tiistai 1. lokakuuta 2019

Syyskuun luetut

   
Syyskuu meni ohitse aivan vilahtamalla. Vaikka syksy onkin lempivuodenaikani (ja vietin synttäreitänikin), tänä vuonna en ole vielä päässyt nauttimaan kunnolla sen annista, sillä olen kärsinyt puolison kanssa päättymättömästä flunssasta, joka vie kaikki energiat. Sain kuitenkin luettua jokusen kirjan. Toivottavasti energiatasot paranevat lokakuun aikana, sillä en malta odottaa, että pääsen käsiksi Halloween-lukuhaastetta varten keräämäni lukupinoon.
   
Ehdin lukemaan mangalukuhaasteeseen vielä pari teosta lukumaratonin aikana ja niiden lisäksi neljä kirjaa kokonaan ja kahta kerkesin aloittelemaan (Gerry B. Ilvesheimon Ilmestyskirjaa 178/389 sivua sekä Anders Vacklinin ja Aki Parhamaan Sensored Reality sarjan toista osaa, Glitchiä 53/411 sivua). Ilmestyskirjasta ja Sirplaeesta olen kirjoittamassa vuoden viimeiseen Tähtivaeltajaan. Sivuja syyskuun aikana kertyi 1794, parhaat lukukokemukset olivat Yön ja päivän välissä ja Jäänvartija, joskin Sirpaleessa tai Ei enempää kuin ihmisessä ei niissäkään mitään valittamista ollut.
  • Sayuri Tatsuyama: Kirjeitä koirien maasta 2 ja 3
  • Masamune Shirow: Appleseed 1 - The Promethean Challenge
  • Ørjan Nordhus Karlsson: Yön ja päivän välissä (postaus tulossa)
  • Helena Waris: Jäänvartija
  • Sylvain Neuvel: Ei enempää kuin ihminen (postaus tulossa)
  • Sanna Isto: Sirpale (postaus tulossa)
  
   
Lokakuun lukupino on vahvasti Halloween-lukuhaasteen sävyttämä: 

  • Ilkka Auer: Kymnaasi
  • Elly Griffiths: Kadonneet ja kuolleet
  • Max Brallier & Douglas Holgate: Maailman viimeiset tyypit - Zombiparaati
  • Karoliina Heinola: Hitonhauta ja muita puolielävien kohtaloita
  • Joe Hill & Gabriel Rodriguez: Locke & Key 3  ja
  • Anu Holopainen: Kilikorven vampyyri
  • Johanna Hulkko: Geoetsivät ja vaeltava aave
  • Shirley Jackson: Linna on aina ollut kotimme
  • Isaac Marion: Warm Bodies
  • Elina Pitkäkangas: Kajo
  • Douglas Preston & Lincoln Child: Kuoleman asetelma

2 kommenttia:

  1. Ai niin, Halloween-haaste - melkein jo unohdin! Täytyykin tonkia teemaan sopivat kirjat hyllystä esille. Kirjastostakin tuli lainattua eräs sarjakuva, joka voisi sopia haasteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ole ehtinyt vielä aloittaa Halloween-pinoani, kun tuo Ilmestyskirja on edelleen kesken (hieman raskaslukuinen teos). Hyvä motivaattori lukea alta pois asap, kun seuraavat kirjat jo huutelevat.

      Poista