Mary Hoffman: Stravaganza - Laivojen kaupunki

 "Isabel oli usein haaveillut matkasta Ravennaan."

  

  
Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu alkuperäisesti Risingshadow-sivustolla.
  
Laivojen kaupunki on Stravaganza-sarjan viides osa. Sarjassa on ollut parin vuoden ilmestymistauko, joka selkeästi vaikeutti tarinan mukana pysymisessä ja minun olikin pakko herätellä uinuvia muistikuvia edellisten kirjojen tapahtumista. Onneksi kirjailija kuitenkin palautti lukijan mieleen historiavälähdyksiä aiemmista osista, jotka sisälsivät tämän kirjan kannalta tärkeitä tapahtumia. Välissä tosin tuntui, että joitakin asioita toistettiin liikaakin.
  
Stravaganza-sarjan perusideana on stravagoiminen eli matkustaminen niin ajassa kuin paikassakin toisin sanoen 2000-luvun Lontoosta 1500-luvun Italian rinnakkaismaailmaan, Taliaan. Matkustaminen tapahtuu amulettien avulla stravagoijan nukkuessa, eli tässä liikutaan varsin hienosti uuden idean partaalla. Päähenkilöt ovat jokaisessa osassa erään lontoolaisen koulun nuoria, joiden elämässä ei jokin asia ole kunnossa ja he saavat voimaa selvittää ongelmansa matkustaessaan Talian kaupunkeihin. Isäntäkaupungeissa on myös aina jokin tehtävä, joka vaatii ratkaisua. Näin ollen jokaisessa kirjassa on jonkinlainen kasvutarina.
  
Talia ei vastaa aivan meidän käsitystemme mukaista Italiaa. Kirjailija on ottanut vaikutteita oikeista kaupungeista ja renessanssin suurista henkilöistä, mutta välillä tuntuu, että enemmän perehtymistä aiheeseen olisi kaivattu. Minua ainakin jäi vaivaamaan talialaisten tapa paheksua pakkoavioliittoja, sillä minulle on jäänyt mielikuva sen olleen tavallista arkea vielä noina aikoina. Kohdehenkilöille se ei varmastikaan ollut mitenkään mieluisaa, toimia poliittisena pelinappulana sananmukaisesti naimakaupassa. On toki hienoa, että hahmot pitävät sukupuolia tasa-arvoisina ja naisilla on paljon sananvaltaa – ehkä Hoffman tahtoi antaa talialaisille ripauksen verran modernimman asenteen.
  
Viidennessä osassa päähenkilö Isabel on kaksoisveljeään Charlieta kymmenen minuuttia nuorempi ja hän kokee tämän johdosta veljen olevan erinomainen kaikessa. Ainoa oppiaine, jossa Isabel pitää itseään veljeään parempana, on hänen valinnainen kurssinsa taidehistoriaa. Taidehistorian tuntemisesta onkin kirjaa lukiessa hyötyä, mutta ei pakollista. Isabelin kaupunkia, Classea, voisi kutsua myös mosaiikkien kaupungiksi. Se on vilkas kaupankäyntisatama ja raha houkuttelee myös varkaita, tässä tapauksessa merirosvoja.
  
Kirjan ilmaisut ovat välillä lapsellisia ja kömpelöitä. Osa varmasti pohjaa jo alkuperäiskielisestä versiosta. Itselleni ainakin tuli välillä olo, että luen kirjaa, joka on suunnattu yli kymmenen vuotta minua nuoremmille. Sisältö puolestaan synkkenee loppua kohden ja kieli on välillä aika raakaa ja veristä. Eniten kirjassa jäi ärsyttämään 16-vuotiaan Isabelin mielikuvitussisko, joka sai minut välillä ihmettelemään hänen henkistä tasapainoaan ja kypsyyttään. Yleensähän mielikuvitusystäviä on vain alle kouluikäisillä.
  

