perjantai 10. huhtikuuta 2020

Magdalena Hai: Haiseva käsi

"Tuijotin kättä, joka oli harmaa ja valkoinen. 
Niin kuin mallinuken käsi. Yhtä kylmä. Eloton."
        
    
Lukuhaasteissa: Helmet 2020: 3. Kirja, johon suhtaudut ennakkoluuloisesti, Popsugar Reading Challenge:
 
Kauhu ei todellakaan ole omin genreni. Olen kyllä yläasteella lukenut R.L. Stinen kirjoja ahmien, mutta niiden kauhu on kuitenkin melko kepeää. Magdalena Hai on yksi suosikkikirjailijani, mutta silti suhtauduin varauksella hänen muutaman vuoden takaiseen paljon kehuttuun kauhunovellikokoelmaansa Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita Uhriniitukaisesta.

Onneksi monissa novelleissa oli samaa Stinen kanssa ja niistä tulikin suorastaan nostalginen fiilis. Kokoelmassa on 18 novellia (+ kaksi muuta lyhyttä tekstiä) ja niistä suosikeiksini nousivat Herra Pörrö ja hänen ritarikuntansa, Pikajuna 214 Uhriniituntakaiseen ja Takarivin tyttö. Pidin todella paljon toistuvasta hahmosta Rukoilija-Sirkasta.

Bilsan ope oli nimeltään Sirkka, mutta me sanottiin sitä Rukoilija-Sirkaksi, koska se oli pitkä ja laiha ja näytti suuttuessaan siltä kuin olisi voinut syödä oppilaalta pään. (s. 35)
 
Osassa novelleista on todella omaperäinen idea, osa pohjaa kauhun klassisiin hahmoihin, kuten ihmissusiin. Nimikkonovellissa Haiseva käsi kaikki Uhriniituntakaisen koulun opettajat muuttuvat zombeiksi. Siitä tulee hieman mieleen Maarit Verrosen novellikokoelman Muutama lämmin päivä LuovuttajaPahanukke on melko tyypillinen tarina riivatusta nukesta, jollaisia löytyy muutamia "oikeitakin" kauhumuseoista. Namusetä muistuttaa Slender Mania ja Pelastavien kirkonkellojen novellin kuolleiden kirkonmenoista löytyy mainintoja kansanperinteessä. 
     
Kemianope Mikan kerrottiin menettäneen toisen kätensä auto-onnottemuudessa. Vasemman, niin että se ei haitannut kovin paljon opettamista, mutta sen verran kuitenkin, että tuli mahdolliseksi tehdä siirrännäisleikkaus. Mika päätti tehdä sen ensimmäisten joukossa. (s. 212)
    
Herra Pörrö ja hänen ritarikuntansa on puoliksi söpö, puoliksi kammottava tarina siitä, kuinka pehmolelut suojelevat omistajaansa sängyn alla asuvalta hirviöltä. Se voi tulkita olevan allegoria mielenterveyden oirehtimiselle (samoin kuin myös novellissa Näkymätön, jossa äiti ei enää näe ystäviään tai toista lastaan). Päähenkilö on perinyt alttiutensa joutua sängynalusmörön ahdistelemaksi isältään.

Pahimillaan mokoma lonkero-otus valtaa uhrinsa mielen, jolloin peli on käytännössä menetetty - näin kävi isälle. Kummitäti lähettää 13-vuotiaalle Ninnille joulahjaksi uuden ja entistä voimakkaamman pehmon, herra Pörrö nimisen nallen. Vanha Jänö Pupunen kun hävisi taistelun. Ninni ei aluksi arvosta nallea, ja häntä riivavat jokaöiset painajaiset. Onneksi herra Pörrö pääsee lopulta tekemeään sitä, mitä varten se tehtiin eli puolustamaan Ninniä. 
 
