torstai 16. tammikuuta 2020

Nora Roberts: Toinen koitos (Valitun aikakirjat #2)

"Hän näki välähdyksiä tulevasta ja tiesi, että maailma liekehtisi ja vuotaisi verta. "
 
     
Arvostelukappale
    
Lukuhaasteissa: Scifi-lukuhaaste
   
Nora Robertsin Valitun aikakirjat -sarjan aloittanut Ensimmäinen vuosi oli sekoitus maailmanloppua ja fantasiaa. Sarjan toinen osa, Toinen koitos menee paljon vahvemmin fantasian suuntaan, sillä edeltävän kirjan tapahtumista on aikaa jo 13 vuotta. On jälleenrakennettu yhteisöjä ja Surman kauhut ovat monille jo kaukaista menneisyyttä tai tapahtunut ennen heidän syntymäänsä. On kuitenkin tullut aika ennustusten Valitun aloittaa koulutuksensa, jonka jälkeen on koottava armeija pimeyden voimien kukistamiseksi. 
    
"Aika kuluu nopeasti ja hän pärjää varmasti mainiosti. Sehän on niin kuin velhojen sisäoppilaitos ja hän tietää jo paljon enemmän kuin Harry Potter." (s. 48-49)
  
Pidin tästä enemmän kuin ensimmäisestä osasta, sillä fantasiaelementit tuntuivat istuvan maailmaan paremmin. Valittu on ensimmäisessä kirjassa keskeisen hahmon tytär. Kerronnassa keskitytään pitkälti hänen kaksi vuotta kestävään koulutukseensa ja kasvuun tuona aikana. Fallon Swift -nimisen tytön täytyy suorittaa koulutuksensa aikana erilaisia tehtäviä, joiden aikana hänen tulee voittaa muinaisten olentojen luottamus. Hän tosin tuntuvat onnistuvan hieman liian helpon oloisesti.
    
Usein hän suri sitä, mikä hänestä oli määrä tulla. Jokin häntä ja hänen vanhempiaan suurempi voima määräsi hänen kohtalostaan. Hän suri sitä, että joutuisi jättämään perheensä ja kotinsa. (s. 28)
  
Hahmot edellisessä osassa olivat enimmäkseen pari-kolmekymppisiä, kun taas tämä jatko-osa keskittyy heidän teini-ikäisiin lapsiinsa. Niinpä sarja sopii myös YA-kirjallisuuden luikijoille. Fallon on melko kliseinen hahmo, mutta se ei haittaa, sillä tällaisessa kevyemmässä kirjallisuudessa antaa enemmän anteeksi pieniä ennalta-arvattavuuksia ja stereotypioita. Pituudestaan huolimatta kirja on nopealukuinen ja juoni rullaa helposti eteenpäin. Voin siis suositella esimerkiksi kesälomalukemistoon tätä sarjaa, joka tavoittaa samaa tunnelmaa kuin pari vuotta ennen blogin perustamista Robertsilta lukemani Kuuden piiri -sarja (Morriganin risti, Jumalten tanssi, Hiljaisuuden laakso). 
  
"Kun me pari vuotta kaupungin asuttamisen jälkeen äänestimme pakollisen kierrätyksen ja kompostoinnin puolesta, jotkut reagoivat kuin olisimme kannattaneet orjuutta. Siitäkin kuitenkin selvittiin ja nyt kaikki kierrättävät." (s. 405)
  
Fallonin tähtihetkiä ovat, kun hän tapaa samhainina kuolleen isänsä (kohtaus, jonka aikana myönnän itkeneeni) ja se, kun hänen yli tuhatvuotisesta unestaan herännyt opettajansa kysyy Fallonin vuodoista. Fallon huudahtaa tuohtuneena, kuinka hänen äitinsä oli oikeassa siitä, että jos nainen on vähänkään poissa tolaltaan, miehet olettavat sen johtuvan kuukautisista. 

"Miesten olisi hyvä olla hiljaa siihen asti kunnes alkavat itse joka kuukausi vuotaa ja kärsiä kivuista. " (s. 116)

Isoin miinus sarjassa ovat olleet loitsut, joiden sisältö tuntuu kuin emo-teinin riimittelyiltä. Lisäksi kohottelin pariinkin kertaan kulmakarvoja hyvin voimallisesti. Esimerkiksi tämä oli täysin tarpeeton kohta ja aiheutti vain ällötystä: "paita oli myös äidin vanha, ja sen alla kohosivat tytölle kasvaneet rinnannupukat niin kuin Lana niitä kutsui. Simon ei halunnut ajatella asiaa." Toinen kohta kuvaa suudelmaa, jollaista en itse kyllä mielelläni kokisi: "vaikersi mielihyvästä, kun Duncanin kieli lipoi hänen omaansa".
  
"Kolmen kehässä tieto virtaa, luottamus kun rakentaa siltaa. Olemme sinun lapsiasi", hän sanoi, kun heidän verensä sekoittuivat ja alkoivat hehkua kuumana. "Olemme niin kuin on kirjoitettu. Yksi, kaksi, kolme, kolme, kaksi, yksi. Jaetulla tiedolla täytetyksi. Lahjani virtaa sisaruksiin. Sillä näin tahdon, tapahtukoon niin." (s. 409)
  
Kuten sarjan päätösosan nimi Viimeinen taistelu lupailee, on suurin osa rähinästä säästelty kolmanteen kirjaan. Odotan mielenkiinnolla millaisen lopetuksen Roberts sarjalleen antaa. Toivottavasti taistelua kuitenkin on oikeasti tulossa, eikä tämä sorru samaan kuin Stephenie Meyerin Aamunkoitto, jossa koko kirjan ajan kasvanut jännite lysähtää kasaan kuin liian aikaisin uunista otettu kohokas. En siis pidä väkivallasta, mutta esimerkiksi eeppiseen fantasiaan kuuluu hurmeinen kamppailu. 
  
Valon Kummat ja Mustat Kummat, hyvät ja pahat ihmiset, kaikki taistelivat verisellä, ruumiiden täyttämällä tantereella. (s. 43)
     
   
Arvosana:
  
Takakannesta:
Fallon Swift viettää pian kolmetoistavuotissyntymäpäiviään rauhaisalla maatilalla. Seesteisyys on kuitenkin vain silmänlumetta. Hänellä ei ole kokemusta siitä, millainen maailma oli ennen Surmaa, kulkutautia, joka vei miljardeja ihmisiä. Surman jälkeisessä ajassa matkustaminen on vaarallista, sillä fanaattiset Puhtauden Soturit etsivät seuraavaa uhriaan. Fallonilla on lahja, ja juuri hänenkaltaisiaan Soturit vainoavat.
   
Fallonin todellista luontoa ei voi loputtomiin pitää salassa. Hän on Valittu. Kouluttautumalla ja harjoittelemalla hänestä on tulossa se, joksi hänen kuuluu tulla. Ja kun aika on kypsä, hän tarttuu miekkaan ehjän maailman puolesta ja taistelee
      
Suomentanut: Lauri Sallamo & Heidi Tihveröinen, 444 sivua, Gummerus 2019
  
Alkuperäinen nimi: Of Blood and Bone (2018)
   
Sarjassa ilmestyneet:

8 kommenttia:

  1. Tässä olisi sopivaa haastetta minulle, koska suhtaudun Robertsin tuotantoon todella ennakkoluuloisesti. Se onkin kiinnostavaa, että hän on vanhemmalla iällä onnistunut vaihtamaan genreä. Saatan ottaa nämä kirjat kesalukemistoksi mökille, kiitos siis niiden avaamisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dystopia on tosiaan vähemmän perinteinen Robertsin tuotannossa. Häneltä on ilmestynyt aikaisemmin Kuuden piiri- (suosittelen!) ja O'Dwyerin serkut- (en suosittele) fantasiasarjat ja jokin Harlequin tms. kioskipokkarisarja noidista, jonka olisin myös lukenut, jos löytäisin sen jostain, ei nimittäin ollut hankittu kirjastoon. Lisäksi salanimellä J.D. Robb hän on kirjoittanut yli 20 osaisen dekkarisarjan, joka sijoittuu 2050-luvulle ja siinä on paljon scifielementtejä. En ole lukenut yhtään Robertsin perinteisiä chick lit -teoksia (niitä kohtaan olen itsekin varautunut), sillä hakeudeun mieluiten näiden spefin puolelle kallistuvien pariin. Tämä on oikein hyvä esimerkki sellaisesta ja vaikka ei tämäkään menisi monenkaan vakavan lukijan listalle, minä tykkkäsin. Tämä on tosiaan hyvää kesäluettavaa ja kun trilogian päätösosa ilmestyy pian, niin voi lukea kerralla vaikka koko sarjan.

      Poista
  2. Olipa yllättävää nähdä Nora Robertsin nimi yhdistettynä fantasiakirjallisuuteen! Olen lukenut pari hänen hömppäkirjaansa joskus 80- tai 90-luvulla, mutta ne olivat jopa silloiseen lukumakuuni liian siirappia. Jännää tuollainen genrenvaihto (vai kirjoittaako hän edelleen rakkaushömppääkin?) vaikka onhan noita nähty muiltakin kirjailijoilta, muusikoista nyt puhumattakaan. Alkuviikosta sattui radiossa tulemaan J. Karjalaisen Ankkurinappi joka on levytetty 80-luvun alussa ja puhuttiin miehen kanssa siitä miten monen tyyppisiä aikakausia Jiinkin uraan on mahtunut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Roberts on välillä hypännyt spefinkin puolelle. Esimerkiksi yli 20 osainen futuristinen dekkarisarja Eve Dallaista, joka julkaisiin salanimellä J.D. Robb. Omalla nimellään häneltä on julkaistu aikaisemmin fantasiasarjat Kuuden piiri, josta pidin ennen blogin perustamista todella paljon ja muutaman vuoden takainen O'Dwyerin serkut -sarja (kauhean kökkö, luin vain ekan osan), joka tuntuu itseplagioidulta kahden aiemmin mainutun sarjan elementtejä lainaillen. (Jälkimäisestä on myös jäänyt lähtemättömästi mieleen lainaus siitä, kuinka seksi on niin kuumaa, että jäänapakin sulaa...)

