Elly Griffiths: Kadonneet ja kuolleet (Ruth Galloway #6)

"Joskus tuntuu, että kävelee koko ajan luiden päällä. 

Kun ajattelee kaikkia niitä luurankoja jalkojemme alla."

    

    

Arvostelukappale

  

Lukuhaasteissa: Mennään metsään, Halloween -lukuhaaste

  

Elly Griffithsin Ruth Galloway -mysteerien sarja on mielenkiintoinen sekoitus perinteikästä rikosdekkaria, arkeologiaa ja mystiikkaa. Tällä kertaa esimerkiksi poliisi turvautuu selvännäkijän apuun kadonneen lapsen tapauksessa. Koska tätä edeltävä luettava oli toodella kiduttavan hitaasti etenevä (ja sen muste aivastutti aina kirjaan tarttuessani), halusin seuraavan luettavan olevan jotain nopealukuista ja kevyttä, niinpä valitsin halloween-lukuhaastetta varten kasaamastani pinosta tämän - vaikka kevyt tuntuukin hassulta kuvailusanalta dekkarille. 

   

Sarjassa on paljon Ruthin ylipainon ruotimista, enimmäkseen hänen itsensä suunnalta. Tämä on hiertänyt minua alusta alkaen, mutta onneksi tässä kuudennessa osassa, Kadonneet ja kuolleet, on ollut tähän mennessä vähiten niitä kohtia. Silti ainakin kuudesti Ruthin ulkomuodosta ja hänen syömisistään vihjailtiin negatiivisessa sävyssä. Ikävimmät kohdat olivat aivan teoksen lopussa, jossa Ruth kuvaa itseään norsunaiseksi ja kuin olisi karannut "Maailman läskeimmät lehtorit"-ohjelmasta. 

    

Eihän maailmassa voi olla mikään vialla, kun radiosta tulee päiväkatsaus. Jos ohjelmaa ei yhtäkkiä tulisikaan, se olisi varma merkki ydinpommi-iskusta. No, tänään ihmiskunta tuntuu olevan turvassa. (s. 45)

  

Tällä kertaa komisario Nelson kollegoineen tutkii kuolleen lapsen tapausta. Samasta perheestä on kuollut aikaisemmin jo kaksi pientä lasta, joten poliisin mielenkiinto herää. Onko kyseessä tragedia vai murha? Äitiys ja lapset ovat muutoinkin kovasti tapetilla teoksessa. Kaksi sarjan naishahmoista on saanut lapsen muun kuin puolisonsa kansa, ja toinen miehistä on itse naimisissa. Jälkimmäinen on siis Nelson, Ruthin Kate-tyttären isä. Äitiyden ja työn yhdistäminen on haastavaa, ja huoli omasta lapsesta viimeaikaisten tapahtumien valossa on suuri.

   

Ruthilla on puolestaan tutkimuskohteena Koukkumuoriksi kutsuttu lastenloruna pitkään oman aikansa ajan jälkeenkin muistettu vainaja, Jemima Green. Green eli 1800-luvulla. Hän oli isokokoinen ja vähemmän viehättävä nainen, jonka onnettomuudessa tuhoutunen käden tilalla oli koukku. Hän hoiti lapsia, joilla ei ollut ketään muuta, kunnes häntä syytettiin yhden hoidokkinsa murhaamisesta.  

   

Hemmetti, miksi kukaan ylipäänsä haluaa vanhemmaksi? Huolta on niin, että henki lähtee. (s. 58)

  

Greenin tapaus kiinnostaa tv-väkeäkin ja Naiset jotka murhaavat -sarjan kuvausporukka saapuu linnan kaivauksille. Greenin ruumis löytyy yllättäen, kun Norwichin linnaan ollaan rakentamassa uudet vessat. Arkeologit ovat siis olleet aluksi vain valvomassa kaivauksia, ettei mitään merkittävää tuhoudu, kunnes yllättäen rakennustyöt keskeytettiin maan alta paljastuneen löydön takia. 

   

Parasta Griffithsin kirjoissa onkin juuri realistisen arkeologian kuvaaminen. Ruth pääsee osaksi tv-sarjan kuvauksia, mikä saa hänet pelkäämään näyttävänsä ruudulla ainakin viisi kiloa painavammalta kuin todellisuudessa. Yksi kuvausporukan miehistä, jota Ruth kuvaa historioitsijoiden George Clooneyksi, vaikuttaa arkeologistamme hyvin kiinnostavalta, vaikka hän ajatteleekin, ettei moinen mies hänen kaltaiseensa naiseen edes vilkaisisi. 

