - Luettu 25.2.2014
29. Kurt Vonnegut: Teurastamo 5 - Luettu 26.11.2014

Luettu: 25/29

Kjell Westö: Kangastus 38

"Aamupäivä oli unista laatua, sumuinen ja kostea."

  

     
Sain teoksen itselleni Oulun yliopiston kirjallisuuden laitoksen ja Oulun pääkirjaston yhteistyönä järjestämää Finlandia-ehdokkaiden esittelytilaisuutta varten.
 
Kangastus 38 on ensimmäinen kokonaan lukemani Westön teos. Minulla on Westön kanssa ei-niin-hyvä suhde: Yritin lukea Leijat Helsingin yllä lukiossa äidinkielen kurssille, mutta hommasta ei tullut mitään. Näin ollen tartuin minulle osoitettuun teokseen varsin pitkin hampain. Lupasin työryhmälle, että luen teoksen, mutta en liian myötäkarvaisesti. Ilman tuota esittelytilaisuutta en olisi kirjaan koskaan tullut tarttuneeksi.
 
Teosta on luettu paljon, siitä on kirjoitettu runsaasti eri lehtiin ja blogeihin - jopa ennen Finlandia-ehdokkuuden julistamista, kukapa ei tuntisi Westötä. Westö sai Finlandia-palkinnon teoksellaan Missä kuljimme kerran (2006), joka päättyy vuoteen 1938. Westö kertoi jossain haastattelussaan, että oli tahtonut palata tuohon vuoteen vielä myöhemmin.
 
Mitä kangastus teoksen nimessä sitten tarkoittaa? Minulle se heijastelee epävarmuutta: teoksessa eletään vuotta 1938, kahden sodan, menneen ja tulevan välissä, tyyntä myrskyn edellä. Toisaalta se kertoo myös ihmisten halusta paeta todellisuutta ja unelmoida Onnelasta, jokapäiväisestä onnellisesta arjesta. Tai kuten aivan teoksen lopussa sanotaan:
 

Kangastus.

Kangastuksia maailma täynnä.

Koko aamu ja koko hänen elämänsä tuntuivat hauraalta kangastukselta. Mikään ei ollut aivan todellista, kaikki mihin hän ryhtyi jäi viimeistelemättä. (s. 325)

 
Teoksessa vuorottelevat valo ja pimeys. Pimeys etenkin ihmisissä. Yksi tkeskeisistä sanomista kerrotaan rouva Wiikin suulla, on itsestäänselvyytenä pidetty seikka, oikeudenmukaisuus. Se ei kuitenkaan mene näin, oikeudenmukainen kohtelu on etuoikeus. Teoksessa toisaalta juutalaisten ja toisaalta Suomen vuoden 1918 sisällissodan punaisten kohtelu vankileirreillä rinnastuvat. ”Uusi sota alkoi jo aikoja sitten. Ja nyt alkaa lopputaistelu. The war to end all wars.”
 
Kirjailijalla on taito kuvata luontoa, runoilija tausta näkyy. Westön teksti on välillä kuin pilvimaalarin mestariteos, hänen sanansa piirtävät muodot ja värit taivaalle. Hänen historiallinen Helsinkinsä on kuvattu tarkasti ja aistikkaasti: kaupungin sykkeen haistaa, maistaa ja tuntee lukiessaan. Henkilöhahmot ovat persoonallisia ja todellisen tuntuisia kaikkine salaisuuksineen ja vastoinkäymisineen.
 
Päähenkilöinä seurataan kahdeksan kuukauden ajan asianajaja Claes ”Klabben” Thunea ja hänen konttoristiaan, rouva Milja Matilda Wiikiä. Thune on yksi Keskiviikkokerhon perustajajäsenistä. Kyseessä on herrasseura, joka kokoontuu kerran kuukaudessa keskustelemaan päivän politiikasta ja juomaan ihan vähän liikaa miestä vahvempia. Tyypillistä Westön veljenporukkaa siis.
 