      Lisäksi hän on julkaisuut Harlequin tms. kioskipokkarisarjassa noidista kertovan trilogia, jonka haluaisin lukea, mutta jota en ole mistään löytänyt. Mutta julkaisee edelleen sitä hömppääkin.

      Olen vaan ihmetellyt pidemmän aikaa, kuinka ehtii kirjoittaa niin paljon kuin julkaistaan. vaikka kevyen kirjallisuuden kirjoittaminen mahdollisesti olisikin nopeampaa, niin ei kai kukaan nyt ihan noin montaa kirjaa vuodessa saa aikaiseksi. Tuleekin mieleen, mahtaako Nora Roberts olla Carolyn Keenen ja Erin Hunterin tavoin olla jonkin kirjallisuuskollektiivin käyttämä pseudonyymi.

      Robertsin peruskirjallisuuteen en ole koskaan tutustunut, lähimmäksi pääsee varmaankin arkeologiromaani Menneisyyden vangit. Sellainen kliseinen höttö ei ole omaan makuuni. Joskin olen pari kertaa harkinnut lukevani sen kirjan, jossa ollaan Suomessa. Olikohan se Kohtalo kuljettaa...

      Poista
  3. Luin nuorempana niitä muita (romatiikkaan vivahtavia) Nora Robertsin kirjoja. Sinun blogistasi joskus taannoin opin, että Roberts kirjoittaa fantasiaakin. Sulattelen asiaa edelleen :D Melko tuottelias kirjailija kyllä ja periaatteessa tekisi mieli kokeilla jotain fantasiaan taipuvaa häneltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tutustuin Robertsin tuotantoon siskoni ansioista ja itse asiassa tuon J.D. Robb salanimellä kirjoitetun futuristisen dekkarin kautta. Olin siis toki kuullut hänestä aikaisemmin chick litin yhteydessä, mutta en ollut lukenut mitään aikaisemmin.

      Vuosi oli luultavasti 2005, sillä olin hiihtolomalla siskon luona ja mukaan varattu lukeminen loppui. Alaston kuolema oli sitten siskollani kirjaston pinosa ja tarjosi sitä luettavaksi ennen kuin oli itsekään lukenut sitä (saatoin lukiolaisena pyöritellä pari kertaa silmiäni tuolle nimelle).

      Seuraavaksi luin Kuuden piiri-fantasiasarjan ensimmäisen osan vuonna 2007, vuotta ennen kuin muutin yliopisto-opintojen perässä useamman sadan kilometrin päähän kotoa ja muutamaa vuotta ennen blogin perustamista. Näin ollen minulle on aina ollut normaalia, että hän kirjoittaa myös spefiä.

      Suosittelen Morriganin ristiä tai tämän sarjan ensimmäistä osaa, jos haluat kokeilla Robertsin spefimpiä kirjoja. Ensin mainitusta en mene aivan takuuseen, vaikka tuolloin pidinkin siitä todella paljon, olen jopa sittemmin hankkinut kirjan omaan hyllyyn kirpparilta.

      Poista
  4. Siis tämä on SE Nora Roberts?! Olipa yllätys! Fantasia on minulle jotenkin niin vieras laji, etten usko tähänkään sarjaan tarttuvani. Välillä harmittaa kun olen niin kiinni realistisessa kerronnassa - miksi en osaa heittäytyä fantasian maailmaan... /Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nora Roberts osaa selvästi yllättää, kun pelkästään tässäkin postauksessa on koko joukko kommentteja ihmettelemässä samaa. :)

      Hän on monipuolinen kirjailija, vaikka ei tavoittelekaan teoksillaan mitään tajuntaa räjäyttävää. Niinpä nämä hänen fantasian ja scifin teoksensa ovatkin hyvin kevyttä viihdettä ja passelia kesälomaluettavaa.

      Fantasia ei tosiaankaan ole kaikkien lempilaji ja minullakin oli yli 10 vuoden ajanjakso, kun en osannut nauttia fantasiasta niin kuin nuorempana. Onneksi viime vuonna lukemani Siri Pettersenin Odininlapsi palautti tuon nostalgisen tunteen.

      Poista