Isabelista tuntui, ettei hän ikinä kykenisi kuromaan umpeen etumatkaa, jonka Charlie sattumalta oli saanut syntyessään: Charlie olisi ikuisesti vanhempi, vahvempi ja tietyllä tavalla tyydyttävämpi lapsi kuin hän. Niinpä Isabel oli kehittänyt itselleen toisen kaksosen. Charlotte oli naispuolinen muunnos Charliesta, paitsi että hän oli ratkaisevat kymmenen minuuttia Isabelia nuorempi. Siksi Isabelilla oli pienoinen etulyöntiasema, ja hän tiesi, että kuvitteelinen Charlotte oli vähän kateellinen hänelle. Ja se taas sai Isabelin tuntemaan itsensä paremmaksi. Mikäli oli olemassa maagista kaksosten välistä yhteyttä, Isabel tunsi sitä pikemminkin Charlotteen kuin Chralieen. (s. 17)

  
Tässä osassa selitettiin paljon stravagoimisen teoriaa ja vedettiin yhteen aiempien stravagoijien kokemuksia kaupungeistaan. Se lienee yksi syy, miksi tämä kirja tuntui jotenkin töksähtelevältä. Nyt tekisi mieli lukea sarjan ensimmäinen osa uudelleen, sillä luin sen ollessani vielä lukiossa. Olisi mielenkiintoista kokea tarina näin vanhempana uudelleen ja nähdä onko sillä samanlainen vahva vaikutus kuin aikoinaan ollessani samanikäinen kuin päähenkilö.
  
Kirjassa oli joitakin kohtia, jotka toivat mieleen mm. Septimus Heap-sarjan. Bellezzan nuori herttuatar Arianna on orvokkisilmäinen, köyhässä perheessä sijaislapsena kasvanut tyttö, aivan kuten Heap-kirjojen prinsessa Jenna. Molemmissa maailmoissa on myös alkemisti, jonka oppipoikana on tyttöjen kannalta tärkeä hahmo. Stravaganzassa hän on Lucien/Luciano, "meidän" maailmastamme peräisin oleva nuorukainen, Ariannan kihlattu. Heap-sarjassa poika on Septimus, seitsemännen pojan seitsemäs poika, Jennan lempiveli (vaikka he eivät sukua olekaan).
     
Stravagantti-porukka muistuttaa Viisikkoa. Etenkin Georgia tuo mielikuvan Viisikon Georgesta (Georgina). Laivojen kaupungissa mainittiin mediaseksikkäästi Pirates of the Caribbean: Mustan helmen kiroukseen ja Houkutukseen, mutta myös Aikahyppy (Quantum Leap) ja Musta Kyy (Black Adder) ovat päässeet joukkoon. Nämä eivät kuitenkaan riittäneet nostamaan viidennettä osaa edeltäjiensä tasolle, jotain jäi vielä puuttumaan.
  
Yksi mielenkiintoinen havainto oli puhuttaessa pakkoavioliitoista. Taliassa monet ylhäiset suvut pitivät niitä negatiivisena ilmiönä, eikä siellä usein siis menty naimisiin ulkopuolisista tekijöistä johtuen. Rakkaus-avioliitot ovat meidän versiomme Italiassa kuitenkin olleet todennäköisesti vain köyhempien kansanosien käsien ulottuvilla, sillä avioliiton kautta voidaan vahvistaa liittolaisuuksia, onhan olemassa termikin: naimakauppa. Talialaiset ovat siis aikaansa edellä tässä suhteessa, joka minusta on osoitus kirjailijan sananvapaudesta.

  

Arvosana:

 

Etulieppeestä:

Isabel makasi sängyssä puristaen salaperäistä pinetä samettipussukkaa hopeatesseroineen ja kuvitteli, että näkisi kaiken oikeasti: Ravennan seinämosaiikkien kalat, linnut, kukat ja upeat vaatteet. Mutta juuri ennen nukahtamista hänen hämärtyvään tietoisuuteensa pujahti oivallus. Kukaan ei tee tesseroita hopeasta, sillä hopea tummuu. Hopeaväri saadaan valkokullasta. Sitten hän vajosi uneen.

