perjantai 27. syyskuuta 2013

Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa

"Sillä kun kaikki oli menetetty, kaikki oli yhä jäljellä."
 
 
Sarasvatin hiekkaa oli Finlandia-pankintoehdokkaana ilmestymisvuonnaan 2005 ja se on voittanut mm.Tähtivaeltaja palkinnon 2006. Lukulistallani tämä teos on ollut ilmestymisestään saakka ja se on ensimmäinen Isomäeltä lukemani kirja (vaikka olen joskus nuoruuden huumassani jopa lainannut miehen koko tuotannon), joka on hyvin ekokriittisestä näkökulmasta kirjoitettu. Sarasvatin hiekkaa oli myös Helsingin Sanomien lukijakyselyssä 2000-luvun parhaista kotimaisista romaaneista sijalla 45.

Teemmekö me vakavan virheen, kun ajattelemme kirjaa vain lyhytaikaisena kulutustavarana, kertakäyttöesineenä, joka luetaan kerran ja joka on seuraavana vuonna jo vaipunut pysyvästi unohduksiin. (s. 104)
  
Sarasvatin hiekkaa oli kirjoitettu valmiiksi jo vähän ennen loppuvuoden 2004 suurta tsunamia, joten aihe ei teoksen ilmestyessä olisi voinut olla ajankohtaiseepi. Teos sijoittuu läheiseen tulevaisuuteen, 2020-luvulle. Isomäen teos tarjoaa uhkakuvan siitä, mitä voisi tapahtua, jos globaaliin lämpenemiseen ei reagoida ajoissa ja jos siihen ei ole olemassa pysähdyskeinoja. Kuten olettaa saattaa, teos on hyvin tieteellinen ja Isomäen tapa kirjoittaa käytännössä kaikki tietämys auki teokseen vaikeuttaa paikoin romaani-muotoisen ts. juonivetoisen teoksen lukemista, sillä tämä ei ole tietokirja, vaikka sen sisältämä tiede onkin lähes täysin todenmukaista. Teoksen lopussa Isomäki kertoo vielä mikä oli totta ja mikä keksittyä.

Sarasvatin hiekkaa on hyvin Hollywood-tyylinen, käytännössä valmis käsikirjoitus elokuvalle. Aku Louhimiehen ohjaamasta elokuvasovituksesta ei muuten ole puhuttu pariin vuoteen, mutta jos projekti mahdollistuu uskoisin teoksen toimivan paremmin valkokankaalla kuin tekstinä, vrt. esim. The Day After Tomorrow. Olisi ihan vertailun vuoksi hauskaa tutustua myös teoksesta tehtyyn sarjakuvasovitukseen. Sarasvati on muuten joen lisäksi myös kirjallisuuden ja oppimisen jumalatar (joka esiintyy yleensä valkoisen joutsenen kanssa) - aika osuva monelle suomalaiselle kirjallisuuden opiskelijalle esimerkiksi! Teoksessa myytit ja tiede kohtaavat jännittävällä tavalla.
    
- Intialainen Atlantis kyllä, sanoi Amrita. - Mutta ehkä myös... jotakin muuta. Sillä minä luulen, että tämä on myös se Atlantis, josta teidän Platoninne puhui. (s. 71)
 
Vuoteen 2001 sijoittuva prologin jälkeen teos on jaettu kolmeen osaan: Vettä ja hiekkaa, Hiekkaa ja jäätä, Jäätä ja vettä. Epilogi ajoittuu vuoteen 2026. Pääteemoina ovat syklisyys, fraktaalikuvioiden toistuvuus luonnossa sekä kuinka hiekka peittää alleen menneisyyden ja kadonneiden korkeakulttuurien kehittyneen teknologian. Kerronta etenee useamman henkilön näkulmasta. Keskeisimpiä hahmoja ovat venäläinen Sergei Savelnikov, merentutkija ja sukellusvene Lomonosovin kapteeni, suomalainen jäätikkötutkija Kari Alanen, intialainen meriarkeologi Amrita Desai sekä filippiinien kiinalainen mannerjäätikkötutkija Susan Cheng. Jännitystä kehitellään pitkään, kunnes jossain puolivälissä kirjaa alkaa tapahtua enemmän. Silti missään vaiheessa ei tullut mieleeni, että olisin jättänyt lukemisen kesken, jokin kirjassa piti kiinni imussaan. Kenties se sama, joka kiehtoo dystopiossa, tietty uhkan ilmapiiri.
 
Suosittelen kyllä lukemaan tämän kirjan, jos se kiinnostaa yhtään, eikä sitä ole tullut luettua aikaisemmin. Ihan kaikki ei toimi, mutta jos pystyy katsomaan sormien läpi pieniä kerronnallisia tekniikoita, hollywoodismia ja yli-informatiivisuutta, on tämän teoksen kanssa luvassa varsin viihdyttäviä hetkiä.
  