   

Maisema on miltei liian täydellinen, kuin taidemaalarin unelmarauniot. -- hylätty kirkko -- Puiden rehevä lehvästö kätki rauniot -- Yhtäkkiä he seisoivat aukealla, jossa kirkon seinät kohosivat taivaisiin kaarevat ikkuna-aukot vielä ehjinä, ja oksat kurottivat korkeallle muodostaen oman holvikattonsa. (s. 214)

   

Ruth kohtaa myös seksismiä, mutta ei jaksa puolustaa itseään, jottei häntä neitoseksi kutsunut mies kokisi joutuneensa feministin väijyttämäksi. Niinpä hän vain hymyilee. Minua ärsytti tämä kohta. Tuossa tilanteessa kun olisi voinut esitellä itsensä vaikkapa tohtorina tai forensisen laitoksen johtajana tai vaikka millä muilla tavoilla tahansa, ei vain myhäellen hyväksyä ilmaisua, jonka kokee loukkaavana. 

  

Ihmettelin myös, kuinka Nelsonista on ihan ok, että hänen vaimonsa Michelle oli jäänyt kotiin heidän ensimmäisen tyttären synnyttyä ja palannut työelämään vasta kun nuorempikin on lukiossa. Siis yli 15 vuoden ajan Michelle oli ollut kotiäitinä, eikä asiasta tarvinnut edes keskustella, koska "niin vain oli tapana toimia". Ilmeisesti kampaajan ja poliisin tulot ovat niin hyviä, että parilla oli runsaasti säästöjä elää tuo aika vain toisen vanhemman palkalla. 

   

Tanya ei osaa kuvitella ikinä hankivansa lasta. Hän haluaa olla Norfolkin ensimmäinen naispuolinen poliisikomentaja ja hän haluaa kattohuoneiston, jossa on valkoiset matot ja lasihuonekaluja. Kumpikaan tavoite ei sovi yhteen lasten hankkimisen kanssa. Onneksi hänen poikaystävänsä -- on samaa mieltä. (s. 256)

   

Griffithsin tarina on sekoitus faktaa ja fiktiota. Koukkumuria ei esimerkiksi ole oikeasti olemassa, vaikka vastaavia historiallisia tarinoita ja lasten loruja löytyisi varmaan helpostikin. Arkeologian opintojen omakohtaisten kokemusten perusteella se puoli on kirjassa kuitenkin hyvin aidon oloista. Luonto on myös vahvasti läsnä Griffithsin teoksissa ja niistä kuvailuista nautin suuresti.

Näin kirjablogin omistajana oli kyllä huvittavaa, kun Ruth poimii yöpöydältä kirjan. Noin niin kuin sattuneesta syystä - vaikka eihän tuo sanapari toki kovinkaan harvinainen ole. Ruthista on kovaa vauhtia tulossa Kathy Reichsin kirjasarjan (jota en ole vieläkään lukenut, pitänee korjata tilanne josakin välissä) pohjalta tehdyn Bones -tv-sarjan Brennanin kopio. Saas nähdä, mihin seikkailuun Ruth ja Nelson, sekä superkiehtova druidi Cathbad päätyvät seuraavalla kertaa. 

   

Flint on niskojaan nakellen vetäytynyt omenapuun latvaan, missä se nyt tuijottaa Ruthia moittivasti kuin tyytymätön pöllö. (s. 262)

 

       
Arvosana:

        

Takakannesta:

Suosikkiarkeologi kadonneiden lasten jäljillä

  

Ruth Galloway on kenties järkyttävimmän tapauksensa äärellä, kun hän uskoo löytäneensä viktoriaanisen lapsenmurhaajan haudan. Kaivaukset Norwichin linnan mailla tuovat päivänvaloon menneisyyden kauhut, ja Ruthin ammatillista innostusta laimentaa vain paikalle saapuva tositelevisioryhmä. 

   

Kaikki ei ole hyvin nykyhetkessäkään, sillä Harry Nelson joutuu tutkimaan ensin järkyttävää lapsen kuolemaa ja sitten lapsikaappausta. Voivatko tapaukset liittyä yhteen? Kun yksi poliiseista joutuu kaappaajan tähtäimeen, Ruth ja Nelson yhdistävät voimansa kilpajuoksussa aikaa vastaan.

   

Suomentanut: Anna Kangasmaa, 350 sivua, Tammi 2019

  

Alkuperäinen nimi: The Outcast Dead (2014)

   

Sarjassa ilmestyneet:

• Risteyskohdat
• Januksen kivi
• Jyrkänteen reunalla
• Käärmeen kirous
• Korppikuningas
• Kadonneet ja kuolleet
• Aavekentät (tulossa helmikuussa 2020)

   

Ruth Gallowayn kanssa mysteerejä ovat ratkaisseet myös: Luetut.net, Kirjasähkökäyrä