  

16-vuotias Isabel tuntee jäävänsä kaikessa kymmenen minuuttia vanhemman kaksoisveljensä varjoon. Asiat kuitenkin muuttuvat, kun Isabel eräänä päivänä löytää Barnsburyn lukion lattialla lojuvan punaisen samettipussukan täynnä hopeanvärisiä mosaiikkipaloja. Taidehistoriasta kiinnostunut Isabel ajattelee heti ravennaa, mosaiikeistaan kuulua italilasikaupunkia. Hänen hämmästyksens on suuri. kun hän yllättäen löytää itsensä Classesta. erehdyttävästi Ravennaa muistuttavasta renessanssiajan kaupunkivaltiosta.

  

Taliassa isän suurvalta on kokoamassa sotalaivastoa Bellezzaa ja sen liitolaiskaupunkeja vastaan. On hyvä syy uskoaettä Bellazzan vanhoilla vihollisilla di Chimiceillä on näppinsä pelissä. Suuri meritaistelu häämöttää horisontissa, ja stravaganttien veljeskunnan apua kaivataan taas kipeästi...

    

Suomentanut: Kaisa Kattelus, 390 sivua, Tammi 2012

         

Alkuperäinen nimi: City of Ships (2010)

           

Sarjassa ilmestynyt:

1. Naamioiden kaupunki 2003 (City of Masks 2002)
2. Tähtien kaupunki 2004 (City of Stars 2003)
3. Kukkien kaupunki 2005 (City of Flowers 2005)
   
4. Salaisuuksien kaupunki 2009 (City of Secrets 2008)

  

Kirjasta muualla: Risingshadow, Mustemaailmani, Sivujen sanat

Copycat - Kirjankansia

Amman blogissa alkoi uusi kierros copycat kirjankansi kisassa. Homman nimi lyhykäisyydessään on, että teet oman versiosi jostain olemassa olevasta kirjankansikuvasta - tekijänoikeuksia kunnioittaen. Minä nappasin Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjon ja omaan versiooni olen kuvan ottanut viime vuonna Prahassa. Ajattelin jo kuvaa ottaessani ko. versiota kirjasta. Alkuperäisen teoksen kansikuvasuunnittelijasta en löytänyt tietoja ja omassa hyllyssäni minulla on vain uudella kannella ilmestynyt pokkari - eli jos joku tietää tekijän/omistaa kirjan olisin hyvin kiitollinen tiedosta. 

Ally Condie: Rajalla

 "Seison joessa. Se on sininen. Tummansininen. 

Se heijastaa iltataivaan väriä."

      

   
Arvostelukappale, artikkeli Risingshadow-sivustolla.

Kukaan ei astu samaan virtaan kahdesti.

  

Dystopiakirjallisuutta tarjotaan nykyään runsaasti nuorille. Tämä aikalaisilmiö tuntuu kärsivän kuitenkin ideattomuudesta, sillä jokainen tarina toistaa paljolti samaa kuin edeltäjänsä. Ally Condien trilogian vahvasti aloittanut teos Tarkoitettu sijoittui futuristiseen kaupunkiin, jossa ruoka tuli valmiina, Yhteiskunta valitsi sopivan kumppanin ja yksilön valinnan varaa oli vähennetty. Musiikkia, taidetta ja kirjallisuutta oli jokaista säästetty vain huolella valikoitu joukko, eikä uusia ollut lupa tehdä. Tarkoitettu oli eheä kokonaisuus, jossa tapahtumat ja staattinen jännitys saivat ylläpidettyä mielenkiintoa.

