torstai 13. elokuuta 2020

Kirjabloggaajien kesälukumaraton osa 2 (29.8.2020)

     
Heinä-elokuun vaihteessa järjestettiin kirjabloggaajien kesän 2020 ensimmäinen lukumaraton jolla ainakin itse sain tehtyä kiitettävän loven lukupinoihin. Aivan kaikkia maratonille valitsemiani kirjoja en kuitenkaan ehtinyt lukemaaan ja onnistuin jo lainaamaan kirjastosta lisää maratonkelpoisia teoksia, lähinnä sarjakuvia Sarjishaasteeseen. Niinpä tulikin mieleeni, että maratonin voisi järjestää uudelleen ennen kesän loppua eli elokuun viimeisenä viikonloppuna. 
  
Lukumaratonin säännöt
  • Lue ja/tai kuuntele kirjoja 24 tunnin ajan. Kaikki kirjallisuus lasketaan mukaan (romaanit, tietokirjat, sarjakuvat, lastenkijat, runot, äänikirjat jne).
  • Maratonin voi aloittaa perjantain 28.8. puolella tai sitä voi jatkaa sunnuntaina 30.8. (esim. perjantaista klo 17.00 lauantaihin klo 17.00), pääasia, että ainakin osa lukemisesta/kuuntelusta ajoittuu varsinaiseen maratonpäivään eli lauantaihin 29.8.
  • Maratoniin saa sisältyä taukoja, mutta ne lasketaan mukaan suoritusaikaan. Muista syödä ja levätä riittävästi, jotta lukuilo säilyy!
  • Maratonista voi blogata etukäteen, sen kuluessa ja jälkikäteen. Postauksissa voi esimerkiksi kertoa lukusuunnitelmista, tunnelmista ja hyvistä lukuvinkeistä.
  • Maratonin lopuksi voi tehdä koontipostauksen, jossa kerrotaan luettu sivumäärä ja kuunnellut tunnit ja minuutit sekä luetut kirjat. Koontipostauksen linkin voi ilmoittaa tämän postauksen kommenttilaatikkoon.
  • Osallistua voi myös sometilin (Instagram, Twitter jne.) kautta
  • Lukumaratoniin voi osallistua myös ilman blogia tai sometiliä, ja ilmoittaa loppufiilikset, luetut kirjat ja sivumäärät kommenteissa.
  • Seuraa halutessasi muiden lukumaratonia ja nauti tunnelmasta.
  • Lukumaratonin tunnisteena on somessa #lukumaraton.
  • Muista hyvä luku- ja kuuntelufiilis, maraton ei ole kilpailua vaan lupa upota kirjojen maailmoihin! 
    
Tervetuloa mukaan lukumaratonille!

  
Maratonille osallistuvat:

34 kommenttia:

  1. Minäpä taidan tulla mukaan maratonille. Onkin pitkä aika siitä, kun viimeksi olen osallistunut maratonille. Kiva kun järjestät tämän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, Anneli, että lähdet mukaan! ♥

      Poista
  2. Kivakiva!
    Mukana ollaan!
    (Vaikka vähän muutakin ohjelmaa tiedossa ko. viikonlopulle...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua!

      Maratonille oli kaksi potentiaalista viikonloppua, lauantait 22. ja 29. Näistä ensimmäiseen kuitenkin tuntui olevan paljon tapahtumia. Tuolloin 29. päivä taitaa myös olla mm. ylioppilasjuhlia, mutta jospa tämä kuitenkin sopii monelle. Ja ehkä joku innostuu järjestämään maratonin myös syyskuussakin tai syyslomalla lokakuun loppupuolella.

      Poista
  3. Ilmoittaudun mukaan vielä virallisestikin :)

    VastaaPoista
  4. Pitää katsoa, jos kerkeäisin mukaan! :) En ole vielä ihan selvillä tuon viikonlopun aikatauluistani. Luettavaa sen sijaan kyllä löytyisi pinosta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa kiva, jos pystyisit osallistumaan! ♥

      Poista
    2. Näillä näkymin lähden mukaan! Vietän lauantai-iltaa koiravahtina, joten siinähän kerkiää samalla mainiosti lueskella. :)

      Poista
  5. Henna Pöntinen14/8/20 09:35

    Mä osallistun lukumaratooniin. Kiva ku tälläinen taas tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua! Näitä on kiva järjestää ja usein tulee innostuttua vetämään silloin kun lukupinot keikkuvat pelottavan korkeina.