Vaimo Gabi on jättänyt Thunen hänen parhaan ystävänsä takia, joka on myös kerhoveli. Kiusallisia tilanteita syntyy siis usein. Rouva Wiik on teoksen mielenkiintoisin hahmo, sillä hänellä on monta eri persoonaa tai roolia: järjestelmällinen ja hillitty konttoristi, elokuvista nauttiva Matilda ja valkoisten vankileirillä traumatisoitunut Miljaneiti, jonka kertomus teoksessa muistuttaa paljon Anne Frankia.
 
Silti jotain jää puuttumaan. Teos jättää jälkeensä sekavia ajatuksia. Kerronta on varsin juonetonta, kuin kokoelma tuokiokuvauksia. Olisin kaivannut teokseen enemmän punaista lankaa, mutta toisaalta tämä piirre tekee teoksesta hyvin inhimillisen: eihän meilläkään ole elämässämme mitään suurta käsikirjoitusta, jota noudatamme, vaan toisinaan kaikki tuntuu hyvin sattumanvaraiselta. Westöllä on selkeästi halu saada ihmiset puhumaan hänen romaanissaan esittämistä asioista.
 
Esittelytilaisuudessa luin lukunäytteen sivuilta 90–91. Tähän mennessä tapahtunutta: Thune on laivassa palamassa Suomeen lyhyen Ruotsissa viettämänsä hermolevon jälkeen. Irtioton takana on mm. avioero vaimostaan ja tämän kirjoittama eroottinen novellikokoelma. Thune näkee taivaaalla tummia pilviä, jotka vaikuttavat enteellisiltä.
 

He elivät merkillisiä aikoja, Sodat ja konfliktit kasautuivat, maanalaiset kommunistit punoivat salajuonia ja säikyttelivät isosisko Ullan ja hänen Sigurdinsa kaltaisia kansalaisia, ja eräänä aamuna pari viikkoa sitten Thune oli nähnyt neljän nuoren mustatakkisen miehen tekevän Hitler-tervehdyksen Uuden ylioppilastalon edessä.
 
Joinakin päivinä kevätvalo tuntui häviävan, ikään kuin ihmiskunnalle ie suotaisi enää uutta kesää. Silloin Thune saattoi tuntea itsensä tuskallisen hyödyttömäksi, kuin Chaplinin kulkuti Nykyajassa, tai kuin hänet olisi suistunut Jules Verne -laitteeseen joka oli vienyt hänet aikakauteen johon hän ei kuulunut, aikakauteen joka ei arvostanut mitään muuta kuin fyysisiä suorituksia. Aikaan, joka vaati sokeaa miehuullisuutta joka ikiseltä. (s. 90)

 
Loppupohdintoja:
 
Minusta aiheen valinta on aika kalasteleva, kun teokseen isketään sota (edes viitekehykseksi) ja heilutellaan natsi-korttia niin ollaan jännän äärellä. Miljan leirikokemuksilla ei kuitenkaan mässäillä (liikaa). Milja Matilda Wiikin kolmea persoonaa on korostettu ehkä liiankin selvästi, lukija olisi tajunnut särkyneen henkilöhahmon vähemmälläkin osoittelulla. Kangastuksia on teoksessa toistuvasti, melkein alleviivaavan paljon. Teos päättyy hieman liian ennalta arvattavasti, olisin halunnut enemmän yllättävyyttä.
 
Veikkaukseni Finlandia-palkinnon voittajasta: Teoksista olen Westön lisäksi lukenut Leena Krohnin Hotel Sapiensin, josta teen kirjallisuuden kandiani. Lukematta muita minusta tuntuu, että tämän vuoden ehdokkaista Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme tavoittelee vahvasti asemaansa voittajana. Voittaja ilmoitetaan 3.12.2013
 
Westön teos on ensimmäinen lukemani, jossa suomennos on tehty käsikirjoituksesta. Yleensä en kiinnitä huomiota kieliopillisiin asioihin, mutta nyt minun silmääni tarttui yksi suomennoksen heikkous: pilkutus! Kuten asiaa demonstroin kirjallisille tuttavilleni, pilkut on kuin haulikolla ammuttu, vähän sinne sun tänne, ilman mitään logiikkaa.
 
