"Jos mun viimoset sanani ei ole 'mää rakastan sua',
se johtuu vaan siitä, ettei mulla ollu aikaa sanoa sitä."
Diana Gabaldonin kirjasarjan viides osa. Kuten Ahmukin kirjoittaa blogissaan: "Lukiessani aikoinani ensimmäistä kertaa Gabaldonin Matkantekijä-sarjaa, taisin ajatella Tuliristin kohdalla Gabaldonin menettäneen viimeistään tässä vaiheessa otteensa alkujaan kiehtovaan ja kutkuttavaan juoneensa." Luin kirjan loppuun jo pari viikkoa sitten, eli mielikuvat ovat vähän laimentuneet, mutta päällimmäiseksi on jäänyt tunne, että tämä on kirjoista kaikkein hajanaisin, jotenkin hahmoton.
Toki tähän reilusti yli tuhannen sivun kirjaan on mahtunut paljon mielenkiintoisia käänteitä ja nautin suuresti niin Gabaldonin kuin kääntäjän sanataituruudesta. Voisin kuitenkin verrata Tuliristiä monien elokuva-trilogioiden kolmanteen osaan: niillä on tapana pohjustaa jatko-osaa, tuomatta oikeastaan mitään uutta mukaan. Gabaldon onkin nyt pohjustamassa seuraavan kirjan rähinöintiä.
Toki tähän reilusti yli tuhannen sivun kirjaan on mahtunut paljon mielenkiintoisia käänteitä ja nautin suuresti niin Gabaldonin kuin kääntäjän sanataituruudesta. Voisin kuitenkin verrata Tuliristiä monien elokuva-trilogioiden kolmanteen osaan: niillä on tapana pohjustaa jatko-osaa, tuomatta oikeastaan mitään uutta mukaan. Gabaldon onkin nyt pohjustamassa seuraavan kirjan rähinöintiä.
Lempihahmoni on Jamie, joka alkaa kokea iän tuomia rajoitteita omassa kehossaan. Claire pohtii parantajan työnsä jatkajaa. Roger kohtaa oman kuolevaisuutensa, mutta palaa kuitenkin Briannan ja pikku Jemmyn rinnalle. Stephen Bonnetkin seikkailee kirjassa, kuohuttaen kaikkien tunteita. Kaikenkaikkiaan Tuliristillä on enemmän hyviä puolia kuin huonoja, mutta se ei ole sarjan paras teos.
Arvosana:
Takakannesta: Eletään vuotta 1771. Yhdysvaltain vapaussota on kytemässä, ja Jamie Fraserin vaimo Claire tietää sen. Vaikka Jamie ei sitä mieluusti myöntäisikään, hänen vaimonsa tuntee tulevaisuuden pelottavan tarkkaan. Kun Amerikkaan muuttaneet skotit lähtevät kokoamaan joukkojaan tuliristin roihutessa, Claire ja Brianna saavat jälleen kerran pelätä miestensä puolesta. Selviääkö myrkkykäärmeen puremasta hengissä? Entä siitä, kun päätyy hirttoköyden jatkoksi?
Kiehtovan kertomuksen tärkeimpänä loimilankana kulkee syvä rakkaus ja alati paisuva intohimo, joka saa ajan myötä yhä uusia muotoja.
Kiehtovan kertomuksen tärkeimpänä loimilankana kulkee syvä rakkaus ja alati paisuva intohimo, joka saa ajan myötä yhä uusia muotoja.
Suomentanut: Anuirmeli Sallamo-Lavi, 1320 sivua, Gummerus 2006
Samantyylisiä kirjoja: Nora Roberts: Kunnian kautta, Susan Price: Sterkarmin poika
Olen muuten pohtinut, että mitähän Gabaldon oikein tuon sarjan kanssa aikoo, kun tuntuu siltä, että hän alkaa Clairen ja Jamien ikääntyessä nostamaan nuorempaa sukupolvea isompaan rooliin ihan kuin ne voisivat korvata päähenkilöparin ja näiden välillä olevan kipinän. Jossain vaiheessa on alkanut tuntua, että Gabaldonin olisi mielummin pitänyt tiivistää sarja vaikka vain viiteen kirjaan ja jättää tämä sukupolvisiirtymä pois. Tosin näillä varmaan takoo rahaa ihan mukavasti, kun Jamieen rakastuneet naiset ostelevat kirjoja huumassa ;)
VastaaPoistaAjattelin ihan samaa "korvaamista". Ei tosiaankaan ole samaa potkua nuoressa parissa.
PoistaKomppaan tässä Ahmua, selvää rahastuksen makua, ikävä kyllä! Alkuosien raikkaus on mennyttä, ja tässä jahnattiin edestakaisin eikä päästy puusta pitkään.
VastaaPoistaSamaa rahastamisen makua joka alkoi tulla Potterissakin osassa neljä. Turhaa pitkittelyä ja juonenkäänteitä, joilla ei ole mitään merkitystä suurten kuvioiden ja päähenkilöiden kannalta (myös monien tv-sarjojen tyyli nykyisin).
PoistaOlen myös sitä mieltä että olisi pitänyt jo ymmärtää lopettaa. :) Omistin tuoreinta osaa lukuunottamatta koko sarjan mutta taannoin hyllyäni siivotessani jätin sinne vain kolme ensimmäistä kirjaa, luulen etten varmaan niitä myöhempiä jaksaisi uudestaan lukea... Se uusin on kyllä edelleen ihan kokonaan lukematta. Jokohan pian pukkaa seuraavaa??
VastaaPoista