keskiviikko 1. kesäkuuta 2022

Toukokuun luetut

     
Toukokuu vilahti ohitse aivan huomaamatta. Kevään etenemistä oli ihanaa bongailla ja mahtavaa, että pääsee taas kuvaamaan ulos. Onkin ollut ikävä vihreyttä (lämpöä ei niinkään). Kevätauringon aiheuttama, usein toistuva migreenikin on helpottanut viimein, siitepölykausikin aiheutti omat ihanuutensa. Nyt olen kuitenkin valmis ottamaan vastaan kesäkuun, Pride-lukuhaasteen, dekkariviikon, kirjabloggaajien kesälukumaratonin (tästä tulee lisää tietoa pian) ja siskotytön lakkiaiset. 
  
Vetämäni lukupiirin kesän kirjat valittiin. Kesäkuussa luemme Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamielen, heinäkuussa Stephen Kingin Tervetuloa Joylandiin ja elokuussa Mary Shelleyn Frankensteinin. Piiri kokoontuu Discordissa yleensä kuukauden viimeisenä sunnutaina (poikkeuksena juhannuksena jo edellisenä viikonloppuna). Mukaan pääsee laittamalla viestiä esim. sähköpostilla tai Instagramissa. Tervetuloa mukaan, jos kiinnostaa!
  
Toukokuussa luin vain seitsemän kirjaa, mutta sivuja kertyi kuitenkin ihan kivasti, 2109, josta melkein puolet tulee pelkästään jo lukupiirien kirjoista Nokkosvallankumous ja Viides vuodenaika. Parhaat lukuhetket vietin Imperiumin perillisten ja Hautausmaan poikien kanssa. 
   
Kaikki toukokuussa luetut:
  • Juha-Pekka Koskinen & Saana Nyqvist: Mysteerijengi - Kirjaston kiusanhenki
  • Sini Helminen: Sysi
  • Oskar Källner & Karl Johnsson: Imperiumin perilliset 2 - Rautaruusu ja Imperiumin perilliset 3 - Hautaplaneetta
  • Aiden Thomas: Hautausmaan pojat
  • Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous
  • N.K. Jemisin: Viides vuodenaika
  
Toukokuussa kirjahyllyyni muutti muutamia kirjoja. Voitin pari kirjaa arvonnoista, Kariston syyskatalogin arvonnasta voitin kovasti odottamani Anne Kovalaisen Ensin palasivat linnut ja Meg Masonin Murhe ja autuus @sisterhood.of.travelling.books -kirjagramin synttäriarvonnasta. Kirjaston vaihtohyllystä löysin kolme kirjaa, Vegaanikeittiön käsikirjan, Tim Burtonin kuvitetun runokokoelman The Melancholy Death of Oyster Boy & Other Stories ja John Greenin Kaikki viimeiset sanat. Nyt voinkin palauttaa siskontytölle kuusi vuotta sitten lainaamani kappaleen viimeksi mainitusta. Hauskasti olen itse asiassa menossa hänen lakkiaisiinsa ensi viikonloppuna. 
  
Eilen puolestaan löysin jo toisen graalikirjan puolen vuoden sisällä. Viime vuoden lopulla löysin Anu Holopaisen Kristallien valtakunnan Kontista ja siellä oli nytkin yksi kappale kirjasta tälläkin kertaa (vain 8€, itse maksoin kympin), mikä on jännä, sillä olen metsästänyt ko. kirjaa jo vuosia ja nyt näitä tuntuu poppaavan esiin kuin sieniä sateella. Mutta tällä kertaa tosiaan silmiini osui Garth Nixin Sabriel, jonka kaksi jatko-osaa minulla on ollut jo vuosia. Seuraava metsästettävä teos voisi olla Becky Albertallin Minä, Simon, Homo sapiens alkuperäisellä, ei leffakannella.  
  
     
Helmet-lukuhaasteessa suoritetut kohdat:
  
9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön - N.K. Jemisin: Viides vuodenaika
15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää - Aiden Thomas: Hautausmaan pojat 
  
Kesäkuun lukupino:
  • Amal El-Mohtar: This Is How You Lose the Time War
  • Brenden Fletcher, Cameron Stewart & Babs Tarr: Motor Crush vol. 1
  • Elly Griffiths: Musta enkeli ja Kivikehä
  • Ruth Hogan: Madame Burovan kuu ja tähdet
  • Johanna Hulkko: Geoetsivät ja salaperäinen Sasu ja Geoetsivät ja yksikätinen madonna
  • Mitja Mikael Malin: Kivet, kannot, tähdet, kuuta
  • Annuka Salama: Ripley - Nopea yhteys
  • Veera Salmi: Olin niinku aurinko paistais
  • Hanna van der Steen: Punapipoinen poika
  • Rivers Solomon: Menneisyyden kaiku
  • Raina Telgemeier: Guts
  • Jani Toivola & Saara Obele: Poika ja perhostunne
  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti