keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Halloween lukuhaasteen koonti

  
Lokakuu on tulossa loppuunsa ja on aika kerätä kaikki Halloween lukuhaasteessa luetut kirjat yhteen postaukseen. Luin itse kahdeksan kirjaa, kolme lastenkirjaa, kaksi dekkaria, yhden vampyyriromaanin, yhden maailmanlopun kertomuksen ja yhden sarjakuvan. Anu Holopaisen Sydänhengitystä sopisi tavallaan mukaan, sillä aivan kuten teoksen päähenkilö, olen itsekin vapaaehtoisesti lapseton, jonka kamalin painajainen on kaksi viivaa raskaustestissä. Jätin sen kuitenkin ulkopuolelle. 
  
Näistä lukemistani parhaat kokemukset olivat Hiljaiset joet, joka on yksi parhaista koko vuoden aikana lukemistani kirjoista, viimeisin suomennettu Flavia de Luce -dekkari On hieno paikka haudan povi sekä yllättävän monipuolinen Pure mua, johon sain kirjailijan nimmarin Helsingin kirjamessuilla. Pari suunnittelemaani jäi lukematta, kiitos kauhean messuflunssan, jonka nappasin kotiin viemisiksi.  Kuvitettu Azkabanin vanki oli tarkoitus ehtiä lukemaan, mutta se siirtyy nyt ensi kuulle. Samaisesta syystä lasten halloweenkirjakimara jää myöhemmin postattavaksi.
  
  • Alan Bradley: On hieno paikka haudan povi
  • Maarit Verronen: Hiljaiset joet
  • Elly Griffiths: Käärmeen kirous
  • Mila Teräs & Silja-Maria Wihersaari: Hotelli Hämärä ja kummituspurkki 
  • Juha-Pekka Koskinen & Miranda Koskinen: Hallava hevonen 
  • Chris Riddell: Ada Gootti ja synkeä sinfonia 
  • Terhi Tarkiainen: Pure mua
  • Joe Hill & Gabriel Rodríguez: Welcome to Lovecraft (Locke & Key #1)
     
  
Kommentoi lukemasi tämän postauksen kommentteihin tai linkkaa koosteeseesi, niin poimin kirjat vinkkilistaksi. Kiitos haasteeseen osallistuneille!

Haasteeseen luettua:

17 kommenttia:

  1. Kiitos kivasta haasteesta! Oma pieni koosteeni löytyy tämän jutun lopusta (teemakuukauteni oli aika dekkaripainotteinen): https://oksanhyllylta.blogspot.com/2018/10/agatha-christie-kurpitsajuhla.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että osallistuit. :) Lokakuussa, kun syksy päättyy ja talvi alkaa, on mukavaa vetää haastetta, joka ruokkii lukuintoa. Minäkin luin normaalikuukauteen verrattuna paljon dekkareita.

      Poista
  2. Malcolm Bird: Suuri noitatieto - Käsikirja jokaiselle noidalle ja noidaksi aikovalle

    Aili Somersalo: Mestaritontun seikkailut

    Gregory Maguire: Wicked - The Life and Times of the Wicked Witch of the West

    Marko Hautala, Anne Leinonen ja Mia Myllymäki (toim.): Tuoretta verta - Kauhukirjoittajan opas

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kirjalistastasi, hauskaa, että olit mukana haasteessa! :)

      Poista
  3. Minulla jäi koko lukuhaaste väliin! Bipon masennusvaihe pisti sellaisen kapulan rattaisiin, että pystyin lukuhommiin EILEN ensimmäistä kertaa tässä kuussa.

    Mitä tykkäsit Pure mua -kirjasta? Lainasin sen jo kertaalleen, mutta sitten piti priorisoida ja se jäi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ihan ymmärrettävää, että aina ei lukeminen voi tulla ensisijaisena. Itse olen parhaillaan parantelemassa kirjamessuilla nappaamaani flunssakuumetta (vaikka olin juuri parantunut kuukauden mittaisesta aikaisemmasta nuhasta).

      Pure mua oli yllättävä. Odotin saavani kepeän chick litin (ei ominta genreäni), mutta sainkin sen lisäksi tai oikeastaan paljon enemmänkin vakavampia teemoja Suomen sisällisodasta ja ihmisoikeuksista. Tulen kyllä lukemaan lisää, sillä tämä on vasta sarjan ensimmäinen osa! Suosittelen tutustumaan, on todella soljuvaa kieltä ja harvinaisen onnistunutta huumoria joukossa (vaikka minua onkin vaikea miellyttää sillä saralla).

      Poista
  4. Koosteeni löytyy täältä: http://unelmienaika.blogspot.com/2018/11/halloween-lukuhaasteen-koonti.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos koostelinkistä ja haasteeseen osallistumisesta! Minun pitäisi jatkaa noiden Darren Shanien kanssa. Kun vaan muistaisi mihin minä aikoinaan jäin. Olisiko ollut osa 4 viimeisin. Jossain välissähän oli se julkaisutaukokin, tai ainakin muuttuivat kovakantisista pokkareiksi, niin siinä varmaan sitten jäi kesken.

      Poista
  5. Moi! Kävi niin, että aloittelin uutta kirjallisuusblogia haasteen aikana, joten tottakai haasteen sato on nyt siellä ;) Linkki tässä:

    https://tekstinhurma.blogspot.com/2018/11/halloweenlukuhaaste-2018.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea uuden blogin syntymästä ja kiitos, kun olit maukana haasteessa! Kuuran olen lukenut ja lukupinossa odottelisivat Kajo ja Ruska. Niissä on ihan upeat kannet. Kolmas sisar on tulossa luettavaksi lähiaikoina. Magdalena Hai on yksi kirjallisista idoleistani, eli kovat odotukset sen suhteen.

      Poista
  6. Kiitos haasteesta!

    Ennätin lukea seuraavat:

    Tiina Hautala: Hotellien henget - Kummitustarinoita suomalaisista majapaikoista
    Scott Snyder: Wytches, Volume 1
    Neil Gaiman: Yösävelmiä ja alkusoittoja (Sandman 1)
    Jaakko Ahonen: Jaybird (Pikku Närhi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että otit osaa haasteeseen. :) Pitäisi itsekin lukea nuo Sandmanit.

      Poista
  7. Hei vaan,
    haasteeseen osallistuin ja luinkin useampia kirjoja:
    Marko Hautala: Leväluhta
    Alan Bradley: On hieno paikka haudan povi
    Tapani Bagge: Vanajaveden hirviö (Apassit 2)
    Kristina Ohlsson: Hopeapoika (Lasilapset 2)
    Jaana Ala-Huissi & Mervi Heikkilä: Verikuu

    Näistä blogissa näkyvät vasta kaksi ensimmäistä, mutta tarkoitus on viikonlopun aikana saada loputkin tekstit näkyviin, samoin lyhyt koostepostaus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vielä jäi listasta puuttumaan Katarina Mazettin Haamuja ja hirviöitä (Seikkailuserkut 4)!

      Poista
    2. Huippua, että olit mukana haasteessa. :) Lisään kirjat listalle.

      Poista
  8. Hei vaan!

    Hieman myöhässä, mutta elossa sentään :D. Sain haasteeseen luettua 12 kirjaa mangapokkarien muodossa. Koontipostaus löytyy täältä: https://kirjavaltakunta.blogspot.com/2018/11/kuulumisia-ja-loppuneita-haasteita.html

    Ei tullut luettua niin paljon kuin oli tarkoitus, mutta en jäänyt sentään nollille xD. Kiitos jälleen haasteen emännöinnistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos koosteesta ja haasteeseen osallistumisesta. :) Minulla on ollut huomaamattani tauko mangan lukemisesta, mutta ajattelin ennen marraskuun loppua ottaa mangamaratonin sarjakuvahaasteen tiimoilta.

      Poista