Lika on osa minua. Nurkan vesialtaan kuuma vesi huljuu käsieni yli ja muuttaa ne punaisiksi, mikä saa minut ajattelemaan Kyta. Nyt käteni muistuttavat vähän hänen käsiään. -- Mitä hän ajattelisi, jos näkisi minut näin pitkän ajan jälkeen? Tiedän näytäväni erilaiselta. En vain käsistäni. Vaikka saamme täysimittaiset ateriat, olen laihtunut työnteosta. Minulla on varjot silmien alla, koska en saa nukuttua siitäkään huolimatta, että täällä Yhteiskunta eu valvo uniamme. (s. 16 ja 19)

     

Trilogian toinen osa Rajalla on tasapaksu. Nyt toisistaan erilleen joutuneiden 17-vuotiaiden Cassian ja Kyn kerronta vuorottelevat. Kertojien ääniä on välillä vaikea erottaa toisistaan ja olisin toivonutkin heidän näkökulmiinsa enemmän nyanssieroja. Epävarmuus, eteenpäin pyrkiminen, huoli taakse jääneistä ihmisistä ja rakastetun kaipuu värittävät kerrontaa. Kerronta on keskitysleiripäiväkirjamaisen uhkaavaa. Uudet hahmot tuovat tarinaan syvyyttä ja nostavat Tarkoitetussa esitellystä kolmikosta (Cassia, Xander ja Ky) esille uusia puolia. Teoksen vahvuus on hahmojen kehittymisessä. Kuolema kulkee heidän joukossaan. 

  

Kukaan ei selviä puolta vuotta hengissä. -- Haudan reunalle ilmestyy kenkä. Tiedän kenen se on, koska tunnistan pohjan reunaan kaiverretut pykälät - sillä tavalla jotkut meistä laskevat päiviä, jotka ovat pysyneet hengissä. (s. 26 ja 30)

     

Yhteiskunnan poikkeaviksi nimeämät yksilöt on lähetetty työleireille pois Yhteiskunnan luomasta infrastruktuurista Ulkoprovinssien karujen, punahiekkaisten tasankojen ja jylhän Louhikon maisemiin. Ulkoprovinsseissa eletään luonnon ja tuntemattoman Vihollisen armoilla. Rajaseudut uurtavat merkintänsä ihmisiin, jotka uhmaavat sen koskemattomuutta. Rajalla-kirjassa riittää toimintaa riittää, joskin se ei nouse juonessa tärkeimmäksi teemaksi. 

  

On olemassa kapina. Jotain todellista ja järjestäytynyttä ja pitkäaikaista, sillä on johtaja. Ky ja minä emme ole yksin. Sana luotsi on avain. Tiesikö isoisä? Erehdyinkö minä siitä, kumpaa runoa hän halusi minun noudattavan? (s. 60)

    

Cassia on säilyttänyt naiivin uskonsa Yhteiskuntaan kokemuksistaan huolimatta, eikä suostu näkemään Yhteiskunnassa olevia epäkohtia ja vaarantaa sen vuoksi henkensä. Hän ei osaa tehdä valintaa Kyn, jolla on kyky luoda uutta, ja Yhteiskunnan valitseman parinsa Xanderin välillä. Eikä hän edelleenkään tiedä kaikkea heistä. Varttuneemmalle lukijalle tällainen päättämättömyys alkaa helposti tuntua jahkailulta. Näennäisesti rauhallisen pinnan alla kytee kapina ja puhutaan kansannoususta ja sen johtajasta Luotsista. 

  

Miksi Cassia sai isoisältään kiellettyjä runoja ja mitä hän toivoi niillä tehtävän? Mikä on Xanderin salaisuus? Sisyfos vierittää saman kiven kukkulalle aina vain uudelleen. Rajalla ei vastaa kaikkiin kysymyksiin, joita trilogian kaksi osaa ovat herättäneet, joten sarjan kolmannelle kirjalle on sälytetty suuri vastuu saattaa tarina eheästi loppuun.

  

Rajalla ei yllä samoihin sfääreihin kuin edeltäjänsä Tarkoitettu. Suosittelen kirjaa kuitenkin dystopia-kirjallisuuden ystäville.

     

Arvosana:

      

Takakannesta: 

Edessäni aukeaa kanjonien, kuilujen, viiltojen ja rotkojen maa. Varjojen ja värisävyjen, nousujen ja laskujen maa. Sinisen ja punaisen ja vähän vihreänkin maa.
 