Hetken päästä portaista kuului pehmoisten tassujen teputus. Pieni ruskea nalle livahti ovenraosta Ninnin honeeseen ja kiipesi Ninnin vuoteen jalkopäähän. Siinä se tarkkaili nappisilmillään koko yön Ninniä - ja Ninnin unia. (s. 193-194)
 
Pikajuna 214 Uhriniituntakaiseen muistuttaa paljon paria Doctor Who -tv-sarjassa nähtyä jaksoa. Toivo on hieman pelokas poika, jonka täytyy saada tietää, kuinka kaikki toimii, jotta hänen mielikuvituksensa ei kuvittele asioiden laittaa paljon kammottavammaksi. Ninpä hän on opetellut kaikki junan pysähdyspaikat ulkoa. Eräs matkustaja kysyy, pysähtyykö juna Uhriniituntakaisessa ja Toivo kummastelee, kuinka se olisi mahdollista, sillä paikkaa ei ole mainittu listalla. 
   
"Tämän junaradan ajalliset vaihtelut ja madonreiät antavat minunlaiselleni opettajaihmiselle mukavan tilaisuuden käsitöiden tekemiseen, mutta mahdollistavat harmillisesti myös kaiken maailman ilkiöiden matkustamisen huomaamattomasti kiskoilla." (s. 147)
 
Takarivin tytön päähenkilö on Eleanor & Parkin Eleanorin tapaan uusi oppilas, jolla on iso, punainen, kihara tukka, joka tekee hänestä täysin näkyvän kaikille. Pirita haluaisi olla niin kuin tuo mystinen takarivissä istuva tyttö, jota kukaan ei huomaa, tai ainakin yrittää olla huomaamatta. Novellissa oli hieno stinemäinen loppukäänne, joka päsee yllättämään.

"Mun täytyy tietää", Pirita sanoi. "Miksei kukaan puhu sille? Miksi kaikki teeskentelee, että sitä ei ole? Kerro mulle edes jotain?" 
-- 
"Sen nimi taitaa olla Maaria." -- "Mutta Pirita... ole kiltti ja unohda se." 
-- 
"Miksi?" 
-- 
"Koska mä en halua menettää sua." (s. 164)
   
Vaikka en saanutkaan kalmon väristyksiä teosta lukiessani, oli monessa tekstissä todella ahdistava asetelma, vaikka huumoriakin oli mukana. Ne käsittelivät myös nuorten elämässä olevia todellisia asioita, kuten uuteen kouluun menemistä, kiusaamista ja näkymättömyyden tunnetta. Tämä onkin erittäin mainio kokoelma yläkoululaisille, kuten siitä olen kehuja kuullut. Luin myös Hain toisen kauhunovellikokoelman Kuolleiden kirja - Paluu Uhriniituntakaiseen ja arvostelin sen Tähtivaeltajaan 2/2020. Blogissakin kommentoin sitä lyhyesti vielä tämän pääsiäisen aikana.
 
   
Arvosana:
   
Takakannesta:
Kauhutarinoiden kokoelma nuorille pelottaa ja naurattaa
  
Zombeja, aaveita ja mörköjä ei ole olemassa! …Eihän? No, Uhriniituntakaisen kylässä ei aina voi olla varma… Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita Uhriniituntakaisesta on yhtä aikaa karmea, kaunis ja ilkikurinen tarinakokoelma nuorille.
  
Kemianopettajan käsi haisee päivä päivältä pahemmalta. Pikajunaan 214 nousee mummolaan matkustavien Irinan ja Toivon lisäksi laiha nainen, jolla on hyönteismäiset silmälasit. Tivolin onnenonginnasta voitettu nukke ei taida olla ihan tavallinen… Kirjan tarinat säikyttävät, hihityttävät ja käsittelevät pinnan alla monia nuoria ahdistavia asioita, kuten koulukiusaamista, vanhempien eroa ja yksinäisyyttä.
  