      Poista
  6. Mukana, mukana, mukana! :D

    VastaaPoista
  7. Olen mukana! Luen taas sen minkä kerkiän eli en laske sivuja mutta fiilistelen sitäkin enemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua! Tärkentähän tässä lukumaratonissa on juurikin kirjat ja hyvä fiilis. ♥

      Poista
  8. Ollaan mukana! On taas niin sopiva pino lastenkirjauutuuksia odottamassa lukemista...

    VastaaPoista
  9. Minäkin voisin osallistua, vaikka osa maratonajasta saattaa mennä muihin puuhiin. Mutta ainakin pe iltana pystyn uppoutumaan kirjoihin. Just sopivasti kävin kirjastossakin eilen. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erinomaista! ♥ Minulla on pari kirjaa kuljetettavana lähikirjastoon (mm. sarjakuva Laura Dean Keeps Breaking Up With Me). Toivottavasti ehtivät viimeistään ylihuomenna saapua, niin saisin mukaan maratonille.

      Poista
  10. Pitkään pohdin, mutta en vain voi jättää väliin! Lukumaratonit ovat niin huippuja eli mukana ollaan. Tsemppiä kaikille maratoonareille jo etukäteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että lähdet mukaan maratonille! ♥ Nämä ovat kyllä aivan loistavia ja vuodessa tulee vedettyä ainakin yksi maraton.

      Poista
  11. Hep täällä! Osallistun kirjatauko installa ja sit sunnuntaina tarkoituksena julkaista oma blogi sekä maratonpostaus 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Pahoitteluni, etten ole kommentoinut tähän aikaisemmin - Bloggerin isojen muutostöiden takia en ole saanut suuresta osasta kommentteja ilmoituksia sähköpostiin ja huomasin vasta nyt, kun kävin katsomassa ohjauspaneelin kommenttivälilehteä. Ihanaa, että olet perustanut uuden kirjablogin! ♥ Linkkaa kommenttina, niin käyn mielelläni tutustumassa.

      Poista
  12. Mukana! En ehtinyt aiempaan maratoniin, mutta nyt voisin ottaa opiskelukirjan luettavaksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiva, kun osallistuit maratonille. Blogger on jättänyt julkaisematta (varmaan muutostöihin liittyen) useita kommentteja, joista ei ole myöskään harmillisesti tullut sähköpostiini ilmoitusta.

      Poista
  13. Yritän jaksaa osallistua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun olit mukana! Blogger jätti kommenttisi julkaisematta ja sähköposti-ilmoituksen lähettämättä, enkä huomannut tätä ennen kuin kävin katsomassa ohjauspaneelin kommenttien välilehdestä. Onneksi löysin osallistuvia blogeja googlaamalla.

      Poista
  14. Hei! Aika spontaanisti tästä voisin hypätä kelkkaan. Ihanaa!

    Siis Luettua elämää -blogi aloittaa maratoninsa varmastikin n. 10 min kuluttua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun lähdit mukaan ex tempore! Blogger toimii taas vähän arvaamattomasti näiden kommenttien julkaisemisessa. En ole saanut nyt viimeisimmistä kommenteista ilmoituksia sähköpostiini ja jää sitten harmillisesti reagoimatta.

      Poista
  15. Oho, luulin ilmoittautuneeni mukaan, mutta olinkin sitten unohtanut sen kokonaan! Mukana olin joka tapauksessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmoittautumisviestisi oli saapunut, mutta jäänyt Bloggerin seulaan, eikä minulle ollut tullut siitä ilmoitustakaan. Harmillinen tämä iso päivitys, mikä meneillään Bloggerissa, kun asiat eivät oikein toimi kunnolla. :(

      Poista
  16. Tässä kooste lukumaratonistani. Kiva kun järjestit tämän. https://kirjojenkuisketta.blogspot.com/2020/08/lukumaratonin-saldo.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä, Anneli! Sinunkin kommenttisi oli jäänyt Bloggerin seulaan. Ikävä tämä päivitys, kun en viimeisimmistä kommenteista ole saanut sähköpostiin ilmoituksia, enkä muista tarkistaa ohjauspaneelin kommentti-välilehteä niin usein. Mutta ihanaa, kun osallistuit! Onneksi Google löysi osallistuvien blogit. ♥

      Poista