Cassia järjestää itsensä työleirille ulkoprovinsseihin, mistä hän uskoo löytävänsä Kyn. Autiossa rajaseudun kylässä hän saa kuulla, että Ky on paennut Louhikkoon, jossa saattaa edelleen asua Yhteiskunnan ulkopuolella eläviä maanviljelijöitä eli viallisia, kuten Yhteiskunta heidät luokittelee.
   
Myös Cassia karkaa leiriltä ja lähtee Kyn perään. Hän saa mukaansa voimakastahtoisen Indien, jolla on omat syynsä paeta Yhteiskunnasta. He ovat kuulleet tarinoita kapinallisist, jotka uhmaavat Yhteiskunnan valtaa.
 
Vaarallisen ja raskaan vaelluksen varrella Cassia joutuu kyseenalaistamaan kaiken, mihin uskoo ja mistä välittää. Myös Kyn on pohdiskeltava, kuinka paljon valtaa hän antaa menneisyytensä kokemuksille ja mitä on rakkautensa vuoksi valmis tekemään.
 
Rajalla on tulevaisuuden yhteiskuntaan sijoittuvan trilogian toinen osa, jatkoa kirjalle Tarkoitettu. Cassia ei vieläkään tiedä Kyn tarinaa kokonaan. Entä mikä salaisuus liittyy Xanderiin, pariin, jonka yhteiskunta on Cassialle määrännyt?

        

Suomentanut: Kaisa Kattelus, 339 sivua, Tammi 2012

       

Alkuperäinen nimi: Crossed (2011)

                                     
Kirjasta muualla: Risingshadow, Luettuja maailmoja, Katinkan kirjasto, Mustemaailmani, Booklovin'
    

Sarjassa ilmestynyt: Tarkoitettu (Matched 2010)

 
Samantyylisiä kirjoja: Suzanne Collins: Nälkäpeli-trilogia,  Lauren Oliver: Delirium - Rakkaus on harhaa, Meg Rosoff: Poikkeustila

Angie Sage: Pimeä

 "On synkkä ja myrskyinen yö."
    

   

Kesätentteihin (monikossa) lukeminen keskeytti hienosti alkaneen lukuvuoden (heh, kaksimerkityksellisesti) ja pääsin vasta nyt lopettelemaan jo jokin aika sitten aloittamani Septimus Heap-sarjan kuudennen osan. Sarja on ollut todella mielenkiintoinen yhdistelmä vanhoja tuttuja kirjoja suureen määrään uutta. 

    

Ensimmäiset kaksi osaa sarjasta olivat aivan loistavia, mutta sittemmin sarjan taso on laskenut. Edellinen kirja ei lämmittänyt kovinkaan paljoa, mutta tämä puolestaan nousi uudeksi suosikikseni. Ihastelin Sagen kirjoitustyyliä - siitä paistaa läpi hänen kansallisuutensa, samoin kuin J.K. Rowlingilla, Philip Reevellä ja Michelle Harrisonilla ja heidän teoksensa kuuluvat lempikirjoihini.

   

Tämä kirja kliseisestä alkulauseestaan huolimatta on todella tuore. Kuten edellisissäkin osissa, myös tässä maagiset sanat on boldattu, eikä se vaikuta lukemiseen negatiivisesti. Nimensäkin puolesta tämä kirja sisälsi paljon pimeää ja sen toistaminen alkaa ärsyttää välillä. Suosikkihahmojani ovat Septimuksen lohikäärme Tulipärske (sen persoonassa on jotain veikeää), sekä Beetle, Septimuksen paras ystävä. 

  

Tulipärske tarkkaili ovea, odotti heidän paluutaan. Ja tarkkaillessaan se levitti siipensä, jotta olisi valmis pikaiseen lähtöön - ihan vain varmuuden vuoksi. Se ei pitänyt Lieroluiskasta. Katu oli kapea, ja molemmilla puolilla riitti piilopaikkoja. Se ei pitänyt siitäkään, mitä Linnassa parhaillaan tapahtui. Se haistoi pimeän ja tunsi sen lähestyvän. Ja äkkiä se näki varjoissa liikettä. Lentäjän pysy turvassa -käsky otti vallan, ja kun joukko olioita lähti hiipivään hyökkäykseen molemmista suunnista, Tulipärske nosti siipensä ja kohosi yhdellä terävällä iskulla ilmaan. Se katsoi alas ja näki että oliot tuijottivat sen perään. Hetken kuluttua kuului äänekäs läiskäys, ja harvinaisen suuri lohikäärmeenkakka osui napakymppiin. (s.249)