229 sivua, Karisto 2016

8 kommenttia:

  1. Itsekään en ole suurin kauhun ystävä, mutta tämä teos tuli luettua yhteen äikän kurssiin. Muistan kyllä pitäneeni kertomuksista kovasti ja nyt tuntuu siltä, että voisi uudestaankin ottaa tämän luettavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän kovasti Hain tyylistä. Suosikkini hänen tuotannostaan on Kolmas sisar, jonka jatko-osaa odotan mielenkiinnolla. Siksikin olin varautunut tähän kokoelmaan, sillä kirjailija on parhaimmillaan pitkissä teksteissä, mutta kyllä hän näissä novelleissakin ehti luoda syviä maailmoja ja täyteläisiä hahmoja. ♥

      Poista
  2. Minä taas tykkäsin nuorempana (jo lapsena) kauhujutuista: leffat, sarjakuvat ja kirjat kelpasivat kaikki. Tämä Haiseva käsi on mielestäni nimenä tuttu. Jokin sellainen “legenda” kiersi omina teiniaikoina: Nissä jutuissa käsi tai irtosormia löytyi muun muassa ruuan seasta. :D

    Vaikka tämä on nuorille suunnattu, niin kuvaukseksi perusteella tämä voisi olla just mun juttu! Kummitus- ja kauhutarinat kiehtovat edelleen eikä sinänsä haittaa, vaikka eivät olisi niin kovin pelottaviakaan. Ottanen tämän lukemistooni sitten joskus, kun Suomeen pääsen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä oli tosiaan sellaisen klassisen kauhun aineksia, joskin hieman Hain omalla, vinksahtaneella tulkinnalla. Tämän jatko-osan, Kuolleiden kirjan moni tarina on pelottavampi tai ällömpi.

      Puhdas kauhu on aina ollut sellainen, jonka pariin en tietoisesti hakeudu, mutta monissa jännäreissä on kyllä ollut kauhuelementtejäkin ja sellaisessa tykkäänkin tyylistä enemmän. Minulle kaikkein vaikuttavinta kauhua ovat sellaiset tarinat, jotka ovat todella outoja, mutta voisivat tapahtua oikeastikin. Esim. Juan Antonio Bayonan ohjaama Orpokoti oli vaikuttava.

      Poista
  3. Olen lukenut Hailta vain upean Kolmas sisar -kirjan, ja tämä on selvästi ihan jotain muuta. :) Kolmas sisar oli niin hyvä, että nyt kiinnostuin hieman tästäkin kirjasta, vaikken kyllä yleensä lue kauhua lainkaan. Novellikokoelma on siitä kiva, että sitä pystyy lukemaan pieninä annoksina, ja jos on vähän huumoria mukana, se ehkä vähän pehmentää kauhugenreä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmas sisar on minun ehdoton suosikkini Hain tähän mennessä julkaistusta tuotannosta. En malta odottaa sille jatkoa, mutta ymmärrän, että sen kanssa on vielä paljon työtä ja haluan antaa kirjailijalle tilaa tehdä työnsä. Muutama kokoelman novelleista on oikein mainioita ja etenkin kakkos kokoelmasta nousi pari tekstiä novellisuosikeiksini.

      Poista
  4. Minäkin pidän Magdalena Hain tuotannosta paljon, mutta kauhu ei ole oikein minun juttuni. Olen kauhea arkajalka, tosin en tiedä, ehkä kestäisin tällaista nuortenkirjakauhua. Ehkä😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa näistä Hain novelleista on todella kevyttä kauhua ja monessa on mukana paljon huumoriakin. Pari puolestaan on ainakin minulle oikeastikin pelottavia. Kauhun kokeminen on niin yksilöllistä, aivan niin kuin huumorinkin ja minulle nämä kaksi genreä ovat kaikkein vaikempia ja hakeudun vähiten niiden pariin. Jännitys kauhun elemeneteillä höystettynä menee parhaiten.

      Poista