Minulle teos oli hyvin intertekstuaalinen, merkityksessään "mitä itse olen lukenut aikaisemmin". Tällaisia kirjallisia viittauksia, tai tyylin samankaltaisuuksia voisin väittää löytyvän Anne Frankin päiväkirjan lisäksi Joycen Dublinilaisista ja Mannin Kuolemasta Venetsiassa.
   

Arvosana:

     

Musiikki: Maurice Ravel: Bolero

    

Takakannesta:
Tungetteleva silmäys. Pala toisen sielua. Pari minuuttia pimeydessä. Mennyttä ajatellessaan Matilda yritti todistaa itselleen, ettei sitä ollut tapahtunut, että hän kuvitteli olemattomia. Mikään ei auttanut: kaikki oli kirjoitettu hänen ihoonsa.

Menneisyyden muistot piinaavat 1930-luvun helsinkiläisessä kohtalotarinassa.
 
Asiasanat: Helsinki, suomenruotsalaisuus, natsit, ajankuvaus, mielenterveyden ongelmat, avioero, Finlandia-ehdokkuus
  

Samantyylisiä kirjoja: 
      

Suomentanut (käsikirjoituksesta): Liisa Ryömä, 330 sivua, Otava 2013

      

Alkuperäinen nimi: Hägring 38 (2013)

    

Kirjasta mm. täällä: Helsingin Sanomat, Savon Sanomat, Ote, Turun sanomat, Aamulehti, Lukeminen on pääasia, Suomen kuvalehti, Kirjavinkit, Sylvi, Eniten minua kiinnostaa tie, La petite lectrice, Kirjainten virrassa, Kirsin kirjanurkka, P.S. Rakastan kirjoja, Leena Lumi, Onko kaunosieluista kyborgeiksi, Opuscolo, Hiirenkorvia ja muita merkintöjä, Kirjakaapin avain,

Haastatteluja:

• Yle: Aamun kirja 12.9.2013 
• Yle: Prosak-proosakulbi 15.11.2013

Tapaaminen Tohtorin kanssa, Matkijanärhi ja Odd Thomas

Doctor Who

 
Tätä päivää on odotettu pitkään! Kyseessä on siis Doctor Who -tv-sarjan 50 vuotispäivä, jonka kunniaksi on tehty erikoisjakso "The day of the Doctor", Tohtorin päivä. Yle Areenassa jakson on nähtävissä kahden viikon ajan. Tohtorista on kirjoittanut myös Taikakirjainten Raija.

 

Odotuksia:

Tiedän, että David Tennant, suosikkini uudemmista tohtoreita vanhoja kun en ole vielä nähnyt, palaa tähän erikoisjaksoon ja kohtaa Matt Smithin esittämän yhdennetoista tohtorin. Odotan jaksolta jännittäviä paljastuksia aikasodasta, kahdennentoista Tohtorin ilmestymistä ja selitystä, miksi aikasodan aikainen Tohtori on pyyhitty pois Tohtorin aikajatkumosta tai muistista.

 

Tunnelmat jakson jälkeen:

Huh. Tällä sanalla on hyvä aloittaa. Olihan se hieno jakso. Erityisesti pidin Tohtorien khtaminen oli jakson parasta antia. Pidin myös paljon siitä, että kaikki Tohtorit kautta aikain olivat päässet osaksi tätä jaksoa. Ja ns. kolmannentoista Tohtorin, Peter Capaldin silmät nähtiin jaksossa myös! (Tuo aikasotien Tohtori, John Hurt, vaikeuttaa pahasti tätä laskemista...)

     

Tein juhlahuumassa "Which doctor are you" testin, jonka perusteella olen kymmenes Tohtori, David Tennantin esittämä hassu heppu.

  

Congratulations! You're the Tenth Doctor

The good news is, people seem to really like you. You're kind and generous and warm company, and you're never short of the right thing to say in a difficult moment.

However, you've been through some fairly tough times, and it can sometimes feel like all of this affection is just raining down and the bouncing back off your defences.

You put on a brave face, but sometimes that feeling of isolation can be hard to bear.