Arvosana:
   
Takakannesta:
Sarasvatin hiekkaa on ekologinen jännitysromaani, jonka  lähtökohta on tosi: Intian länsirannikon merialueiden pohjalta löydettiin vuonna 2001 meren pinnan nousun hukuttamien suurien kaupunkien raunioita.
  
Intialainen meriarkeologi Amrita desai tutkii meren pohjalta löytynyttä rauniokaupunkia. Mikä pysäytti elämän kaupungeissa siihen paikkaan? Desai tarvitsee tutkimuksiinsa erikoissukellusveneen, ja työtoveriksi ilmaantuu venäläinen Sergei Savelnikov. 
 
Samaan aikaan Grönlannin mannerjäätiköllä alkaa tapahtua odottamattomia asioita. Suomalainen jäätikkötutkija Kari Alanen havaitsee tekijään, joka yhdistää Cambaynlahden rauniot, Grönlannin mannerjäätiköt ja Bahamansaarten mystiset kivenlohkareet toisiinsa yllättävällä tavalla. 
 
Pienistä puroista syntyy suuri virta ja pian ihmiskunnan tulevaisuus on vaakalaudalla. Mutta onko tutkijoilla tarpeeksi aikaa? Entä pystyvätkö vallankäyttäjät tekemään kyllin nopeasti oikeita päätöksiä - ja riittävätkö nekään enää?
 
Asiasanat: trilleri, ekokatastrofi
    
Samantyylisiä kirjoja: Douglas Preston: Isku, Steve Alten: Mayojen teistamentti, Tom Knox: Pahan koodi
  
320  sivua, Loisto 2006 (6. painos, pokkarilaitos, 1. painos 2005 Tammi)
  

8 kommenttia:

  1. Olen lukenut tämän ja kolme muuta Isomäen teosta, ja Isomäki ekologian lisäksi hallitsee myös jännitysromaanin teon :)
    Hyvä arvio.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Jokke! Luin esim. tuolta Kiiltomadon sivuilta, että tämä ei edusta ihan perinteisintä Isomäkeä. Olen tosiaan lainannut koko Isomäen tuotannon joskus yliopistojen pääsykokeiden aikaan, taisi olla kevät ennen kuin pääsin tänne Ouluun. Syy miksi jäivät lukematta. Pitäisi kyllä lukea häneltä enemmänkin, Hyllystä löytyy Litium 6, joka voisi olla seuraava Isomäkeni.

    VastaaPoista
  3. Mainiota! Minä olen nähnyt kirjasta tehdyn teatterisovituksen Espoossa, se oli älyttömän hoeno, huh. Isomäki ei ole parhaimmillaan henkilökuvauksessa, mielestäni, mutta tarinat korvaavat tätä puutetta paljon. Sarjakuva oli mielestäni ihan hieno selailun perusteella, sitä en tainnut lukea kuitenkaan syystä tai toisesta loppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut huonompiakin henkilökuvia, mutta ilmeisesti Isomäki käyttää samaa pohjaa useissa hahmoissaan, eli variaatioita ei montaa ole. Ensimmäiseksi teoksiksi ko. kirjailijalta tämä kuitenkin oli vaikuttava. Kenties aikaisempien arkeologian opintojeni takia löysin paljon itseäni kiinnostaa sisältöä tästä, ja jätin huomiotta joitakin epätoimivia asioita. No, hollywoodismi ja elokuvakäsikirjoitusmaisuus vähän tökkäsivät ja lopun hoputtaminen pitkän ja hitaan kehittämisen jälkeen.

      Poista
  4. Mä luin tän kans joskus pari vuotta sitten ja pidin kyllä. Jännää tosin, että en enää meinannut millään muistaa kirjasta mitään muuta kuin sen, että pidin siitä :D Mulla olis tuolla hyllyssä Jumalan pikkusormi - ei mitään hajua millaisiin teemoihin se liittyy mutta Sarasvatin hiekkaa kyllä vakuutti minut Isomäen kohdalla sen verran hyvin että täytynee lukea lisää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joistakin kirjoista ei muista. Itse olen joskus jopa lukenut erään kirjan loppuun ennen kuin tajusin, että olen lukenut sen aikaisemminkin - alkoi olla liian tarkkoja ennakkoarvauksia sen suhteen, mitä tapahtuu seuraavaksi. :D Pitäisi kyllä lukea isomäeltä lisää, esim. Litium 6 löytyy omastakin hyllystä.

      Poista
    2. Jep, joskus vaan käy niin. Ehkä en lukiessani alunperinkään keskittynyt tarpeeksi :D

      Poista
  5. Minä luin tämän lukumaratonillani kesällä ja tykkäsin ihan hirveästi, enkä vähiten siksi, että olen geologi :D

    VastaaPoista