  

Pimeässä kerrotaan parhaan velhon oppilaan Septimuksen ja tulevan kuningattaren Jennan 14-vuotis syntymäpäivistä, Septimuksen pimeästä viikosta, vuoden pisimmästä yöstä ja siitä, kuinka pimeimmällä hetkellä ihmiset löytävät turvaa toisistaan. Vanhoja riitoja sovitaan ja palat loksahtelevat paikoilleen. Lopulta lumi tulee peittämään pahan jäljet.
    

Takakannesta: 

»SEN SIITÄ SAA, PÖNTTÖPÄÄ, KUN MENEE LÄHELLE PIMEÄÄ.»
    
Parasvelho Marcia Overstrand karkottaa vahingossa Alther Mellan haamun. Kruunajaisiaan odottava prinsessa Jenna on allapäin, koska Septimus Heap ei lainkaan huomioi heidän yhteistä, neljättätoista syntymäpäiväänsä. Parasvelho-oppilas Septimus on aivan liian tohkeissaan, koska valmistautuu paraikaa velho-opintojensa tulikokeeseen, pimeään viikkoon. Madame Overstrandin pontevista estelyistä huolimatta hän aikoo laskeutua pimeän saleihin ja tuoda Alther Mellan takaisin velhojen ilmoille.
    
Vaikka manaaja DomDaniel on kukistettu iäksi, pimeä magia kiristää otettaan. Kostonhimoinen Merrin Meredith uhkaa verenhimoisen oliolaumansa avulla vallata koko Linnan mahtavaa Velhotornia myöten. Turvaverhosta huolimatta velhokaartin väkevimmätkin taiat joutuvat äärimmäiselle koetukselle, kun kaupunkia on suojeltava kaikkialle levittäytyvältä pahuudelta.
   
Mutta missä viipyilee Septimus, kun häntä kipeimmin kaivattaisiin? Peittääkö pimeä sumu kohta koko taikamaailman?
   

Arvosana:

   

    

Tyylilaji: fantasia, nuoret

          

Samantyylisiä kirjoja: J.K. Rowling: Harry Potter-sarja, 

        

Suomentanut: Kaisa Kattelus, 409 sivua, WSOY 2012

       

Alkuperäinen nimi: Darke

                                     
Kirjasta muualla: Risingshadow,

Sarjassa ilmestyneet:

1. Magiaa 2007 (Magyk 2005)
2. Varjo 2007 (Flyte 2006)
3. Peili 2008 (Physik 2007)
4. Kivi 2008 (Queste 2008)
5. Saari 2010 (Syren 2009)
6. Pimeä 2012 (Darke 2011)

Arvonta on päättynyt

Blogini synttäriarvonta on siis päättynyt ja voittajaksi silinterihatustani nousi Q+Black. Onnea! Hänelle lähtee Maijaliisa Dickmannin Ram ja linnunkuvainen ruukku. 

Kirja valittiin näillä perusteilla: "En osannut valita sieltä listasta, joten kun sinä olet ne varmaan kuitenkin lukenut niin valkkaa mulle sieltä joku, joka olisi vähän "minun tyylinen" kirja. Mieluiten silleen, että ei ole jonkun toisen opuksen jatko-osa." Tällainen siis lähtisi huomenna postiin. :) Toivottavasti miellyttää! 

   

Vaikka valitsemani kirja onkin lapsille suunnattu, se tuntui parhaiten annetut kriteerit täyttävän. Ja ainakin mielikuvani Ram-kirjoista (luettuna joskus ala-asteella) on hyvä. Pakko myöntää myös näin arkeologian opiskelijan persoonassa, että opiskelualani saattoi vaikuttaa palkintokirjan valinnassa.