It's just as well you have some amazing friends to help you deal with it. 

  

Myös Google juhli Tohtoria, päivän kuvassa on rivi pikseli-tohtoreita joilla voi pelata mielenkiintoisen (ja varsin haastavan) "pelasta Google" -pelin. Tarkoituksena on siis pelastaa Google kirjain kirjaimelta. 

  

   

Nälkäpeli - Vihan liekit

 
Kävin keskiviikkona katsomassa muutaman opiskelukaverin kanssa Nälkäpeli - Vihan liekit elokuvan ensi-illassa, päivänäytöksessä. Alkuteoskin on hyvin visuaalinen sen elokuvaversio toimi minulle tekstiä paremmin. (Verrattuna: ensimmäinen kirja on elokuvaansa parempi.) Areena oli yllättävän paljon sen näköinen kuin olin sen kuvitellutkin. 
 
Finnick ei napannut minulle ollenkaan, yh. Peeta ei myöskään ole minun suosikkini. Gale on sitä vastoin tässä leffassa vaikutti komeammalta kuin muistin. Katniss-Peeta kaksikon suhde jäi kuitenkin hyvin pintapuoliseksi. Ehkä suosikki mieshamoni on kuitenkin Cinna. Plutharchista sai vähän kylmemmän mielikuvan kuin kirjassa, kiitos eräiden kerronnallisten ratkaisujen. Effien perhos-asu on ihana, ja hänen suoriutumisensa elokuvassa on erittäin onnistunut!
 
Hyvin tunteita herättävä kokemus- jouduin nieleskelemään kyyneleitä useaan otteeseen, vaikka tiesin juonikäänteet kirjan perusteella. Kirjaa lukemattomalla jää kuitenkin paljon puuttumaan. Toivottavasti nekin, jotka olivat saapuneet paikalle vain leffat nähneenä etsivät aikaa ja kirjat käsiinsä. Artikkelini kirjasta löytyy täältä.
 
Mietin myös kuinka jaettu kolmas osa toimii. Onko ensimmäinen puoli pelkkää sotaan valmistautumista ja toiminta painottuu jälokimmäiseen loppu huipennukseen? Ärsyttää tuo viimeisten osien jako Twiligihtin ja Harry Pottereiden tapaan (rahastusta enemmänkin kuin halu saada hyvä ja runsas lopetus). Vielä vaikea sanoa käynkö katsomassa kolmatta osaa teatterissa, varmaan riippuu treileristakin. Kirjana Matkijanärhi ainakaan ei vakuuttanut, vaan rikkoi jopa kahden ensimmäisen osan tunnelman.

Myös Q+Black on käynyt katsomassa elokuvan, hänen kokemuksistaan täällä.

Odd Thomas

 

Osittain samojen opiskelijatuttujen kanssa kuin edellä katsottiin perjantaina kirjoista tehtyjä elokuvia (Odd Thomas, Liikkuva linna ja Kultahattu). Odd Thomas on elokuva, jonka huomasin sattumalta IMDb:ssä ja jota olen pitkään odottanut DVD:lle. 

 

Päähenkilö näkee kuolleita ja on perinteinen auttaja tuopuoleisen ja tämän maailman välissä. Oli todella hieno katselukokemus ja Anton Yelchin on ehdottomasti yksi miesnäyttelijä suosikeistani. Leffa jaksoi kiinnostaa loppuun asti, muutamia pieniä kliseitä lukuunottamatta ja se oli myös parissa kohtaa hyvinkin yllättävä. Huumoria ja kauhua on hyvässä tasapainossa. Suosittelen kyllä katsomaan.

Kyseinen leffa perustuu Dean Koontzin samannimiseen kirjasarjaan, kaiketi sen ensimmäiseen osaan, joka on suomennettu 2006 nimellä Odd Thomas – Hiljaisten kaupunki (teosta en siis ole - vielä - lukenut). Elokuva päättyi sen näköisesti, että jatkoa on luvassa. Kirjoja on vielä kaksi: 2007 suomennettu Kuolleiden kasino ja 2008 suomennettu Luostarin kirous.