tiistai 24. tammikuuta 2012

Maggie Stiefvater: Ikuisuus

 Forever yours
   
   
Takakannesta:
Samin ja Gracen tarina alkoi katseesta, metsän ja asutuksen rajasta. Molemmilla rintamilla he ovat taistelleet mahdollisuuden olla yhdessä, vuoroin sutena, vuoroin ihmisenä. Nyt he toivovat näkevänsä toisensa vielä joskus.

Samalla kun Isabel ja Cole käyvät ylpeyden ja anteeksiannon julmaa taistelua, ottaa suden muoto Gracen valtaansa yhä useammin. Hänen ja Samin lyhyet jälleennäkemiset voisivat olla iloisia. Ne voisivat olla suloisia, mutta niissä on jäähyväisten surullinen tuoksu.

Kun kylässä julistetaan sota susia vastaan, Grace ei voisi olla metsässä huonompaan aikaan. Hänet on saatava sieltä takaisin. Ikuisesti.
    
Kirja oli ahmittava heti ensi sivuilta yllättävään, tyhjän tunteen jättävään loppuun saakka. Harvoin lukee niin hyvää kirjaa, että sen jälkeen tuntuu hankalalta aloittaa mitään uutta. Petyin vain hieman lopun yllättävyyteen. Lainaan Kirjamielellä-blogin Marjista:
"Koska Ikuisuus oli niinkin pitkä, tuntui kummalliselta, että kirja sitten loppuikin yhtäkkiä. En ensin edes tajunnut kirjan loppumista, vaan käänsin sivua ja hämmästyin, kun siellä olikin enää vain kirjailijan jälkisanat. Oli pakko lukea viimeinen aukeama uudestaan, että olisin tajunnut, mitä siinä tapahtui. Olisin kaivannut lisää pohjustusta loppuun, koska lukijaa ei saisi kiusata lopettamalla upea tarina melkein ilman varoitusta kesken kaiken. Huoh."
      
Päädyin kokemaan aivan samoin, vaikka olin lukenut varoituksen hyvissä ajoin, se yllätti kuitenkin: iski suorastaan vasten kasvoja aivan puun takaa. Ja kun Stiefvater on tehnyt selväksi sen, että jatkoa ei tule, tarina jää tähän. Olisin silti toivonut vähän pehmeäämän laskun, ilma ilmakuoppia. Sam ja Grace eivät tässä kirjassa saaneet aikaiseksi samaa sydäntä tykyttävää tunnetta kuin ensimmäinen kirja, Väristys. Tässä tunteita herättävät kipinöivät, päätään seinään iskevät Isabel ja Cole. Toivottavasti vielä kuulemme Maggiesta, hänellä on kirjoittamisen taito suonissaan!
     
Tällä kertaa en ota lainausta kirjasta, vaan Niina Toivasen runosta, joka mielestäni sopii tähän, vaikka onkin muistoruno.
   
Satumetsän laidalla oli portti…  Se oli pieni portti, pienin kaikista. Niin vihreä se portti oli ja täynnä pieniä kirsikankukkia. Siitä mahtui kulkemaan läpi vain harvassa ja yksitellen. Se oli taivaan portti pois Satumetsästä.  Ja sen portin läpi kulkivat kerran kaikki koirat, niin rauhallisena mieleltään, kevyesti askeltaen.  Portin takana oli ikuinen meri  ja suuremmat metsät.  Se oli uusi kaunis maailma, satujen koirataivas.  Kerran iltana rauhaisana, portin luokse kulki koira. Ei vanha iältänsä, mutta uupunut voimiltansa. Rauhallisena se kulki, kulki ikuisuuden portille  niin pienelle portille,  josta läpi kuljettiin vain yksin.  Pieni koira istui, katsoi portista kauas.
  
    Arvosana:
    
Tyylilaji: nuoret, fantasia, rakkaus
            
Samantyylisiä kirjoja: mm. Stephenie Meyerin Houkutus-sarja
      
Suomentanut: Helene Bützow, 440 sivua, WSOY 2011
         
Alkuperäinen nimi:  Forever
         
Kirjasta muualla: Risingshadow, Kirjavinkit, Kirjamielellä, Vinttikamarissa,
 
Sarjassa aiemmin ilmestyneet: Väristys, Häivähdys

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti